Tarke

Tarke eli diakriittinen merkki (kreik. διακριτικός, diakritikós ’erottava’) on kirjaimen lisuke, joka tavallisimmin esiintyy kirjaimen ylä- tai alapuolella joko hieman siitä erillään tai sitä osittain koskettaen. Toisinaan tarke voi asemoitua kirjaimen keskelle tai viereenkin. Eurooppalaisten kielten oikeinkirjoituksessa yleisiä yläpuolisia tarkkeita ovat treema ( ¨ ), niin sanotut aksentti- eli korkomerkit akuutti ( ´ ), gravis ( ` ) ja sirkumfleksi ( ˆ ) sekä hattu ( ˇ ). Alapuolisia tarkkeita ovat sedilji ( ¸ ) ja ogonek ( ˛ ).

Tarke asemoituu usein kanta­merkin ylä­puolelle.

Tyypillisesti tarke osoittaa tavanomaisesta poikkeavaa ääntämystä, mutta joskus tarkkeella erotetaan toisistaan kahden erimerkityksisen sanan kirjoitusasut, vaikkei ääntämyksellistä eroa ole (esimerkiksi ranskassa sekä konjunktio ou ’tai’ että adverbi où ’missä’ ääntyvät /u/).

Kirjainta, johon tarke liittyy, kutsutaan kanta- tai perusmerkiksi. Tavallisesti tarke hahmottuu kirjaimen osaksi, mutta teknisessä mielessä se voi olla erillinenkin merkki, ja sen kantamerkkinä voi toimia myös sellainen kirjain, johon jo liittyy jokin toinen tarke. Esimerkiksi vietnamissa yhteen vokaalikirjaimeen voi usein liittyä kaksi tarketta, joista toinen osoittaa vokaalin laatua ja toinen toonia eli merkitykseen olennaisesti vaikuttavaa sävelkulkua.

Käyttö

Tarkkeiden käyttötavat ovat paljolti kielikohtaisia. Samaa tarketta voidaan käyttää erilaisiin tarkoituksiin eri kielissä – tai samassakin kielessä eri tilanteissa. Esimerkiksi vokaalin yläpuolelle sijoittuva akuutti osoittaa espanjassa tavallisesti sanapainoa, mutta unkarissa vokaalin ääntymistä pitkänä (mihin joskus liittyy myös äännearvon muuntuminen). Toisaalta samaa äänteellistä piirrettä voidaan eri kielissä merkitä erilaisella tarkkeella. Esimerkiksi soinnitonta postalveolaarista frikatiivia [ʃ] eli niin sanottua suhu-s:ää merkitään muun muassa suomessa ja tšekissä lisäämällä S/s-kirjaimen yläpuolelle hattu (Š/š), mutta turkissa lisätäänkin kirjaimen alle sedilji (Ş/ş).

Tavallaan kielikohtaista on myös, milloin jokin kirjaimen osa mielletään tarkkeeksi. Esimerkiksi saksassa kirjainten Ä/ä, Ö/ö ja Ü/ü pisteitä pidetään tarkkeina, joiden esiintyminen tavallisimmin aiheutuu kielen taivutusopillisesta vokaalivaihtelusta (umlaut). Saksan kielessä näitä tarkkeellisia kirjaimia pidetään pelkkinä A/a:n, O/o:n ja U/u:n muunnelmina, ja esimerkiksi aakkostettaessa A/a ja Ä/ä ovat keskenään samanarvoisia. Sen sijaan suomessa ja ruotsissa Ä/ä ja Ö/ö (sekä Å/å) ovat itsenäisiä kirjaimia, jotka aakkostetaan erikseen. Niinpä suomessa Ä/ä:n pisteitä ei tavallisesti mielletä tarkkeeksi (sen enempää kuin esimerkiksi pienaakkosen i pistettä), vaan niitä pidetään kirjaimen elimellisenä osana. Kansainvälisestä näkökulmasta Ä/ä kuitenkin helposti hahmottuu treema-a:ksi – samoin kuin suomalainen lienee taipuvainen pitämään vaikkapa islannin Á/á-kirjainta vain akuutti-a:na.

Tarkkeet tietokoneissa

Tietotekniikassa tarkkeet voidaan toteuttaa useilla vaihtoehtoisilla tavoilla. Tavallisinta on käyttää niin sanottuja koostemerkkejä eli valmiita tarkkeen ja kantamerkin yhdistelmiä, mutta tarkkeet voivat olla teknisessä mielessä erillisiäkin merkkejä, jotka asemoituvat kantamerkin kohdalle.

Varhaisissa tietokoneiden merkistöissä tarkkeita oli käytettävissä niukasti tai ei lainkaan. Kun esimerkiksi ASCII-merkistö kehitettiin ensisijaisesti amerikanenglantia varten, tarkkeelliset kirjaimet jäivät tilanpuutteen takia pois, sillä 7-bittisessä merkistössä oli vain 128 merkkipaikkaa, joihin piti saada sopimaan englannin suur- ja pienaakkosten lisäksi numerot 0–9, tärkeimmät väli- ja erikoismerkit sekä joukko teknisiä ohjauskoodeja. Tarkkeellisia kirjaimia oli kuitenkin mahdollista tulostaa paperille hieman kirjoituskoneiden tapaan niin, että kantamerkki ja erillinen tarkkeenomainen lisämerkki asemoituivat päällekkäin:

• a + ` → à (a ja gravis)
• a + ^ → â (a ja sirkumfleksi)
• n + ~ → ñ (n ja tilde).

Joissain tapauksissa ASCII-merkistöstä puuttuva tarkemerkki voitiin korvata sitä muistuttavalla välimerkillä:

• a + ' → á (kantamerkin päälle tulostettu heittomerkki muistutti akuuttia)
• a + " → ä (kantamerkin päälle tulostettu lainausmerkki muistutti treemaa)
• c + , → ç (kantamerkin alle tulostettu pilkku muistutti sediljiä).

Näyttöpäätteiden yleistyessä tämä ratkaisu kävi riittämättömäksi, joten ASCIIn pohjalta alettiin kehittää laajempia, 8-bittisiä merkistöjä, joihin mahtui myös tarkkeellisia kirjaimia koostemerkkeinä. Kaikkia eri kielten tarvitsemia koostemerkkejä ei kuitenkaan voitu sisällyttää 8-bittiseenkään merkistöön vaan tarvittiin useita rinnakkaisia merkistöjä, joissa oli tarjolla eri kieliryhmille sopiva valikoima tarkkeellisia kirjaimia. Esimerkiksi länsieurooppalaiseen Latin 1 -merkistöön sisällytettiin muun muassa Suomessa tarvittavat Å/å, Ä/ä ja Ö/ö, mutta siitä jäivät pois joissain vierassanoissa esiintyvät Š/š ja Ž/ž. Itäistä Keski-Eurooppaa varten kehitettyyn Latin 2 -merkistöön taas sisältyvät sekä Ä/ä ja Ö/ö että Š/š ja Ž/ž, mutta siitä puuttuu ruotsin kirjoittamiseen tarvittava Å/å.

Unicode-merkistö on suunniteltu niin, että siinä on tilaa kaikille maailman kielissä käytetyille kirjoitusmerkeille, ja se pyrkii tarjoamaan vastineen jokaiselle vanhemmissa merkistöissä esiintyvälle merkille. Unicodeenkaan ei silti ole katsottu tarpeelliseksi lisätä enää uusia tarkkeen ja kantamerkin yhdistelmiä, joita ei vanhemmissakaan merkistöissä esiinny ja joita ehkä tarvitaan vain joissain erikoistilanteissa. Sen sijaan Unicode tarjoaa yhdistyviä tarkkeita, jotka voidaan liittää periaatteessa mihin tahansa kantamerkkiin, niin että yhdistelmä näyttää tarkkeelliselta kirjaimelta. Yhdistyvien tarkkeiden käyttöä on tosin rajoittanut se, että kaikki ohjelmistot tai fontit eivät tue niitä kunnolla.

Suomalaisessa tietokonenäppäimistössä on varta vasten koostemerkkien Å/å, Ä/ä ja Ö/ö näppäimet, ja muita koostemerkkejä voidaan tuottaa tarkenäppäinten avulla. Vanhastaan suomalaisessa näppäimistössä on ollut yksi tarkenäppäin akuutti- ja gravis-kirjainten tuottamiseksi sekä toinen treema-, sirkumfleksi- ja tilde-kirjainten tuottamiseksi. Laajennettu suomalainen näppäimistö lisää valikoimaan koko joukon muita tarkkeita, kuten Š/š- ja Ž/ž-kirjainten tuottamiseen tarvittavan hatun.

Tavanomaisia tarkkeita

Alla esitellään ensisijaisesti eurooppalaisten kielten oikeinkirjoituksessa latinalaisten, kreikkalaisten tai kyrillisten kirjainten kanssa esiintyviä tavanomaisia tarkkeita, joita latinalaisiin kirjaimiin usein voidaan liittää laajennetun suomalaisen näppäimistön tarkenäppäimiä käyttäen (eksoottisemmissa kielissä tai erikoisalojen merkinnöissä esiintyvät tarkkeelliset kirjaimet eivät tosin aina ole tällä tavalla tuotettavissa, etenkään jos niitä ei ole saatavilla koostemerkkeinä). Tieteellisessä tarkekirjoituksessa voi esiintyä monenlaisia muitakin tarkkeita.

Pistetarkkeita

Treema eli yläpuolinen pistepari (Ä/ä, Ë/ë)

Pääartikkeli: Treema

Treemassa (kreik. τたうρろーῆμみゅーαあるふぁ, trêma ’aukko, nopan silmä’) eli yläpuolisessa pisteparissa yhdistyy kaksi typografista perinnettä. Kreikan kielestä latinan välityksellä mm. ranskaan, hollantiin ja osin englantiinkin on periytynyt treeman käyttö diereesinä (kreik. διαίρεσις, diaíresis ’jako’) eli erokepisteinä, joilla osoitetaan, että kaksi peräkkäistä vokaalimerkkiä eivät äänny yhtenä kokonaisuutena (diftongina tai pitkänä vokaalina) vaan niiden välissä on tavuraja: ransk. Noël, esp. Agüero, engl. coöperation (myös cooperation tai co-operation). Samaan tapaan treemalla voidaan merkitä myös yksittäinen vokaalimerkki tavua muodostavaksi, kuten erisnimessä Brontë [bɹɒn.tɪ], jossa englannin kielen normaalien oikeinkirjoitussääntöjen mukaan e-kirjain olisi mykkä.

Saksan kielessä kirjaimiin A/a (→ Ä/ä), O/o (→ Ö/ö) ja U/u (→ Ü/ü) liittyvä pistepari sen sijaan on saanut alkunsa alun perin kantamerkin perään ja myöhemmin sen yläpuolelle lisätystä e-kirjaimesta (ae, oe, ue), jolla merkittiin etuvokaaleja. Saksassa nämä etuvokaalit esiintyvät tavallisimmin umlaut-ilmiön vaikutuksesta substantiivien monikkomuodoissa (esimerkiksi Mann: Männer, Hut : Hüte) ja eräissä verbien taivutusmuodoissa, mutta on myös sanoja, joissa ne esiintyvät perusmuodossakin (esimerkiksi schön, grün). Saksalaisen mallin mukaan treemaa käytetään etuvokaalin tunnuksena myös monessa sellaisessa kielessä, kuten suomessa, joissa vastaavanlaista taivutusopillista vokaalinmuunnosta ei esiinny. Suomessa samoin kuin ruotsissakin ä ja ö on lisätty aakkosten loppuun, mutta saksassa niitä, kuten ü:täkään ei pidetä aakkostuksen kannalta eri kirjaimina.

Toisinaan treemalla voidaan merkitä muunkinlaista äännearvon muutosta, sillä esimerkiksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa treema osoittaa vokaalin ääntyvän oletusarvoa keskempänä. Samaan tapaan albaniassa Ë/ë on välisen keskivokaalin [ə] merkki. Venäjän kielessä puolestaan kyrillinen kirjain Ё/ё (jo) ääntyy etuvokaalin sijasta takavokaalina – tosin se tavallisesti korvataan etuvokaalisella kirjaimella Е/е (je), sillä lukijan oletetaan tuntevan oikean ääntämyksen ilman tarkettakin.

Treemallisen kirjaimen voi suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin treeman tarkenäppäintä, joka sijaitsee Å-näppäimen oikealla puolella, ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

¨ + E → ë

Yläpuolinen piste (Ȧ/ȧ, İ/i)

Yläpuolisella pisteellä voi olla monenlaisia tarkoituksia. Esimerkiksi liettuassa Ė/ė-kirjain osoittaa pidentynyttä vokaaliäännettä [eː], kun taas puolassa Ż/ż-kirjain merkitsee soinnillista retrofleksistä frikatiivia [ʐ].

Myös pienen i:n – ja sen muunnelmana syntyneen j:n – piste on oikeastaan alun perin ollut tarke, vaikka sillä ei osoitettu mitään erityistä ääntämystä, vaan pyrittiin ainoastaan helpottamaan kirjaimen hahmottamista. Vaikka piste on vakiintunut elimelliseksi osaksi i:n ja j:n pienaakkosellista muotoa, se tavallisesti syrjäytyy, jos kantamerkin yläpuolelle lisätään jokin muu tarke. Suuraakkonen puolestaan on yleensä pisteetön, mutta turkin kielessä piste lisätään i-kirjaimen suuraakkoselliseenkin vastineeseen (İ), sillä tavanomainen suuraakkonen I kytkeytyy pisteettömään pienaakkoseen ı [ɯ] (joka ääntyy muuten suunnilleen samoin kuin [u], mutta laveana eli huulet samassa asennossa kuin [i]-äänteessä).

Yläpuoliselle pisteelle on laajennetussa suomalaisessa näppäimistössä varattu kaksikin vaihtoehtoista tarkenäppäintä, joten yläpisteellisen kirjaimen voi kirjoittaa painamalla ensin joko pisteen tai yhdysviivan näppäintä yhdessä sekä AltGr-näppäimen että vaihtonäppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·⇧ Shift·. + A → ȧ

AltGr·⇧ Shift·– + A → ȧ

Alapuolinen piste (Ạ/ạ)

Alapuolisella pisteellä merkitään vietnamissa erityistä matalaa pysähtyvää toonia eli merkitykseen olennaisesti vaikuttavaa sävelkulkua. Lisäksi alapuolista pistettä käytetään tieteellisissä yhteyksissä muun muassa arabian ja eräiden intialaisten kielten tarkekirjoituksessa.

Alapisteellisen kirjaimen voi laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin pisteen näppäintä yhdessä AltGr-näppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·. + A → ạ

Aksentti- eli korkomerkkejä

Nimitys aksenttimerkki (lat. accentus ’korko, korostus, äänenpaino’) viittaa varsinaisesti kolmeen muinaiskreikassa sävelkulkua osoittaneeseen tarkkeeseen eli akuuttiin, gravikseen ja sirkumfleksiin. Erityisesti akuuttiaksentista voidaan joskus puhua epätäsmällisesti pelkkänä aksenttimerkkinä. Toisinaan aksenteiksi voidaan kutsua mitä tahansa tarkkeita.

Ranskan kielen arkisessa typografiassa aksenttimerkkejä käytetään joskus vain pienaakkosten yhteydessä. Tämä käytäntö on pitkälti perua kirjoituskoneiden aikakaudelta, jolloin tarkkeen lisääminen suuraakkosen yläpuolelle saattoi olla typografisesti ongelmallista. Ranskan akatemia on kuitenkin linjannut, että tarkkeet kuuluu merkitä myös suuraakkosiin.

Akuutti (Á/á)

Pääartikkeli: Akuutti

Akuutti (lat. acūtus ← kreik. ὀξくしーεいぷしろんῖαあるふぁ, oxeîa ’terävä, korkea’) on oikealle kallistuva pieni vinoviiva kantamerkin yläpuolella. Muinaiskreikassa akuutilla merkittiin nousevaa sävelkulkua, ja vastaavanlaisessa merkityksessä sitä käytetään nykyään muun muassa vietnamissa. Nykykreikassa ja muun muassa espanjassa akuutilla merkitään sanapainoa, mutta espanjassa akuuttia käytetään myös keskenään samanlaisten sanojen kirjoitusasujen erottamiseen, ja kysymyssanoissa on aina akuutti (que ’joka, mikä, että, kuin’, mutta qué ’mikä? millainen? kuinka?’). Joissain muissa kielissä, kuten unkarissa ja tšekissä, akuutti osoittaa vokaalin ääntyvän pitkänä painotuksesta riippumatta, ja puolassa taas konsonanttiin liittyvä akuutti osoittaa sen ääntyvän liudentuneena.

Ranskan kielessä akuutti (ransk. accent aigu) esiintyy vain kirjaimessa É/é. Se ääntyy aina laveana puolisuppeana etuvokaalina [e], kun taas tarkkeettoman e-kirjaimen äännearvo vaihtelee ympäristön mukaan.

Akuutillisen kirjaimen voi suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin akuutin tarkenäppäintä, joka sijaitsee näppäimistön ylärivillä plus-näppäimen oikealla puolella, ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

`̗ + A → á

Gravis (À/à)

Pääartikkeli: Gravis

Gravis (lat. gravis ← kreik. βべーたαあるふぁρろーεいぷしろんῖαあるふぁ, bareîa ’painava, matala’) on kuin akuutin peilikuva eli vasemmalle kallistuva pieni vinoviiva kantamerkin yläpuolella. Akuutin tavoin se periytyy muinaiskreikasta, jossa sillä merkittiin laskevaa sävelkulkua; vastaavanlaisessa merkityksessä sitä käytetään nykyään muun muassa vietnamissa. Graviksella voidaan merkitä myös sanapainoa tai avointa vokaalia.

Ranskassa gravis (ransk. accent grave) esiintyy tavallisimmin kirjaimessa È/è, jolla merkitään suomen e:n ja ä:n välistä äännettä [ɛ]. Lisäksi muutamissa sanoissa gravista käytetään erottamaan samoin ääntyvien sanojen kirjoitusasut toisistaan: esimerkiksi a on omistusverbi (jollakulla on jotain), mutta à prepositio; vastaavasti ou on konjunktio ’tai, vai’, mutta où adverbi ’missä’ (kumpikin sana ääntyy pyöreänä suppeana takavokaalina [u]).

Gravis-kirjaimen voi suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin akuutin tarkenäppäintä yhdessä vaihtonäppäimen (Shift) kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

⇧ Shift·`̗ + A → à

Sirkumfleksi (Â/â)

Pääartikkeli: Sirkumfleksi

Sirkumfleksi (lat. circumflexus ← kreik. περισπωμένη, perispōménē ’ympäri taivutettu’) on syntynyt akuutin ja graviksen yhdistelmänä ja muistuttaa ylöspäin osoittavaa nuolenkärkeä (tosin muinaiskreikan sirkumfleksi muuntui Bysantin aikana kaarevaksi tai aaltoviivan näköiseksi: ᾶ, vrt. tilde; tätä merkintätapaa käytetään siksi vanhojen kreikankielisten tekstien tieteellisissä laitoksissa). Alkujaan sirkumfleksillä merkittiin sävelkulkua, joka ensin nousi ja sitten laski, mutta sillä voidaan merkitä myös korkeaa sävelkulkua tai puolipitkää vokaalia.

Ranskan kielessä sirkumfleksi on lähinnä äännehistoriallinen muistomerkki, josta voi päätellä, että vokaalin perästä on pudotettu pois mykäksi muuttunut s-kirjain (esim. hôtel ← hostel ’hotelli’, île ← isle ’saari’) tai toisinaan että vokaalin edestä on poistettu jokin toinen vokaali (sûr ← seur ’turvallinen’). Tosin vuonna 1990 uudistettujen oikeinkirjoitussuositusten mukaan sirkumfleksi voidaan î:n ja û:n päältä usein jättää pois.

Esperantossa sirkumfleksi osoittaa oletusarvosta poikkeavaa ääntämystä kirjaimissa Ĉ/ĉ [ʧ], Ĝ/ĝ [ʤ], Ĥ/ĥ [x], Ĵ/ĵ [ʒ] ja Ŝ/ŝ [ʃ].

Sirkumfleksillisen kirjaimen voi suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin treeman tarke­näppäintä yhdessä vaihto­näppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

⇧ Shift·¨ + A → â

Hattu (Š/š, Ď/ď, Ľ/ľ)

Pääartikkeli: Hattu (tarke)

Tšekkiläisestä oikeinkirjoituksesta periytyvä hattu (tšek. háček [ˈɦaːtʃɛk] ’hakanen’) on kehittynyt yläpuolisesta pisteestä eikä siis ole alkujaan varsinainen korkomerkki, mutta tavallisesti se muistuttaa ylösalaista sirkumfleksiä eli alaspäin osoittavaa nuolenkärkeä. Joskus hattu muistuttaa pikemminkin kirjaimen perään lisättyä heittomerkkiä (’), mutta tällöin se tulkitaan saman tarkkeen typografiseksi muunnelmaksi.

Tyypillisesti hattu merkitsee sibilantin yhteydessä, että se ääntyy postalveolaarisena eli niin sanotusti suhuäänteenä, ja muunlaisen konsonantin yhteydessä liudentumista. Kiinan kielen siirtokirjoituksessa hatulla voidaan merkitä sävelkulkua, joka ensin laskee ja sitten nousee.

Hatullisen kirjaimen voi laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin heittomerkin näppäintä (joka sijaitsee Ä-näppäimen oikealla puolella) yhdessä AltGr-näppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·*̩ + S → š

Kaksoisakuutti (Ő/ő)

Nimestään huolimatta kaksoisakuuttikaan ei kirjaimellisesti ottaen ole korkomerkki vaan eräänlainen akuutin ja treeman (¨) risteytys, jolla unkarissa osoitetaan etuvokaalien Ü/ü ja Ö/ö ääntyminen pitkänä.

Kaksoisakuutillisen kirjaimen voi laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin Å-kirjaimen näppäintä yhdessä AltGr-näppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·Å + O → ő

Kaarevia ja viivamaisia tarkkeita

Tilde eli aaltoviiva (Ã/ã, Ñ/ñ)

Pääartikkeli: Aaltoviiva

Tilde eli aaltoviiva on kehittynyt n-kirjaimesta, joka on alettu kirjoittaa sitä edeltäneen kirjaimen yläpuolelle (vrt. ogonek). Tyypillisesti tilde merkitsee Ñ/ñ-kirjaimen yhteydessä liudennusta ja vokaalin yhteydessä nasaaliäännettä. Viron kielessä kirjain Õ/õ merkitsee kuitenkin laveaa puolisuppeaa takavokaalia [ɤ] (eli laveana ääntyvää o:ta) ja koltansaamessa taas laveaa puolisuppeaa keskivokaalia [ɘ].

Tildellisen kirjaimen voi suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin treeman tarkenäppäintä yhdessä AltGr-näppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·¨ + A → ã

Yläpuolinen ympyrä (Å/å, Ů/ů)

Pääartikkeli: Yläpuolinen ympyrä

Yläpuolinen ympyrä on suomalaisittain tuttu etenkin ruotsin, tanskan ja norjan kirjaimesta Å/å (äännearvoltaan pyöreä takavokaali, joka voi olla puolisuppea [oː] tai puoliväljä [ɔ]). Tšekin kielessä esiintyvä Ů/ů ääntyy perusmuotoisessa sanassa samoin kuin Ú/ú pidentyneenä pyöreänä suppeana takavokaalina [uː], mutta taivutetussa sanassa se muuttuu lyhyeksi puolisuppeaksi takavokaaliksi [o].

Ympyrällisen kirjaimen voi laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin Å-kirjaimen näppäintä yhdessä sekä AltGr-näppäimen että vaihtonäppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·⇧ Shift·Å + U → ů

Lyhyysmerkki (Ă/ă)

Lyhyysmerkki eli breve on ylöspäin avautuva puoliympyrän kaari, joka asemoituu kirjaimen yläpuolelle. Sen perustehtävä on osoittaa vokaalin ääntyvän lyhyenä riippumatta siitä, onko se painollinen. Romanian kielen kirjain Ă/ă on välisen keskivokaalin [ə] merkki, ja turkissa puolestaan kirjain Ğ/ğ on itsessään mykkä, mutta osoittaa edeltävän vokaalin ääntyvän pitkänä.

Lyhyysmerkillisen kirjaimen voi laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin heittomerkin näppäintä (joka sijaitsee Ä-näppäimen oikealla puolella) yhdessä sekä AltGr-näppäimen että vaihtonäppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·⇧ Shift·*̩ + A → ă

Pituusmerkki (Ā/ā)

Pääartikkeli: Pituusmerkki

Pituusmerkki eli makron on kirjaimen yläpuolelle asemoituva vaakaviiva, joka tyypillisesti osoittaa vokaalin ääntyvän pitkänä. Kiinan kielen siirtokirjoituksessa pituusmerkki voi osoittaa tasaista sävelkulkua.

Pituusmerkillisen kirjaimen voi laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin treeman tarkenäppäintä yhdessä sekä AltGr-näppäimen että vaihtonäppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·⇧ Shift·¨ + A → ā

Poikkiviiva (Ł/ł, Đ/đ)

Pääartikkeli: Poikkiviiva

Poikkiviiva voi olla vino, kuten puolan kirjaimessa Ł/ł [w] ja tanskan kirjaimessa Ø/ø (ns. tanskalainen ö), tai vaakasuora, kuten saamelaiskielten kirjaimissa Đ/đ, Ǥ/ǥ ja Ŧ/ŧ.

Poikkiviivaa ei pidetä varsinaisena tarkkeena, sillä Unicode-merkistössä poikkiviivallisia kirjaimia ei ole muodollisesti määritelty koostemerkeiksi, jotka olisivat hajotettavissa kantamerkiksi ja yhdistyväksi tarkkeeksi. Laajennettu suomalainen näppäimistö sisältää kuitenkin poikkiviivallisten kirjainten tuottamiseksi erityisen tarkenäppäimen. Oikeastaan tarkenäppäimiä on kaksi, sillä ensisijaiseksi vaihtoehdoksi ajateltu, näppäimistön vasemmassa yläkulmassa sijaitseva pykälämerkin näppäin puuttuu joistain näppäimistöistä, mutta sen sijasta voidaan yhtä hyvin käyttää L-kirjaimen näppäintä. Poikkiviivallisen kirjaimen voi siis kirjoittaa painamalla ensin joko §-näppäintä tai L-näppäintä yhdessä AltGr-näppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·§ + L → ł

AltGr·L + L → ł

Koukkumaisia tarkkeita

Sedilji (Ç/ç, Ņ/ņ, Ģ/ģ)

Sedilji (esp. cedilla, alkujaan zedilla ’pieni z’, ransk. cédille) on kehittynyt koukullisesta z-kirjaimesta (vrt. ʒ) ja tyypillisesti näyttää vasemmalle kääntyvältä pieneltä koukulta kirjaimen alla. Joidenkin kirjainten yhteydessä sedilji voi näyttää alapuoliselta pilkulta, joka yleensä kuitenkin tulkitaan vain sediljin typografiseksi muunnelmaksi. Pienaakkosen ģ yhteydessä sedilji asemoituu ylösalaisin kirjaimen päälle, koska alle se ei kunnolla mahdu.

Sediljiä ei enää käytetä espanjassa, josta se on lähtöisin, mutta esimerkiksi ranskassa ja portugalissa esiintyvä Ç/ç-kirjain osoittaa, että takavokaalin tai konsonantin edessä yleensä klusiilina [k] ääntyvä C/c edustaakin sibilanttia [s]. Muissa kielissä sediljillä voidaan merkitä myös konsonantin ääntymistä liudentuneena tai postalveolaarisena eli suhuäänteenä.

Sediljillisen kirjaimen voi laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin akuutin tarkenäppäintä yhdessä AltGr-näppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·`̗ + C → ç

Alapuolinen pilkku (Ș/ș)

Alapuolinen pilkku on romanian kirjaimissa Ș/ș [ʃ] ja Ț/ț [ts] esiintyvä tarke, joka on muodollisesti määritelty eri tarkkeeksi kuin sedilji. Käytännössä romanian alapilkulliset kirjaimet silti usein korvataan sedilji-s:llä (Ş/ş) ja sedilji-t:llä (Ţ/ţ), joiden sedilji saattaa joissain fonteissa näyttääkin alapuoliselta pilkulta.

Ogonek eli häntä (Ą/ą)

Ogonek (puolaksi ’pieni häntä’) on oikealle kääntyvä koukkumainen lisäke kirjaimen alapuolella. Se on jäänne kantamerkin alapuolelle lisätystä n-kirjaimesta (vrt. tilde) ja tyypillisesti osoittaa vokaalin ääntyvän nasaalisena. Liettuan kielestä vokaalin nasaalisuus on kuitenkin äännepiirteenä kadonnut ja sen sijaan ogonek ensisijaisesti osoittaa vokaalin ääntyvän pitkänä.

Ogonekillisen kirjaimen voi laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin akuutin tarkenäppäintä yhdessä sekä AltGr-näppäimen että vaihtonäppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·⇧ Shift·`̗ + A → ą

Sarvi (Ơ/ơ)

Oikealle ja ylöspäin kaartuva sarvi vietnamin kirjaimissa Ơ/ơ [ɤ] ja Ư/ư [ɯ] osoittaa, että vokaali ei äännykään pyöreänä vaan laveana.

Sarvellisen kirjaimen voi laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin P-kirjaimen näppäintä yhdessä AltGr-näppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·P + O → ơ

Yläpuolinen koukku (Ả/ả)

Vokaalin yläpuolelle piirrettyä pisteetöntä kysymysmerkkiä muistuttava koukku osoittaa vietnamissa erityistä toonia, jossa sävelkorkeus ensin putoaa ja sitten nousee.

Yläkoukullisen kirjaimen voi laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaa painamalla ensin P-kirjaimen näppäintä yhdessä sekä AltGr-näppäimen että vaihtonäppäimen kanssa ja sen jälkeen erikseen kantamerkin näppäintä:

AltGr·⇧ Shift·P + A → ả

Katso myös

• Kansainvälinen foneettinen aakkosto
• Uralilainen foneettinen aakkosto
• Ääkköset
• Umlaut
• Heavy metal -umlaut
• Nikkud
• Shī shì shí shī shǐ

Lähteet

• Jukka K. Korpela: Kirjainten tarinoita (PDF) jkorpela.fi. 14.1.2011. Viitattu 20.4.2014.