Lauri Pohjanpää
Lauri Henrik Pohjanpää (vuoteen 1906 Nordqvist, 16. heinäkuuta 1889 Helsinki – 2. heinäkuuta 1962 Helsinki[1]) oli suomalainen runoilija, uskonnon lehtori ja teologian kunniatohtori. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1925.[2][3]
Elämä
muokkaaPohjanpään vanhemmat olivat vaatturimestari Kaarle Henrik Pohjanpää ja Iida Vilhelmina Kourlaa. Hän tuli ylioppilaaksi vuonna 1908 Tampereen lyseosta ja aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa.[2] Hänen lähimmät lyseoaikaiset luokkatoverinsa ja ystävänsä olivat Frans Emil Sillanpää ja Arvo Sotavalta, joista jälkimmäisen kodissa Lempäälän Sotavallan kartanossa Pohjanpää ja Sillanpää viettivät myös lomiaan.
Pohjanpää valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1911 estetiikka pääaineenaan. Hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa jo ylioppilasaikanaan. Pohjanpää oli aluksi kansanopistoalalla ja sanomalehtimiehenä ja toimi muun muassa Itä-Hämeen kansanopiston johtajana 1913–1915 ja sen jälkeen Uusi Aura-lehden toimitussihteerinä ja vastaavana toimittajana 1915. Hän teki opintomatkoja Saksaan ja Ranskaan 1912 sekä Saksaan 1918. Pohjanpää oli Hämäläisen osakunnan kuraattorina 1916–1918 ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajana 1917–1918.[3][2]
Tässä vaiheessa Pohjanpää päätti ryhtyä teologiksi ja hän tuli 1917 Helsingin suomalaisen yhteiskoulun uskonnonopettajaksi. Pohjanpää suoritti teologisen erotutkinnon ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1925.[3] [2]
Pohjanpään kirjalliseen tuotantoon kuului toistakymmentä runokokoelmaa, eläinsatuja ja muita satuja, kirkkohistoriallisia, elämänkatsomuksellisia ja kulttuurikysymyksiä koskevia tutkielmia, hartauskirjoja, raamatunhistorian oppikirja sekä näytelmiä, niiden joukossa näytelmä Savonarola, joka käsitteli uskonpuhdistuksen tienraivaajan Savanarolan elämää.[3]
Pohjanpää oli vuosina 1922-1923 ja 1929—1938 eri virsikirjakomiteoitten sihteerinä ja runollisena asiantuntijana. Hän oli Helsingin pohjoisen suomalaisen seurakunnan kirkkoneuvoston jäsenenä vuodesta 1935 sekä kirkkovaltuuston jäsenenä vuodesta 1936. Vuoden 1939 alusta lähtien hän toimi myös Lauttasaaren seurakuntapiirin pappina. Pohjanpää kuului kristillisen taideseuran ja kirjailijaliiton johtokuntaan.[3]
Pohjanpää tunnetaan ennen muuta faabelirunoilijana, tiivisrytmisten eläinrunojen tekijänä. Pohjanpään laajaan runotuotantoon kuuluu lyyrisiä luonnontunnelmia, tiiviitä mieterunoja ja uskonnollista runoutta. Hänelle myönnettiin Aleksis Kiven palkinto vuonna 1957[1].
Perhe
muokkaaLauri Pohjanpää oli naimisissa vuodesta 1920 Arla Augusta Rossanderin kanssa.[2] Pohjanpään tytär oli kirjailija Helena Anhava. Myös Pohjanpään veli Arvi Pohjanpää oli kirjailija.
Tuotantoa
muokkaaRunoteoksia
muokkaa- Mielialoja (1910)
- Uusi kevät (1917)
- Ristiritari (1920)
- Metsän satuja (1924)
- Graalin malja (1926)
- Oodi elämälle (1928)
- Kiurun tupa (1930)
- Kärsimys ja elämä (1936)
- Mustarastas (1941)
- Aamu ja ilta (1949)
- Mestari (1952)
- Meren kaupunki (1954)
- Jänis ja kilpikonna (1956)
Romaaneja
muokkaa- Kesäyön laulu (1937)
- Päivä menee pilveen (pienoisromaani, 1946)
- Päivä ja yö (1957)
- Kaksi sukupolvea (1960)
Kokoomateoksia
muokkaa- Valitut runot (1943)
- Kauneimmat runot (1958)
- Valikoima runoja (1958)
- Kaipuu ylitse ajan. Valitut runot 1910–1954 (1989)
Palkinnot
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Pohjanpää, Lauri Kirjasampo.fi. Viitattu 31.7.2022.
- ↑ a b c d e Kuka kukin on 1954
- ↑ a b c d e Lauri Pohjanpää 50-vuotias, Aamulehti, 16.07.1939, nro 187, s. 7, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 13.07.2024
Aiheesta muualla
muokkaa- Sala, Kaarina: Pohjanpää, Lauri (1889–1962). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.4.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
