Sulkasato

Tämä artikkeli käsittelee höyhenten uusiutumista. Vappulehdestä katso Sulkasato (lehti).

Sulkasato tarkoittaa lintujen höyhenpeitteen uusiutumista.

Sulkasadon pääpiirteet

Linnulla on höyhenpeite, joka kuluu käytössä. Kulumista aiheuttavat muun muassa kosketus vieraisiin esineisiin (oksiin, kolojen seiniin, maahan), lentäminen (etenkin käsisulat), auringon säteily sekä lämpötilojen vaihtelut. Pohjoisissa oloissa myös jään muodostuminen, tavallisesti pyrstöön, kuluttaa sulkia. Sulkasadossa lintu pudottaa vanhan, kuluneen höyhenen, ja kasvattaa tilalle uuden. Sulkasadon ajoittuminen ja kesto vaihtelevat suuresti lintulahkoittain ja -heimoittain. Esimerkiksi kotkat ja suuret lokit vaihtavat vuosittain vain osan höyhenpuvustaan, ja kaikkien höyhenten vaihtumiseen kuluu jopa 4-5 vuotta. Varpuslinnuilla sulkasato on tavallisesti kerran vuodessa, mutta muutamat lajit sulkivat täydellisesti kaksi kertaa vuodessa. Sulkasato voi keskeytyä muuton ajaksi ja jatkua talvehtimisalueella.

Sulkasadon ajoittuminen

Harmaalokin poikanen

Harmaalokki nuoruuspuvussa

Harmaalokki aikuispuvussa

Sulkasadon alkamista säätelevät muun muassa kilpirauhas- ja sukupuoli hormonit. Pesivillä aikuisilla linnuilla se alkaa usein jo haudonnan aikana (esimerkiksi kyyhkyt, petolinnut). Tavallisempaa on, että sulkasato alkaa pesimäkierron päätyttyä, Suomessa keski- tai loppukesällä. Tämä on niin sanottu postnuptiaalinen eli pesinnän jälkeinen sulkasato. Sulkasato on linnulle rasittava toimenpide, pitäähän sen muutamassa viikossa kasvattaa useinkin koko höyhenpukunsa uudelleen. Höyhenet ovat keratiinia, valkuaisainetta, samaa ainetta mitä ovat esimerkiksi kynnet, karvat ja hiukset, ja lintujen ravinnon on siksi oltava riittävän valkuaispitoinen. Tavallista onkin, että myös siemensyöjät siirtyvät osaksi käyttämään eläinravintoa (hyönteisiä ja muita selkärangattomia) sulkasadon ajaksi.

Sulkien vaihto eli sulkiminen tapahtuu aina samassa rytmissä. Hormonitoiminnan vaikutuksesta höyhentuppi löystyy, jolloin kulunut sulka/höyhen irtoaa. Esimerkiksi lähes kaikilla varpuslinnuilla tämä tapahtuu seuraavassa järjestyksessä: käsisiiven sisin sulka (keskellä siipeä) irtoaa ensin, sen jälkeen edeten kohti siiven ulkoreunaa; samoihin aikoihin irtoaa uloin kyynärsulka (myös siiven keskellä), edeten kohti siiven sisäreunaa. Uuden sulan kehitys alkaa välittömästi irtoamisen tapahduttua. Tertiaalit vaihtuvat nopeammin kuin sisimmät kyynärsulat. Niiden tehtävänä on suojata kyynärsulkia liialta kulumiselta. Aktiivisimmassa vaiheessa siivessä on muutama vanha sulka, muutama täysimittainen uusi sulka, pari-kolme puuttuvaa sulkaa, ja lukuisia eri kasvuvaiheessa olevia sulkia (varpuslinnun siivessä on 9-10 käsisulkaa, 6 kyynärsulkaa ja 3-5 tertiaalia eli yhteensä 18-21 sulkaa). Varpuslintujen siipisulkasato kestää noin 30–90 päivää, keskimäärin noin 50 päivää.

Pyrstösulkien vaihtumisjärjestys on kirjavampaa. Varpuslinnuilla on 12 pyrstösulkaa, ja tavallisesti irtoavat ensimmäiseksi keskimmäiset sulat. Monilla lajeilla putoavat kaikki pyrstösulat kerralla. Yksilöllistäkin vaihtelua esiintyy. Pyrstö vaihtuu suunnilleen samaa tahtia kuin siipisulatkin, tosin tavallisesti pyrstö on jo kokonaan uusi silloin, kun siivessä on vielä joitakin sulkia kasvamassa.

Höyhenpeitteen ja peitinhöyhenten sulkasato tapahtuu samaan aikaan kuin sulkien. Vaihtumisjärjestys ja intensiteetti vaihtelevat suuresti. Tavallista on, että lintu pudottaa kaikki siiven yläpeitinhöyhenet kerralla. Ruumiinhöyhenet vaihtuvat siten, että linnulla on jatkuvasti riittävä höyhenpeite lämmönhukan estämiseksi ja lajituntomerkkien havaitsemiseksi. Höyhenpeitteen sulkasato päättyy hieman myöhemmin kuin sulkien.

Nuorilla linnuilla on postjuvenaalinen sulkasato, joka alkaa tavallisesti 1,5-2 kuukauden iässä. Siinä vaihtuu pääosa höyhenpeitteestä ja peitinhöyhenistä. Monet lajit vaihtavat lisäksi pyrstösulkia, joko kaikki tai osan niistä. Siipisulkia vaihtuu harvoilla lajeilla, ja niilläkin yleensä vain yksittäisiä. Monien pitkän matkan muuttolintujen sekä nuoret että vanhat yksilöt sulkivat täydellisesti talvehtimisalueella.

Isoilla lokeilla sulkasato on monimutkainen ja pitkävaiheinen. Päiväpetolintujen sulkasato vaihtelee lajikohtaisesti. Vanhoilla sorsalinnuilla on täydellinen sulkasato kesällä. Ne saattavat olla silloin täysin lentokyvyttömiä. Vanhoilla kahlaajilla sulkasato alkaa usein jo pesimäalueella, mutta se keskeytyy syysmuuton ajaksi, ja uusi höyhenpuku valmistuu vasta talvehtimisalueella.

Höyhenten kuluminen

Sinisorsat peruspuvussa: edessä ilmeisesti vanha koiras ja takana nuori koiras

Sinisorsapari juhlapuvussa: koiras edessä, naaras takana

Linnut saavat sulkasadossa niin sanotun peruspuvun. Monilla lajeilla sukupuolet ovat silloin lähes saman näköisiä. Syksyn ja talven aikana höyhenten kärjet kuluvat, ja alta tulee näkyviin aivan uusia värejä. Monilla lajeilla on talven aikana osittainen ruumiinhöyhenten sulkasato. Useilla lajeilla koiras on keväällä värikkäämpi. Esimerkiksi pajusirkkukoiras muistuttaa peruspuvussa naarasta, mutta keväällä pään höyhenet ovat kuluneet, ja niiden alta tulee näkyviin koiraan tunnusomainen musta-valkoinen pään kuviointi. Sukupuolierojen korostuminen on tärkeää lisääntymisajan koittaessa. Tätä koiraslintujen värikästä pukua kutsutaan juhlapuvuksi.

Keratiinin rakennusaineen väri on se tavallisin ja arkisin väri, harmaanruskean sekoitus, hiirenharmaa. Lintujen kirkkaat värit aiheutuvat höyhenten pigmenttisoluista, joista heijastuvan, eri aallonpituuksilla etenevän valon, silmän tappisolut erottavat. Monien lintujen puvuissa esiintyvät metallinhohtoiset värit ovat heijastusta valon osuessa tietyllä tavalla järjestyneisiin höytyjen hienorakenteisiin. Höyhenen kuluessa tai haalistuessa värit, eli pigmenttisolut ja höytyjen pintarakenne, kuluvat, ja niiden alta alkaa paistaa hiirenharmaa perusväri. Laji- ja sukupuolituntomerkkien erottuminen heikkenisi, ellei lintu vaihtaisi uutta höyhentä kuluneen tilalle.

Höyhenten ja sulkien kulumiserot ovat tärkeä ikätuntomerkki, jota ihmissilmä ei välttämättä edes huomaa. Lintujen nokkimisjärjestys perustuu suurelta osin ikä- ja sukupuolituntomerkkeihin.

Katso myös

Aiheesta muualla

Tutkimus varpuslintujen sulkasadosta (Arkistoitu – Internet Archive)
Lukas, Jenni (toim.); Raffael, Winkler (toim.): Moult and Ageing of European Passerines. Poyser, 1994. ISBN 0-12-384150-X
- Dick Forsman: Suomen päiväpetolinnut.
- Martti Hario: Itämeren lokkilinnut.
- Aarno Salminen: Suomen sorsalinnut.
- Svensson, Lars 1997: Euroopan varpuslinnut - sukupuolen ja iän määritys. - Lintutieto. Jyväskylä.
- Juhani Vuorinen: Kahlaajaopas.
Lehikoinen, Esa & Niemelä, Pekka 1977: Varpuslintujen sulkasadon tutkimus. - Lintumies 2.1977 s. 33-44. LYL.
Lehikoinen, Esa & Niemelä, Pekka 1982: Sulkasatotutkimus - väliraportti. - Lintumies 2.1982 s. 79-83. LYL.
Vikberg, Pentti 1974: Sulkasadon selvittely Signilskärillä alkusyksyinä 1971-72. - Lintumies 2.1974 s. 57-60. SLY.