Selkäharju

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selkäharju
Kaupunki Lappeenranta
Kaupunginosa nro 67

Selkäharju on Lappeenrannan kaupunginosa. Se sijaitsee kaupungin läntisellä alueella valtateiden 6 ja 13 liittymässä noin kahdeksan kilometrin päässä keskustasta.[1][2]

Selkäharju on pääasiassa teollisuusaluetta, ja asuntoja siellä on vain muutama.[1] Selkäharjussa toimi vuosina 1996–2008 Järvi-Suomen Portin teurastamo,[3] jonka tyhjäksi jääneisiin tiloihin muutti luumäkeläinen marja-alan yritys Kaskein Marja vuonna 2014.[4] Energiayhtiö The Switch rakensi tuotantolaitoksen Selkäharjuun vuonna 2009.[5]

Valtateiden risteys Selkäharjussa tunnettiin vaarallisuudestaan. Vuonna 2010 valtatie 6:n perusparannuksen yhteydessä valmistuivat uudet Selkäharjun ja Portin eritasoliittymät vanhasta risteyksestä noin kilometrin verran länteen.[2][6]

Kaupunginosaa rajaavat Selkäharjunkatu ja Salpausselänkatu pohjoisessa, Lavolantien ja Salpausselänkadun risteys idässä, valtatie 6 etelässä ja valtatie 13 lännessä. Selkäharjun naapurikaupunginosia ovat Rutola, Ruoholampi ja Uus-Lavola.[2]

  1. a b Lappeenrannan läntisessä osassa on asuttu jo kivikaudelta alkaen Lappeenrannan kaupunki. Arkistoitu 1.4.2016. Viitattu 27.3.2016.
  2. a b c Lappeenrannan karttapalvelu Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 27.3.2016.
  3. Karjaportti tyhjien tilojen loukussa Lappeenrannassa Etelä-Saimaa. 4.1.2012. Kaakon Viestintä. Arkistoitu 30.6.2016. Viitattu 27.3.2016.
  4. Sopanen, Heikki: Marja-alan yritys tähtää Selkäharjusta suurille markkinoille Etelä-Saimaa. 17.2.2016. Kaakon Viestintä. Arkistoitu 23.2.2016. Viitattu 27.3.2016.
  5. Pajari, Mari: Selkäharjussa otetaan tuulesta kaikki irti Etelä-Saimaa. 18.9.2009. Kaakon Viestintä. Arkistoitu 30.6.2016. Viitattu 27.3.2016.
  6. 19.8. Selkäharjun eritasoliittymä ja uusi Mikkelintie käyttöön ensi viikolla Kuutostie. 19.8.2010. Liikennevirasto. Viitattu 27.3.2016.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]