(Translated by https://www.hiragana.jp/)
Dardanellit – Wikipedia

Dardanellit

salmi Egeanmeren ja Marmaranmeren välillä

Dardanellit tai Dardanellien salmi (kreik. Δαρδανέλλια, Dardanéllia, turk. Çanakkale Boğazı), antiikin Hellespontos (m.kreik. Ἑλλήσποντος, Hellēspontos, lat. Hellespontus), on kapea salmi Luoteis-Turkissa. Se yhdistää Egeanmeren Marmaranmereen. Salmi on 61 kilometriä pitkä, mutta vain 1,2–6 kilometriä leveä. Sen keskisyvyys on 55 metriä ja syvin kohta 90 metriä. Vesi virtaa salmessa molempiin suuntiin, pintavirtaus on Marmaranmereltä Egeanmerelle ja pohjavirtaus päinvastaiseen suuntaan.[1]

Dardanellien kartta
Laajempi kartta, jossa erottuu Dardanellien (kelt.) sijainti suhteessa Bosporinsalmeen (pun.).

Salmi erottaa Euroopan (Gallipolin niemimaan) ja Aasian toisistaan. Salmen rannoilla olevia kaupunkeja ovat Gallipoli, Canakkale ja Eceabat.[1] Suurin kaupungeista on Çanakkale (jonka nimi tulee kuuluisista linnoista; kale tarkoittaa linnaa). Nimi Dardanellit juontuu antiikin Kreikan kaupungista Dardanos, joka sijaitsi salmen Aasian puoleisella rannalla.lähde?

Historia

muokkaa

Salmella on usein ollut strateginen rooli historian tapahtumissa. Troijan muinainen kaupunki sijaitsi lähellä salmen läntistä suuta, ja salmen Aasian puoleinen rannikko oli keskeinen Troijan sodassa. Se on myös kreikkalaisen Heron ja Leandroksen tarinan tapahtumaympäristö. Kserkses I:n Persian armeija ja myöhemmin Aleksanteri Suuren Makedonian armeija ylittivät Hellespontoksen eri suuntiin vuosina 480 eaa. ja 334 eaa.[1] Myöhemmällä roomalaisella kaudella salmi antoi nimensä Hellespontuksen provinssille.lähde?

Dardanellit oli tärkeä osa Konstantinopolin puolustusta Bysantin valtakunnan aikana, ja 1300-luvulta sitä ovat lähes jatkuvasti hallinneet turkkilaiset. Salmen hallinta tai sen käyttöoikeus oli Venäjän keisarikunnan ulkopolitiikan keskeisiä tavoitteita 1800-luvulla. Osmanien valtakunnan hävittyä Venäjän-Turkin sodan Venäjä pakotti vuonna 1833 turkkilaiset allekirjoittamaan Hünkâr İskelesin sopimuksen. Sopimuksessa Venäjä sai halutessaan kieltää Mustanmeren ulkopuolisten valtioiden sotalaivojen kulun salmessa. Tämä olisi käytännössä antanut Venäjälle vapaat kädet Mustallamerellä. Sopimus havahdutti länsivallat, jotka pelkäsivät mahdollista Venäjän laajentumista Välimerelle. Lontoon salmikokouksessa heinäkuussa 1841 Britannia, Ranska, Itävalta ja Preussi pakottivat Venäjän hyväksymään sopimuksen, jossa rauhan aikana ainoastaan turkkilaiset sotalaivat saisivat kulkea salmen lävitse. Britannia ja Ranska lähettivät laivastonsa salmen lävitse hyökätessään Krimille Krimin sodassa vuonna 1853. Venäjä hävisi sodan, ja vanha sopimus uudistettiin Pariisin rauhassa vuonna 1856. Sopimus oli teoreettisesti voimassa 1900-luvulle.

Ympärysvallat yrittivät pakottaa osmanit ulos ensimmäisestä maailmansodasta nousemalla maihin Gallipolin niemimaalla ja ottamalla Dardanellit hallintaansa. Ian Hamiltonin johtamat joukot eivät onnistuneet valtaamaan Gallipolin niemimaata, ja joukot vetäytyivät tammikuussa 1916.

Sodan jälkeen vuonna 1920 solmittu Sèvresin rauhansopimus demilitarisoi salmen ja teki siitä kansainvälisen alueen, jota valvoi Kansainliitto. Tämä muutettiin vuoden 1923 Lausannen sopimuksessa, joka palautti salmen Turkille. Sopimuksessa annettiin kuitenkin kaikille ulkomaisille sotalaivoille vapaa kulku salmessa. Turkki hylkäsi sopimuksen ehdot ja myöhemmin militarisoi alueen. Tilanne palautettiin Montreux’n sopimuksella heinäkuussa 1936. Sopimuksessa, joka on voimassa edelleen, salmi määritellään kansainväliseksi väyläksi, mutta Turkille jätetään oikeus rajoittaa Mustanmeren ulkopuolisten valtioiden sota-alusten liikkumista salmessa.[2] Toisen maailmansodan aikana, jolloin Turkki pysytteli puolueettomana lähes koko sodan ajan, Dardanellit oli suljettu sotaa käyvien maiden laivoilta.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Dardanelles Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.10.2023.
  2. Montreux Convention Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.10.2023.
  3. A. L. MacFie: The Turkish Straits in the Second World War, 1939-45. Middle Eastern Studies, 1989, 25. vsk, nro 2, s. 238-248. Taylor & Francis, Ltd.. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.10.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa