Eila Kivikk’aho
| Eila Kivikk’aho | |
|---|---|
 Eila Kivikk’aho vuonna 1940. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. helmikuuta 1921 Sortavalan maalaiskunta |
| Kuollut | 21. kesäkuuta 2004 (83 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | suomi |
| Tyylilajit | runous |
| Palkinnot | |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Eila Sylvia Kivikk’aho (oik. Sammalkorpi, o.s. Lamberg; 8. helmikuuta 1921 Sortavalan maalaiskunta – 21. kesäkuuta 2004 Helsinki) oli suomalainen runoilija ja suomentaja.[1]
Henkilöhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjailijanimellä Eila Kivikk’aho tunnettu Eila Lamberg syntyi Sortavalan maalaiskunnassa vuonna 1921. Hänen vanhempansa olivat suutari Juho Lamberg ja ompelija Ida Maria Laukkanen. Kivikk’aho sai jo kotonaan kirjallisia vaikutteita. Perheessä harrastettiin myös musiikkia, ja Kivikk’aho kertoi myöhemmin kotona kuulemiensa melodioiden ja rytmien olleen tärkeitä hänen kirjalliselle työlleen.[2] Perheen ilmapiirissä näkyi myös äidin puolelta tullut renqvistiläinen rukoilevaisuus.[3]
Kivikk’aho kävi Sortavalan tyttökoulun ja tuli sen jatkoluokilta ylioppilaaksi 1940.[1] Lukiossa hän tutustui muun muassa Saima Harmajan, Uuno Kailaan ja Otto Mannisen runouteen sekä V. A. Koskenniemen esseistiikkaan. Kivikk’aho joutui Sortavalasta evakkoon ja muutti ensin Poriin, mistä hän jatkoi matkaansa Lahteen ja Helsinkiin.[2] Hän työskenteli erilaisissa toimistotehtävissä Sortavalassa, Porissa, Lahdessa, Helsingissä sekä Porin kaupunginkirjastossa ja Sirkka-lehdessä.[1]
Kivikk’aho oli keväällä 1944 työvelvollisena Otto Mannisen luona. Hän kirjoitti tuolloin puhtaaksi Mannisen suomentamia Molièren Luulosairasta ja J. L. Runebergin Salamiin kuninkaita.[2]
Kivikk’ahon ensimmäinen runokokoelma oli vuonna 1942 julkaistu Sinikallio, missä oli mukana muun muassa kotiseudun kaipuun kuvauksena pidetty Nocturno. Kivikk’aho julkaisi sen jälkeen harvakseltaan kokoelmia. Viuhkalaulu ilmestyi vuonna 1945, Niityltä pois 1951, Venelaulu 1952 ja Parvi 1961. Parvi-teoksessa Kivikk’aho otti kantaa muun muassa uuteen sukupolveen ja sotakäsityksiin. Kivikk’ahon vuonna 1975 ilmestyneessä Kootuissa runoissa oli myös ennen julkaisematonta tuotantoa. Ruusukvartsi-kokoelma (1995) puolestaan sisälsi etupäässä haikuja ja tankoja.[2]
Kivikk’aho eli varsin syrjäänvetäytyneesti, mutta hän jatkoi uraansa suomentajana. Hän käänsi erityisesti lastenkirjallisuutta, ja hän suomensi kaikkiaan yli 50 teosta. Kivikk’aho käänsi muun muassa Astrid Lindgrenin, Maria Gripen, Thorbjørn Egnerin, Åke Holmbergin ja Elsa Beskowin tuotantoa sekä satukokoelmia. Kivikk’aho suomensi myös valikoiman Osip Mandelštamin runoja.[2]
Kivikk’aho oli vuodesta 1948 naimisissa arkkitehti Risto Sammalkorven kanssa. He saivat kolme lasta, Tarleenan, Ilkan ja Annun.[3] Tarleena Sammalkorpi toimi Yleisradion kulttuuritoimittajana.[4]
Kirjallinen tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tyyli ja teemat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kivikk’aho oli runoilijana perinteisten runoilijoiden ja 1950-luvun modernistien välimaastossa.[2] Toisessa kokoelmassaan Viuhkalaulu Kivikk’aho hämmensi kriitikoita, sillä hän irtautui ajalleen ominaisesta runotyylistä vapaarytmisyyteen. Samalla Kivikk’ahon tyyliin tuli mukaan jo tankoja, haikuja ja niiden muunnelmia. Tankasta tuli käytännössä hänen keskeisin ilmaisumuotonsa vuoden 1951 kokoelmassa Niityltä pois. Sen runot olivat usein kaksijakoisia ja riimiteltyjä. Ne alkoivat dynaamisella kuvalla, jota seurasi äkillinen käänne tai vastakohta.[3]
Kivikk’ahon tuotannossa oli koko sen ajan mukana kodistaan mukanaan tuoma laulullisuus, ja esimerkiksi vuonna 1952 ilmestyneessä Venelaulussa oli perinnepohjaisia runoja. Tuomas Anhavan mukaan: "Toisaalta Kivikk’aho on aito laulaja: avoin, välitön, naivi, toisaalta miettivä, suhteita tajuava ja rakentava."[3]
Kivikk’ahoa pidetään evakkorunoilijana, ja hänestä tuli heti ensimmäisessä kokoelmassaan karjalaisevakkojen ääni. Hän kirjoitti runoissaan menneisyyden kaipuusta. Kivikk’aho myös viittasi usein runoissaan luovutettuun Karjalaan.[3]
Runoteokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sinikallio, 1942
- Viuhkalaulu, 1945
- Niityltä pois, 1951
- Venelaulu, 1952
- Parvi, 1961
- Ruusukvartsi, 1995
- Kootut runot: runot ja lyriikan suomennoksia 1942–2000, WSOY: 2001 ISBN 951-0-25584-X, sisältää Eila Pennasen artikkelin ja kokoelmat: Sinikallio, Viuhkalaulu, Niityltä pois, Venelaulu, Runoja ennen vuotta 1959, Parvi, Runoja 1961–1975, Ruusukvartsi sekä suomennoksia[5]
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valtion kirjallisuuspalkinto 1951, 1961, 1971 ja 1976
- Pro Finlandia 1969
- Valtion kääntäjäpalkinto 1970 ja 1979
- Eino Leinon palkinto 1976
- WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 1976
- Suuren suomalaisen kirjakerhon palkinto 1979
- Aleksis Kiven palkinto 1981
- Suomen kulttuurirahaston tunnustuspalkinto 1987
- Eeva-Liisa Manner -runopalkinto 1997
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Pekkanen, Toivo & Rauanheimo, Reino (toim.): ”Eila Kivikk’aho”, Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon: Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja, s. 584–592. Porvoo: WSOY, 1947.
- ↑ a b c d e f Riikonen, H. K.: Kivikk’aho, Eila (1921–2004). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.4.2018. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ a b c d e Malmström, Maija: Eila Kivikk'aho – runoilija, kääntäjä Sortavalasta Naisten ääni. Suomalainen Naisliitto ry. Viitattu 7.2.2021.
- ↑ Eila Kivikk'aho Biografiasampo
- ↑ Kootut runot, Helmet. Finna. Katso välilehti: Sisällysluettelo
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eila Kivikk’ahon muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
- Eila Kivikk’ahon sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
| ||||||||||||||||||||||
