Böömiläiset veljet

Böömiläisten veljien laulukirja vuodelta 1561.

Böömiläiset veljet (1700-luvulta Määriläiset veljet, tšek. Jednota bratrská) oli Böömissä syntynyt katolisen kirkon piirissä syntynyt yksinkertaista elämää ihannoiva uskonnollinen yhdyskunta, joka vaikutti 1400-luvulta 1700-luvulle itäisessä Keski-Euroopassa.

Alkuvaiheet

Böömiläisten veljien synnyn taustalla on suurten uskonnollisten liikkeiden, esimerkiksi hussilaisten, vaikutus Böömissä 1400-luvun puolivälissä alempien kansankerroksien keskuudessa. Sen alkuunpanijat halusivat elää Petr Chelčickýn opetusten mukaan, ja ensimmäistä kristillistä seurakuntaa ihanteenaan pitäen he perustivat kirkollisen yhdyskunnan. Toteuttaakseen kristillisyyden siveellistä ihannetta tuli todellisen "veljen" luopua maailmasta ja sen vallasta ja täyttää vain kristillisen rakkauden lakia. Valtion virkaan ei saanut astua, ei olla tuomari eikä sotilas, ei myöskään olla kauppiaana. Veljeskunta asettui ensin 1457 tai 1458 Kunvaldin kylään eräälle maatilalle, jonka Böömin kuningas Georg Podiebrad (Yrjö Podebrady) oli heille luovuttanut.

Lähistölle syntyi pian toinen samanlainen yhdyskunta. Vuonna 1467 veljet valitsivat – osaksi alkaneen vainon pakottamina – itselleen omia pappeja ja irtautuivat siten täydellisesti laillistetuista kirkkokunnista. Seurakuntana he käyttivät itsestään nimeä Jednota bratrská (= unitas fratrum = veljien yhteys), "veljesseurakunta". Vaikka irtaantumista seurasi uusi vaino, seurakunta levisi Määriinkin. Vuoden 1490 tienoilla puhkesi kuitenkin sisäisiä riitaisuuksia, jotka uhkasivat koko veljesseurakunnan olemassaoloa. Kun alkuperäiset jäykät maailmankarttamisperiaatteet vaikuttivat, että kokonaisten kunniallisissa ammateissa toimivien ihmisten, kuten sotilaiden, tuomarien, neuvosmiesten, aatelisten tilanomistajien, oli mahdotonta kuulua veljesseurakuntaan ja kun periaatteista oli siksi ajan mittaan täytynyt käytännössä tinkiä, syntyi voimakas suunta, jonka edustajat koettivat osoittaa, ettei Raamattu vaatinutkaan sellaista maailman kieltämistä, ja tämä suunta voitti.

Vainot

Petr Chelčický (noin 1390–1460).

1500-luvun alussa alkoi ankara vaino, joka päättyi siihen, että Böömin valtiopäivät 1508 kuningas Vladislavin esityksestä kielsivät veljien julkiset ja salaiset kokoukset, määräsivät heidän kirjansa poltettaviksi ja vaativat heitä itseään liittymään laillisiin kirkkokuntiin. Päätös määräsi veljesseurakunnan aseman Böömissä pitkäksi aikaa. Määrissä veljiä kuitenkin siedettiin, ja seurakunta menestyi Böömissäkin, jossa vainolakeja ei voitu johdonmukaisesti toteuttaa. Piispa Luukas Prahalainen (1517−1528) järjesti seurakunnan olot uusien vapaampien periaatteiden mukaan, esitti heidän oppinsa järjestelmällisesti ja vaikutti tuotteliaana kirjailijana. Luukkaan aikana veljet pysyivät erillään luterilaisista mutta lähenivät heitä myöhemmin.

Hiipuminen

Kun he Schmalkaldenin sodassa kieltäytyivät taistelemasta protestantteja vastaan, heidät karkotettiin Böömistä, mutta he saivat turvapaikkoja Preussissa ja Puolassa. Puolaan siirtyneet liittyivät 1570 Sendomirin kokouksessa reformoituihin ja luterilaisiin. Samoin omaksuivat Böömiin ja Määriin jääneet 1575 kalkkilaisten, luterilaisten ja reformoitujen kanssa yhteisen tunnustuksen (Confessio Bohemica). Menetettyään kaikki oikeutensa emämaassaan kolmikymmenvuotisen sodan aikana veljesseurakunta hajaantui piispa Amos Comeniuksen aikana. Seurakunnan viimeisistä jäänteistä muodostui seuraavalla vuosisadalla herrnhutilaisten kantajoukko.

Merkitys

Böömiläisellä veljeskunnalla on ollut suuri merkitys tšekkiläisten kansalliselle kehitykselle. Veljet koettivat aina säilyttää kansallista henkeä, perustivat kouluja ja pitivät erityisesti huolta kielen puhtaudesta, ja heidän keskuudessaan käytetty Jan Blahoslavin raamatunkäännös on tšekkiläisen kirjakielen peruskiviä. Myös tšekkiläisen kansallisuuden uudestaan herättäjät olivat etupäässä böömiläisten veljien jälkeläisiä. Koululaitoksensa, kirkkolaulujensa, seurakuntajärjestyksensä ja kurinsa kautta on veljeskunta vaikuttanut Saksan evankeliseen kirkkoon.