Ensio Tiira

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ensio Tiira (19291981) oli suomalainen merimies ja muukalaislegioonalainen, joka selviytyi hengissä ajelehdittuaan 32 vuorokautta lautalla Intian valtamerellä vuonna 1953.

Tiira liittyi muukalaislegioonaan vuonna 1952. Hän pakeni 23. helmikuuta 1953 yhdessä ruotsalaisen Fred Ericssonin kanssa Skaubryn-nimiseltä laivalta, joka kuljetti Tiiran sotilasyksikköä sotatoimialueelle Indokiinaan. Laivalta lähtiessään kaksikolla oli varusteinaan kahdet pelastusliivit, pullollinen viiniä, ruokaa, muovipussi, peili, kaksi melaa, kampa, taskulamppu ja kaksi linkkuveistä.

Kaksikko lähti pakomatkalleen Sumatran saaren lähettyviltä. Heillä oli näköyhteys Sumatran kärkeen mutta merivirrat veivät lautan kauemmas merelle. Ruoka loppui heiltä jo matkan toisen päivän iltana. Sen jälkeen he yrittivät pysytellä hengissä pyydystäen vedessä olevia kaloja ja äyriäisiä ja keräämällä sadevettä juomapulloon. Suurimman osan ajastaan he käyttivät riidellen suunnasta ja tähyillen laivoja.

Matkan kahdeksantenatoista päivänä Fred Ericsson kuoli kuumuuteen, nälkään ja janoon. Tiira säilytti hänen ruumiistaan mahdollisimman kauan lautalla, sillä ennen Ericssonin kuolemaa he olivat tehneet sopimuksen, että jos toinen heistä kuolisi, jäljelle jäänyt hautaisi hänen ruumiinsa päästyään maihin. Kaksi päivää myöhemmin ruumis alkoi mädätä, ja matkan 25. päivänä Tiira joutui pudottamaan ruumiin veteen ja se joutui haiden syömäksi.

Tiira oli kuolemaisillaan nälkään ja janoon, kun englantilainen Alendi Hill -niminen laiva löysi hänet 27. maaliskuuta 1953. Normaalipainoltaan 57-kiloinen Tiira oli kuihtunut 25,2-kiloiseksi. Aluksi Tiira eli pelkällä vedellä, maidolla ja munanmurusilla. Ensimmäisen ateriansa, kulhollisen keittoa, hän nautti 1. huhtikuuta 1953 Singaporen sairaalassa. Toukokuussa hän matkusti takaisin Suomeen Wiima-nimisellä laivalla.

Ensio Tiira kirjoitti kokemuksistaan kirjan nimeltä Epätoivon lautta, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1954 kustannusosakeyhtiö Tammen kustantamana. Epätoivon lautta on saavuttanut menestystä monilla kielillä, esimerkiksi englanniksi, espanjaksi, saksaksi ja italiaksi. Radioteatteri on tehnyt kirjasta 23-osaisen luentasarjan. Se esitettiin Radio Suomessa vuonna 2006 ja uusintana yleisön pyynnöstä kesällä 2007.

Ensio Tiira kuoli Ruotsissa 1981.

  • Tiira, Ensio: Epätoivon lautta. Helsinki: Tammi, 1954.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]