Tämä on hyvä artikkeli.

Fellponi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Fellponi
Tyyppi: poni
Alkuperä ja nimet
Alkuperämaa:  Iso-Britannia
Polveutuminen: gallowayponi
Kantakirja perustettu: 1912
Esiintyminen ja käyttö
Käyttötarkoitus: ratsu, ajohevonen
Tärkeimmät alueet: lähinnä Penniinien seudulla ja Cumbriassa[1]
Ominaisuudet
Korkeus: 132–142 cm
Värit: musta, mustanruunikko, ruunikko, joskus kimo; valkoiset merkit eivät haluttuja

Fellponi on pohjoisenglantilainen ponirotu. Se on kestävä ja voimakas, varmajalkainen ja nopea liikkeiltään, väriltään useimmiten tumma. Alun perin fellponeja käytettiin kantojuhtina ja kaivosponina, Cumbriassa myös ravurina. Ensimmäiset fellponit kantakirjattiin vuonna 1898. Nykyään rotu on suosittu valjakkoponina ja harrastusratsuna erityisesti maastossa.

Fellponi on hyvin kestävä ja kokoonsa nähden huomattavan voimakas.[1] Säkäkorkeus vaihtelee 132–142 cm välillä:[1] rotumääritelmä ei salli yli 142,2 cm korkeita yksilöitä.[2] Dalesponiin verrattuna fellponi on pienempi ja kevyempi.[1] Rotumääritelmän ihanteen mukaisesti fellponin tulisi olla terveydeltään erittäin kestävä, laadukas, hyväluinen, eloisa ja valpas poni, joka osoittaa selkeästi vuoristoponityypin piirteitä.[2]

Fellponilla on suhteellisen pieni, hienopiirteinen ponityyppinen pää.[1][2] Otsa on leveä, pää kapenee turpaa kohden. Silmien tulisi olla ulkonevat, ilmeeltään älykkäät ja lempeät, sierainten laajat. Korvien tulisi olla hyvänmuotoiset ja pienet. Kaulan tulisi olla suhteessa rungon pituuteen mutta tarpeeksi pitkä, sekä lihaksikas muttei liian raskas. Lapojen tulisi olla pitkät, viistot, voimakkaat ja rakenteeltaan tasapainoiset.[1][2] Rungon tulisi olla kauttaaltaan voimakas, rinnan laaja ja lanteen ja takaosan lihaksikkaat. Jalkojen tulisi olla laadukkaat, hyväasentoiset ja lihaksikkaat lyhyin säärin ja hyvin kehittynein polvin.[1][2] Etusäären ympäryksen tulisi olla vähintään 20,3 cm.[2] Jouhet ovat yleensä runsaat ja niiden annetaan kasvaa pitkiksi. Vuohiskarvat ovat pitkänpuoleiset ja niiden tulisi olla runsaat muttei karkeat.[1][2]

Fellponin tulisi olla kestävä ja sen askellajien nopeat ja matkaavoittavat. Käynnin tulisi olla aktiivista ja varmaa, ravin tasapainoista sekä laajaliikkeistä lavoista alkaen.[2] Rotu on varmajalkainen, hyvin monipuolinen, luonteeltaan rauhallinen.[1]

Fellponin yleisimmät värit ovat musta, mustanruunikko ja ruunikko, mutta myös kimo sallitaan. Rautiaita ja kirjavia ei hyväksytä.[1][2] Merkeistä hyväksytään varauksetta pieni tähti ja vuohisen alle jäävät sukat takajaloissa.[2] Tätä runsaammat merkit ovat epätoivottuja mutta voidaan kelpuuttaa.[1][2] Amerikkalaisen rotuyhdistyksen mukaan kimoväritys on Cumbrian järvialueen sisterssiläisen sääntökunnan keskiajalla kantaan lisäämä.[3]

Puolivilleinä eläviä fellponeja rodun kotiseudulla Cumbriassa.

Fellponi on kotoisin Pohjois-Englannin Cumbriasta entisten Cumberlandin ja Westmorlandin kreivikuntien alueelta, missä rodun esi-isien uskotaan vaeltaneen esihistoriallisista ajoista lähtien. 1200-luvulla Englannista vietiin runsaasti villaa ja sitä kuljetettiin maan halki kuormaponeilla, joita kutsuttiin tuolloin termillä capul. Fellponin tyyppiset ponit lienevät olleet tehtävään ihanteellisia vahvoina, nopeina ja varmajalkaisina sekä helposti lastattavan kokoisina. 1700-luvulle asti kauppatavaraa kuljetettiin suurissa määrin juuri kuormaa kantavilla hevosilla.[2] Sana fell on tunturia tai vuorta tarkoittava muinaisnorjan fell ja fjell[4]

Fellponin edeltäjää gallowayponia käytettiin Cumberlandissa ravikilpailuissa.[1][2] Nykyinen fellponi onkin tunnettu matkaavoittavasta ravistaan.[2] Fellponin uskotaan olleen alun perin samaa kantaa kuin dalesponi, mutta ajan myötä eri seuduille kehittyi hieman erilaiset tyypit, ja eroja korostava jalostus kehitti tyypistä nykyiset kaksi erillistä rotua.[1]

Teollisuuden kehittyessä poneja alettiin käyttää kuljettamaan malmia ja hiiltä. Koillis-Englannin suuret hiilikaivokset käyttivät fellponeja pitkälle 1900-luvulle asti sekä kuiluissa että pinnalla. Kun tavaraa alettiin kuljettaa pääosin kanavia ja rautateitä pitkin, ponit säilyivät vielä syrjäisten seutujen tarve-eläiminä postin ja tavaran kuljetuksessa.[2]

1800-lopulla ponikasvattajat alkoivat säilyttää eläintensä polveutumistietoja, ja ensimmäiset näyttelyluokat ”fellponeille” järjestettiin vuosina 1894 ja 1895 Hesket Newmarketissa ja Shapissa. Ensimmäiset fellponit merkittiin poolo- ja ratsuponikantakirjaan vuonna 1898.[2]

Fellponin brittiläinen rotuyhdistys Fell Pony Society perustettiin vuonna 1912.[1] Sen tavoite oli aluksi rodun parantaminen, mutta vuonna 1922 se muutettiin ”vanhan rodun puhtaana säilyttämiseen”, koska rotujen risteyttämisestä työhevosten ja näyttävien matka-ajohevosten kuten Wilson ponyn tuottamiseksi oli tullut yleistä.[2] Seuran suojelijana toimii kuningatar Elisabet II.[2] Vauraalla 1950-luvulla harrasteratsastaminen yleistyi, mikä turvasi usean brittirodun säilymisen. Fell Pony Societyn vuosittain rekisteröimien ponien määrä on noussut vähitellen, ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä vuosittainen varsamäärä ylitti 400 rajan.[2] Yhdysvaltoihin perustettiin fellponin perinteitä ja geneettisiä ominaisuuksia suojelemaan oma yhdistyksensä vuonna 1999.[5]

Alun perin fellponia käytettiin kantojuhtana ja vetoponina. Nykyisin ne ovat suosittuja ratsu- ja ajoponeina.[1] Fellponi soveltuu sekä lapsille että aikuisille yleiseen käyttöön. Maastoratsuna rotu on miellyttävä nopean käyntinsä ja tasaisten askellajiensa ansiosta. Se on myös varmajalkainen vaikeassakin maastossa. Varmistaakseen näiden ominaisuuksien säilymisen Fell Pony Society järjestää vuosittain käyttökokeen, jossa ponien on selvitettävä haastava maastoreitti, jolla on muun muassa jyrkkiä rinteitä, soista maastoa sekä luonnollisia esteitä kuten kaatuneita puita.[2]

Hyppääjänä fellponi on erityisesti maastossa hyvä ja ketterä. Sen kapasiteetti riittää hyvin metsästysponi- ja Pony Club -kilpailuihin.[2]

Vuosisatoja ajoon käytettynä rotuna fellponi soveltuu nykyisinkin hyvin valjakkoajoon. Rotu on kestävä ajoponi ja sen yhtenevä väritys helpottaa yhdennäköisen ajoparin löytämistä.[2]

Fellponeja käytetään myös matkaratsastukseen, Cumbriassa ravikilpailuihin, kevyeen metsätyöhön, paimenratsuina, kuljettamaan työvälineitä kävelypolkujen kunnossapitoon ja usein ratsuina ponivaelluksilla. Skotlannissa työskentelee yhä muutama fellponi riistan kantamisessa nummilta. Rotu on Englannin kuninkaallisen perheen suojeluksessa: kuninkaallisen perheen jäsenet käyttävät fellponeja metsästämiseen Balmoralissa, ratsuina ja ajamiseen.[2]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Pickeral, Tamsin: The Encyclopedia of Horses & Ponies, s. 207. Dempsey Parr, 1999. ISBN 1-84084-506-6 (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w About Fell Ponies Fell Pony Society. Viitattu 14.2.2013. (englanniksi)
  3. Breed information Lowgap, Pohjois-Carolina: Fell Pony Society and Concervance of the Americas. Arkistoitu 22.8.2013. Viitattu 26.5.2013. (englanniksi)
  4. Falk, Hjalmar; Torp, Alf: Etymologisk ordbog over det norske og det danske sprog. Määritä julkaisija! ISBN 82-90520-16-6 tanskaksi
  5. Homepage Lowgap, Pohjois-Carolina: Fell pony Society and Concervancy of the Americas. Arkistoitu 22.8.2013. Viitattu 26.5.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]