PRESIDENTINVAALIT Suomen tasavallan johtoon on aina aiemmin päästy vasta kahden kierroksen jälkeen.
Eilen tehtiin historiaa, kun Suomi sai presidentin ensimmäistä kertaa heti ensimmäisellä äänestyskierroksella.
Vaalilain mukaan toinen kierros otetaan käyttöön, jos yksikään ehdokas ei ensimmäisellä kierroksella saa yli puolia kaikista äänistä.
Tähän saakka kaikissa nykymuotoisissa presidentinvaaleissa on jouduttu turvautumaan toiseen kierrokseen.
Täpärimmällä pelkän ensimmäisen kierroksen toteutuminen oli vuonna 1988, jolloin Mauno Koivisto (sd.) keräsi peräti 48,9 prosenttia äänistä. Virallisesti SDP:n ehdokkaana ollut Koivisto sai taustatukea myös Suomen Maaseudun Puolueelta ja sitoutumattomalta Pro Koivisto -liikkeeltä.
Näiden vaalien kakkosehdokkaan paikasta käytiin raivoisaa taistelua, jonka Harri Holkeri(kok.) hävisi vain 1,5 prosenttiyksiköllä Paavo Väyryselle (kesk.).
Vuoden 1988 vaalit ratkaistiinkin sitten valitsijamiesten voimin – ja tällöinkin vasta toisella kierroksella. Helmivaalit 1988 olivat ainoat, jolloin käytettiin niin suoraa kansanvaalia kuin valitsijamiehiä.
Valitsijamiesten suorittaman valinnan ensimmäisellä kierroksella Koivisto jäi vain seitsemän äänen päähän valinnasta. Siksi tarvittiin toinen kierros, jossa Koivisto löi Väyrysen ylivoimaisesti.
Istuvalla presidentillä on vaaleissa aina etulyöntiasema."
Suomessa vuoteen 1988 saakka käytössä olleet valitsijamiehet olivat vaalitutkija, Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Pertti Timosen mukaan kaiken kaikkiaan huono vaihtoehto.
– Monissa vaaleissa valitsijamiesten avulla pelattiin aika likaista peliä. Esimerkiksi vuoden 1956 vaaleissa SKDL taktikoi J.K. Paasikiven pois pelikentältä. Koska valitsijamiesvaalit suoritettiin lippuäänestyksellä, kansalle ei selvinnyt edes se, ketä ehdokasta kukin valitsija lopulta kannatti, Timonen muistuttaa.
– Aivan selvästi nykyinen suora kansanvaali on tuota parempi tapa valita presidentti.
Vuonna 2006 jäätiin vain hitusta vaille, että presidenttiehdokas olisi valittu heti ensimmäisellä kierroksella. Tarja Halonen (sd.) sai 46,3 prosenttia äänistä ja toiseksi tullut Sauli Niinistö (kok.) vain alle neljänneksen kaikista äänistä.
Vaalien toisella kierroksella kävi niin, että kisasta pudonneet oikeistoehdokkaat kokosivat voimansa Niinistön taakse – niinpä Halonen sai kahden ehdokkaan kierroksella kannatusta vain 51,8 prosentin verran, mutta se tietenkin riitti valintaan.
Jotta ehdokas tulisi missä tahansa presidentinvaalissa valituksi heti ensimmäisellä kierroksella, hänen pitää Timosen mukaan olla aikamoinen superhessu.
– Täytyy muistaa, että istuvalla presidentillä on aina etulyöntiasema muihin ehdokkaisiin nähden. Täytyisi tehdä aika pahoja virheitä, jos hän ei tulisi uudelleen valituksi. Tämä siis riippumatta siitä, kuka kulloinkin on ollut ehdokkaana, Timonen pohtii.
Kokonaan omanlaisensa tapaus oli vuoden 2012 presidentinvalinta – ja etenkin sen toinen kierros. Ensimmäisellä kierroksella Niinistö oli kerännyt reilun kolmanneksen äänistä ja Pekka Haavisto (vihr.) vain puolet tästä.
Toisella kierroksella Niinistö osoittautui sitten historiallisen ylivoimaiseksi, sillä hän sai yli 62 prosentin kannatuksen. Tämä on kautta aikojen ylivoimaisin vaalivoitto nykymuotoisissa presidentinvaaleissa.
Maan päämieheksi on Suomessa noussut myös ehdokas, joka on saanut ensimmäisellä kierroksella vain neljänneksen kaikista äänistä. Näin kävi vuonna 1994, jolloin Martti Ahtisaari (sd.) keräsi 25,9 prosenttia kansan kannatuksesta.
Vastaehdokkaana oli tuolloin Elisabeth Rehn (r.), joka jää historiaan ensimmäisenä toiselle kierrokselle yltäneenä naisehdokkaana. Rehn laittoi kakkoskierroksella tiukasti kampoihin Ahtisaarelle – tällöin Rehnin äänisaalis oli 46,1 prosenttia.
Timonen ei pidä mahdottomana myöskään sitä, että presidentti valittaisiin vain yhden kierroksen avulla. Tällöin valituksi tulisi ehdokas, joka saisi eniten ääniä, vaikkapa vain neljäsosan kaikista äänistä.
– Toisella kierroksella on aina se ongelma, että osa äänestäjistä joutuu kannattamaan toiseksi, kolmanneksi tai jopa vasta neljänneksi suosimaansa ehdokasta. Jos toisen kierroksen ehdokas ei ole ”oma” ehdokas, silloin kannatus ei todellisuudessa ole kovin aitoa.