Lähdekoodi sivulle Etelämanner

{{Maanosa
 | nimi                = Etelämanner
 | kuva                = Antarctica (orthographic projection).svg
 | kuvateksti          =
 | leveys              =
 | pinta-ala           = 14&nbsp;000&nbsp;000 <ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Geographica maailmankartasto: maanosat, maat, kansat| Kappale = | Sivu = 468| Selite = | Julkaisija = Almagest OY | Vuosi = 2008| Isbn = 978-3-8331-4130-0 | Viitattu = 30.12.2012}}</ref>
 | väkiluku            = ei vakituista asutusta<br />muutama tuhat väliaikaista asukasta kerrallaan
 | valtioita           = 0
 | kielet              =
 | aikavyöhyke         = UTC−3 (käytössä vain [[Grahaminmaa]]lla)
 | suurimmat kaupungit =
}}
{{coord|-90|0|region:AQ_scale:60000000|display=title}}
[[Tiedosto:Antarctica 6400px from Blue Marble.jpg|pienoiskuva|Etelämanner satelliittikuvassa.]]

'''Etelämanner''' on [[maa]]pallon eteläisin [[manner]]. Se on lähes kokonaan [[eteläinen napapiiri|eteläisen napapiirin]] eteläpuolella ja kokonaan 60. eteläisen leveyspiirin eteläpuolella. Mantereen sisäosissa sijaitsee [[etelänapa]]. Etelämannerta ja sitä ympäröivää merialuetta ja saaria 60. eteläisen leveyspiirin eteläpuolella kutsutaan yhteisnimityksellä [[Antarktis]].<ref>McGonigal 2008, s. 20.</ref>

Etelämanner jaetaan [[Länsi-Etelämanner|läntiseen]] ja [[Itä-Etelämanner|itäiseen Etelämantereeseen]]. Etelämantereen pinta-ala on 14 miljoonaa neliökilometriä, ja se on viidenneksi suurin maanosa. 98&nbsp;prosenttia Etelämantereesta on [[mannerjäätikkö|mannerjäätikön]] peitossa, ja lisäksi sen rannikoilla on laajoja jäälauttoja. Etelämanner on ainoa maanosa, jossa ei ole vakituista asutusta, eikä yhtään [[valtio]]ta. Vuosittain noin 1&nbsp;000 – 5&nbsp;000 tutkijaa asuu [[Etelämantereen tutkimusasemat|tutkimusasemilla]], joita on rakennettu ympäri maanosaa.

Etelämanner on maailman kylmin, kuivin ja tuulisin maanosa. Ankaran ilmastonsa johdosta siellä selviytyvät vain kylmään todella hyvin sopeutuneet [[kasvit]] ja [[eläimet]], kuten [[pingviinit]].

Vuonna 1959 allekirjoitettu [[Antarktiksen sopimus]] estää Etelämantereella sotilaallisen toiminnan ja kaivostoiminnan, hyväksyy tieteellisen tutkimuksen sekä suojelee maanosan [[ekosysteemi]]ä.

== Maantiede ==
[[Tiedosto:Antarctica major geographical features.jpg|pienoiskuva|350px|Etelämantereen tärkeimmät maantieteelliset piirteet. Oikealla puolella Itä-Etelämanner ja vasemmalla Länsi-Etelämanner. Ylävasemmalla Etelä-Amerikkaa kohti kurottava [[Antarktiksen niemimaa]], mantereen pohjoisin osa. [[Etelänapa]] on suorien pituusviivojen risteyskohdassa.]]
[[Kuva:AntarcticaRockSurface.jpg|pienoiskuva|Etelämanner ilman jäätä, mutta ilman jään sulamisesta seuraavaa merenpinnan nousua ja maankohoamista.]]

=== Muoto ===
Etelämanner on [[päärynä]]nmuotoinen. Itäpuoli on muodoltaan pullistunut ja länsipuolella on [[Etelä-Amerikka]]a kohti kurottava pitkulainen [[Antarktiksen niemimaa]].<ref>McGonigal 2008, s. 23–24.</ref>

=== Itä- ja länsiosa ===
Etelämanner jaetaan kahteen monin tavoin erilaiseen puoliskoon, [[Länsi-Etelämanner|Länsi-Etelämantereeseen]] ja [[Itä-Etelämanner|Itä-Etelämantereeseen]]. Länsipuoli on kokonaan maapallon [[läntinen pallonpuolisko|läntisellä pallonpuoliskolla]] ja itäpuoli suurimmaksi osaksi [[itäinen pallonpuolisko|itäisellä]]. Niiden luonnollisena rajana voidaan pitää [[Transantarktiset vuoret|Transantarktisia vuoria]].<ref name=mcgonigal-74>McGonigal 2008, s. 74–75.</ref>

Itä-Etelämanner on Etelämantereen puoliskoista selvästi suurempi, pinta-alaltaan [[Australia]]n kokoinen. Sen pohjoisrannikko kulkee melko tarkalleen [[eteläinen napapiiri|eteläisen napapiirin]] mukaisesti. Pituusasteiltaan se sijaitsee [[Afrikka|Afrikan]], [[Aasia]]n ja Australian tasolla. Itä-Etelämantereen peruskallio on muinaista ja vakaata [[prekambri]]sta kalliota, ja se on merenpinnan yläpuolella. Kallion päällä on keskimäärin kahden kilometrin paksuinen jäätikkö, jossa on 90 prosenttia kaikesta Etelämantereen jäästä. Rannikoilla on hiukan paljasta maata.<ref name=mcgonigal-74 />

Itä-Etelämantereen maa-alueet ovat myötäpäivään luettuna [[Kuningatar Maudin maa]], [[Enderbynmaa]], [[Kemp Land]], [[Mac. Robertsonin maa]], [[Princess Elisabeth Land]], [[Keisari Wilhelm II:n maa]], [[Kuningatar Maryn maa]], [[Wilkesinmaa]], [[Adélienmaa]], [[George V Land]] ja [[Oatesinmaa]]. Itä-Etelämannerta reunustavat [[Haakon VII:n meri]], [[Davisinmeri]] ja [[Dumont d’Urvillen meri]].<ref name=mcgonigal-74 />

Länsi-Etelämanner sijaitsee pituusasteiltaan [[Amerikka|Amerikan]] ja [[Uusi-Seelanti|Uuden-Seelannin]] välissä [[kansainvälinen päivämääräraja|kansainvälisen päivämäärärajan]] itäpuolella. Siihen kuuluu [[Antarktiksen niemimaa]], jonka pohjoisosat ovat koko Etelämantereen pohjoisimpia osia. Länsi-Etelämantereen maa-alueita ovat [[Ellsworthinmaa]] ja [[Marie Byrdin maa]]. Sitä rajaavat merenlahdet [[Rossinmeri]] ja [[Weddellinmeri]]. Muita reunameriä ovat [[Amundseninmeri]] ja [[Bellingshauseninmeri]]. Suurin osa Länsi-Etelämantereen kallioperästä on merenpinnan alapuolella, keskimäärin 440 metriä. Sen ilmasto on lauhempi kuin itäpuoliskon, sen kallioperä on nuorempaa, se on vuoristoisempaa ja siellä on aktiivisia [[tulivuori]]a.<ref name=mcgonigal-74 />

=== Navat ja aikavyöhykkeet ===
[[Tiedosto:Ceremonial South Pole.jpg|pienoiskuva|vasen|Seremoniallinen [[etelänapa]]]]
Etelämantereen sisämaassa 90. eteläisen leveysasteen kohdalla on maantieteellinen [[etelänapa]]. Sen ympäri 435 päivän jaksoissa 20 metrin etäisyydellä kiertää Maan pyörimisakselin eteläpää. Etelämantereella tai sen läheisyydessä sijaitsee myös maapallon [[magneettinen etelänapa]], joka liikkuu jatkuvasti. [[Geomagneettinen etelänapa|Geomagneettisen etelänavan]] sijainti on {{coord|78|30|S|111|0|E|region:AQ}}. Etelämantereen [[luoksepääsemättömyyden napa]] eli kohta, josta on pisin matka lähimmälle rannikolle, sijaitsee kohdassa {{coord|85|50|S|65|47|E|region:AQ}}.<ref>McGonigal 2008, s. 17–18.</ref> 

Etelämantereella sijaitsevat kaikki maapallon [[Aikavyöhyke|aikavyöhykkeet]]. Tutkimusasemilla käytetään usein emämaan aikaa mukavuussyistä.<ref>McGonigal 2008, s. 18, 21.</ref>

=== Vuoristot ===
[[Tiedosto:Antarctica surface.jpg|pienoiskuva|Etelämantereen korkokuva. Punainen on korkealla, sinertävät alueet ovat meressä kelluvaa lauttajäätä.]]
[[Kuva:Mount Erebus Aerial 2.jpg|pienoiskuva|[[Mount Erebus]] [[Rossinsaari|Rossinsaarella]] Etelämantereen rannikolla on maailman eteläisin toimiva [[tulivuori]].]]
Etelämantereella on useita suuria vuoriketjuja. [[Transantarktiset vuoret]] ulottuvat 3&nbsp;200 kilometrin pituudelta [[Cape Adare]]sta Tyynenmeren eteläpuolelta [[Coatsinmaa]]lle Atlantin puolelle. [[Antarktiksen niemimaa]]n vuoriketju on 1&nbsp;600 kilometriä pitkä. Kun Etelämanner oli vielä yli 65 miljoonaa vuotta sitten yhteydessä Australiaan, niemimaan vuoriketju oli yhteydessä Australian itäosien vuoriketjuun.<ref name="Nimetön-pDKB-1">McGonigal 2008, s. 23.</ref>

Etelämantereen korkein huippu on 4&nbsp;897 metrin korkuinen [[Vinsonin massiivi]] [[Ellsworthvuoret|Ellsworthinvuorilla]] lähellä [[Weddellinmeri|Weddellinmerta]].<ref name="Nimetön-pDKB-1"/>

Etelämantereen vuoristoja:
* [[Ellsworthvuoret]]
* [[Prinssi Albertin vuoret]]
* [[Eternity-vuoret]]
* [[Kuningatar Maudin vuoret]]
* [[Edsel Fordin vuoret]]
* [[Gamburtsevin vuoristo]] (jäänalainen)
* [[Executive Committeen vuoristo|Executive Committee Range]]
* [[Eisenhower (vuoristo)|Eisenhower-vuoristo]]
* [[Amiraliteetinvuoret]]
* [[Kuningatar Aleksandran vuoret]]

Näiden lisäksi on huomattava määrä vuoria ja muita pinnanmuodostumia, jotka ovat lumen ja jään alla peitossa. Monet paikat ja luonnonmuodostelmat on nimetty tutkimusmatkailijoiden ja entisaikojen hallitsijoiden mukaan.

=== Jää ===
[[Tiedosto:AntarcticaDomeCSnow.jpg|pienoiskuva|Itä-Etelämantereen tyypillistä jäätikkötasankoa.]]
[[Tiedosto:GletscherMM.jpg|pienoiskuva|Vuorten välistä virtaavaa jäätä.]]
Etelämantereen pysyvä jää peittää noin 14 miljoonaa neliökilometriä.<ref>McGonigal 2008, s. 21.</ref> Koko mantereesta mannerjäätikkö peittää noin 98 prosenttia. Rannikolla on lisäksi suuria jäälauttoja, jäävuoria ja merijäätä.<ref>McGonigal 2008, s. 18.</ref>

==== Mannerjäätikkö ====
Etelämantereen [[mannerjäätikkö]] on keskimäärin 2,3 kilometriä paksua. Paksuimmillaan se on mantereen itäpuolella, 4&nbsp;800 metriä. Etelämantereen jäähän on sitoutunut 75 prosenttia maapallon makeasta vedestä.<ref>McGonigal 2008, s. 21–22, 40.</ref> Jääkupoli on niin paksu, että se peittää mantereen useimmat vuoret ja vuoristot.<ref name="Nimetön-pDKB-1"/>

Suuri osa mantereen itäosan jään alla olevasta maasta on merenpinnan yläpuolella, mutta länsipuoliskon kallio on suurelta osin merenpinnan alapuolella.<ref>McGonigal 2008, s. 22.</ref> Painava mannerjäätikkö on painanut maankuorta alemmas. Ilman jääpeitettä Etelämanner nousisi keskimäärin 450 metriä merenpinnan ylle.<ref>{{Verkkoviite <!--|Osoite=http://www.antarcticconnection.com/antarctic/weather/snow-ice.shtml--> |Nimeke=Snow and Ice |Julkaisija=Antartic Connection |arkistoitu=24.2.2012 |Viitattu=2.2.2008 |Kieli={{en}} |arkisto=https://web.archive.org/web/20120224084545/http://www.antarcticconnection.com/antarctic/weather/snow-ice.shtml }}</ref>

Etelämantereen jäätikön kylmässä ytimessä syntyy jäätä ilmassa olevan kosteuden tiivistyessä syntyvistä lumikiteistä. Reunalla jäätä syntyy enemmän matalapaineiden tuomasta lumesta.<ref name="otava">''Otavan suuri ensyklopedia''</ref> Maahan tulee mantereen keskellä lunta 20–60&nbsp;millimetriä vuodessa etupäässä härmästä ja ilman kosteuden tiivistymisestä. Lumi muuttuu jääksi noin 100 metrin syvyydessä. Jään synty kerrostumalla vie aikaa 1&nbsp;000 – 2&nbsp;000 vuotta.<ref name="otava" />

Etelämantereen jää virtaa hitaasti, mutta nopeus kiihtyy reunoja kohti.<ref name="bras">''Maailman maat ja kansat, Brasiliasta Etelämantereelle'', s. 144, Kaikki liikkuu. Helsinki: Valitut Palat & WSOY, 1995. ISBN 978-951-584-052-3</ref> Mannerjäätikön keskustassa virtaus on vain noin luokkaa metri vuodessa.<ref name="bras" /><ref name="poles&quot;">Imber, Bertrand: ''North Pole, South Pole'', s. 166, Antarctica Ice. Thames and Hudson, 1992. ISBN 050 0300 100 001 {{En}}</ref> [[Lambertin jäätikkö]] virtaa alkupäässä 230&nbsp;metriä vuodessa ja loppupäässä 300 kilometrin päässä merellä olevassa kielekkeessä yhden kilometrin vuodessa.<ref name="je11">Hirvas & Nenonen 1990, s. 11.</ref> Jään virtaus johtuu siitä, että se muuttuu sitkaaksi ja siirappimaiseksi suurissa paineissa, jotka syntyvät jäätikön omasta painosta.<ref>''Maailma tänään'', Nide 2. Tieteen kuvalahden hakuteos, Australia, Oseania ja Antarktis, s. 88. Kööpenhamina, 1997. ISBN 87-427-0818-4</ref>

Joissain Etelämantereen osissa lähellä rannikkoa on niin sanottuja [[kuiva laakso|kuivia laaksoja]], joissa ei ole jäätä, koska ympäröivät vuoret pysäyttävät jäätikön ja haihdunta on suurempi kuin sadanta. Suurimpia kuivien laaksojen alueista ovat Larsemanin ja Vestfoldin kukkulat, Bunger Hills ja [[McMurdon kuivat laaksot]].<ref>McGonigal 2008, s. 100.</ref>

==== Jäähyllyt ja jäävuoret ====
[[Tiedosto:Austral-Ice.jpg|pienoiskuva|Jään reunaa Antarktiksen niemimaalla.]]
Etelämantereen rannikolla, etenkin lahdissa, on laajoja [[jäähylly]]jä. Ne muodostuvat paksusta ja kelluvasta jäästä, ja ne kasvavat, kun jäätä valuu sisämaasta rannikolle, joskus myös lumisateista ja jäätyvästä vedestä. Korkeimmat jäähyllyt ovat paksuudeltaan jopa 330 metriä.<ref>McGonigal 2008, s. 42.</ref> Jäähyllyjen pinnalla on lunta, 10 metriä pinnan alla [[lumijää]]tä, 50 metrin syvyydessä jäätä.<ref name="otava" /> Suurimpia jäähyllyjä ovat [[Rossin jäähylly]] ja [[Filchnerin jäähylly]]. Rossin jäähyllyn ala on 450&nbsp;000 neliökilometriä ja Filchnerin jäähyllyn 530&nbsp;000 neliökilometriä.<ref>Hirvas & Nenonen 1990, s. 12.</ref>.

Jäähyllyistä irtoaa toisinaan suuria ja pieniä [[jäävuori]]a, jotka lähtevät ajelehtimaan kohti pohjoista ja lopulta sulavat.<ref>McGonigal 2008, s. 44–45.</ref>

==== Merijää ====
Etelämannerta ympäröivä meri alkaa jäätyä syksyllä, ensin Weddellinmerellä, seuraavaksi Rossinmerellä ja [[Bellingshauseninmeri|Bellingshauseninmerellä]]. Talven aikana [[merijää]] laajenee noin neljä kilometriä joka päivä. Rannikon jää pysyy kiinni mantereessa, mutta kauempana on [[ajojää]]tä. Talven lopulla lokakuussa merijää ulottuu 2&nbsp;000 kilometrin päähän rannikosta ja sen pinta-ala on 20 miljoonaa neliökilometriä, selvästi enemmän kuin itse mantereen. Jää on paksuimmillaan keskimäärin yhden metrin paksuista, paikoin jopa 10 metriä. Kesän loppuun mennessä suurin osa merijäästä on sulanut, ja enää neljä miljoonaa neliökilometriä on jäljellä. Vain Weddellinmerellä ja Bellingshausenin merellä on vanhempaa kuin yhden vuoden ikäistä jäätä.<ref>McGonigal 2008, s. 48–49.</ref>

Etelämannerta ympäröi [[polaaririntama]] 40. ja 60. leveysasteiden välissä. Sen eteläpuolella meriveden lämpötila laskee jyrkästi.<ref>McGonigal 2008, s. 36.</ref>

=== Vesistöt ===
[[Kuva:Fryxellsee Opt.jpg|[[Fryxellinjärvi]] on jääpeitteinen järvi [[Victorianmaa]]lla.|pienoiskuva]]
Etelämantereella on [[järvi]]ä niin jäätikön pinnalla kuin jäätikön allakin. Jäätikön yläpuolisia sulia järviä muodostuu mantereen reuna-alueille jäätikön pinnan painaumiin kesäisin jäätikön sulamisvedestä, kun jäätikön pintajää on riittävän märkää ja vettä läpäisemätöntä. Tällaiset pintajärvet yleensä jäätyvät talveksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.antarcticglaciers.org/glaciers-and-climate/shrinking-ice-shelves/antarctic-supraglacial-lakes-and-ice-shelf-collapse/ | Nimeke = Antarctic supraglacial lakes and ice-shelf collapse | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Antarctic Glaciers | Viitattu = 28.1.2021 }}</ref>

Jäätikön alta on löydetty järviä vuoteen 2014 mennessä 379 kappaletta. Niistä suurin on [[Vostok (järvi)|Vostok]], joka on 240 × 50 km ja satoja metrejä syvä.<ref name="lakes">{{Verkkoviite| Osoite= http://www.antarcticglaciers.org/modern-glaciers/subglacial-lakes/ |Nimeke=Subglacial lakes|Tekijä=Davies, Bethan|Ajankohta=22.2.2014 |Julkaisija=AntarcticGlaciers.org |Viitattu=9.3.2014 |Kieli={{en}} }}</ref>

Suurin osa jäätikön alaisista järvistä sijaitsee alueilla, jossa jää virtaa hitaasti, tai jäätikön jakokohdissa. Järvet ovat yhteydessä toisiinsa jokien kautta. Jotkin järvet ovat olleet eristyksissä jopa 35 miljoonan vuoden ajan, ja niissä saattaa olla ainutlaatuista elämää.<ref name=ag>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.antarcticglaciers.org/glacier-processes/glacial-lakes/subglacial-lakes/ | Nimeke = Subglacial lakes | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Antarctic Glaciers | Viitattu = 28.1.2021 }}</ref>

Jäätikön alaiset järvet sijaitsevat keskimäärin kolmen kilometrin paksuisen jään alla. Niitä pitää sulana mahdollisesti [[geoterminen lämpö]]. Sulat järvet nopeuttavat yläpuolisen jäätikön valumista pienentäessään jäätikön alareunan kitkaa.<ref name=ag />

Etelämantereen pisin joki on 31 kilometrin mittainen [[Onyx (joki)|Onyx]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.sciencefriday.com/segments/a-trip-to-the-coldest-and-most-remote-river-of-antarctica/ | Nimeke = A Trip To The Coldest And Most Remote River Of Antarctica | Tekijä = | Ajankohta = 7.6.2019 | Julkaisu = Science Friday | Viitattu = 31.7.2022 }}</ref>

== Taivaat ==
[[Kuva:Largest ever Ozone hole sept2000 with scale.jpg|pienoiskuva|left|150px|Etelämantereen yläpuolella oleva otsoniaukko (sinisellä) vuonna 2000.]]
Etelämantereen taivaalla esiintyy [[Revontulet|revontulia]].<ref>McGonigal 2008, s. 52.</ref> Etelämantereen kuiva ilmasto tarjoaa ihanteelliset olosuhteet tähtitaivaan havainnointiin valon [[Infrapunasäteily|infrapuna]]-alueella.

Etelämantereen ilmakehän [[Otsonikerros|otsonikerroksessa]] havaittiin vuonna 1985 synteettisten kemikaalien aiheuttama [[Otsonikato|aukko]], jonka kautta Auringon [[ultraviolettisäteily]]ä pääsee maahan. Vuonna 2006 aukko oli kasvanut koko mantereen laajuiseksi.<ref>McGonigal 2008, s. 54–55.</ref>

Etelämantereelta löytyy helposti avaruudesta pudonneita [[meteoriitti|meteoriitteja]], sillä miljoonien vuosien aikana pudonneet meteoriitit ovat yleensä helposti näkyvillä jään pinnalla.<ref>{{Verkkoviite| julkaisu=| kieli={{en}}| Osoite=http://www.rosssea.info/meteorites.html| Nimeke=Antarctic Meteorites| Julkaisija=Rossea.info| Viitattu=9.3.2014| Kieli={{en}}| arkisto=https://web.archive.org/web/20131126182216/http://rosssea.info/meteorites.html| arkistoitu=26.11.2013}}</ref>

== Geologia ja luonnonvarat ==
=== Geologia ===
[[Tiedosto:AA bedrock bedmap2.4960.tif|pienoiskuva|Etelämantereen kallioperä länsipuolelta kuvattuna.]]
[[Maankuori]] on Etelämanterella yhtä paksua kuin muuallakin maapallolla, noin 30–32 kilometriä lännessä ja 40 kilometriä idässä. Maankuori on niin vakaata, että maanjäristyksiä ei esiinny, joidenkin tulivuorten seutuja lukuun ottamatta.<ref name="Nimetön-pDKB-1"/>

Mantereen itäpuoliskon [[prekambri]]sen kauden kilpi kuului samaan kilpeen [[Intia]]n, [[Madagaskar]]in, Länsi-Australian ja eteläisen Afrikan kanssa. Sen kivi on paikoin 3,8 miljardia vuotta vanhaa.<ref name=mcgonigal-26>McGonigal 2008, s. 26.</ref>

Mantereen länsipuolisko koostuu useasta pienestä laatansirpaleesta, jotka ovat sulautuneet yhteen. Seudulla on poimuvuoristoja ja tulivuoria.<ref name=discovering>{{Verkkoviite | Osoite = https://discoveringantarctica.org.uk/oceans-atmosphere-landscape/ice-land-and-sea/antarcticas-geology/ | Nimeke = Antarctica’s geology | Julkaisija = Discovering Antarctica | Julkaisija = British Antarctic Survey | Ajankohta = | Viitattu = 30.1.2021 | Kieli = }}</ref>

=== Geologinen historia ===
Etelämanner on muodostunut useiden [[litosfäärilaatta|laattojen]] yhteentörmäysten vaikutuksesta. Sen vuoriketjut nousivat, kun laatat törmäsivät ja ajautuivat toistensa alle. Läntisen puoliskon mannerliikunnot ovat huomattavasti nuorempia kuin itäisen puoliskon. Antarktiksen niemimaa muodostui [[vulkaaninen kaari|vulkaanisena kaarena]] [[mesotsooinen maailmankausi|mesotsooisella kaudella]] 248–65 miljoonaa vuotta sitten.<ref>McGonigal 2008, s. 24–25.</ref>

Etelämanner oli aikoinaan osa [[Gondwana]]n jättiläismannerta, mutta alkoi sitten ajautua etelään. [[Uusi-Seelanti]] erkaantui Etelämantereen länsipuoliskosta 85 miljoonaa vuotta sitten.<ref name=mcgonigal-26 /> [[Australia]] irtautui siitä 50–60 miljoonaa vuotta sitten, ja [[Etelä-Amerikka]] 35–40 miljoonaa vuotta sitten.<ref name=mcgonibal-29>McGonigal 2008, s. 29.</ref>

Rossinmeren seudun ja [[Marie Byrdin maa]]n tulivuoritoiminnassa näkyy merkkejä siitä, että manner olisi jakaantumassa kahtia.<ref name=mcgonigal-26 />

=== Mineraalivarat ja kaivostoiminta ===
Etelämantereella on muun muassa hiiltä ja rautamalmia, joskin niiden hyödyntäminen olisi hyvin vaativaa mannerjään ja suurten etäisyyksien vuoksi. Kaupallinen kaivostoiminta kuitenkin kiellettiin toistaiseksi vuonna 1998 voimaan tulleella sopimuksella.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.antarctica.gov.au/about-antarctica/geography-and-geology/geology/mining/ | Nimeke = Mining in Antarctica | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Australian Antarctic Program | Viitattu = 25.1.2021 }}</ref> Sopimus tulee uudelleen arvioitavaksi vuonna 2048.<ref>McGonigal 2008, s. 365.</ref>

== Ilmasto ==
=== Lämpötilat ===
[[Tiedosto:Antarctic monthly mean temperature.PNG|pienoiskuva|350px|Etelämantereen tutkimusasemien keskilämpötiloja, ylempänä rannikon asemia, alempana sisämaan asemia.]]
[[Tiedosto:Antarctic surface temperature.png|pienoiskuva|Etelämantereen kylmimmän ja lämpimimmän kuukauden keskilämpötilakartta.]]
Etelämanner on maapallon kylmin manner, koska auringonvalo tulee sinne pienemmässä kulmassa kuin muille mantereille. Jo 80. eteläisen leveyspiirin kohdalla Rossin jäälautan reunalla Länsi-Etelämantereella auringonvalon intensiteetti on vain 17,4 prosenttia [[päiväntasaaja]]n saamasta auringonvalosta. Kesällä, kun eteläinen pallonpuolisko on kallistunut aurinkoa kohti, aurinko paistaa Etelämantereella vuorokauden ympäri, mutta talvella on pitkä [[kaamos]]. Etelämantereen paksut ja laajat jäätiköt sekä merivirtoihin vaikuttavat maamassat pitävät Etelämantereen paljon kylmempänä kuin [[Arktis|pohjoinen napa-alue]].<ref>McGonigal 2008, s. 16–17.</ref>

Etelämantereen kylmin kuukausi on alueesta riippuen kesä-, heinä-, elo- tai syyskuu, ja lämpimin joulu-, tammi- tai helmikuu. Lauhimmankin kuukauden keskilämpötila jää nollan alapuolelle.<ref>{{Verkkoviite |Osoite= http://www.coolantarctica.com/Antarctica%20fact%20file/antarctica%20environment/climate_graph/climate_weather.htm |Nimeke=Antarctica Climate and Weather| Ajankohta=Cool Antarctica| Viitattu=9.3.2014 |Kieli={{en}}}}</ref> Sisämaassa kesälämpötilan maksimi on alimmillaan &minus;25 astetta. Mantereen lämpimintä seutua on Antarktiksen niemimaa, jossa voi olla keskikesällä jopa +15 astetta. Talvella sisämaassa on &minus;40:stä &minus;70:een asteeseen, rannikolla &minus;15:stä &minus;35:een.<ref>McGonigal 2008, s. 38.</ref>

Etelämantereen ja koko maailman kylmyysennätys &minus;89,2 celsiusasteetta mitattiin venäläisellä [[Vostok (tutkimusasema)|Vostok]]-tutkimusasemalla 21. heinäkuuta 1983. Etelämantereen lämpöennätys +18,3 astetta mitattiin helmikuussa 2020 [[Esperanza (tutkimusasema)|Esperanzan tutkimusasema]]lla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.theguardian.com/world/2020/feb/07/antarctica-logs-hottest-temperature-on-record-with-a-reading-of-183c | Nimeke = Antarctica logs hottest temperature on record with a reading of 18.3C | Tekijä = Graham Readfearn | Ajankohta = 7.2.2020 | Julkaisu = The Guardian | Viitattu = 7.2.2020 }}</ref>

=== Sademäärä ===
Etelämanner on maailman kuivin [[aavikko]] ja yhtä laaja kuin [[Sahara]]n aavikko.<ref name="Nimetön-pDKB-2">McGonigal 2008, s. 39.</ref> Vuoden aikana sataa noin 150–350 millimetriä, sisämaassa vain 50 millimetriä. Keskisademäärä on 120–150 millimetriä, minimi 10 millimetriä ja maksimi rannikolla 500&nbsp;millimetriä<ref name="otava" />. Laajalla alueella mantereen keskustassa sataa alle 50, jopa vain 20–30&nbsp;millimetriä<ref name="jääkausi">Hirvas & Nenonen 1990.</ref>. Etelämantereen kylmä ilma sisältää hyvin vähän vesihöyryä, noin miljoonasosan päiväntasaajan määrästä, mutta [[suhteellinen kosteus]] on kylmyyden takia keskimäärin 70 prosenttia<ref name="otava" />.

Jäätikön yllä havaitaan ilman kosteudesta tiivistyviä jääkiteitä, joita liikkuu ilmavirtausten mukana, ja jotka voivat vaikeuttaa horisontin erottamista. Muuten Etelämantereen ilma on kuulas ja kirkas.

=== Tuuli ===
Etelämanner on maailman tuulisin paikka. Kovimmat, [[katabaattinen tuuli|katabaattiset tuulet]] puhaltavat rannikoilla, voimakkaimmillaan jopa 300 kilometriä tunnissa.<ref name="Nimetön-pDKB-2"/>

== Kasvillisuus ja eläimistö ==

=== Nykyinen luonto ===
[[Kuva:Emperor Penguins (15885611526).jpg|160px|Pingviinit nousevat maalle lisääntymään. Kuvassa [[keisaripingviini]]perhe.|pienoiskuva]]
[[Kuva:Antarctic Pearlwort.jpg|pienoiskuva|160px|Kohokkikasvi ''[[Colobanthus quitensis]]'' on toinen Etelämantereen vain kahdesta siemenkasvista.]]
Etelämanner on vaikea elinympäristö, koska siellä on kylmää ja kuivaa sekä talvisin yhtäjaksoisesti pimeää. Eniten elämää on mantereen pohjoisimmissa osissa. Selkärankaisia maaeläimiä ei ole, mutta esimerkiksi [[hylkeet]], [[pingviinit]] ja [[Jäämyrskyliitäjä|jäämyrskyliitäjä]] tulevat maalle lisääntymään.<ref name=mcgonical-138>McGonigal 2008, s. 138.</ref> Selkärangattomista eläimistä [[Punkit|punkkilajeja]] on 21, [[Hyppyhäntäiset|hyppyhäntäisiä]] 24, [[Äyriäiset|äyriäisiä]] 14, [[Sukkulamadot|sukkulamatoja]] 10, [[Karhukaiset|karhukaisia]] kuusi ja [[Rataseläimet|rataseläimiä]] 41.<ref name=mcgonigal-141 /> Mikroskooppisia selkärangattomia elää paikoilla, joissa on kosteutta, kuten järvissä.<ref name=mcgonical-138 />

Antarktiksen niemimaalta on löydetty kaksi alkuperäistä [[siemenkasvit|siemenkasvia]]: [[antarktiksenlauha]] ja [[kohokkikasvit|kohokkikasvi]] ''[[Colobanthus quitensis]]''.<ref>{{Verkkoviite|osoite= https://www.bas.ac.uk/about/antarctica/wildlife/plants/ |nimeke=Plants| julkaisu=British Antarctic Survey| viitattu=17.6.2017|kieli={{en}}}}</ref> Kolmas vakiintunut siemenkasvilaji on [[kylänurmikka]], joka on 1950-luvulta alkaen levinnyt muutamien tutkimusasemien ympäristössä Antarktiksen niemimaan kärjessä. Myös [[Niittynurmikka|niittynurmikan]] raportoidaan kasvaneen yksittäisenä pienenä kasvustona vuosikymmenten ajan.<ref>Chwedorzewska, K.J. (2015). ''Poa annua'' L. in the maritime Antarctic: an overview. Polar Record. 51 (6): 637–643.</ref> Lähellä rannikkoa kasvaa harvakseltaan [[Lehtisammalet|lehtisammalia]], [[Jäkälät|jäkälää]], [[levä]]ä ja [[Maksasammalet|maksasammalia]]. Sammalia ja niiden sukulaislajeja kasvaa noin 30 lajia ja jäkäliä noin 125. Itä-Etelämantereen jäätiköllä ja etelänavalla ei kasva lainkaan kasveja.<ref name=mcgonical-138 /><ref name=mcgonigal-141>McGonigal 2008, s. 141.</ref>

=== Entisaikojen luonto ===
Etelämantereella oli monipuolinen luonto silloin, kun manner ei vielä ollut ajautunut etelänavan kohdalle ja joutunut eristyksiin kylmien merivirtojen sisään. Ilmasto oli tuolloin lämmin ja kostea. Ilmaston muuttuessa kylmäksi viimeisten 60 miljoonan vuoden aikana siellä tapahtui yksi maapallon historian suurimmista [[Sukupuuttoaalto|sukupuuttoaalloista]]. Paksun jääpeitteen vuoksi Etelämantereelta on vaikea löytää fossiileja.<ref name=mcgonigal-30>McGonigal 2008, s. 30.</ref>

Korkeiden leveysasteiden kasvillisuuden täytyi sopeutua matalalta tulevaan niukkaan valoon. Puiden lehdet esimerkiksi saattoivat laskeutua rungon suuntaisesti, jotta ne saivat kerättyä mahdollisimman paljon valoa.<ref name=mcgonigal-30 />

Etelämantereen avoimissa metsissä eli paljon [[Dinosaurukset|dinosauruksia]]. [[Pussieläimet|Pussieläimiä]] eli Etelämantereella vielä 60 miljoonaa vuotta sitten. Antarktiksen niemimaalta on löydetty 40 miljoonaa vuotta sitten eläneen lentokyvyttömän jättiläislinnun fossiileja.<ref name=mcgonigal-30 />

Silloin kun Etelämanner oli vielä maayhteydessä Etelä-Amerikkaan ja Australiaan, moni eliölaji siirtyi sen kautta lännestä itään mantereelta toiselle.<ref name=mcgonigal-30 />

== Ihmisasutus ja matkailu ==
Etelämantereella ei ole asutusta, lukuun ottamatta muutamaa kymmentä kansainvälistä [[Etelämantereen tutkimusasemat|tutkimusasemaa]], joilla työskentelee samanaikaisesti kaikkiaan muutama tuhat asukasta. Ensimmäinen Etelämantereella syntynyt ihminen oli vuonna 1978 Argentiinan [[Base Esperanza|Esperanza-tutkimusasemalla]] syntynyt [[Emilio Palma]].<ref>{{Verkkoviite|osoite= http://webecoist.momtastic.com/2011/02/15/born-freezing-meet-antarcticas-first-citizen/ |nimeke=Born Freezing: Meet Antarctica’s First Citizen| julkaisu=WebEcoist| viitattu=28.1.2021 |kieli={{en}}}}</ref>

Ensimmäiset uskaliaat matkailijat saapuivat Etelämantereelle 1950-luvulla. Newyorkilainen Lars-Eric Lindblad aloitti säännöllisen matkailutoiminnan vuonna 1966 kuljetettuaan matkailijoita laivalla Etelä-Amerikasta. Sen jälkeen matkailijat ovat joko purjehtineet Etelämantereen rannikoille laivoilla tai lentäneet mantereen yli lentokoneilla. Mantereelle järjestetään myös vaelluksia ja kiipeilyretkiä. Suurin osa tulijoista rantautuu kesäaikana Antarktiksen niemimaalle tai sen rannikon saarille. Talvella jäät estävät rantautumisen. Mantereella ei ole hotelleja, mutta tutkimusasemilta voi ostaa lahjatavaroita. Matkailu on tiukasti säänneltyä, jotta se ei aiheuttaisi minkäänlaista vahinkoa ympäristölle. Kesällä 2006–2007 Etelämantereelle rantautui noin 30&nbsp;000 matkailijaa.<ref>McGonigal 2008, s. 360–361.</ref>

== Tutkimuksen historia ==
{{Pääartikkeli|[[Tutkimusmatkat Etelämantereelle]]}}
[[Polynesia]]laisessa perimätiedossa on mainintoja polynesialaisten jo 600-luvulla alkaneista matkoista Etelämanteretta ympäröiville jäisille vesille.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008045951.html | Nimeke = Tutkimus: Polynesian alkuperäisasukkaat saattoivat sittenkin olla ensimmäiset ihmiset Etelämantereella | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisija = Helsingin Sanomat | Viitattu = 11.6.2021 }}</ref> Brittiläinen tutkimusmatkailija [[James Cook]] purjehti vuonna 1773 eteläisen napapiirin eteläpuolelle mutta ei tarpeeksi etelään nähdäkseen Etelämantereen rannikkoa. Manner havaittiin ilmeisesti ensimmäisen kerran tammikuun lopussa 1820, kun [[Thaddeus von Bellingshause]]n havaitsi ”erittäin korkean jäärinteen” ja [[Edward Bransfield]] näki korkeita lumen peittämiä vuoria.<ref name=rmg>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.rmg.co.uk/explore/antarctic-exploration | Nimeke = History of Antarctic explorers | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisija = Royal Museums Greenwich | Viitattu = 27.1.2021 }}</ref>

Kapteeni [[John Biscoe]] purjehti vuosina 1831–1832 Etelämantereen ympäri ja löysi muun muassa [[Enderbynmaa]]n ja [[Grahaminmaa]]n. [[James Clark Ross]] löysi vuosina 1839–1841 muun muassa [[Rossinmeri|Rossinmeren]].<ref name=rmg />

[[Kuva:Antarctic expedition map (Amundsen - Scott)-en-crop.png|pienoiskuva|Scottin (vas.) ja Amundsenin retkikuntien reitit [[Rossin jäähylly]]n yli kohti etelänapaa.]]
Vuonna 1898 alkoi niin sanottu [[Etelänaparetkien sankariaika]], jolloin parinkymmenen vuoden aikana useat retkikunnat vaaroista huolimatta tutkivat mannerta ja [[Etelänavan valloitus 1911|saavuttivat myös etelänavan]]. Vuonna 1902 [[Robert Falcon Scott]] ja [[Ernest Shackleton]] pääsivät 600 kilometrin päähän etelänavasta. Vuonna 1909 Shackletonin johtama retkikunta pääsi 150 kilometrin päähän etelänavasta. Vuonna 1911 Scott ja norjalainen [[Roald Amundsen]] lähtivät eri paikoista kohti etelänapaa. Amundsenin retkikunta saavutti etelänavan ensimmäisenä 15. joulukuuta 1911 ja myös selvisi takaisin onnistuneesti. Myös Scottin retkikunta pääsi etelänavalle asti, mutta kaikki miehet kuolivat paluumatkalla. Kuolema koitui vuosisadan alussa monen muunkin uskaliaan retkikunnan kohtaloksi.<ref name=rmg />

Ensimmäisenä Etelämantereen yli lensi [[Richard E. Byrd]]in johtama retkikunta marraskuussa 1929. [[Vivian Fuchs]]in johtama retkikunta ylitti vuonna 1958 ensimmäisenä koko mantereen.<ref name=rmg />

Britannia perusti sodan aikana vuonna 1943 Etelämantereen ensimmäisen pysyvän tukikohdan. Myöhemmin se muutettiin tutkimusasemaksi.<ref name=rmg />

Etelämantereella on nykyisin monen eri valtion perustamia [[Etelämantereen tutkimusasemat|tutkimusasemia]], kuten [[Amundsen–Scott]] etelänavalla ja [[Vostok (tutkimusasema)|Vostok]] mantereen itäosan keskustassa. Niillä tutkitaan muun muassa Etelämantereen jäätä ja lunta, merta, kiviä ja säätä sekä avaruutta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.grida.no/resources/7148 | Nimeke = Major research stations in Antarctica | Tekijä = | Ajankohta = 2008 | Julkaisija = GRID-Arendal | Viitattu = 30.1.2021 }}</ref>

== Aluevaatimukset ja laki ==
[[Tiedosto:Antarctica.jpg|pienoiskuva|350px|Aluevaatimukset sektoreina, eri valtioiden tutkimusasemat mustilla neliöillä merkittynä.]]
Etelämanner ja sen läheisyydessä olevat saaret eivät kuulu minkään valtion alueisiin. [[Norja]], [[Ranska]], [[Australia]], [[Uusi-Seelanti]], [[Chile]], [[Argentiina]] ja [[Yhdistynyt kuningaskunta]] ovat kuitenkin vaatineet sieltä alueita; kolme viimeksi lueteltua osittain samoja alueita. Kaikki nämä aluevaatimukset koskevat kahden [[pituuspiiri]]n välisiä sektoreita mantereella ja antarktisessa saaristossa. [[Marie Byrdin maa]]n kohdalla olevaa sektoria ei mikään valtio ole vaatinut. Vuonna 1959 allekirjoitetun [[Antarktiksen sopimus|Antarktiksen sopimuksen]] mukaan Etelämanner ei kuulu yhdellekään maalle, vaan se on tarkoitettu ainoastaan tieteelle ja tutkimukselle.<ref name="Nimetön-pDKB-3">McGonigal 2008, s. 356–357.</ref> Sopimus kieltää Etelämantereella sotilaallisen toiminnan ja kaivostoiminnan, hyväksyy tieteellisen tutkimuksen sekä suojelee maanosan [[ekosysteemi]]ä. Sopimus solmittiin alun perin 12 maan välillä, mutta vuoteen 2014 mennessä sopijavaltioita oli jo 50.<ref name="SecretariatAntarcticTreaty">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ats.aq/devAS/ats_parties.aspx?lang=e | Nimeke = Antarctic Treaty: Parties | Julkaisu = Consultative | Julkaisija = The Secretariat of the Antarctic Treaty | Viitattu = 2.4.2014 | Kieli = {{en}} | arkisto = https://web.archive.org/web/20090422184735/http://www.ats.aq/devAS/ats_parties.aspx?lang=e | arkistoitu = 22.4.2009 }}</ref>

Etelämantereella noudatettavan lain säätää vuosittain 27 maan ryhmä Antarktiksen sopimuksen pohjalta. Lakikohdista tulee kaikkia näitä maita sekä 19 tarkkailijamaata sitovia, kun jokaisen 27 maan lakijärjestelmä on hyväksynyt ne.<ref name="Nimetön-pDKB-3"/>

{| class="wikitable sortable"
|-
!Valtio
!Alue
!Perustett
!Alueen rajoina toimivat pituuspiirit
!Kartta
|-
|{{Chile}}
|{{Chilen Antarktiksen alue}} 
|1940
| 90° W ja 53° W
|[[Tiedosto:Antarctica, Chile territorial claim.svg|90px]]
|-
|{{Argentiina}}
|{{Argentiinan Antarktiksen alue}}  
|1943
| 74° W ja 25° W
|[[Image:Antarctica, Argentina territorial claim.svg|90px]]
|-
| {{Britannia}}
| {{Brittiläinen Antarktiksen alue}}
|1908
| 80° W ja 20° W
|[[Image:Antarctica, United Kingdom territorial claim.svg|90px]]
|-
| {{Norja}}
|{{Norjan Antarktiksen alue}} <small>(osa [[Norjan Antarktiksen alue|Norjan Antarktiksista aluetta]])</small>
|1939
| 20° W ja 44°38' E
|[[Image:Antarctica, Norway territorial claim.svg|90px]]
|-
| {{Australia}}
| {{Australian Antarktiksen alue}} (kaksiosainen)
|1933
| 44°38' E ja 136°11' E;<br /> 142°2' E ja 160° E
|[[Image:Antarctica, Australia territorial claim.svg|90px]]
|-
| {{Ranska}}
| {{Adélienmaa}}  <small>(osa [[Ranskan eteläiset ja antarktiset alueet|Ranskan eteläistä ja antarktisia alueita]])</small>
|1840
| 136°11' E ja 142°2' E
|[[Image:Antarctica, France territorial claim.svg|90px]]
|-
| {{Uusi-Seelanti}}
|{{Rossinmaa}}
|1923
| 160° E ja 150° W
|[[Image:Antarctica, New Zealand territorial claim.svg|90px]]
|-
|{{Norja}}
|{{Pietari I:n saari}}
|1931
|68°50′S 90°35′W
|[[File:Antarctica, Norway territorial claim (Peter I Island).svg|90px]]
|-
|[[Ei-kenenkään-maa]]
|[[Marie Byrdin maa]]
|
|150°0′W to 90°0′W
|[[File:Antarctica, unclaimed.svg|90px]]
|}

== Lähteet ==
* {{Kirjaviite | Tekijä =Hirvas, Heikki & Nenonen, Keijo | Nimeke =Jääkautta etsimässä | Vuosi =1990 |Sivu=| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Tammi| Tunniste =|Isbn=9513094812}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = McGonigal, David (toim.) | Nimeke = Antarctica: Secrets of the Southern Continent | Vuosi = 2008 | Sivu = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Firefly Books | Suomentaja = | Tunniste = ISBN 9781554073986 }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Nurminen, Martti (päätoim.)| Nimeke = Otavan suuri ensyklopedia OE, osa 6 | Vuosi = 1979 | Sivu = 4573– | Selite = artikkeli Napamaat, alaosio Antarktis | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava | Tunniste =  |Isbn=951-1-05122-9}}

=== Viitteet ===
{{Viitteet|sarakkeet}}

== Aiheesta muualla ==
{{Commons-rivi|Antarctica|Etelämanner}}
* [http://lima.usgs.gov/ LIMA – Landsat Image Mosaic of Antarctica] Interaktiivinen satelliittikuvamosaiikki, jonka pikselin koko luonnossa on 30 metriä.

{{Maan alueet}}
{{Maanosat}}
{{Etelämantereen aluevaatimukset}}
[[Luokka:Etelämanner|*]]
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]]