Bagdadin taistelu
| Bagdadin taistelu | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa mongolien valloitusretkiä | |||||||||
 Bagdadin piiritys teoksesta 1300-luvulta.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
Bagdadin taistelu oli 29. tammikuuta – 10. helmikuuta 1258 käyty piiritys ja taistelu Bagdadin kaupungin hallinnasta abbasidikalifi al-Mustasimin ja mongolipäällikkö Hülegü-kaanin joukkojen välillä. Piiritys päättyi suhteellisen nopeasti mongolien voittoon. Kuten mongoleilla oli usein tapana antautumatta jättäneiden kaupunkien suhteen, suuri osa Bagdadin asukkaista surmattiin. Myös sunnalaisen maailman hengellinen johtaja kalifi Al-Musta'sim teloitettiin. Mongolit jatkoivat vielä valloituksiaan Lähi-idässä, kunnes he kärsivät tappion Ain Jalutin taistelussa vuonna 1260.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suuria valloitusretkiään tehneet mongolit olivat saapuneet Lähi-itään 1250-luvulla itäisen Persian valloituksen jälkeen. Sotaretkeä Mesopotamiaan johti Tšingis-kaanin pojanpoika Hülegü-kaani. Bagdadia hallitsi abbasidikalifi Al-Musta'sim, jonka valtakunta oli irrottautunut seldžukkien herruudesta, mutta joka hallitsi vain suhteellisen pientä aluetta Etelä-Irakissa.[1] Bagdad oli myös kärsinyt joitakin vuosia aikaisemmin tuhoisista tulvista ja šiialaisten vastaisista mellakoista. Armeija oli jätetty rappiolle rahoituksen puutteessa.[2] Kalifi oli kuitenkin sunnalaisen maailman hengellinen johtaja ja hän saattoi odottaa apuarmeijoita muilta tahoilta. Sitä paitsi Bagdadin vahvat muurit olivat aiemminkin kestäneet mongolien ratsuväkiarmeijoiden kaltaisten joukkojen hyökkäyksiä. Molemmat oletukset osoittautuivat kuitenkin sittemmin vääriksi.[1]
Mongolien vallatessa uusia kaupunkeja näille tarjottiin yleensä mahdollisuutta antautua. Antautuneet kaupungit säästettiin usein, vaikkakin niitä vaadittiin maksamaan lahjoituksia mongoleille. Sen sijaan antautumisesta kieltäytyvät kaupungit tuhottiin.[1] Hülegü-kaani oli vaatinut antautumista kalifi Al-Musta'similta vuonna 1257.[2]
Kun tähän ei suostuttu, mongoliarmeija eteni Kurdistanin läpi Irakiin. Armeijan oikea siipi ylitti Tigrisjoen Ktesifonin paikkeilla ja eteni kohti Bagdadia. Mongolit kohtasivat 17. tammikuuta 1258 kalifin sihteerin (dawatdar) Mujahid-ad-Din Aybegin johtaman bagdadilaisen armeijan ja he kärsivät tappion. Abbasidit juhlivat voittoaan leirissään samana yönä, kun mongolipäällikkö Baiju tuhosi joen tulvavallit ja abbasidien leiri tulvi. Mongolien hyökkäys seurasi seuraavana päivänä ja abbasidit kärsivät tappion. Heitä komentanut Mujahid-ad-Din Aybeg pääsi hädin tuskin pakenemaan takaisin Bagdadiin. Tigriksen länsipuoliset alueet jäivät mongolien oikean siiven haltuun, kun taas Hülegün vasen siipi saapui Bagdadin muurien eteläpuolelle muuriin kuuluvalle Ajamin tornille. Mongolit alkoivat valmistella hyökkäystään 22. tammikuuta piiritystorneja rakennuttamalla.[2] Mongoleista oli tullut tähän mennessä aikaisempien valloitustensa kokemuksella taitavia kaupunkien valtaajia.[1] Mongoliarmeijan Bagdadissa sanotaan käsittäneen 200 000 miestä.[2]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mongolien varsinainen hyökkäys alkoi 29. tammikuuta 1285. Kalifi yritti vielä hyökkäyksen alkaessa neuvotella mongolien kanssa. Kaupungista lähettiläiksi pantiin šiialainen visiiri Muayyid-ad-Din Ibn Alqami ja nestoriolaisen kirkon pää Mar Makika. Molempia pidettiin mongolimielisinä. Hülegü-kaani ei kuitenkaan taipunut neuvotteluihin heidän kanssaan vaan lähetti heidät takaisin Bagdadiin ja vaati samalla kalifia lähettämään sihteerinsä ja muut vastarinnan kannattajat pois kaupungista.[2]
Piirityksen kuluessa Ajamin torni murtui mongolien heittimien ammuksista, mutta heidän hyökkäyksensä pysähtyi aluksi kiivaaseen vastarintaan. Heidän kuitenkin onnistui vallata osa kaupungin muurista 3. helmikuuta. Kalifin sihteeri eli dawatdar oli yrittänyt paeta kaupungista jokea pitkin laivalla, mutta joutui kääntymään takaisin mongolien upotettua kolme laivaa joella. Kalifi oli nyt epätoivoisessa asemassa ja hän yritti neuvotella antautumisesta. Mongolit suostuivat ja lupasivat kohdella antautujia hyvin. Kalifi Al-Musta'sim, hänen poikansa ja 3 000 hengen seurue lähti kaupungista 10. helmikuuta ja antautui mongoleille.[2]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mongoliarmeija saapui kaupungin sisälle 13. helmikuuta. Kaupunki ryöstettiin ja sen arvoesineet kannettiin suureksi kasaksi mongolien leiriin. Sotilailla oli lupa tappaa kaikki paikalliset asukkaat Bagdadin kristittyä väestöä lukuun ottamatta. Kristityn väestönosan säästämiseen vaikutti mahdollisesti Hülegün kristitty vaimo Doquz Khatun. Viikon hävityksen jälkeen Hülegü armahti vielä hengissä säilyneet. Tosin 20. helmikuuta mongoleille antautuneet kalifi Al-Musta'sim, hänen poikansa ja muu seurue surmattiin annetuista lupauksista huolimatta. Kaupungin muurit purettiin ja sen vallihaudat täytettiin. Hülegü poistui armeijoineen ja taakse jätettiin 3 000 sotilasta ruumiita hautaamaan. Bagdad menetti merkitystään mongolien uuden alueellisen keskuksen Tabrizin kustannuksella.[2]
Sunnalaisessa maailmassa kalifin kohtalo ja Bagdadin tuho pakanoiden käsissä oli šokki. Sunnalaisilla ei ensimmäistä kertaa historiassaan ollut nyt hengellistä päämiestä.[1] Tätä vastoin Irakin šiialaiset kaupungit, kuten Hilla ja Najaf ottivat mongolit myötämielisinä vastaan.[2] Hülegü jatkoi valloitusretkiään Lähi-idässä kohdaten nyt useita sunnalaisia hallitsijoita, jotka olivat valmiita suoraan asettumaan mongolien vasalleiksi tai liittolaisiksi. Aleppon aijubidikuvernööri yritti tehdä vastarintaa, mutta kaupunki koki Bagdadin kohtalon joulukuussa 1259. Nyt Keski-Aasiasta saapui kuitenkin uutinen Möngken kuolemasta ja Hülegü jätti valloitusretkensä palatakseen mongolien sydänalueelle. Hänen kenraalinsa Kitbuqa jatkoi valloitusretkeä etelään, kunnes Egyptin mamelukit voittivat viimein mongoliarmeijan Ain Jalutin taistelussa vuonna 1260.[1]
Vielä 1200-luvun loppuun saakka Bagdadin taistelun ja mongolien valloitusten merkitys kuoliniskuna islamille oli epäselvä. Se ei lopulta merkinnyt täydellistä katkoa islamilaisessa historiassa, vaan Lähi-idän mongolit omaksuivat myöhemmin itse islamin. Kalifien uskonnollinen arvovalta oli kuitenkin päättynyt ja ajatus yhtenäisestä islamilaisesta valtiosta jäi enemmän tai vähemmän historiaan.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Andrei Sergejeff: ”Mamelukkivallan alku: 'Ain Džalutin taistelu 1260”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3
- ↑ a b c d e f g h Christopher P. Atwood: Encyclopedia of Mongolia and the Mongol Empire, s. 1–2, 28–29, 542. Facts On File, 2004. ISBN 0-8160-4671-9 (englanniksi)
- ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: ”Heikentyminen alkaa”, Islamin miekka – Idän ja lännen konfliktien historia. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2