9.11.2009 11:22 | Päivitetty: 9.11.2009 12:40
Rikkoutunut putkivanhus petti ja vesi valui valtoimenaan Rautatieaseman metrolaiturille.
Sunnuntaina Helsingissä metroon vuotanut vesiputki on valmistettu vuonna 1967, kertoo Helsingin Vesi.
400 millimetrin valurautaputken normaali käyttöikä on Helsingin Veden mukaan 60–70 vuotta. Putken päältä Rautatieaseman edustalla kulkeva raskas raitiovaunuliikenne todennäköisesti aiheutti sen rikkoutumisen ennen aikojaan.
"Kyseisellä putkella on ikää ilmeisesti ainakin 40 vuotta, mutta putkea on paikoin uusittu 10–20 vuotta sitten", kertoi Helsingin Veden viestintäpäällikkö Ari Nevalainen.
Helsingin Vesi kertoo vielä tutkivansa putken korjaustapaa, sillä alueella kulkee runsaasti liikennettä. Vesivuodon takia rautatieaseman edustalla joudutaan korjaamaan noin sadan metrin matkalta vesijohtoa.
Vesijohdon laskennallinen ikä on 50–60 vuotta, minkä jälkeen se pitää saneerata. Helsingissä uusitaan joka vuosi 10–12 kilometriä vesijohtoja.
Tavoite on saneerata kaikki ennen vuotta 1970 rakennetut huonokuntoiset putket 2030 mennessä.
Yhteensä Helsingin alla risteilee 1 200 kilometriä vesijohtoja, joissa virtaa vuorokaudessa 150 000 kuutiometriä vettä.
Ruoholahden ja Kampin asemille pääsee taas metrolla 8:33
Kompassitasolla sortumisuhka – metrotunneleilla ei vaaraa 9.11. 12:07
Helsingin keskustan vesijohtoverkolle suurkartoitus 9.11. 12:43
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Päivitetty 8:33
Talous | Päivitetty 9:31
Ulkomaat | Päivitetty 7:37