Huuhkaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Huuhkaja
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Erittäin uhanalainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Pöllölinnut Strigiformes
Heimo: Pöllöt Strigidae
Suku: Huuhkajat Bubo
Laji: bubo
Kaksiosainen nimi

Bubo bubo
(Linnaeus, 1758)

Huuhkajan levinneisyys.
Huuhkajan levinneisyys.
Katso myös

  Huuhkaja Wikispeciesissä
  Huuhkaja Commonsissa

Huuhkaja (Bubo bubo) on suurikokoinen pöllölaji. Huuhkaja on ollut Suomessa rauhoitettu pesimäaikana vuodesta 1966 ja kokonaan vuodesta 1983.

Kalliohuuhkaja (Bubo bengalensis) oli aiemmin huuhkajan alalaji, mutta on nykyisin määritelty omaksi lajikseen.[3]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huuhkajan pää.

Huuhkajalla on silmien päällä tuuheat, ulkonevat korvatupsut. Huuhkaja on alapuolelta kellanruskea ja mustaviiruinen, selkäpuolelta tummempi ja mustien täplien ja viirujen kirjoma. Kurkku on valkoinen ja silmät oranssinpunaiset.[4]

Huuhkaja on 60–75 senttimetriä pitkä[5] ja sen siipien kärkiväli on 138–170 senttimetriä.[4] Huuhkajakoiras painaa 1,6–3 ja naaras 2–4 kilogrammaa.[6] Huuhkaja on Euroopan suurin pöllö.[4]

Vanhin suomalainen rengastettu huuhkaja on ollut 27 vuotta, 11 kuukautta ja 23 päivää vanha.[7]

Ääntely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naaraan kutsuääni on käheä, karhean haukkuva "rhäev". Varoitusääni on raju, voimakas, nenäsointinen "ka"-haukahdus, jota lintu toistaa usein nopeasti 3–5 kertaa. Hermostuneena huuhkaja päästää nenäsointisen tukahdetun lokkimaisen "gao"-äänen. [4]

Koiraan soidinääni on kaksiosainen, syvä ja kuuluva "UU-uh", jonka jälkimmäinen osa on matala. Soidinääntä kuulee pääasiassa lopputalvella ja alkukeväällä, mutta joskus myös kesällä ja syksyllä. Ääni voi kuulua 1½–4 kilometrin päähän, vaikka onkin läheltä kuultuna melko vaimea. Huuhkaja toistaa huhuiluaan tavallisesti 8–12 sekunnin välein, mutta jotkin nuoret koiraat voivat huhuilla nopeampaankin tahtiin. Naaraan huhuilu on koiraan huutoa käheämpi ja korkeampi. [4]

Poikasten kerjäysääni on höyläävä "tsuysh", jota kuulee öisin loppukesällä ja alkusyksyllä.[4]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huuhkaja on levinnyt suureen osaan Eurooppaa, Aasiaa ja osaan Pohjois-Afrikkaa. Suomessa se on yleisin Lounais-Suomessa ja harvinaistuu siitä itään ja pohjoiseen. Pohjoisimmassa Lapissa se on harvinaisuus. Suomessa pesii nykyisin noin 1 200 huuhkajaparia.[8] Euroopassa arvioidaan asuvan 57 000–114 000 yksilöä ja maailmanlaajuisen kannan arviot liikkuvat 250 000–2 500 000 yksilön välillä.[1]

Vanhat huuhkajat ovat paikkalintuja, mutta nuoret yksilöt voivat joutua etsimään omaa elinpiiriään joskus jopa satojen kilometrien päästä. Vaellus tapahtuu pääasiassa syksyllä. Ruoan perässä voivat huuhkajat joutua vaeltamaan kylminä talvina, ja silloin nälkiintyneitä yksilöitä tavataan melko yleisesti asutuksen piirissä.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huuhkaja suosii pesimäympäristöinä vanhoja, kallioisia havumetsiä ja viihtyy myös saaristossa.[4] Nykyisin huuhkaja on vähitellen sopeutunut pesimään myös kaatopaikoilla ja lähellä tai jopa keskellä ihmisasutusta.[8]

Kaupunkihuuhkajia on tavattu useissa Euroopan kaupungeissa, kuten Tukholmassa, Wienissä ja Madridissa.[9] Myös Helsingissä on tavattu useita "city-huuhkajia".[10] Tunnetuin niistä on Olympiastadionilla esiintynyt Bubi-huuhkaja.[11]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huuhkajan muna.

Huuhkaja on sukukypsä jo yhden vuoden iässä, mutta pesii vasta 2–3-vuotiaana.lähde? Pari ei pesi joka vuosi, vaan jättää pesinnän väliin, jos talvi on ollut kylmä ja jyrsijäkannat pohjalukemissa. Naaras munii maalis-toukokuussa 2–4 munaa maassa, kalliolla, puun juurella tai muulla suojaisella paikalla olevaan pesään.[5] Poikkeuksellisesti pesänä voidaan käyttää vanhaa haukan pesää. Kaupunkihuuhkajien pesät sijaitsevat rakennuksissa.[4] Naaras hautoo munia noin 35 vuorokautta. Poikaset pysyvät pesässä 50–60 vuorokautta ja itsenäistyvät 3,5 kuukauden ikäisinä. Huuhkaja hylkää herkästi munansa ja pienet poikasensakin häirittynä.[5] Pesältä yllätetty huuhkaja saattaa kahlaajien tavoin esittää siipirikkoa ja inistä säälittävästi.[4] Pesänhylkäysherkkyys on mahdollisesti sopetuma huuhkajan pitkäaikaiseen vainoon. Pitkäikäisyytensä ansiosta huuhkajalle on edullisempaa, että emo pelastaa henkensä ja yrittää pesintää uudelleen ensi vuonna.[12]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huuhkajan ravintoa ovat jyrsijät ja muut nisäkkäät, linnut, matelijat, sammakkoeläimet, kalat sekä kovakuoriaiset ynnä muut selkärangattomat. Huuhkaja voi saalistaa isojakin eläimiä, kuten variksia, lokkeja, siilejä, jäniksiä ja kissoja, joskus jopa kettuja, muita pöllöjä ja sääksiä.[13][14]

Huuhkaja kansanperinteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ferdinand von Wright: Huuhkaja hyökkää jäniksen kimppuun, 1860.

Huuhkajaa on ennen pidetty onnettomuutta enteilevänä lintuna. Huuhkajan ilmaantumista pihapiiriin pidettiin kuoleman, tai ainakin jonkinlaisen onnettomuuden enteenä. Myös sen äänen kuuleminen tiesi pahaa ja tämän vuoksi huuhkajia vainottiin sekä metsästettiin armotta. Huuhkajista maksettiin Suomen itsehallinnon aikana vuosina 1809–1917 tapporahaa ja laji metsästettiin lähes kokonaan sukupuuttoon.[15] Japanin ainu-kansa on pitänyt huuhkajaa jumalana. Huuhkajalle uhrattiin ruokaa, koska uhraamisen uskottiin tuottavan onnea.[12] 1870-luvulla Ruotsissa uskottiin, että jos huuhkajan oikean jalan asettaa nukkuvan rinnan päälle, tältä voi kysyä mitä tahansa.lähde? Antiikin aikana uskottiin, että huuhkajan silmistä tehty rohto estää ihmistä sokeutumasta. Huuhkajan uskottiin pystyvän myös sokeuttamaan ihmisen, josta se ei pitänyt.lähde?

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huuhkajalla on ollut suomen kielessä monta nimeä. Muun muassa Suojärvellä se oli hyybiä tai huuhkajahaukka, Salmissa ja Suistamolla tuukkaja tai tuukkai, Halikossa ja muualla Länsi-Suomessa hyypiä, hyyppiä tai hyyppiö. Ilomantsissa se oli huukkajahavukka tai huukkaja, Hämeessä huhkai tai huhkain, Oulussa huuhkakaija, Lapissa muun muassa isohuuhkaja ja Ristiinassa huuhkaa. Monin paikoin sitä on nimitetty huhkajaksi tai huuhkaimeksi.[16]

Historiallisia nimiä ovat olleet muun muassa hwhkaija tai hypie (Agricola 1500-l.), hyypiö (Biblia 1642), hyypiä (Schroderus, 1637), huhka (Ganander, 1787, Helenius, 1838). [17]

Tieteellinen nimi Bubo on latinaa ja tarkoittaa pöllöä; Vergilius käytti sanaa tornipöllöstä.[18][19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Häkkinen, Kaisa: Linnun nimi. Teos, 2011. ISBN 978-951-851-434-6.
  • Jobling, James, A.: The Helm Dictionary of Scientific Bird Names. Christopher Helm, 2010. ISBN 978-1-4081-2501-4.
  • Kivirikko, K. E.: Suomen linnut. Toinen osa. Wsoy, 1927.
  • Vallauri, T. & Durando, C.: Dizionario Latino. Latino–italiano. Italiano–latino. RusconiLibri, 2011.

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b BirdLife International: Bubo bubo IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 16.5.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 565. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.7.2021).
  3. ↑ IUCN Red List 2010
  4. ↑ a b c d e f g h i Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 222. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  5. ↑ a b c Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 196. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  6. ↑ Luontoportti luontoportti.com. Viitattu 8.10.2012.
  7. ↑ Lintujen ikäennätykset Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 23.6.2021.
  8. ↑ a b Lintuatlas atlas3.lintuatlas.fi. Viitattu 4.10.2012.
  9. ↑ Helsingin Sanomat 8.6.2007
  10. ↑ Ainakin viisi huuhkajaa majailee Helsingissä 16.3.2007. Helsingin Sanomat. Viitattu 9.6.2009.
  11. ↑ Salomaa, Tomi: Väriläiskä 6.6.2007. Iltalehti. Viitattu 9.6.2009.
  12. ↑ a b Leikola, Anto; Lokki, Juhani; Stjernberg, Torsten: Von Wright -veljesten linnut, s. 181. Otava, 2006. ISBN 951-1-18037-1.
  13. ↑ Mikkola, Heimo: Onko huuhkaja varteenotettava vaara koirille?. Koiramme, 2011, nro 6, s. 76–77. Suomen Kennelliitto.
  14. ↑ Rönkä, Mia: Huuhkaja haukkaa pöllöäkin. Linnut, 2009, nro 2, s. 34. BirdLife Suomi.
  15. ↑ Linjama, Topi: Huuhkaja huutaa kuolemaa Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 9.6.2009. [vanhentunut linkki]
  16. ↑ Kivirikko, K.E. 1926–1927: Suomen linnut. - WSOY. Porvoo.
  17. ↑ Häkkinen, 2011, s. 327–328
  18. ↑ Jobling, 2010, s, 110, 197
  19. ↑ Vallauri & Durando, 2011, s. 84
  20. ↑ Bubi jälleen stadionilla Ilta-Sanomat. 1.10.2007. Viitattu 25.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Forsman, Dick, Bruun, Jan-Erik & Ehrnstén, Björn 1982: Supikoira huuhkajapoikueen tuhoajana. – Lintumies 1.1982 s. 40–41. LYL.
  • Lagerström, Martti 1978: Huuhkajan Bubo bubo esiintymisestä ja pesinnästä Pirkanmaalla. – Lintumies 2.1978 s. 30–43. LYL.
  • Lagerström, Martti 1978: Huuhkajan Bubo bubo saalislajeista Pirkanmaalla. – Lintumies 4.1978 s. 146–147. LYL.
  • Lagerström, Martti & Savolainen, Jyrki 1979: Huuhkajan Bubo bubo aggressiivisesta käyttäytymisestä poikaspesällä. – Lintumies 1.1979 s. 35–37. LYL.
  • Niiranen, Seppo & Haapala, Jukka 1987: Huuhkajan iän määrittäminen. – Lintumies 3.1987 s. 112–116. LYL.
  • Honkalinna, Mika: Suuri pöllö. Hämeenlinna: Karisto, 2011. ISBN 978-952-92-8474-0.
  • Murtomäki, Eero: Huuhkaja. WSOY, 1971.
  • Heikki Willamo, Leo Vuorinen. Huuhkajavuorella. Maahenki 2008.
  • Teuvo Suominen. Lintujemme katoava aateli. WSOY 1967.
  • Huuhkaja Lintukuva-verkkopalvelussa
  • ITIS: Bubo bubo (englanniksi)

 

Bubo bubo
Strix bubo
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Huuhkaja&oldid=21539759”