Pakkokeinot Suomessa

Pakkokeinot ovat pakkokeinolaissa esitutkintaviranomaisen käyttöön annettuja menetelmiä, joilla oikeutetaan muutoin lailla suojatut puuttumiset henkilöihin ja omaisuuteen, kun se on esitutkinnassa tarpeen. Pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

Pakkokeinojen käyttöä on rajoitettu yleisillä periaatteilla ja lisäksi kullekin pakkokeinolle on laissa asetettu omat edellytyksensä. Myös perustuslaissa on rajauksia sen suhteen, millaisia pakkokeinoja lailla voidaan säätää. Eduskunnan oikeusasiamiehellä on erityistehtävänä valvoa, miten poliisi käyttää telepakkokeinoja ja peitetoimintaa.^lähde?

Osa pakkokeinoista on esitutkintaviranomaisen käytössä vain tuomioistuimen luvalla. Osasta pakkokeinoja tuomioistuin päättää esitutkintaviranomaisen hakemuksesta.

Pakkokeinolain viimeisin mittava uudistus tuli voimaan vuoden 2014 alussa, jolloin täysin uusina pakkokeinoina lisättiin seitsemän pakkokeinoa: tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, henkilön tekninen seuranta, tekninen laitetarkkailu sekä suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tietolähteen ohjattu käyttö ja valvottu läpilasku.

Pakkokeinojen jaottelu

Pakkokeinot jaetaan perinteisesti rikos-, siviili- ja hallintoprosessuaalisiin pakkokeinoihin. Tässä artikkelissa käsiteltävät asiat ovat rikosprosessuaalisia pakkokeinoja.

Siviiliprosessuaalisia pakkokeinoja kutsutaan myös turvaamistoimiksi. Niillä tarkoitetaan oikeudenkäynnin aikana käytettäviä pakkokeinoja, joilla voidaan väliaikaisesti, ennen lopullisen tuomion antamista turvata asianosaisen väittämää oikeutta. Turvaamistoimia on kolmea tyyppiä: takavarikko saatavan turvaamiseksi, takavarikko niin sanotun paremman oikeuden turvaamiseksi ja yleinen turvaamistoimi muun oikeuden turvaamiseksi.

Hallintoprosessuaalisia pakkokeinoja eli hallintopakkokeinoja ovat esimerkiksi ympäristönsuojeluviranomaisten käyttämät: keskeyttämisuhka, teettämisuhka, uhkasakko ja toiminnan välitön keskeyttäminen.

Lista pakkokeinoista

• Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen
  • Yleinen kiinniotto-oikeus
  • Poliisimiehen kiinniotto-oikeus
  • Itseapu rikoksen kautta menetetyn tai muutoin kadotetun irtaimen omaisuuden takaisin hankkimiseksi
• Matkustuskielto
• Hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko
• Takavarikko
• Paikkaan kohdistuva etsintä
  • Kotietsintä
  • Erityinen kotietsintä
  • Paikanetsintä (korvasi paikantarkastuksen)
    • Etsintä ei kuulu kotietsintään tai erityiseen kotietsintään, mutta kohdistuu paikkaan tai kulkuneuvoon, johon ei ole julkista pääsyä.
• Laite-etsintä
• Henkilöön kohdistuva etsintä
  • Henkilöntarkastus
  • Henkilönkatsastus
• Telepakkokeinot
  • Telekuuntelu
  • Tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta (vuoden 2014 alusta alkaen)
  • televalvonta
• Tekninen tarkkailu (kuuntelu, katselu, seuranta ja laitetarkkailu)
• Henkilön tekninen seuranta (vuoden 2014 alusta alkaen)
• Suunnitelmallinen tarkkailu (vuoden 2014 alusta alkaen)
• Peitelty tiedonhankinta (vuoden 2014 alusta alkaen)
• Tietolähteen ohjattu käyttö (vuoden 2014 alusta alkaen)
• Valvottu läpilasku (vuoden 2014 alusta alkaen)
• Muut pakkokeinot
  • Poistumisen estäminen
  • Tutkimuspaikan eristäminen
  • Koe nautitun alkoholin tai muun huumaavan aineen toteamiseksi
  • Henkilötuntomerkkien ottaminen
  • DNA-tunnisteiden määrittäminen ja tallettaminen
  • Peitetoiminta ja valeosto

Pakkokeinovaltuuksien laajeneminen

Salaisen tiedonhankinnan porttiteoria

Salaisen tiedonhankinnan porttiteoria on havaittu Suomessa todelliseksi ilmiöksi. Sen mukaan kerran poliisille myönnetty valtuus alkaa laajeta yhä laajemmalle kansalaisten yksityiselämän suojan ja perusoikeuksien alueelle sekä synnyttää rinnalleen täysin uusia valtuuksia, jotka puolestaan alkavat laajeta tahollaan.

Poliisille säädetty uusi salaisen tiedonhankinnan toimivaltuus johtaa myöhemmin toimivaltuuden soveltamisalan laajentamiseen ja usein kokonaan uuteen toimivaltuuteen sekä näiden toimivaltuuksien laajentumiseen myös muiden esitutkintaviranomaisten kuin poliisin käyttöön. Salaisen tiedonhankinnan toimivaltuuksien laajentaminen johtaa vastaavasti myös valvontasäännösten soveltamisalan laajentamiseen koskemaan näitä uusia toimivaltuuksia.

Salaisen tiedonhankinnan porttiteorian avulla voidaan tarkastella näiden toimivaltuuksien syntymisen ja käyttöalan laajentumisen ketjua. Kerran avattua tiedonhankinnan porttia ei enää suljeta, ja siitä alkavat myöhemmin kulkea muutkin kuin poliisi, jolle portti alun perin avattiin. Toimintaympäristön muuttuessa tulee paineita saada salaisen tiedonhankinnan toimivaltuus laajennettua koskemaan myös muiden rikosten torjuntaa kuin niiden, joiden torjuntaan toimivaltuus alun perin säädettiin. Rikoslain uudistumiskehityksen myötä salaisen tiedonhankinnan toimivaltuuksien soveltamisalan piiriin tulee yhä uusia rikosnimikkeitä, vaikka poliisi- ja pakkokeinolain säännöksiin ei tehtäisikään muutoksia. Tällöin kyse on uudesta tietyn rangaistusasteen ylittävästä kriminalisoinnista, joka mahdollistaa tietyn toimivaltuuden käytön.

Kuviossa poliisi perustelee lisätoimivaltuuksiaan toistuvasti "toimintaympäristön muutoksilla". Tällä on saatu jatkuvasti laajennettua jo aiemmin saatujen toimivaltuuksien käyttöalaa. Myös täysin uusia toimivaltuuksia myönnetään samalla perusteella. Salaisen tiedonhankinnan sääntely osoittautuu tämän jälkeen summaariseksi eli yksinkertaisena. Siitä kehitys jatkuu kohti hienojakoisempia säännöksiä, mutta kuitenkin yhä vain laajenevaa soveltamisalaa ja valtuuksien käyttötilanteiden käyttökirjoa.

Esimerkkitapaus

Puheluliikenteen tunnistetietojen hankkiminen rikosten selvittämiseksi (teletoimintalaki 676/1992). Toimivaltaa sai käyttää, kun tutkittiin rikosta, jossa rangaistusminimi oli vähintään vuosi vankeutta, tai törkeä huumausainerikos (1992). Tämä toimivaltuus johti seuraavaan laajentumisvaiheeseen: televalvontaan (1995). Teletunnistetietojen saamista laajennettiin samalla merkittävästi, kun rangaistusminimiä laskettiin vuoden vankeudesta neljän kuukauden vankeuteen. Samalla laskettiin myös valtuus kattamaan myös tavalliset huumausainerikokset sekä lisättiin tietotekniikkarikokset. Molemmista edellä mainituista sallittiin samalla myös rangaistavat yritykset.

Tätä puolestaan seurasivat useat uudet laajennukset televalvontaan vuosina 1997, 2001, 2003 ja 2004. Myös vielä tekemättömien rikosten estämiseksi sallittiin televalvonta vuonna 2001, josta säädettiin poliisilaissa. Kun valvontaa sai kohdistaa ennen vain puhelinliittymään (teleliittymä), sitä laajennettiin nyt myös teleosoitetta (esim. IP-osoite) ja -päätelaitetta (puhelinta, modeemia ym.)

Televalvonta johti myös kokonaan uuden valtuuden haaran luomiseen: matkaviestimien sijaintitiedon hankkimiseen (2004). Perusteeksi riitti epäily rikoksesta, jossa ankarin mahdollinen rangaistus olisi vähintään kaksi vuotta.

Vuonna 2011 aiemmista on edelleen johdettu uusia toimivaltuuksia ja annettu vanhoille uusia termejä. Myös soveltamisaloja on edelleen laajennettu. Esimerkkeinä: televalvonta teleosoitteen tai telepäätelaitteen haltijan suostumuksella, sijaintitietojen hankkiminen epäillyn ja tuomitun tavoittamiseksi, tukiasematietojen hankkiminen sekä teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen.

Kehityksessä sallittiin myös puhelujen salakuuntelu eli telekuuntelu (1995). Sitten listaa rikoksista, joihin sitä sai käyttää, laajennettiin merkittävästi vuosina 2003 ja 2004. Vuonna 2005 sallittiin myös rikosten paljastaminen ja estäminen (ei vain tosiasiassa tapahtuneiden rikosten tutkinta) poliisilain muutoksella. Valtuudet myönnettiin alun perin vain poliisille, mutta myöhemmillä muutoksilla myös Tullille ja Rajavartiolaitokselle.

Vastaava kehitys on huomattavissa muissakin salaisen tiedonhankinnan valtuuksissa.

Yleiset periaatteet

Pakkokeinojen käytön yleisten ja erityisten edellytysten lisäksi jokaista pakkokeinoa harkittaessa on otettava huomioon pakkokeinojen käyttöön liittyvien periaatteiden asettamat rajoitukset. Uuden vuonna 2014 voimaan tulleen pakkokeinolain I luvussa säädetään keskeisimmistä pakkokeinojen käytössä sovellettavista periaatteista, joita ovat suhteellisuusperiaate, vähimmän vähimmän haitan periaate ja hienotunteisuusperiaate. Vanhassa pakkokeinolaissa oli säädetty ainoastaan suhteellisuusperiaatteesta. Uudistuksen yhteydessä pakkokeinojen käyttöä koskevat merkittävimmät periaatteet keskitettiin selvyyden vuoksi pakkokeinolain 1 lukuun. (HE 222/2010 vp s. 2, 14 ja 245.)

Suhteellisuus-, hienotunteisuus- ja vähimmän haitan periaatteet ovat käytännössä ainakin osittain päällekkäisiä.

Kohtuuttoman pidättämisen ja vangitsemisen kielto

Lainkohdat: pakkokeinolain 2 luvun 6 § ja 13 §

Ketään ei saa pidättää, jos pidättäminen olisi kohtuutonta asian laadun taikka rikoksesta epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi.

Ketään ei saa vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, jos se olisi kohtuutonta asian laadun taikka rikoksesta epäillyn tai tuomitun iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi.

Kaikkia esitutkintalain 4 luvun periaatteita ei sisältönsä tai luonteensa puolesta pidetty tarpeellisena tai perusteltuna sijoittaa uudelleen pakkokeinolain yhteyteen. Nämä periaatteet on kuitenkin otettava huomioon pakkokeinojen käytössä. Näitä periaatteita ovat esimerkiksi tasapuolisuusperiaate, syyttömyysolettama ja oikeus olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen. (HE 222/2010 vp s. 72.)

Suhteellisuusperiaate

Lainkohta: pakkokeinolain 1 luvun 2 §

Suhteellisuusperiaatteen mukaan pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä pakkokeinon käytöstä rikoksesta epäillylle tai muille aiheutuva oikeuksien loukkaaminen ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Tämä periaate ilmenee myös kohtuuttoman pidättämisen ja vangitsemisen kielloista silloin, kun pidättäminen tai vangitseminen on kohtuutonta asian laadun taikka rikoksesta epäillyn tai tuomitun iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi. (HE 222/2010 vp s. 72 ja 245.)

Vähimmän haitan periaate

Lainkohta: pakkokeinolain 1 luvun 3 §

Suhteellisuusperiaatteen lisäksi toinen keskeinen periaate on vähimmän haitan periaate, jonka mukaan pakkokeinon käytöllä ei saa puuttua kenenkään oikeuksiin enempää kuin on välttämätöntä käytön tarkoituksen saavuttamiseksi. Pakkokeinon käytöllä ei saa myöskään aiheuttaa kenellekään tarpeettomasti vahinkoa tai haittaa.

Vähimmän haitan periaatteeseen liittyy se, että rikoksesta epäiltyä tai muuta toimenpiteen kohteeksi joutuvaa henkilöä kuullaan toimenpiteen edellytyksiä harkittaessa niissäkin tapauksissa, joissa kuulemisesta ei nimenomaisesti säädetä.

Usein toimenpiteen kohteena olevalla henkilöllä voi olla edellytysten arvioinnin kannalta olennaisia tietoja, jotka liittyvät nimenomaan pakkokeinon käytöstä aiheutuvaan haittaan. Näillä tiedoilla tarkoitetaan muun muassa pakkokeinojen kohteena olevan henkilön terveydentilaan, työhön, perhetilanteeseen tai opiskeluun liittyviä sellaisia olosuhteita, jotka on otettava huomioon harkittaessa esimerkiksi vapaudenmenetyksen kestoa tai vaihtoehtoisten lievempien pakkokeinojen käyttöä. Kuuleminen voi esimerkiksi koskea vapaudenmenetysajan keston kohtuullisuusarviointia. Kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan verrata pakkokeinoilla saavutettavia etuja esimerkiksi siihen, että henkilö voi menettää työpaikkansa. (HE 222/2010 vp s. 72 ja 245.)

Hienotunteisuusperiaate

Lainkohta: pakkokeinolain 1 luvun 4 §

Hienotunteisuusperiaatteella tarkoitetaan sitä että pakkokeinoja käytettäessä on vältettävä aiheettoman huomion herättämistä ja toimittava muutenkin hienotunteisesti. Pakkokeinojen käytössä on vaarana pakkokeinojen kohteeksi joutuvan henkilön leimautuminen silloin, kun pakkokeinojen käyttäminen saattaa tulla ulkopuolisten tietoon. Pakkokeinojen käytöstä voidaan tehdä johtopäätöksiä niiden kohteena oleviin henkilöihin kohdistuvista rikosepäilyistä. (HE 222/2010 vp s. 72 ja 245.) Hienotunteisuusperiaatetta voidaan myös pakkokeinojen käytön puolella pitää itsenäisenä periaatteena siitä huolimatta, että henkilön joutumista epäilyn alaiseksi tulee arvioida samalla myös vähimmän haitan periaatteen näkökulmasta. Huomioon tulee ottaa esimerkiksi henkilön ikään tai terveydentilaan taikka häveliäisyysnäkökohtiin liittyvien seikkojen huomioon ottamista. (HE 222/2010 vp s. 72 ja 245.)

Kansainvälisten sopimusten asettamia rajoituksia

Itsekriminointisuoja

Itsekriminointikiellon vaikutukset pakkokeinojen käyttöön ovat olleet usein esillä. Oikeuskäytännössä on erotettu todisteet, jotka perustuvat henkilön tahtoon, ja todisteet, jotka ovat olemassa henkilön tahdosta riippumatta. Itsekriminointikielto ei esimerkiksi estä hankkimasta ja käyttämästä rikosasiassa sellaista aineistoa, joka on saatu syytetyltä pakkokeinoin, mutta jonka olemassaolo ei ole riippunut hänen tahdostaan (velvoittamisesta aktiiviseen toimintaan). Tällaisia ovat esimerkiksi etsintämääräyksen nojalla hankitut asiakirjat, puhalluskokeen tulokset, veri-, virtsa-, hius- ja ääninäytteet tai DNA-testiä varten otetut kudosnäytteet. Itsekriminointikielto ei siten vapauta velvollisuudesta alistua laillisten pakkokeinojen käyttöön ja niiden passiiviseen sietämiseen. Sen sijaan aktiivisiin toimiin oman syyllisyyden selvittämiseksi ei voida pakottaa.

Rikoksettomien tutkintojen pakkokeinot

Kun tutkintaa ei suoriteta rikoksen johdosta, puhutaan poliisitutkinnasta. Se on eri asia kuin esitutkinta, joka suoritetaan aina rikoksen johdosta. Tämän vuoksi poliisitutkinnan pakkokeinojen käyttömahdollisuudet ovat hyvin erilaiset.

Poliisitutkintaa on siis esimerkiksi

• kadonnut henkilö
• palonsyyn tutkinta, kun henkilö on kuollut, vakavasti loukkaantunut tai on syntynyt huomattava omaisuusvahinko

Poliisitutkinnaksi ei voida katsoa rikoksen esitutkintaa niissäkään tapauksissa, joissa tiedetään jo tutkinnan alkaessa, että ketään ei voida asettaa syytteeseen.

Koska poliisitutkinnassa tutkittavana ei ole rikosta, ei rikosprosessuaalisia pakkokeinoja voi käyttää. Poliisitutkinnankin turvaamiseksi on kuitenkin joitakin pakkokeinoja.

Nouto ja poistumisen estäminen

Velvollisuudesta saapua poliisitutkintaan säädetään poliisilain 6 luvun 3 §:ssä. Jos henkilöllä saattaa olla poliisitutkinnassa tarvittavia tietoja, hän on velvollinen kutsusta saapumaan poliisitutkintaan sen poliisilaitoksen toimialueella, jossa hän oleskelee. Jos poliisitutkintaan kutsuttu jättää ilman hyväksyttävää syytä kutsun noudattamatta, hänet voidaan päällystöön kuuluvan poliisimiehen päätöksellä noutaa sinne noudattaen, mitä esitutkintalain 6 luvun 2 §:ssä säädetään noudosta esitutkintaan. Jos poliisitutkintaa varten on määrätty tutkinnanjohtaja, hän päättää noutamisesta poliisilain 6 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan.

Nouto on mahdollinen vain, jos kutsuttu jättää ilman hyväksyttävää syytä kutsun noudattamatta. Säännöksessä viitatun uuden esitutkintalain 6 luvun 2 §:n mukaan rikoksesta epäilty voidaan noutaa esitutkintaan tietyissä tapauksissa ilman kutsuakin. Tämä ei kuitenkaan tule kysymykseen sellaisen poliisilain 6 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun henkilön kohdalla, johon sovelletaan rikoksesta epäiltyä koskevia säännöksiä.

Poliisitutkinnassa voivat tulla sovellettaviksi uuden esitutkintalain 6 luvun säännökset tutkintatoimenpiteiden viivytyksettömästä aloittamisesta (esitutkintalain 6:4), läsnäolon kestosta (esitutkintalain 6:5) ja poistumisen estämisestä (esitutkintalain 6:6). Läsnäolon keston osalta on huomattava se, että poliisitutkinnassa kuultavakin on yleensä velvollinen olemaan läsnä tutkinnassa enintään 6 tuntia kerrallaan. Henkilö, johon nyt kysymyksessä olevan poliisilain 6 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisesti sovelletaan rikoksesta epäiltyä koskevia säännöksiä, on kuitenkin velvollinen olemaan läsnä kerrallaan enintään 12 tuntia. Pidättämisen edellytyksiä pelkästään poliisitutkinnan perusteella ei voi syntyä ja siksi henkilöä ei voida velvoittaa olemaan läsnä yli 12 tuntia.

Rikoksesta epäiltyä koskevia säännöksiä sovelletaan sellaiseen henkilöön jota kuulustellaan sen selvittämiseksi, onko hänelle tuomittava tai määrättävä rangaistukseen verrattava seuraamus. Rangaistukseen verrattavaan seuraamukseen liittyvää tutkintaa on esimerkiksi liiketoimintakiellon rikkomista koskeva tutkinta. Rikoksesta epäiltyä koskevien säännösten soveltamisalaan kuuluvan henkilön poistuminen voidaan estää uuden esitutkintalain luvun 6 §:n nojalla.

Muut poliisitutkinnan pakkokeinot

Poliisimiehellä on oikeus poliisitutkinnan suorittamiseksi päästä paikkaan tai alueelle, missä tutkinnan kohteena oleva tapahtuma on sattunut, tarkastaa esineitä tai asiakirjoja, joilla voi olla merkitystä tutkinnan suorittamiselle, tehdä tutkinnan suorittamiseksi tarvittavia kokeita sekä ottaa tutkimuksia varten tarvittavia näytteitä (poliisilain 6:4.1). Toimenpiteen edellytyksenä on lisäksi, että sillä voidaan perustellusti olettaa olevan suuri merkitys asian selvittämisessä. Pakkokeinolain 7 luvun 3 §:ssä säädetyt takavarikoimis- ja jäljentämiskiellot on poliisilain 6 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan soveltuvin osin otettava huomioon asiakirjoja tarkasteltaessa. Vaikka kysymys ei ole rikostutkinnasta, salassapitovelvollisuuteen ja oikeuteen liittyvät näkökohdat on perusteltua ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon myös poliisitutkinnassa. Toimenpiteistä on laadittava pöytäkirja tai tehtävä merkintä muuhun asiakirjaan.

Vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan pääseminen poliisitutkinnan suorittamiseksi edellyttää päällystöön kuuluvan poliisimiehen määräystä. Poliisimiehellä on oikeus kieltää tai rajoittaa esineiden siirtämistä taikka määrätä esine siirrettäväksi yleisesti käytetyllä paikalla, jos se on tarpeen poliisitutkinnan turvaamiseksi. Poliisilla on myös oikeus poliisitutkinnan turvaamiseksi eristää, sulkea tai tyhjentää yleisesti käytetty paikka tai alue taikka kieltää tai rajoittaa siellä liikkumista.

Salaiset pakkokeinot

Salaisille pakkokeinoille on yhteistä se, että niitä käytetään salassa niiden kohteilta. Esitutkinnan aikana tai viimeistään sen päätyttyä on näistäkin pakkokeinoista ilmoitettava niiden kohteille. Tuomioistuin voi kuitenkin tietyissä tilanteissa myöntää esitutkintaviranomaiselle luvan olla ilmoittamatta pakkokeinon käytöstä.

Salaisia pakkokeinoja ovat:

1. Telekuuntelu
2. Televalvonta
3. Matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen eli tukiasematietojen hankkimista
4. Peitetoiminta
5. Valeosto
6. Tekninen kuuntelu (Teknistä tarkkailua)
7. Tekninen laitetarkkailu (Teknistä tarkkailua)
8. Tekninen katselu (Teknistä tarkkailua)
9. Tekninen seuranta (Teknistä tarkkailua)
10. Tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta
11. Henkilön tekninen seuranta
12. Suunnitelmallinen tarkkailu
13. Peitelty tiedonhankinta
14. Tietolähteen ohjattu käyttö eli tietolähdetoiminta
15. Valvottu läpilasku

Kohdat 7 ja 10–15 ovat tulleet voimaan 1.1.2014 alkaen pakkokeinolain uudistuksen myötä.

Poliisi kirjaa käyttämänsä salaiset pakkokeinot Salpa-tietokantaan.

Salaisia pakkokeinoja saavat käyttää poliisin lisäksi rajavartio-, tulli- ja sotilasviranomaiset sen mukaan kuin siitä laissa erikseen säädetään. Kuitenkin peitetoimintaa, valeostoa ja tietolähteen ohjattua käyttöä saavat käyttää vain poliisi, puolustusvoimien tiedusteluosasto (ent. Viestikoelaitos) sekä sotilaspoliisi..

Käytön edellytykset

Lainkohdat: pakkokeinolain 10 luvun 2 §

Tässä puhutaan salaisista pakkokeinoista rikosten esitutkinnassa eli rikosten selvittämiseksi. Salaisista pakkokeinoista, joita käytetään rikosten estämiseksi tai paljastamiseksi, säädetään poliisilaissa.

Salaisten pakkokeinojen käytön yleisenä edellytyksenä on, että käytöllä voidaan olettaa saatavan rikoksen selvittämiseksi tarvittavia tietoja (pakkokeinolain 10 luvun 2.1). Toisena pakkokeinojen käytön yleisenä edellytyksenä on lisäksi, että niillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle (pakkokeinolain 10 luvun 2.2). Erittäin suurta merkitystä rikoksen selvittämiselle ei kuitenkaan edellytetä televalvonnan, tukiasematietojen hankkimisen, peitellyn tiedonhankinnan, muun teknisen seurannan kuin henkilön teknisen seurannan sekä teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisen osalta. Peitetoiminnan, valeoston ja asuntokuuntelun käyttäminen edellyttää lisäksi, että se on ehdottoman välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi.

Kaikkia salaisia pakkokeinoja koskee pakkokeinolain 10 luvun 2 §:n 3 momentin säännös, jonka mukaan salaisen pakkokeinon käyttö on lopetettava ennen päätöksessä mainitun määräajan päättymistä, jos käytön tarkoitus on saavutettu tai sen edellytyksiä ei enää ole.

Telepakkokeinot

Telepakkokeinoissa viitataan usein "viestiin", jolla tarkoitetaan yleisesti lähes kaikenlaisia informaatiomuotoja. "Viestillä" tarkoitetaan myös puhelua, sähköposti-, teksti- tai puheviestiä ja muuta vastaavaa sanomaa. Viestin-käsite ei kuitenkaan sisällä viestiin liittymätöntä tietokoneiden välistä ohjaus- ja signalointiliikennettä. Suomessa eduskunnan oikeusasiamiehellä on erityistehtävänä valvoa, miten poliisi käyttää telepakkokeinoja.

Telekuuntelu

Pääartikkeli: Telekuuntelu

Telekuuntelulla voidaan kerätä tietoja kuten sähköpostiosoite, IP-osoite, käyttäjätunnus ja salasana, profiili tai muu televerkkoon sisältyvä tieto, jonka avulla tele- tai datayhteyden osapuolet voidaan yksilöidä. Myös puhelimen sarjanumero (IMEI-koodi) taikka muu päätelaitteen suoraan yksilöivä tai sen yksilöimiseen johtava tieto sisältyy telekuuntelun määritelmän piiriin.

Tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta

Kun viestiä ja siihen liittyviä tunnistamistietoja ei ole enää saatavissa telekuuntelulla, voidaan käyttää tietojen hankkimista telekuuntelun sijasta. Esitutkintaviranomaisille voidaan tällaisessa tilanteessa antaa lupa takavarikoida tai jäljentää tiedot teleyrityksen tai yhteisötilaajan hallusta. Kysymys on tapauksista, joissa telekuuntelutoimivaltuudella saatava viesti on hävinnyt, mutta se on vielä teknisesti saatavissa teleyritykseltä tai yhteisötilaajalta. Yhteisötilaajia ovat esimerkiksi oppilaitokset tai yritykset, jotka tarjoavat työntekijöille tai oppilaille sähköposti- tai puhelinpalveluita. Näin heilläkin voi olla luottamuksellisia viestejä, tunnistamistietoja ja paikkatietoja.

Sääntelyn tarkoituksena on myös estää telekuuntelun käyttöedellytyksien kiertäminen (HE 222/2010 vp s. 319). Tämä pakkokeino on poliisilain 5 luvun 6 §:n mukaan käytettävissä myös rikoksen estämiseksi. Pakkokeinolain 10 luvun 4 §:n 2 momentissa on säädetty lisäksi, että jos tietojen hankkiminen kohdistetaan viestin sisällön selvittämiseksi telepäätelaitteeseen välittömästi yhteydessä olevaan viestin lähettämiseen ja vastaanottamiseen soveltuvaan henkilökohtaiseen tekniseen laitteeseen tai tällaisen laitteen ja telepäätelaitteen väliseen yhteyteen, esitutkintaviranomaiselle voidaan antaa lupa tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta, jos telekuuntelulle säädetyt edellytykset täyttyvät. Säännöksen tarkoituksena on estää se, että telekuuntelun soveltamiskynnys muodostuisi tavanomaista alemmaksi silloin, kun kuuntelu voidaan toteuttaa kohdistamalla esimerkiksi teknistä kuuntelua puhelun välityksessä käytettävään henkilökohtaiseen apulaitteeseen (esimerkiksi bluetooth-kuuloke). Pakkokeinon kohteena oleva henkilö voi näissä tapauksissa kuitenkin perustellusti olettaa, että viestintä on yhtä luottamuksellista kuin puhuttaessa suoraan matkapuhelimeen (HE 222/2010 vp s. 319). Kaiutinpuhelun tai muun kovaäänisen puhelun kuuntelu ei vaadi telekuuntelulupaa, koska tällöin kuuntelu ei kohdistu viestintävälineiden väliseen yhteyteen. Tällainen kuuntelu voi kuitenkin vaatia luvan muiden säännösten perusteella, esimerkiksi teknisen kuuntelun ehtojen perusteella käytettäessä teknistä kuuntelua.

Televalvonta

Pääartikkeli: Televalvonta

Televalvonnalla selvitetään viestinnän osapuolia, viestinnän lähettäneiden laitteiden sijainnit ja/tai estetään tilapäisesti laitteiden viestintä.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan viesti sekä tunnistamis- ja paikkatiedot ovat luottamuksellisia, jollei kyseisessä tai muussa laissa toisin säädetä. Viesti ei ole luottamuksellinen, jos se on saatettu yleisesti vastaanotettavaksi. Viestiin liittyvät tunnistamistiedot ovat kuitenkin luottamuksellisia. Verkkoviestin eli radioaaltojen, sähköisen viestintäverkon tai muun vastaavan teknisen järjestelyn avulla yleisön saataville toimitetun tiedon, mielipiteen tai muun viestin tunnistamistietojen luovuttamisesta säädetään puolestaan sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain (260/2003) 17 §:ssä. Sähköisen viestinnän tietosuojalain 4 §:n momentissa säädetty luottamuksellisuus tarkoittaa sitä, että viestejä sekä tunnistamis- ja paikkatietoja saa käsitellä vain erikseen laissa säädetyssä tarkoituksessa. Säännös antaa suojaa kaikille viestintäverkossa liikkuville viesteille.

Telepakkokeinoista päättäminen

Tuomioistuin päättää telekuuntelusta ja tietojen hankkimisesta telekuuntelun sijasta pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta. Lupa voidaan antaa enintään kuukaudeksi kerrallaan.

Televalvonnasta ja sijaintitiedon hankkimisesta päättävästä viranomaisesta on säädetty pakkokeinolain 10 luvun 9 §:ssä (Arkistoitu – Internet Archive). Tuomioistuin päättää perusmuotoisesta televalvonnasta, pakkokeinolain 10 luvun 7 §:n (Arkistoitu – Internet Archive) 1 momentin 1, 4 ja 5 kohdassa ja 2 momentissa säädetystä suostumukseen perustuvasta televalvonnasta sekä sijaintitietojen hankkimisesta epäillyn ja tuomitun tavoittamiseksi pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, pidättämiseen oikeutettu virkamies saa päättää televalvonnasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua pakkokeinon käytön aloittamisesta. Laissa tarkemmin määritelty poliisiviranomainen päättää televalvonnasta, jos sen välitön toteuttaminen on välttämätöntä henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi (poliisilain 5:10.3). Pidättämiseen oikeutettu virkamies päättää suostumukseen perustuvasta televalvonnasta silloin, kun tutkitaan rikosta, jonka johdosta teleosoite tai telepäätelaite on oikeudettomasti toisen hallussa taikka silloin, kun tutkitaan teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehtyä lähestymiskiellon rikkomista, ilkivaltaa tai kotirauhan rikkomista (pakkokeinolain 10:7 (Arkistoitu – Internet Archive).1, 2 ja 3).

Pidättämiseen oikeutettu virkamies päättää myös poliisilain 5 luvun 9 §:n 2 ja 3 kohdassa tarkoitetusta televalvonnasta. Lupa televalvontaan voidaan antaa enintään kuukaudeksi kerrallaan ja se voidaan myöntää koskemaan myös päätöstä edeltänyttä määrättyä aikaa, joka voi olla kuukautta pidempi.

Tuomioistuin päättää tukiasematietojen hankkimisesta pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, pidättämiseen oikeutettu virkamies saa päättää tukiasematietojen hankkimisesta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua pakkokeinon käytön aloittamisesta (pakkokeinolain 10:11 ja poliisilain 5:12). Teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisesta päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies (pakkokeinolaki 10:25.3).

Peitetoiminta ja valeosto

Peitetoiminta

Pääartikkeli: Peitetoiminta

Lainkohta: pakkokeinolain 10:27.1

Peitetoiminnalla tarkoitetaan tiettyyn henkilöön tai hänen toimintaansa kohdistuvaa suunnitelmallista tiedonhankintaa. Tiedon hankkimiseksi käytetään soluttautumista, jossa tiedonhankinnan edellyttämän luottamuksen hankkimiseksi tai tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi käytetään vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja tai rekisterimerkintöjä taikka valmistetaan tai käytetään vääriä asiakirjoja. Peitetoimintaa ei ole siis esimerkiksi nettipoliisin toiminta, kun hän esittäytyy poliisiksi ja koko nimellään.

Toimintaa kuvataan soluttautumiseksi. Puhekielessä tällä tarkoitetaan henkilön liittymistä organisaatioon tai muuhun ryhmään tarkoituksena hankkia tietoja sisältä päin tai vaikuttaa ryhmän toimintaan (HE 34/1999 vp). Soluttautuminen salataan kohteelta ja ulkopuolisilta. Soluttautujan on yleensä toimittava tarkkailtavassa kohteessa ja kohteeksi riittää yksikin henkilö.

Peitetoiminnan edellytykset

Peitetoiminnassa yleensä

Lainkohdat: pakkokeinolain 10 luku 2§, 10 luku 3§, ja 10 luku 27§

Rikoksesta epäiltyyn saa kohdistaa tavallista peitetoimintaa, jos tätä on syytä epäillä lapsipornon levittämisestä (rikoslain 18 luku 17§ (Arkistoitu – Internet Archive)) tai pakkokeinolain 10 luvun 3 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta, paitsi törkeästä tulliselvitysrikoksesta.

Edellytyksenä on lisäksi, että tiedonhankintaa on rikollisen toiminnan suunnitelmallisuuden, järjestäytyneisyyden tai ammattimaisuuden taikka ennakoitavissa olevan jatkuvuuden tai toistuvuuden vuoksi pidettävä tarpeellisena. Peitetoiminnan yleisenä edellytyksenä on lisäksi, että sen käyttäminen on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi.

Peitetoiminta asunnossa on sallittua vain, jos sisäänkäynti tai oleskelu tapahtuu asuntoa käyttävän aktiivisella myötävaikutuksella.

Peitetoiminnassa tietoverkossa

Poliisi saa kohdistaa epäiltyyn peitetoimintaa myös internetissä tai muussa tietoverkossa, jos tätä on syytä epäillä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta tai kun henkilö pitää hallussaan lapsipornoa (rikoslain 17:19 (Arkistoitu – Internet Archive)).

Tiedonhankinnan kohteena olevat henkilö tai henkilöt tulisi pystyä yksilöimään ainakin heidän rooliensa tai tehtäviensä kautta, vaikka he olisivat poliisille vielä henkilöllisyydeltään tuntemattomia. Jokaisen tiedonhankinnan kohteena olevan henkilön osalta tulee erikseen arvioida, onko edellytyksiä kohdistaa peitetoimintaa juuri tähän henkilöön.

Tietoverkoissa tapahtuvan peitetoiminnan alempaa kynnystä on perusteltu lain esitöissä (HE 222/2010 vp s. 339). Tietoverkossa tapahtuva viestintä on luonteeltaan anonyymiä ja toiminta on jälkikäteen helposti kontrolloitavissa. Tietoverkossa työskentely on myös poliisille turvallisempaa kuin muu peitetoiminta.

Kun peitetoimintaa kohdistetaan ryhmään henkilöitä on kukin tiedonhankinnan kohteeksi tuleva henkilö on yksilöitävä päätöstä tehtäessä. Peitetoiminnan luonteesta johtuu, että poliisimiehen asema on tosiasiallisesti salattava muiltakin kuin rikoksesta epäillyltä. Etenkin rikollisryhmässä peitetoimintaa suorittava poliisimies ei käytännössä voi välttyä vuorovaikutukselta muiden henkilöiden kuin peitetoiminnan kohdehenkilön kanssa. Peitehenkilön on voitava käyttäytyä luontevasti, jotta hänen turvallisuutensa ei vaarantuisi tai tiedonhankinta paljastuisi. Jos tällaisessa tilanteessa muu kuin peitetoiminnan kohde kertoo peitehenkilölle oma-aloitteisesti omasta rikoksestaan tai toisen henkilön tekemästä rikoksesta, voi peitehenkilö ottaa tietoja vastaan, vaikka rikoksesta kertonut ei ole peitetoiminnan kohteena (HE 222/2010 vp s. 338).

Valeosto

Pääartikkeli: Valeosto

Lainkohta: pakkokeinolain 10:34.1 ja poliisilain 5:28-44§

Valeostolla tarkoitetaan poliisin tekemää esineen, aineen, omaisuuden tai palvelun ostotarjousta tai ostoa. Sen tavoitteena on saada poliisin haltuun tai löytää todiste rikosasiassa, rikoksella saatu hyöty taikka esine, aine tai omaisuus, joka on rikoksella joltakulta viety tai jonka tuomioistuin voi julistaa menetetyksi taikka jonka avulla voidaan muuten saada selvitystä rikosasiassa. Muun kuin näyte-erän ostaminen edellyttää, että ostaminen on välttämätöntä valeoston toteuttamiseksi.

Peitetoiminnasta ja valeostosta rikoksen estämiseksi on säädetty poliisilaissa. Edellytykset vastaavat muutoin sitä, mitä on säädetty näiden keinojen käytöstä rikosten esitutkinnassa.

Keskeisiä pakkokeinojen rajoituksia

Telekuuntelua, tietojen hankkimista telekuuntelun sijasta, teknistä kuuntelua ja teknistä katselua ei saa koskaan kohdistaa:

1. rikoksesta epäillyn ja hänen oikeudenkäyntiavustajansa väliseen viestiin;
2. rikoksesta epäillyn ja papin väliseen viestiin, josta papilla on vaitiolovelvollisuus
3. rikoksen johdosta vapautensa menettäneen epäillyn ja lääkärin, sairaanhoitajan, psykologin tai sosiaalityöntekijän väliseen viestiin.

... mutta saa kohdistaa seuraaviin, jos ja vain jos, tutkittavana on niin vakava rikos, että siitä säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta:

1. rikoksesta epäillyn ja hänen kanssaan avioliitossa tai kihloissa olevan lähiomaistensa väliseen viestiin;
2. rikoksesta epäillyn ja tämän lääkärin, apteekkarin tai kätilön taikka heidän apulaisensa väliseen viestiin; eikä
3. rikoksesta epäillyn ja toimittajan tai muun yleisön saataville toimitetun viestin laatijan tai julkaisijan taikka ohjelmatoimittajan harjoittajan väliseen viestiin.

Tunnettuja pakkokeinojen väärinkäytöksiä

• Pohjois-Savon poliisilaitos oli kuunnellut yhdeksän ja puolen kuukauden ajan kaikkia vankilan yleisöpuhelimia, jotka oli tarkoitettu asianajajien ja vankien välisiä puheluja varten, kunnes asia paljastui. Rikoksesta epäillyn ja tämän oikeudenkäyntiavustajan välisiä puheluita ei saa koskaan kuunnella. Lisäksi kuuntelu oli kohdistunut kaikkiin vankeihin ja heidän asianajajiinsa, ei vain epäiltyyn, johon oli kuuntelulupa. Poliisi oli harhauttanut kuunteluluvat myöntänyttä Lahden käräjäoikeutta jättämällä kertomatta puhelimien todellisen luonteen. Oikeudenkäyntiä varten poliisi oli vielä manipuloinut äänitteitä ja puhtaaksikirjoitettuja keskusteluja ja jäi myös tästä kiinni.

• Helsingin Sanomien vuonna 2014 tekemän selvityksen mukaan Suomen poliisi pääsee käsiksi epäiltyjen puhelinkeskusteluihin ja teletietoihin hyvin ylimalkaisilla hakemuksilla. Selvitys koski eräitä Helsingin käräjäoikeudessa julkisiksi tulleita telepakkokeinopäätöksiä vuosilta 2010–2013. Selvityksen perusteella kymmenissä hakemuksissa ja päätöksissä jää täysin epäselväksi, miksi poliisi epäilee jonkin tietyn puhelimen käyttäjää. Myös Helsingin käräjäoikeuden päätökset olivat usein niin huonosti perusteltuja, että salaisten pakkokeinojen käyttöä on jälkikäteen mahdotonta valvoa. Keskusrikospoliisilla puolestaan hakemukset sisälsivät paljon yksityiskohtia ja perusteluja sille, miksi juuri kyseinen puhelinnumero tai IMEI haluttiin poliisin seurantaan. Helsingin poliisi ja Helsingin huumepoliisi tekivät erityisen heikkoja ja ylimalkaisia hakemuksia, joista yksityiskohdat ja perustelut puuttuivat. Tullin hakemukset olivat selvityksessä pääosin yksityiskohtaisia, mutta poikkeuksiakin oli. Epäselvistä hakemuksista huolimatta luvat myönnettiin aina. Ylimalkaisia hakemuksia täydennetään joskus tuomareiden kysymyksillä käräjäoikeudessa tapahtuvissa lupaa hakeneiden poliisien kuulemisissa, joista ei kuitenkaan aina laadita kunnollisia pöytäkirjoja. Tämän vuoksi menettelyn laillisuutta on mahdotonta jälkikäteen selvittää. Hakemusten puutteista ei ole kuitenkaan koskaan huomautettu Helsingin poliisia yleisesti, eikä Helsingin apulaispoliisipäällikkö ollut koskaan kuullut yhdestäkään hylätystä kuuntelulupahakemuksesta. Helsingin Sanomat myös selvitti, että ainakin kahdessa tapauksessa Helsingin huumepoliisi oli saanut kuunteluluvat väittämällä hakemuksessaan teleliittymän haltijan ja käyttäjän olevan tuntemattomia, vaikka tosiasiassa liittymät olivat rekisteröity tietyille henkilöille. Kyseisiä henkilöitä ei syytetty mistään rikoksesta.

Kirjallisuutta

• Tolvanen & Kukkonen: Esitutkinta- ja pakkokeino-oikeuden perusteet. Talentum, 2011 tai uudempi.
• Helminen, Fredman, Kanerva, Tolvanen & Viitanen: Esitutkinta ja pakkokeinot. 5. uud. painos. Talentum, 2014.

Aiheesta muualla

• Pakkokeinolaki (806/2011) (Arkistoitu – Internet Archive)
• Vanha pakkokeinolaki (450/1987), voimassa 31.12.2013 asti