(Translated by https://www.hiragana.jp/)
Tiibetin ylänkö – Wikipedia
Wikipedia

Tiibetin ylänkö

laaja ylänköalue Aasiassa
1 muutos tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 20. tammikuuta 2024.

Tiibetin ylänkö[1][2] (tiibetiksi བོད་ས་མཐོ།, Wylie: bod sa mtho; kiin. 青あお藏ぞう高原こうげん, pinyin Qīngzàng Gāoyuán) on maailman laajin ja korkeimmalla sijaitseva ylänkömaa Keski-Aasian eteläosassa Länsi-Kiinassa Kunlunvuorten ja Himalajan välissä. Ylängön pinta-ala on lähteestä riippuen noin 2,2[2] tai 2,6 miljoonaa neliökilometriä[3] ja se on keskimäärin 4 800–4 900 metriä merenpinnan yläpuolella. Ylängöllä on yli 7 000 metrin korkeuteen kohoavia lumihuippuisia vuoria. Kiinan hallinnollisista alueista Tiibetin autonominen alue ja Qinghai sijoittuvat kokonaisuudessaan ylängölle.

Tiibetin ylänkö satelliittikuvassa. Ylänkö sijaitsee etelässä sijaitsevan Himalajan vuoriston ja pohjoisessa sijaitsevan Taklimakanin aavikon välissä.

Tiibetin ylängöllä saattaa olla kesäisin hyvin kuumaa ja talvisin kylmää. Sade kertyy lähinnä kesän sadekautena. Ikirouta ulottuu laajalle alueelle ylätasangolla. Ilma on ohutta eli ilmanpaine on pieni. Alue on laajalti karua tai matalakasvuista, usein lähinnä ruohoja, heiniä ja saramaisia kasveja, jos niitäkään. Puita kasvaa alavammassa länsi- ja eteläosassa. Tiibetin ylängön tärkein elinkeino on paimentolaisuus; ihmiset paimentavat muun muassa lampaita ja jakkeja.[4]

Maantiede

muokkaa
 
Tiibetin ylängön kartta.(saksaksi)

Tämä 'maailman katoksi' kutsuttu ylänköalue on kohonnut ja poimuttunut pääosin alppilaisten (tertiääristen ja mesotsooisten) vuorijonojen muodostumisen yhteydessä. Tiibet sisältää itä–länsi-suuntaisia vuorijonoja, jotka yhtyvät lännessä jopa yli 8 000 metriä korkeaksi Karakorumiksi sekä Pamirin ja Hindukušin solmuiksi. Idässä jonot kääntyvät kaakkoon. Jonojen väliin jää laaksoja, jotka laajenevat keskiosassa matalareunaisiksi altaiksi. Keski- eli Sisä-Tiibetin korkeuserot ovat lähes poikkeuksetta alle 500 m, kun taas itäosassa vuorottelevat kaakkoissuuntaiset vuorijonot ja niiden väliset syvät rotkomaiset jokilaaksot. Himalajan (Mount Everest, tiib. Jolmo Lungma eli Tšomolungma, 8 848 m) sekä Transhimalajan ja Karakoramin välissä sijaitsevat Brahmaputran (Tiibetissä Tsangpon), Induksen ja Sutlejin yläjuoksut syvän ja leveydeltään vaihtelevat laakson pohjalta.lähde?

Tiibetin keskusta muodostuu Kunlunin ja Transhimalajan välissä sijaitsevasta laskujoettomasta Tšangtangin ylängöstä, jonka korkeus on 4 500–5 000 m merenpinnasta sekä pituus 2 400 km (länsi–itä-suunnassa) ja leveys 700–800 km (pohjois–etelä-suunnassa). Keskiosan merkittävin vuorijono on Tanglha (Tanggulashamai). Ylängön keskiosan laaksot ovat noin 4 500–4 800 metrin korkeudessa[5]. Tiibetin ylängön koillisosa Tsighain ylänkö sijaitsee Nanšanin ja sen jatkeen Astin Taghin (Altyn Tagh eli Aerjinshanmai) sekä Kunlunin eteläisen pääjonon Bjan Karan (Bayankalashanmai) välissä. Sen pohjoisosassa ovat Tsaidamin allas ja Kukunor, Kiinan suurin suolajärvi. Tiibetin Kaakkoisraja on epämääräinen. Kiinan ja Taka-Intian suurimpien jokien (Keltainenjoki, Jangtse, Mekong ja Salween) yläjuoksut alkavat Tiibetin lumi- ja jäähuippuisilta vuorilta melko läheltä toisiaan ja laskevat samansuuntaisten vedenjakajavuorten (Bajan Karan vuoristo, Ningjingshan ja Taniantawengshan) Välissä eteläkaakkoon (Huangho kuitenkin koilliseen. Transhimalaja on Sisä-Aasian laskujoettomien seutujen sekä Intian valtamereen laskevien vesien (Indus, Ganges ja Brahmaputra eli Yaluzangbujiang) välinen päävedenjakaja. Tšangtangissa on vuorijonojen välisiä painanteita, jotka ovat pakkasrapautumalla syntyneen soran täyttämiä ja tasaamia tai laskujoettomien matalien suolajärvien (muun muassa Namuhu, Qilinhu, Tanggulahu ja Anglalnghu) peittämiä. Ylängöllä on paikoin kuumia kivennäislähteitä[6].

Hallinnolliset alueet

muokkaa

Hallinnollisesti Tiibetin ylänkö ulottuu Kiinassa kuuteen maakuntatason hallintoalueseen. Tiibetin autonominen alue ja Qinghai sijaitsevat kokonaisuudessaan ylängöllä. Lisäksi Yunnanin luoteisnurkka, Setšuanin länsiosa, lounaisosia Gansun ja eteläosia Sinkiangin alueista sijoittuu ylängölle. [3]

Ylängön kiinankielinen nimi koostuu Qinghain ja Tiibetin autonomisen alueen lyhennenimistä (Qīng ja Zàng) ja sanasta gāoyuán ’ylänkö’. Kiinankielisen nimen merkitys on siis ’Qinghain–Tiibetin ylänkö’.[2]

Ilmasto

muokkaa

Vaikka onkin subtrooppisella vyöhykkeellä, Tiibetin ylängön ilmasto on ankara alueen korkeuden ja kuivuuden takia[6]. Auringon paiste on voimakasta Tiibetin ylängöllä[5], mutta ilma ohutta. Ohut kuiva ilma lämpiää nopeasti auringossa, mutta yöllä lämpötila laskee nopeasti[6].

Tiibetin ylängön ilmasto on kylmä, tuulinen ja kuiva, mutta etelässä ja varsinkin idässä säät ovat leppeämpiä. Ilmastolliset erot ylängön pohjois- ja eteläosien välillä ovat suuret. Keski-, länsi- ja pohjoisosien ilmasto on äärimmäisen mantereinen. Ainoastaan itäiset ja eteläiset reuna-alueet ovat monsuunin vaikutuksen alaisia. Kesällä on monesti olla hiekkamyrskyjä ja talvella päivien mittaisia lumimyrskyjä[6][7].

Kesäkuukausien keskilämpötila on Pohjois-Tiibetissä, Tšangtangissa 10–15 °C ja vuotuinen sademäärä alle 100 mm. Pohjoisosissa tammikuun keskilämpötila on −20 °C. Yleensä sademäärät nousevat luoteesta kaakkoon. Myös Tsinghain itäosat ovat Tiibetin reunavuorten piirissä ilmasto saattaa vaihtua suppealla alueella subtropiikista (laakson pohja) nivaaliin (lumi-ilmaston) vyöhykkeeseen.

Lumiraja on Itä-Tiibetissä 4 700 m ja Keski-Tiibetissä 6 100 m[5]. Ylängöllä saattaa lämpimänä vuodenaikana olla päivällä +20 °C ja yöllä −10 °C[5]. Harvat sateet tulevat yleensä lumi-, räntä- ja raekuuroina[5][8], tavallisimmin kesällä. Niinpä sää on nopeasti vaihteleva ylängöllä, ja ilma saattaa kylmetä äkkiä.

Talvi kestää noin kuusi kuukautta[5], jolloin on jatkuvasti kovia tuulia[5]. Tsangtangissa lämpötila voi pudota vuorokauden sisällä 27 °C[9]. Paras vuodenaika ihmisille Tiibetissä on toukokuusta marraskuun alkuun[9], jolloin Etelä-Tiibetin laaksoissa on melko leutoa. Touko–kesäkuussa esiintyy kuitenkin pölymyrskyjä[9]. Heinä–elokuussa on sadekausi, jolloin sataa noin puolet vuoden sateesta[9]. Loka–marraskuussa on alavilla Tiibetin alueilla päivisin melko lämmintä, ja ilma on yleensä aurinkoinen[9]. Korkealla ylängöllä lumi häiritsee liikennettä joulu–helmikuussa, mutta alemmalla sijaitsevat Lhasan, Shiangtsen ja Tsetangin laaksot pysyvät melko lumettomina[9]. Maaliskuussa on jo melko lämpimiä, aurinkoisia päiviä. Kevät tulee Tiibetiin vasta huhtikuussa, mutta tällöinkin saattaa tulla äkillisiä kylmenemisiä[9]. Noin 3 600 metrin korkeudessa Etelä-Tiibetissä Lhasan seuduilla sataa erittäin vähän lokakuusta huhtikuuhun[9]. Sademäärä on Tiibetin pohjoisosaan verrattuna runsaampaa, 500–1 500 mm vaihdellen monsuunin mukaan vuodesta toiseen[5].

Kasvillisuus

muokkaa
 
Tiibetin ylätasankoa Nacqun piirissä.

Tiibetin ylängön laaksojen kasvillisuus on usein harvaa ja niukkaa, pääosin heiniä, saroja ja matalia ruohomaisia kasveja. Kasvillisuus on ylängöllä on osin kylmää melkein kasvitonta aavikkoa, mutta pääosin kylmää vuoristoaroa ja vuoristoniittyä[10].

Pohjois-Tiibetissä Tšangtangissa on laajoja lumi- ja jääkenttiä sekä kivi- ja soralakeuksia, jotka ovat korkeintaan jäkälän ja sammalen peittämiä aavikoita tai kserofyyttisiä patjakasveja ja kääpiöpensaita kasvavia aavikkoaroja. Paikoin on lisäksi mätässoita ja suolajärvien rannoilla suolasoita[5]. Kukunorin altaassa kasvillisuus on jo melko rehevää. Vasta Etelä- ja Kaakkois-Tiibetissä on sulkeutuneita metsiä, joiden puulajit (muun muassa laakeripuut, eräät kesävihannat lehtipuut, kuuset ja lehtikuuset) vaihtuvat kasvupaikan korkeuden mukaan. Suotuisten kosteusolojen vuoksi metsäraja kohoaa kaakossa (Setšuan) 4 600 metriin. Metsärajan yläpuolella on alppiruusupensaikkoa ja ruohikkoa. Lumiraja tulee vastaan 4 000–6 000 metrin korkeudella.lähde?

Eläimistö

muokkaa

Ylängön monestikin uhanalaisia eläimiä ovat villijakki[5][11] , argaali, kiangi (tiibetiläinen villiaasi)[11], myskihirvi, valkohuulihirvi, tiibetingaselli, chiru (tiibetiläinen antilooppi), bharaali, murmeli[5], pika (Himalajan hiirijänis)[12]. Petoja ovat lumileopardi[11], susi, ilves[5], ruskea tiibetinkarhu (eli sepelkarhu[5])[11]. Eräs harvinaisuus on lumiapina[5]. Haaskalinnut ovat yleisiä[12].

Lähteet

muokkaa
  • Tibet – Venture to a higher plain, Bradley Mayhew Monique Choy John Vincent Bellezza, Tony Wheeler, 5th edition, Lonely planet 2002, ISBN 1-86450-162-6, s. 27-32
  • Maailma tänään – Kiina ja Taiwan, Pater Haggett (päätoimittaja), Tieteen kuvalehden kirjasto, Bonnirs 1996, ISBN 97-437-0914-1 (maailma tänään osa 20) s. 95
  • Maailma nyt – Itä-Aasia, suom toim Ulla Elo, Weilin+Göös 1992, ISBN 951-35-4927-5 (Itä-Aasia)

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Hakulinen, Kerkko & Paikkala, Sirkka: ”Taulukko 1”, Pariisista Papukaijannokkaan, s. 184. (Eksonyymit (suomenkieliset nimet): Tiibetin ylänkö) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. ISBN 978-952-5446-80-7
  2. ↑ a b c Hakulinen, Kerkko: Paikannimet. (s. 533 Tiibetin ylänkö) Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-27676-6
  3. ↑ a b A discussion on the boundary and area of the Tibetan Plateau in China (Artikkelin abstrakti) Geographical Research. 2002-01. cnki.com.cn. Arkistoitu 10.10.2015. (englanniksi)
  4. ↑ Tiibet (Kiina) pähkinänkuoressa Aventura. Viitattu 10.8.2023.
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Otavan suuri ensyklopedia, Osa 9: sukunimi–turbiini, s. 7171
  6. ↑ a b c d Elo 1992, s. 106
  7. ↑ Elo 1992, s. 107
  8. ↑ Haggett 1996, s. 95
  9. ↑ a b c d e f g h Mayhew 2000, s. 28
  10. ↑ A New Digital Georeferenced Database of Grassland in China Yufeng Chen (chen@iiasa.ac.at, yfchen@lreis.ac.cn) Günther Fischer (fisher@iiasa.ac.at), IR-98-062/September, s. 12
  11. ↑ a b c d Mayhew, ym. 2002, s. 31
  12. ↑ a b Mayhew, ym. 2002, s. 30

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tiibetin_ylänkö&oldid=22734599”