TilastotVeden alle joutuneet kuolleet kasvinosat voivat säilyä soilla vähän hajonneena suoturpeena jopa monia vuosituhansia. Turvetta kerryttävä suo toimii ilmakehän hiilen nieluna. Samalla hapettomissa oloissa hiiliyhdisteistä muodostuu metaania, joka on hiilidioksidia 25-kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu.
Metaanin muodostumisen syynä on hapen puute: happea vaativat sienet ja bakteerit eivät pääse käsiksi kuolleeseen kasvimassaan. Sellaisissa olosuhteissa syntyy hiiliyhdisteistä metaania (CH4). Sitä voivat muodostaa ainoastaan erityiset alkueliöt, arkit, jotka esiintyvät luonnossa vain täysin hapettomissa ympäristöissä.
Ojitetut ja ojittamattomat suot erilaisia kasvihuonekaasupäästöjen suhteen
Kasvihuonekaasupäästöjen suhteen luonnontilaiset suot ja ojitetut suot ovat aivan erilaisia. Vedenpinnan alenemisen jälkeen tehokas happea vaativa hajoaminen on mahdollista paksummassa turvekerroksessa, joka aiemmin oli veden alla hapettomissa oloissa. Samalla ravinteiden kierto turpeesta puiden juurille tehostuu. Hintana on hajoamisen myötä kohoavat hiilidioksidipäästöt varsinkin rehevillä turvemailla. Hyvin puuta tuottavilla ojitusalueilla puusto sitoo yleensä selvästi enemmän hiiltä kuin turpeesta vastaavana aikana karkaa ilmakehään. Niukkaravinteisemmilla turvemailla myös maaperä voi edelleen toimia hiilen nieluna. Tämä johtuu siitä, että kasvavasta puustosta ja pintakasvillisuudesta tulee karikkeina maahan enemmän hiiltä kuin mitä tehostuneen hajotuksen myötä vapautuu.
Kuivuneelta turvepinnalta metaanipäästö lakkaa tai vähenee, koska hapellisissa oloissa elävät mikrobit, niin sanotut metanotrofit, käyttävät syvemmällä hapettomissa oloissa muodostuvan metaanin, kun se tihkuu pintaa kohti; ilmiötä kutsutaan metaanin hapetukseksi. Metanotrofit saattavat myös käyttää ilmakehässä jo olevaa metaania, jolloin muodostuu pieni metaanin nielu. Ojista voi kuitenkin edelleen vapautua metaania silloin, kun niissä on vettä. Ojissa vapautuva metaani on peräisin joko syvemmistä hapettomista turvekerroksista tai itse ojasta: ojavedessä elävä leväbiomassa voi muodostaa sopivaa lähtömateriaalia metaania tuottaville mikrobeille. Ojametaanin päästöt voivat pahimmissa tapauksissa olla niin suuria, että metaanipäästö ei kokonaisuudessaan vähenekään.
Hiilidioksidin ja metaanin lisäksi ojitetut suot voivat päästää dityppioksidia eli ilokaasua. Dityppioksidi (N2O) on lämmitysvaikutukseltaan paljon tehokkaampi kasvihuonekaasu kuin metaani. Sitä voi syntyä vain rehevien suotyppien muodostamassa turpeessa, jossa typen pitoisuus on suuri. Pelloiksi raivatut turvemaat ovat juuri sellaisia. Suopeltojen viljelystä luopuminen ja metsittäminen voivat vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.
Tutkimus selvittää kasvihuonekaasupäästöihin ja hiilen sidontaan vaikuttavia tekijöitä
Luonnonvarakeskus tutkii luonnontilaisten, ojitettujen ja turvetuotannosta vapautuneiden soiden kasvihuonekaasupäästöjä ja hiilen sidontaa. Tutkimuksissa selvitetään myös, miten soiden käyttö kuten ennallistaminen, ojittaminen ja erilaiset metsänkäsittelytoimet vaikuttavat päästöihin ja hiilen sidontaan. Selvitettävänä on lisäksi, mikä on soiden mikrobiyhteisöjen ja ohutjuurten vaikutus päästöihin ja hiilen sidontaan. Lisäksi tutkimustietoa tuotetaan muun muassa turvemaametsien kasvihuonekaasupäästöjen arvioinnin kehittämistä varten.
Luke vastaa viranomaistoimintona soiden kasvihuonekaasuinventaariosta. Luken tutkijat ovat olleet suunnittelemassa ja kirjoittamassa Kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) julkaisemia inventointiohjeistoja.
Yläreunan kuva: Erkki Oksanen, Luke