Lontoon talouskonferenssi
Lontoon talouskonferenssi oli kesäkuussa 1933 Lontoon Geologisessa museossa järjestetty kokous, jonka tarkoituksena oli pohtia miten 1930-luvun lamaa kyettäisiin parhaiten torjumaan elvyttämällä kansainvälistä kauppaa ja vakauttamalla valuuttakursseja. Kokoukseen osallistui 66 maata. Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Roosevelt kuitenkin välitti huvijahdiltaan radioviestin Lontooseen. Viestissä hän tuomitsi konferenssin ja epäsuorasti ilmaisi, että Yhdysvallat ei tulisi osallistumaan keskusteluihin.
Tausta
Maailmantalouden romahdettua Ensimmäisen maailmansodan jälkeen oletettiin, että Yhdysvallat toimisi maailmantalouden hegemoniana. Konferenssin asialista luonnosteltiin kuuden maan kesken vuonna 1932 Genevessä. Asialistassa otettiin voimakkaasti kantaa siihen, että hallitustenväliset velat tulisi antaa anteeksi, sillä niitä pidettiin merkittävänä esteellä toipumiselle 1930-luvun lamasta.
Eurooppalaiset uskoivat, että sopimus vapauttaisi maailman, mutta yhdysvaltalaiset asiantuntijat, kuten senaattori William Borah, katsoivat, että maailman ongelmat johtuivat ainoastaan sodasta, eurooppalaisten valtioiden halusta säilyttää suuret armeijat ja hopeavarojen väärinkäytöstä. Näin ollen he eivät olleet halukkaita antamaan anteeksi velkoja.
Vastatoimenpiteet
Toivo Yhdysvaltojen pitäytymisessä kultakannassa haihtui nopeasti presidentti Rooseveltin ilmoitettua heti virkaanastumisensa jälkeen kun hän allekirjoitti lain joka käytännössä poisti kultakannan.
Silloinen Yhdysvaltain ulkoministeri Cordell Hull johti Yhdysvaltojen delegaatiota konferenssissa. Presidentti Roosevelt oli määrännyt Hullin olemaan osallistumatta keskusteluihin, jotka koskivat valuuttavarantojen vakauttamista. Konferenssin alkuun mennessä Roosevelt oli kuitenkin muuttanut mieltään ja lähetti Oliver Spraguen ja James Paul Warburgin osallistumaan keskusteluihin yhdessä Ranskan ja Britannian edustajien kanssa.
Rooseveltin hylkäys
Konferenssin avajaispäivänä 12. kesäkuuta 1933 kaikki huomio keskittyi konferenssin ulkopuolella tapahtuneisiin kolmen maan välisiin keskusteluihin. 15. kesäkuuta mennessä Yhdysvaltain edustaja yhdessä Bank of Englandin Montagu Normanin ja Banque de Francen Clement Moret'n kanssa olivat muodostaneet alustavan suunnitelman valuuttakurssien tilapäiseksi vakauttamiseksi.
Huolimatta salausyrityksistä tieto suunnitelmasta vuoti ennen virallista julkaisua ja osakekurssit Yhdysvalloissa laskivat dramaattisesti ja Yhdysvaltain dollarin vaihtokurssi nousi.
17. kesäkuuta Roosevelt hylkäsi sopimuksen, koska hän pelkäsi Britannian ja Ranskan pyrkivän kontrolloimaan omia valuuttakurssejaan. Hylkäys herätti huomattavasti vastustusta.
