Ero sivun ”Kansainvälinen valuuttarahasto” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
| Rivi 37: | Rivi 37: | ||
[[Keynesiläinen taloustiede|Keynesiläisen talouspolitiikan]] mukaisesti Kansainvälisen valuuttarahaston tarkoitus oli tarjota rahaa maille, jotka tarvitsivat sitä laskusuhdanteessa elvytyspolitiikan tarpeisiin. Keynes ei itse ollut nähnyt kansainvälisiä finanssimarkkinoita taloudellisesti toivottavana, vaan suhtautui niiden mahdollisuuksiin hyvin skeptisesti. Vuosikymmenien kuluessa, etenkin 1970-luvun alusta lähtien valtiot ovat kuitenkin liberalisoineet finanssijärjestelmänsä, mistä on seurannut valtavien kansainvälisten finanssimarkkinoiden nousu. 1980-luvulta eteenpäin Kansainvälinen valuuttarahaston toimintaan on vaikuttanut länsimaissa ja erityisesti Yhdysvalloissa voimistunut [[uusliberalismi|uusliberalistinen]], ''[[Washingtonin konsensus|Washingtonin konsensuksen]]'', mukainen talouspolitiikka. |
[[Keynesiläinen taloustiede|Keynesiläisen talouspolitiikan]] mukaisesti Kansainvälisen valuuttarahaston tarkoitus oli tarjota rahaa maille, jotka tarvitsivat sitä laskusuhdanteessa elvytyspolitiikan tarpeisiin. Keynes ei itse ollut nähnyt kansainvälisiä finanssimarkkinoita taloudellisesti toivottavana, vaan suhtautui niiden mahdollisuuksiin hyvin skeptisesti. Vuosikymmenien kuluessa, etenkin 1970-luvun alusta lähtien valtiot ovat kuitenkin liberalisoineet finanssijärjestelmänsä, mistä on seurannut valtavien kansainvälisten finanssimarkkinoiden nousu. 1980-luvulta eteenpäin Kansainvälinen valuuttarahaston toimintaan on vaikuttanut länsimaissa ja erityisesti Yhdysvalloissa voimistunut [[uusliberalismi|uusliberalistinen]], ''[[Washingtonin konsensus|Washingtonin konsensuksen]]'', mukainen talouspolitiikka. |
||
Vuonna 2018 IMF antoi historiansa suurimman lainan [[Argentiina]]lle, koolta 50 miljardia dollaria.<ref>https://www.bloomberg.com/news/articles/2018-06-07/argentina-secures-50-billion-in-imf-backing-to-bolster-economy</ref> |
|||
==Pääjohtajat== |
==Pääjohtajat== |
||
Versio 8. kesäkuuta 2018 kello 17.32
| Kansainvälinen valuuttarahasto | |
|---|---|
| International Monetary Fund | |
.jpg) Kansainvälisen valuuttarahaston pääkonttori Yhdysvalloissa Washingtonissa. |
|
| Perustettu | 1945 |
| Tyyppi | YK:n erityisjärjestö[1] |
| Toimiala | rahoitusjärjestelmä |
| Päämaja |
 Washington D.C., Yhdysvallat |
| Jäsenet | 188 jäsenvaltiota[2] |
| pääsihteeri |
Christine Lagarde ( Ranska) |
| Kattojärjestö | Yhdistyneet kansakunnat |
| Aiheesta muualla | |
| www.imf.org | |
Kansainvälinen valuuttarahasto (engl. International Monetary Fund, IMF[3]) on vuonna 1945 perustettu kansainvälinen järjestö, joka valvoo maailmanlaajuista rahoitusjärjestelmää tarkkailemalla ulkomaisia vaihtokursseja ja maksutaseita, ja antaa pyydettäessä teknistä ja taloudellista apua. Sen tavoite on loiventaa kansainvälisen finanssijärjestelmän markkinahäiriöitä ja tukea tilapäisiin rahoitusvaikeuksiin joutuneita jäsenvaltioita. Kansainvälisen valuuttarahaston jäsenmäärä on kasvanut vuosikymmenten aikana ja siihen kuuluu nykyään 188 jäsenmaata. Suomi on ollut Kansainvälisen valuuttarahaston jäsen vuodesta 1948 lähtien.[4]
Käytännöksi on muodostunut, että Kansainvälinen valuuttarahaston pääjohtaja on eurooppalainen ja Maailmanpankin vastaavasti yhdysvaltalainen. Ylintä valtaa järjestössä käyttävät jäsenmaita edustavat valtiovarainministerit. Suurinta valtaa IMF:ssa käyttävät vauraat länsimaat, koska äänivalta perustuu maan rahoitusosuuteen järjestössä.
Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja on ollut heinäkuusta 2011 Ranskan entinen valtiovarainministeri Christine Lagarde.[5]
Kansainvälisen valuuttarahaston tehtävät
Kansainvälinen valuuttarahasto sekoitetaan usein sen sisarjärjestöön Maailmanpankkiin. Järjestöjen erona on se, että Kansainvälinen valuuttarahasto pitää kirjaa sen jäsenvaltioiden maksutaseista eli periaatteessa siitä, kuinka paljon kukin on velkaa toiselle. Maailmanpankki myöntää pidempiaikaisia lainoja yleisempiin tarkoituksiin. Kansainvälinen valuuttarahasto toimii investointipankkina lähinnä lainaajien ja lainanantajien välikätenä. Se myy joukkovelkakirjoja yhtiöille, yksilöille ja välillä valtioille ja myöntää lainoja niitä tarvitseville valtioille.
Kansainvälisen valuuttarahaston tehtävä on toimia maailman finanssijärjestelmässä eräänlaisena pelastajana maalle, joka on ajautunut finanssikriisiin. Kansainvälinen valuuttarahasto voi antaa lainaa tilanteessa, jossa valtion on käytännössä mahdotonta saada lainaa muualta.selvennä 1980-luvun alusta alkaen Kansainvälinen valuuttarahasto on Maailmanpankin kanssa ajanut valtioiden toteutettavaksi rakennesopeutusohjelmia, jotka ovat lainaehtojen muodossa tarjottavia makrotalouspoliittisia paketteja. Niiden tarkoituksena on ollut "vakauttaa kohdemaan talous kasvukelpoiseksi".lähde? Kansainvälisen valuuttarahaston tarkkailutehtäviin kuuluu myös raporttien ja politiikkasuositusten tekeminen kaikista jäsenmaista.
Historiaa
Kansainvälisen valuuttarahaston ja muun Bretton Woodsin järjestelmän (IMF, Maailmanpankki, WTO) perustamisessa Britannian pääneuvottelijana toimi taloustieteilijä John Maynard Keynes. Hän yritti turhaan saada neuvotteluissa läpi erilaisia uraauurtavia ratkaisuja, kuten kansainvälistä rahayksikköä, bancoria. Neuvotteluiden taustaongelmana oli, että ennen toista maailmansotaa valtiot olivat hoitaneet ulkomaanvaluutan vaihtoon liittyviä ongelmia keinoin, jotka nähtiin haitallisena kansainväliselle kaupalle. Tarkoituksena oli luoda järjestelmä, jossa vaihtotaseeseen ja valuuttakursseihin liittyvä politiikka ei häiritsisi kauppaa. Kansainväliseen valuuttarahastoon kuuluvat maat joutuivat muodollisesti kysymään siltä lupaa devalvaatioon, joka kuitenkin saatiin yleensä ongelmitta.
Keynesiläisen talouspolitiikan mukaisesti Kansainvälisen valuuttarahaston tarkoitus oli tarjota rahaa maille, jotka tarvitsivat sitä laskusuhdanteessa elvytyspolitiikan tarpeisiin. Keynes ei itse ollut nähnyt kansainvälisiä finanssimarkkinoita taloudellisesti toivottavana, vaan suhtautui niiden mahdollisuuksiin hyvin skeptisesti. Vuosikymmenien kuluessa, etenkin 1970-luvun alusta lähtien valtiot ovat kuitenkin liberalisoineet finanssijärjestelmänsä, mistä on seurannut valtavien kansainvälisten finanssimarkkinoiden nousu. 1980-luvulta eteenpäin Kansainvälinen valuuttarahaston toimintaan on vaikuttanut länsimaissa ja erityisesti Yhdysvalloissa voimistunut uusliberalistinen, Washingtonin konsensuksen, mukainen talouspolitiikka.
Vuonna 2018 IMF antoi historiansa suurimman lainan Argentiinalle, koolta 50 miljardia dollaria.[6]
Pääjohtajat
| pääjohtaja | virkakausi | Maa |
|---|---|---|
| Camille Gutt | 6. toukokuuta 1946 – 5. toukokuuta 1951 |  Belgia
|
| Ivar Rooth | 3. elokuuta 1951 – 3. lokakuuta 1956 |  Ruotsi
|
| Per Jacobsson | 21. marraskuuta 1956 – 5. toukokuuta 1963 | Ruotsi
|
| Pierre-Paul Schweitzer | 1. syyskuuta 1963 – 31. elokuuta 1973 | Ranska
|
| Johannes Witteveen | 1. syyskuuta 1973 – 16. kesäkuuta 1978 |  Alankomaat
|
| Jacques de Larosière | 17. kesäkuuta 1978 – 15. tammikuuta 1987 | Ranska
|
| Michel Camdessus | 16. tammikuuta 1987 – 14. helmikuuta 2000 | Ranska
|
| Horst Köhler | 1. toukokuuta 2000 – 4. maaliskuuta 2004 |  Saksa
|
| Rodrigo Rato | 7. kesäkuuta 2004 – 31. lokakuuta 2007 |  Espanja
|
| Dominique Strauss-Kahn | 1. marraskuuta 2007 – 18. toukokuuta 2011 | Ranska
|
| Christine Lagarde | 5. heinäkuuta 2011 – | Ranska
|
Tutkimustoiminta
IMF harjoittaa tutkimustoimintaa. IMF on tutkimuksissaan todennut muiden muassa vuonna 2014, että laajamittainenkaan tuloerojen tasaminen ei ole vahingollista talouskasvulle[7][8]. IMF on myös tutkimuksessaan osoittanut valumaefektin paikkansapitämättömäksi vuonna 2015[9].
Poliittiset kannanotot
Vuonna 2017 IMF on vaatinut finanssipolitiikkaa joka tarttuu eriarvoistumiskehitykseen.[10]
Kritiikkiä
Taloustieteilijä Arnold Klingin mukaan IMF ja Maailmanpankki, kuten yleensä muutkin julkisen sektorin elimet, ovat oikeutettavissa teoriassa mutta ne heikommin onnistuvat käytännössä ja myös aiheuttavat tahattomia sivuvaikutuksia. Esimerkiksi kehityksen pääesteet ovat protektionismi ja lahjonta, joten Maailmanpankki on Klingin mukaan turha. Myös Wall Street Journalin Mary O'Grady on arvostellut Maailmanpankin ja IMF:n vääristävän markkinoita haitallisesti.[11]
Kansainvälisen valuuttarahaston menestystä sille asetetuissa tavoitteissa voidaan pitää rajallisena. 1970-luvulta alkaen maailmassa on ollut lisääntyvissä määrin valuuttakriisejä. Vuoden 1980 jälkeen yli sata maata on kokenut pankkikriisin, joka laski maan bruttokansantuotetta vähintään neljä prosenttia. IMF:n tapaa hoitaa valuuttakriisejä on kritisoitu. Syynä epäonnistumiseen on pidetty esimerkiksi rahaston tapaa reagoida ilmenneisiin ongelmiin sen sijaan, että pyrittäisiin aktiivisesti niiden ennaltaehkäisyyn. Lisäksi sen tarjoamaa kriisiapua on kritisoitu. Kansainvälinen valuuttarahasto on esimerkiksi suositellut kriisimaille korkeita korkoja yhtenä lääkkeenä valuuttapakoon, mutta kriitikoiden mukaan tämä aiheuttaa kriisimaiden taloudelle pahan lisärasitteen eikä auta oleellisesti valuuttapakoon.
Erilaisten kansalaisjärjestöjen lisäksi monet johtavat taloustieteilijät, muun muassa yhdysvaltalainen nobelisti Joseph Stiglitz, ovat kritisoineet IMF:n toimintaa ja vaatineet uudistuksia. Monet konservatiiviset taloustieteilijät katsovat, että IMF on jo olemassaolollaan tae ylivelkaantuneiden tahojen pelastukselle. Tämä luo moraalisen ongelman kannustaessaan kansainvälisiä finanssitoimijoita lainaamaan vastuuttomasti. Erityisesti Thaimaan ja Venäjän talouskriisien yhteydessä 1990-luvulla Kansainvälinen valuuttarahasto lainoitti valtioita valtavilla summilla tarkoituksenaan estää maiden valuuttakurssien devalvoituminen. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja valuuttakurssin devalvoiduttua maille jäi valtavat velat epäonnistuneesta valuutan tukemisyrityksestä. Stiglitzin mukaan IMF:n toteuttamista operaatioista ovat hyötyneet pääasiassa vain suuret länsimaiset rahoituslaitokset tai yksittäiset kohdemaiden rikkaat henkilöt, joille valuutan kurssin keinotekoinen ylläpitäminen antoi aikaa siirtää pääomansa pois ennen kurssiromahdusta. Kansainvälinen valuuttarahasto on myös tukenut moraalitonta velkaa muun muassa Argentiinassa, mikä tuhosi kohtuullisen rikkaan maan talouden.[12]
Kolmen riippumattoman yliopistotutkijan mukaan Kansainvälisen valuuttarahaston kehitysohjelmat ovat edistäneet tuberkuloosin leviämistä Itä-Euroopassa ja entisissä Neuvostoliiton maissa. Tutkimuksen mukaan usein lainoja saavat maat ovat supistaneet terveydenhoitomenojaan täyttääkseen lainoille asetetut ehdot.[13] IMF:n vastineen mukaan tutkimuksessa oli useita puutteita, joista vakavimmat koskivat taloudellisten olosuhteiden huomioon ottamista ennen järjestön mukaantuloa.[14]
Lähteet
- ↑ Factsheet: The IMF and the World Bank 27.3.2015. IMF. Viitattu 15.7.2015. (englanniksi)
- ↑ IMF Members' Quotas and Voting Power, and IMF Board of Governors IMF. Viitattu 18.12.2011.
- ↑ Lyhenneluettelo: I Kielitoimiston ohjepankki. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 15.7.2015.
- ↑ IMF Suomen Pankki. Viitattu 15.7.2015.
- ↑ Lagarde aloittaa IMF:n peräsimessä Yle Uutiset. 5.7.2011. Viitattu 15.7.2015.
- ↑ https://www.bloomberg.com/news/articles/2018-06-07/argentina-secures-50-billion-in-imf-backing-to-bolster-economy
- ↑ http://www.imf.org/external/pubs/ft/sdn/2014/sdn1402.pdf
- ↑ https://www.talouselama.fi/uutiset/imfn-tutkimus-varallisuuden-uusjako-rikkailta-koyhille-ei-hidasta-talouskasvua/c00c5d39-c354-334a-ba91-a3d81838b16c
- ↑ IMF Staff Discussion Note: Causes and Consequences of Income Inequality: A Global Perspective
- ↑ https://www.reuters.com/article/imf-g20-inequality/imf-calls-for-fiscal-policies-that-tackle-rising-inequality-idUSL2N1ML16B
- ↑ Arnold Kling: Why the IMF and World Bank? Econlog. 15.9.2006. Library of Economics.
- ↑ Joseph E. Stiglitz: Globalisaation sivutuotteet. Like, 2004. ISBN 952-471-430-2.
- ↑ David Stuckler, Lawrence P. King, Sanjay Basu: International Monetary Fund Programs and Tuberculosis Outcomes in Post-Communist Countries PLoS Medicine. 22.7.2008. (englanniksi)
- ↑ Reply to "IMF Programs and Tuberculosis Outcomes in Post-Communist Countries" 23.7.2008. IMF External Relations Department. (englanniksi)
Kirjallisuutta
- Stiglitz, Joseph: Globalization and its discontents. Norton & Company, 2003. ISBN 0-393-32439-7.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kansainvälinen valuuttarahasto Wikimedia Commonsissa