EU:n rakennerahastot

Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta.

Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tavoite on parantaa työllisyyttä sekä lisätä alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. Ohjelmien avulla työllisyyttä pyritään parantamaan erityisesti maamme heikommin työllistyvillä alueilla.

Euroopan aluekehitysrahasto tukee työllisyyden lisäämiseksi esimerkiksi

  • innovaatiotoiminnan ja verkottumisen edistämistä
  • uusien ympäristöteknologioiden kehittämistä
  • alueiden saavutettavuuden parantamista
  • palvelualojen uusia, luovia hankkeita
  • yritysten sukupolvenvaihdoksen helpottamista
  • pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä
  • työllisyyttä edistävien toimintaympäristöjen ja palvelujen kehittämistä.

Euroopan sosiaalirahasto tukee työllisyyttä

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja työllistymisedellytyksiä osaamista ja palvelurakenteita kehittämällä. Euroopan sosiaalirahaston tuella voidaan edistää tasa-arvoa, ehkäistä syrjäytymistä, kehittää osaamista, työoloja ja henkilöstön hyvinvointia tai kehittää järjestelmiä, jotka helpottavat työmarkkinoiden toimintaa sekä aktivoivat ihmisiä osallistumaan ja tekemään työtä.

ESR tukee työllisyyden lisäämiseksi esimerkiksi

  • työvoiman saatavuusongelman helpottamista
  • rakennemuutoksen vuoksi työttömäksi joutuneita henkilöitä työllistymään
  • nuorten työllistymistä
  • työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistämistä
  • nuorten koulutuksen keskeyttämisen alentamiseen pyrkiviä toimenpiteitä
  • työvoiman ikääntymisen vaikutuksiin varautumista
  • henkilöstön osaamisen ja työorganisaatioiden kehittämistä
  • pk-yritysten ja henkilöstön valmiuksien lisäämistä globalisaation kohtaamiseen
  • koulutuksen työelämävastaavuutta ja työelämään siirtymistä:
  • työperäistä maahanmuuttoa

Rakennerahastotoiminta käynnistyi Suomen liittyessä Euroopan unioniin vuonna 1995.  Investointi kasvuun ja työpaikkoihin -tavoitteen mukaisia ohjelmia on Suomessa kaksi: Manner-Suomen ja Ahvenanmaan ohjelmat. Samassa ohjelmassa toteutetaan sekä EAKR- että ESR-toimintaa. Ohjelman nimi on "Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020". Lisäksi Suomi osallistuu rajat ylittäviin alueellisen yhteistyön ohjelmiin.

Lisätietoja: Hanna Liski-Wallentowitz

Lisätietoa rakennerahastoista