Lucifer (televisiosarja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lucifer
Tyyli
Kestoaika 43 minuuttia
Kehittäjä(t) Tom Kapinos
Pääosissa
Alkuperämaa Yhdysvallat
Alkuperäiskieli englanti
Verkko
Esitetty 25. tammikuuta 2016 –
Tuotantokausia 6
Jaksoja 93
Tuotanto
Tuottaja(t)
  • Alex Katsnelson
  • Michael Azzolino
  • Erik Holmberg
  • Karen Gaviola
Vastaava(t) tuottaja(t)
Säveltäjä(t) Marco Beltrami
Dennis Smith
Leikkaaja(t)
  • Marc Pattavina
  • Ray Daniels III
  • Fred Peterson
Kuvaaja(t)
  • Glen Keenan
  • Ryan McMaster
Tuotantoyhtiö(t)
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Lucifer on yhdysvaltalainen draamakomediasarja, jonka on luonut Tom Kapinos.[1] Sen esittäminen aloitettiin Yhdysvalloissa Foxin kanavalla 25. tammikuuta 2016. Toukokuusta 2019 asti sarjaa on esittänyt suoratoistopalvelu Netflix.

Sarjan kolmannen kauden finaalijakso esitettiin 14. toukokuuta 2018. Foxin lopetettua sarjan kolmanteen kauteen esitettiin kaksi neljättä kautta varten jo kuvattua jaksoa 28. toukokuuta 2018. Netflix kertoi kesäkuussa 2018 hankkineen sarjan esitysoikeudet, jonka myötä se sai neljännen kauden. Sarjan viidennen kauden ensimmäinen osa julkaistiin 21. elokuuta 2020.[2]

Sarjan päähenkilö Lucifer Morningstar perustuu Neil Gaimanin, Sam Kiethin ja Mike Dringenbergin luomaan hahmoon The Sandman -sarjakuvassa, sekä sen DC Comicsin luomaan sisarkustantaja Vertigon sarjakuviin.[3][4]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tom Ellis  Lucifer Morningstar  
 Lauren German  Etsivä Chloe Decker  
 Kevin Alejandro  Etsivä Daniel "Dan" Espinoza  
 D. B. Woodside  Amenadiel  
 Lesley-Ann Brandt  Mazikeen "Maze"  
 Scarlett Estevez  Beatrice "Trixie" Espinoza  
 Kevin Rankin  Etsivä Malcolm Graham  
 Rachael Harris  Tri. Linda Martin  
 Tricia Helfer  Charlotte Richards  
 Aimee Garcia  Ella Lopez  

Vuoden 2014 syyskuussa kerrottiin DC:n ja Foxin suunnittelevan The Sandman -hahmoon perustuvaa televisiosarjaa.[1] Seuraavan vuoden helmikuussa Luciferin päärooliin valittiin Tom Ellis ja pilottijakson käsikirjoittajaksi Tom Kapinos.[5]

Mazikeenin rooliin valittiin ensin Lina Esco, mutta hänet korvasi jo pilottijaksossa Lesley-Ann Brandt.[6][7]

Toukokuussa 2015 Fox tilasi 13–osaisen ensimmäisen kauden.[8] Fox vahvisti tilanneensa toisen kauden kesällä 2016 ja kolmannen kauden tammikuussa 2017.[9][10]

Fox ilmoitti toukokuussa 2018 sarjan lopettamisesta kolmannen kauden jälkeen.[11] Hieman myöhemmin kerrottiin, että sarjan neljättä kautta varten on jo kuvattu kaksi nk. stand alone -jaksoa, jotka esitetään 28. toukokuuta 2018 Foxin kanavalla. Suomessa jaksot näyttää Netflix.[12]

Foxin lopettamispäätöksen jälkeen sarjaa tuottava Warner Bros. TV etsi uutta esittäjää sarjalle fanien suuren halun myötä.[13] Netflix kertoi kesäkuussa 2018 saaneen sarjan esitysoikeudet, joka tarkoittaa Luciferin saavan neljännen tuotantokauden.[14][15]

Neljäs kausi koostuu kymmenestä jaksosta, joiden kuvaaminen alkoi elokuussa 2018. Netflix julkaisi neljännen kauden toukokuussa 2019.[16][17]

Tuotantokaudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausi Jaksot Ensiesitys
Avausjakso Päätösjakso
1 13 25. tammikuuta 2016 25. huhtikuuta 2016
2 18 19. syyskuuta 2016 29. toukokuuta 2017
3 26[a] 2. lokakuuta 2017 28. toukokuuta 2018
4 10 8. toukokuuta 2019
5 8 21. elokuuta 2020
8 28. toukokuuta 2021
  1. Neljättä kautta varten jo kuvatut kaksi jaksoa esitettiin 28. toukokuuta 2018.[12][18]
  1. a b Nellie Andreeva: Fox Nabs DC Entertainment ‘Lucifer’ Drama From Tom Kapinos As Put Pilot Deadline. 16.9.2014. Penske Business Media. Viitattu 17.6.2017. (englanniksi)
  2. Han, Karen: The trailer for Lucifer season 5 pits the Devil against his evil twin Polygon. Viitattu 13.7.2020. (englanniksi)
  3. Holmes, Adam: How Lucifer Is Going To Be Different From The Comic Books CinemaBlend. 2016. Viitattu 17.6.2017. (englanniksi)
  4. Morgan Jeffery: Tom Ellis had no idea that Lucifer was based on a comic Digital Spy. 22.1.2016. Viitattu 23.5.2018. (englanniksi)
  5. Chris Arrant: LUCIFER Cast For New FOX Pilot Newsarama. 27.2.2015. Viitattu 23.5.2018. (englanniksi)
  6. George Marston: FOX Adds Female Co-Star To LUCIFER Pilot Newsarama. 4.3.2015. Viitattu 23.5.2018. (englanniksi)
  7. Katy Finbow: Lesley-Ann Brandt joins Fox's Lucifer Digital Spy. 18.3.2015. Viitattu 23.5.2018. (englanniksi)
  8. Eric Goldman: FOX Orders Minority Report and DC Comics' Lucifer IGN. 8.5.2015. Viitattu 23.5.2018. (englanti)
  9. Nellie Andreeva: Fox Sets Fall 2016 Premiere Dates, Goes For Traditional Rollout Deadline. 16.6.2016. Viitattu 17.6.2017. (englanniksi)
  10. Nellie Andreeva: ‘Lucifer’ Renewed For Season 3 By Fox Deadline. 13.1.2017. Viitattu 17.6.2017. (englanniksi)
  11. Nellie Andreeva: ‘Lucifer’ Canceled By Fox After 3 Seasons Deadline. 11.5.2018. Viitattu 23.5.2018. (englanti)
  12. a b Lopetetun Lucifer-sarjan ystäville pientä helpotusta tuskaan Findance.com. 23.5.2018. Viitattu 23.5.2018.
  13. Nellie Andreeva: #SaveLucifer: Can Warner Bros. TV Find New Home For Canceled Cult Favorite? Deadline. 12.5.2018. Viitattu 18.6.2018. (englanti)
  14. Peruttu Lucifer saapuu Netflixiin AfterDawn. 16.6.2018. Viitattu 18.6.2018.
  15. Nellie Andreeva: ‘Lucifer’ Saved: Netflix Picks Up Series For Season 4 After Fox Cancellation Deadline. 15.6.2018. Viitattu 18.6.2018. (englanti)
  16. Jo kerran lopetettu Lucifer-sarja löysi uuden kodin Netflixistä: “Teimme sen fanien takia” Muropaketti.com. 31.7.2018. Viitattu 31.7.2018.
  17. Chancellor Agard: 'Lucifer' reveals season 4 premiere date on Netflix with a hot video EW.com. 10.4.2019. Viitattu 13.5.2019. (englanniksi)
  18. Breaking News - FOX to Air Two "Bonus" Episodes of "Lucifer" on Monday, May 28 www.thefutoncritic.com. 21.5.2018. Viitattu 30.5.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]