Sika

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Emakko)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee nisäkästä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Sika
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Siat Suidae
Suku: Siat Sus
Laji: Villisika scrofa
Alalaji: domestica
Kolmiosainen nimi

Sus scrofa domestica
Linnaeus 1758

Sikojen lukumäärä neliökilometreittäin.
Sikojen lukumäärä neliökilometreittäin.
Katso myös

  Sika Wikispeciesissä
  Sika Commonsissa

Mangalitza-rotuinen laidunsika (villasika) pärjää ulkona myös talvella.

Sika eli kesysika (Sus scrofa domestica) on eurooppalaisesta villisiasta hyötyeläimeksi jalostettu[1] alalaji, jota kasvatetaan yleisesti lihan ja usein myös nahan tuotantoa varten. Joitakin sikoja pidetään myös lemmikkieläiminä, erityisesti minipossuja[2]. Sikoja käytetään myös tryffelien etsijöinä etenkin Italiassa.[3]

Sika on hyvin sosiaalinen eläin, joka elää laumassa. Sian poikanen on nimeltään porsas. Aikuinen naaras on emakko ja uros on karju. Itäiset perinteiset nimitykset ovat potsi, porsas, imisä ja orasa. Puhekielessä porsasta, kuten myös uudempaa termiä possu käytetään usein sian tai sianlihan synonyyminä. Imisä voi tarkoittaa myös teuraaksi kasvatettavaa naarassikaa ja orasa kastroitua teuraaksi kasvatettavaa urossikaa. Sika elää yleensä noin 20-vuotiaaksi ellei sitä teurastetalähde?.

Sika on yksi ensimmäisistä kotieläimistä, sillä jo ihmisen afrikkalaisten esi-isien jäänteiden rinnalta on löytynyt merkkejä sioista. Kesysiat olivat rautakaudella ja keskiajalla karvaisia, kaarevaselkäisiä ja nykyistä pienempiä. Väriltään ne olivat ruskeita tai kirjavia.[4]

Kesysian ja villisian ero

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesysika ja villisika ovat samaa lajia, mutta niiden välillä on eroja.[5] Tehotuotantoon jalostettu kalju kesysika kasvaa 5–6 kertaa villisikaa nopeammin ja sen liha on väriltään paljon vaaleampaa ja maultaan miedompaa. Kesysika on myös hintelämpi ja sillä on lyhyemmät jalat.[6]

Tehotuotantoon jalostetut sikarodut kasvavat nykyisin jo kolmessa kuukaudessa täysikokoisiksi[7].

Tiineen kesysian munasarjoissa on keltarauhasia keskimäärin 17, kun taas villisialla niitä on viisi. Keltarauhasten lukumäärä vastaa ovuloituneiden munasolujen määrää. Sikiövaiheessa kuolee kesysialla 30 prosenttia sikiöistä, ja villisialla vastaavasti 13 prosenttia. Kesysian tiineysaika vaihtelee 114 ja 116 vuorokauden välillä. Villisian tiineys kestää keskimäärin 119 vuorokautta.

Villisialla pahnuekoko on noin 4–6 porsasta ja kesysialla kaksinkertainen eli keskimäärin 12 porsasta. Villisika tuottaa yhden pahnueen kerran vuodessa, ja se porsii kevätkesällä. Näin se turvaa porsaille ravinnon ja paremmat olosuhteet. Kesy sika porsii ympäri vuoden ja tuottaa vuoden aikana 2–3 pahnuetta. Kesysika voi kasvaa huomattavasti suuremmaksi kuin villisika: suurimmat kesysiat ovat painaneet 900 kilogrammaa[8], mutta painavimmat villisiat vain hieman yli 300 kilogrammaa.

Kesysika ei pakene ihmistä yhtä herkästi kuin villisika, vaikka yksilöä ei olisikaan poikasvaiheessa kesytetty.[5]

Pääartikkeli: Sikatalous, Sikala

Sikoja kasvatetaan maataloudessa lihan tuotantoon. Virallisen tilaston mukaan vuonna 2015 Suomessa oli 1 235 000 sikaa. Määrä on viisinkertainen verrattuna vuoteen 1946, jolloin sikoja oli vain 254 000. Eniten sikojen määrä kasvoi 1970-luvun vaihteessa ja se kääntyi loivaan laskuun 1990-luvun jälkeen.[9]

Sian pitopaikka on karsina, sikojen ulkoilualue on tarha ja sikojen pitopaikkana käytettävää rakennusta kutsutaan nykyään sikalaksi. Aikaisemmin sitä sanottiin muun muassa lätiksi tai sikopajaksi.

Sian pitopaikan täytyy olla riittävän tilava, valoisa, turvallinen, toimia suojana, ilmastoitu ja tyydyttää sian tarpeet. Sian tarpeisiin kuuluvat muun muassa maaperän tonkiminen kärsällä ja rypeminen eli mutakylvyt. Sialla on oltava karsinassa makuu-, ruokinta- ja ulostusalueet. Lainsäädäntö määrää sioille mahdollisuuden seisoma- ja makuutiloihin luonnollisessa asennossa. Poikkeus tähän on emakoiden noin kuukauden kestoinen imetysaika, jolloin niitä saa pitää porsitus- eli emakkohäkissä, jossa ne eivät kykene liikkumaan tai kääntymään ympäri.[10] Luomusikaloissa porsitushäkit on kielletty.[11] Makuualueen on oltava kuiva ja puhdas. Sika on hyvin siisti eläin, ja jos se saa elää tilavassa karsinassa, tekee se tarpeensa vain tiettyyn kohtaan. Sioilla ei ole toimivia hikirauhasia ihossaan, minkä vuoksi niiden kyky johtaa vettä ja tätä kautta lämpöä iholtaan on huono. Tämän vuoksi siat säätelevät ruumiinlämpöään pääasiassa käyttäytymisellään.[12] Vapaana ollessaan sika hakeutuukin kuumalla säällä rypemään savi- tai mutakuoppaan. Sikaloissa on erikseen emakoita, joiden tarkoitus on ensisijaisesti synnyttää porsaita. Emakkojen hedelmöittämiseen käytetään joko keinosiemennystä tai karjua. Porsaat voidaan vieroittaa emakosta 21 päivän ikäisenä mikäli siihen on tarvetta, kuitenkin mieluiten vasta 28 päivän ikäisenä. Lihasiat kuljetetaan teurastamolle noin puolen vuoden ikäisenä. Suomessa teurastetaan vuosittain yli kaksi miljoonaa sikaa.

Sika on kaikkiruokainen, joten sille voidaan syöttää ostorehujen lisäksi myös esimerkiksi kasvirehuja ja kodin ruokajätteitä sekä elintarviketeollisuudessa syntyviä ihmisravinnoksi kelpaamattomia sivutuotteita.

Ruokinnan suunnittelussa huomioidaan sikojen kasvu ja lihan toivottu rasvapitoisuus. Tietyt rehut saattavat lisäksi heikentää lihan laatua liian suurina määrinä käytettynä. Esimerkiksi linolihappopitoisen rasvan lisääminen rehuun aiheuttaa silavan pehmenemistä ja nopeampaa härskiintymistä. Tyydyttyneen rasvan lisääminen rehuun taas vähentää lihaksen marmoroitumista eli rasvoittumista. Jos rehuun lisätään esimerkiksi 13 prosenttia runsaasti tyydyttynyttä rasvaa sisältävää palmuöljyä, lihaksen marmoroituminen vähenee jopa 35 prosenttia. Kalaöljyn lisääminen rehuun tekee lihasta puolestaan öljymäistä, pahanhajuista ja kalalta maistuvaa.[13][14] Myös rypsipuristeella on havaittu olevan lihan makua ja rakennetta heikentävä vaikutus[15].

Sian lanta on erinomainen viljelysmaiden lannoitusaine. Nykyään lanta levitetään pellolle erityisellä lannanlevittimellä, joka on traktoriin liitetty lietesäiliö, mistä liete ruiskutetaan peltoon. Hajuhaittojen vähentämiseksi pelto kynnetään tai muokataan yleensä heti lannan levittämisen jälkeen, lainsäädäntöön perustuen viimeistään kuitenkin 24 tunnin kuluessa.lähde? Lanta voidaan myös suoraan mullata peltoon. Muitakin lannankäsittelytapoja on. Jos virtsa erotetaan, voidaan lanta käsitellä kuivana mahdollistaen runsaamman kuivikkeen. Lanta voidaan myös separoida erityisellä puristimella, jolloin kuivan lannan osuus on vielä pienempi ja se vähenee säilytyksessä edelleen kompostoitumisen ansiosta. Lantaa voidaan käyttää myös biokaasun tuottamiseen.lähde?

Kesysiat olivat rautakaudella ja keskiajalla karvaisia, kaarevaselkäisiä ja nykyistä pienempiä. Väriltään ne olivat ruskeita tai kirjavia.[4] Siat olivat usein karvaisia, tummia ja pitkäjalkaisia myös 1930-luvun Yhdysvalloissa[16].

Vielä 1900-luvun alussa Itä-Suomessa kasvatettiin pirtasioiksi kutsuttuja suomalaisia maatiaissikoja eli suomensikoja jotka muistuttivat ulkonäöltään enemmän villisikaa kuin kesysikaa.[5]

1950-luvulle saakka maatiaissikoja kasvatettiin vapaina, ja ne saivat liikkua kaikkialla aidattujen viljelysten ulkopuolella. Länsi-Suomessa oli oma maatiaissikansa ja Savossa ja Karjalassa omansa. Läntisellä sialla oli luppakorvat, karjalais-savolaisella pystyt korvat. Molemmat kannat ovat hävinneet risteytysten vuoksi. Maatiaissioilla oli villisikojen tapaan paksu turkki ja ne kestivät paljon paremmin kylmää kuin nykyiset, lähes harjaksettomiksi jalostetut siat. Sian karvoja sanotaan harjaksiksi, koska niistä tehtiin harjoja pellavakuidun käsittelyyn ynnä muihin tarkoituksiin.

Lämmittely- ja nukkumissuojaksi sioilla saattoi olla ulkosalla olkikasoja, joihin ne kaivautuivat. Luontaisesti siat syövät juuria, marjoja, sieniä, kasvien osia ja jopa raatoja, eivätkä ne kesäaikaan tarvinneet juuri muuta lisäruokaa kuin ihmistalouden ruoan tähteitä ja sitäkin vain kesyyden säilyttämiseksi. Talvella niille sekoitettiin tai keitettiin ruuantähteistä ja juureksista erityistä sianruokaa ja lisäksi ne söivät ulkosalta löytämiään ihmisten ja hevosten ulosteita. Yöksi ne päästettiin yleensä omaan suojaansa eli lättiin tai sikopajaan. Tällaisen sian lihominen teurastuskuntoon kesti viisikin vuotta. Talousporsaaksi sanottiin 1900-luvulla kotitaloudessa elävää sikaa, jota pidettiin sisätiloissa usein vain pikkuporsaana. Sitä ruokittiin ja lihotettiin, kunnes se teurastettiin jouluksi.

Suomalaiset maatiaissikarodut ovat hävinneet sukupuuttoon, mutta Lahteen Yli-Marolan kotieläinpihalle on tuotu harvinaisia ruotsalaisia pitkäjalkaisia linderödinporsaita, joita on pyritty suojelemaan Öölannissa[17].

Suomessa otettiin uusia sikarotuja käyttöön vuonna 2007. Emakoiden tuottavuus on noussut sen jälkeen yli 11 porsaalla vuodessa.[18]

Sian ruhon osat.
Pääartikkeli: Sianliha

EU:ssa teurastettiin 250 miljoonaa sikaa vuonna 2009. Yli puolet EU:n sikojen tuotannosta tapahtuu: Espanjassa, Tanskassa, Alankomaissa, Saksassa, Unkarissa ja Isossa-Britanniassa.[19] Sianlihatuotteiden tuontiin EU:n ulkopuolelta ei vaadita vakiotuontitodistusta.

Kulttuureissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sika mielletään usein kulttuurissa epäsiistiksi, huonotapaiseksi ja ahmatiksi. Myös huonotapaista ihmistä (yleensä miestä) sanotaan siaksi. Porsastelu tarkoittaa esimerkiksi epäsiistiä syömistä, sikailu itsekästä, häikäilemätöntä käytöstä, esimerkiksi rahan huijaamista. Epäkohteliaasta ihmisestä voidaan käyttää adjektiivia sikamainen.

Juutalaisuus ja islam määrittelevät sian saastaiseksi eläimeksi, jonka syöminen on kiellettyä. Kristinuskossa adventisteilla on käsitys, jonka mukaan tietyt ruoat – mukaan lukien sika – ovat epäpuhtaita. Sianlihan kieltävissä kulttuureissa syödään lampaanlihaa ja naudanlihaa.lähde?

Sianlihan syönnin kieltämisen historiallisena taustana uskotaan olevan trikiini-loisen, joka usein saastutti sianlihaa. Trikiini voi tarttua ihmiseen huonosti kypsennetyn lihan välityksellä.

Tyynenmeren saarten asukkaat pitävät sikaa suuressa arvossa. Sikoja pidetään paitsi kotieläiminä myös varallisuuden mittana. Eräiden Papua-Uuden-Guinean heimojen perinteisiin kuuluu, että miehen halutessa itselleen vaimon, hän antaa tämän heimolle ”maksuksi” sikoja.

Sikahahmot populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita sikaviittauksia kulttuurissa:

  • Sikaduo, 1990-luvun yhtye
  • Heitä sikaa -peli
  • Juice Leskisen Sika-kappale
  • Lady Gagan Swine-kappale
  • adjektiivien sika-vahvistusliite esimerkiksi adjektiiveissa sikasiisti ja sikakallis, suosittu sanontatapa varsinkin 1990-luvun puhekielessä
  1. Syyshedelmättömyys Farmit. 29.4.2010. Viitattu 30.5.2020.
  2. Minipossu on erilainen lemmikki Savon Sanomat. 29.10.2005. Arkistoitu 27.10.2014. Viitattu 10.10.2015.
  3. Daniel Allen: The Nature Magpie: A Cornucopia of Facts, Anecdotes, Folklore and Literature from the Natural World 2.5.2013. Icon Books Ltd. Viitattu 14.6.2016. (englanniksi)
  4. a b Aikaisemmin siasta käytettiin lähes kaikki osat ts.fi. 2.5.2019. Viitattu 29.5.2022.
  5. a b c Villisiasta kesysiaksi sikatieto.fi. Viitattu 14.6.2016.
  6. Villisikakinkku haastaa perinteisen Yle Uutiset. Viitattu 30.5.2020.
  7. Lähes sukupuuttoon kuolleen maatiaissikarodun edustajat saapuivat Lahteen - yhtä harvinaisia kuin saimaannorpat Etelä-Suomen Sanomat. 23.5.2017. Viitattu 19.11.2022.
  8. Chinese pig weighs in for Guinness record People’s Daily. 23.2.2004. Viitattu 10.10.2015. (englanniksi)
  9. Pantsu, Pekka: Maitoa tuotetaan jo vähemmän kuin pulavuosina Yle Uutiset. Viitattu 14.6.2016.
  10. Emakkohäkit sikatieto.fi. Arkistoitu 19.8.2016. Viitattu 14.6.2016.
  11. Jämsén, Elina: Luomusika kohtaa yhtä tuskallisen lopun kuin tavallinen – lue tästä jutusta, miksi luomukinkku voi silti olla eettisempi valinta Yle Uutiset. 15.12.2021. Viitattu 4.4.2024.
  12. McGlone, John J.: Managing heat stress in outdoor pigs depts.ttu.edu. Viitattu 6.5.2008. (englanniksi)
  13. Marjatta Jokela & Marketta Rinne: Sian ja naudan ruokinnan vaikutus lihan laatuun. Maatalouden tutkimuskeskus 1996. https://core.ac.uk/download/pdf/52206014.pdf
  14. Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 24.5.2023.
  15. M. Rundgren: Low-glucosinolate rapeseed products for pigs — A review. Animal Feed Science and Technology, 1.10.1983, 9. vsk, nro 4, s. 239–262. doi:10.1016/0377-8401(83)90018-4 ISSN 0377-8401 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  16. Oliver, A. W.; Potter, E. L.: Fattening Pigs for Market. Agricultural Experiment Station Bulletin, marraskuu 1930, nro 269, s. 14. Artikkelin verkkoversio.
  17. Asplund, Heidi: Lähes sukupuuttoon kuolleen maatiaissikarodun edustajat saapuivat Lahteen Etelä-Suomen Sanomat. 23.5.2017. Viitattu 23.5.2017.
  18. Tuotantotulokset 2020 Atria Alkutuotanto. Viitattu 19.11.2022.
  19. Kansalaisjärjestöjen mukaan EU-maiden sioilla huonot oltavat. Helsingin Sanomat, 22.1.2010, s. B5. Artikkelin verkkoversio.
  20. Maanjäristyksestä selvinnyt possu Kiinan suosituin eläin savonsanomat.fi. 21.12.2008. Savon Media Oy. Viitattu 3.4.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Haapio, Markku: Sikapossu, Otava 2004 (kirja käsittelee aihetta sekä ruokareseptien että kulttuurihistorian kannalta).