Henrik III (Saksa)

Henrik III (saks. Heinrich III) (1017–1056) oli Saksan keisari, joka kuului Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan frankkilaisen eli Saalilaisen suvun hallitsijoihin. Hänestä tuli Saksan kuningas isänsä Konrad II:n kuoleman jälkeen 4. kesäkuuta 1039. Paavi Klemens II kruunasi hänet keisariksi vuonna 1046.

Henrik III, miniatyyri vuodelta 1040

Persoonallisuus ja suku

Edeltäjiensä tavoin Henrik käytti asevoimaa sekä omien vasalliensa ojentamisessa että valtakunnan laajentamisessa. Uskonnollinen vakaumus ei siinä ollut esteenä, paitsi että Henrik vältti taistelemista kirkollisina juhlapyhinä.

Henrikistä tuli kymmenvuotiaana Svaabian ja Baijerin herttua sekä vuonna 1038 Burgundin kuningas. Vuonna 1036 Henrik avioitui 12-vuotiaana Knuut Suuren ja Emma Normandialaisen 16-vuotiaan tyttären Gunhildan, kanssa. Henrikin isä Konrad oli hyvissä ajoin sopinut Knuut Suuren kanssa, että tämä saisi hallita osia Pohjois-Saksasta ja että heidän lapsensa naitettaisiin keskenään. Avioliitto solmittiin nuorimmassa laillisessa iässä, mutta Gunhilda kuoli vain kaksi vuotta myöhemmin heinäkuussa 1038 luultavasti malariaan matkalla Adrianmeren seudulla.

Henrik avioitui uudelleen vuonna 1043 Agnes de Poitoun, Akvitanian herttua Vilhelm V:n tyttären kanssa. He saivat kuusi lasta, joista nuorin tytär Judith Schwabenilainen (1054– n. 1105) oli Unkarin kuningas Salamonin puoliso ja vanhin poika seurasi isäänsä keisari Henrik IV:nä.

Avioliitot ja jälkeläiset

Henrik III oli naimisissa kaksi kertaa ja hänellä oli ainakin kahdeksan lasta:

Ensimmäisen puolisonsa Tanskan prinsessa Gunhildan (n. 1020 – 18. heinäkuuta 1038) kanssa, joka oli kuningas Knut Suuren ja tämän toisen puolison Emma Normandialaisen tytär.

• Beatrix von Franken I (1037 – 13. heinäkuuta 1061), Quedlinburgin ja Gandersheimin luostarin abbedissa

Toisen puolisonsa Agnes de Poitoun kanssa:

• Adelheid II (1045, Goslar – 11. tammikuuta 1096), Gandersheimin luostarin abbedissa vuodesta 1061 ja Quedlinburgissa vuodesta 1063
• Gisela (1047, Ravenna – 6. toukokuuta 1053), kuoli 6-vuotiaana
• Matilda (lokakuu 1048 Pöhlde – 12. toukokuuta 1060), avioitui 1059 Rudolf von Rheinfelden, Svaabian herttuan ja vastakuninkaan (1077) kanssa, heille mahdollisesti syntyi yksi poika
• Henrik IV, isänsä seuraaja
• Konrad (1052, Regensburg – 10. huhtikuuta 1055), Baijerin herttua vuodesta 1054, kuoli 3-vuotiaana
• Judith (1054, Goslar – 14. maaliskuuta 1092 tai 1096), avioitui ensin vuonna 1063 Unkarin kuningas Salamonin kanssa, avioliitto oli lapseton ja toisen kerran vuonna 1089 Puolan herttua Władysław I Hermanin kanssa.

Nimeltä tuntemattoman jalkavaimon kanssa:

• Azela, piispa Johannes von Speyerin äiti

Ulkopolitiikka

Henrik pyrki uudistamaan kirkkoa. Hän kielsi laajalti yleistyneen simonian eli kirkollisten virkojen kauppaamisen. Hän käytti uskonnollisten ja poliittisten tavoitteidensa edistämiseen investituuraa eli oikeutta tehdä tärkeimmät papiston virkavalinnat. Hänen poikansa Henrik IV jatkoi samaa menettelyä, mikä lopulta johti keisarin ja paavin väliseen investituurariitaan. Paavius oli samaan aikaan ajautumassa sekasortoon paavi Benedictus IX:n pahamaineisen elämäntavan ja kirkon sisäisten riitojen takia. Vuonna 1044 paavi pakotettiin pois virkapaikaltaan ja tialle pyrkivät Gregorius VI ja Sylvester III. Riita jatkui koko 1040-luvun ajan ja Henrik pyrki ratkaisemaan sen nostamalla virkaan saksalaisen Klemens II:n, mutta tämä kuoli varsin pian.

Vuonna 1046 Henrik piti hoviaan Merseburgissa ja Meissenissä, jossa hän lopetti Pommerin (Dux Bomeraniorum) ja Böömin herttua Břetislavin ja Puolan Kasimir I:n välisen riidan. Tämä on luultavasti ensimmäinen maininta nimestä Pommeri .

Henrik pystyi edeltäjiensä tavoin pitämään Puolan ja Böömin kuninkaat alistettuina eli vasalleinaan, ja jopa Unkarin kuningas Andreas I tunnusti keisarin muodollisesti lääninherrakseen. Lännen puolella Henrikin lääninherruus ulottui Rhône- ja Saônejokiin asti. Henrik kuitenkin läänitti Lorrainen eteläosan Elsassin kreiville, mistä on peräisin alueen myöhempi nimi Elsass. Näillä alistetuilla alueilla alkoi Henrikin viimeisinä hallitusvuosina esiintyä kapinointia: Unkari irrottautui kokonaan Saksan holhouksesta, slaavit kapinoivat ja Etelä-Italiassa normannit valloittivat alueita sekä Saksalta että Bysantilta.