Hei, taas me lennetään!

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Hei, taas me lennetään)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hei, taas me lennetään!
Airplane II: The Sequel
Ohjaaja Ken Finkleman
Käsikirjoittaja Ken Finkleman
Tuottaja Howard W. Koch
Säveltäjä Elmer Bernstein
Kuvaaja Joseph F. Biroc
Leikkaaja Tina Hirsch
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Paramount Pictures
Levittäjä Paramount Pictures
Netflix
Ensi-ilta Yhdysvallat 10. joulukuuta 1982
Suomi 1. heinäkuuta 1983
Kesto 85 min
Alkuperäiskieli englanti
Edeltäjä Hei, me lennetään!
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Hei, taas me lennetään! (Airplane II: The Sequel) on jatko-osa elokuvalle Hei, me lennetään. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Ken Finkleman. Elokuva sai ensi-iltansa 10. joulukuuta 1982.

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Lähitulevaisuudessa Kuu on asutettu siirtokunta, jonka pinnalle on rakennettu lentokenttä. Mayflower One -nimistä kuusukkulaa valmistellaan laukaisuun Houstonissa.

Maassa työskentelevän laukaisuryhmän johtaja Kessu (Chuck Connors) ei pidä meneillään olevasta tilanteesta, mutta myöntyy lentoyhtiön johdon tahtoon. Yksi sukkulan matkustajista on tietokonevirkailija Elaine Dickinson (Julie Hagerty), joka työskenteli ensimmäisessä elokuvassa lentoemäntänä. Elaine on jo kauan sitten jättänyt Ted Strikerin (Robert Hays) ja on tätä nykyä kihloissa Simon Kurtzin (Chad Everett) kanssa, joka on yksi sukkulan miehistön jäsenistä. Dickinsonin ja Kurtzin ohella sukkulan miehistöön kuuluvat kapteeni Clarence Oveur (Peter Graves), yliperämies Dunn (James A. Watson, Jr.) sekä navigaattori Dave Unger (Kent McCord). Striker itse on joutunut mielisairaalaan, sillä hänet on julistettu henkisesti tasapainottomaksi sen jälkeen, kun hänen lentämänsä kuusukkula murskaantui testilennolla. Striker uskoo, että tuomiota käytettiin hänen vaientamisekseen, sillä hän tietää kuusukkulassa olevan ongelmia, jotka tekevät siitä vaarallisen. Nyttemmin Strikeria ahdistelevat hänen jo ensimmäisessä elokuvassa mainitussa, tuntemattomassa sodassa tekemänsä toimet. Näistä Strikeria kiusaa erityisesti ”Macho Granden” yllä tapahtunut välikohtaus, jossa hän menetti koko laivueensa. Kun Striker lukee kuusukkulan lähestyvästä laukaisusta, hän pakenee mielisairaalasta ja ostaa lipun kyseiselle sukkulalennolle.

Lennon aikana sukkulassa tapahtuu oikosulku, ja ROC-tietokone kehittää oman mielen ja suuntaa sukkulan kohti aurinkoa. Unger ja Dunn yrittävät sammuttaa tietokoneen, mutta imeytyvät ulos avaruuteen sukkulan ilmaluukusta. Oveur yrittää pysäyttää ROC:in, mutta tietokone kaasuttaa hänet hengiltä. Kurtz hylkää Elainen ja pakenee sukkulan ainoalla pakokapselilla. Striker kutsutaan jälleen kerran pelastamaan päivä, mutta ensin hänen on keksittävä keino saada tietokone pois päältä. Lennonjohtaja Steven McCroskey (Lloyd Bridges) paljastaa, että Joe Seluchi-niminen matkustaja (Sonny Bono) on noussut sukkulaan salkussaan pommi aikomuksenaan tehdä itsemurha, jotta hänen vaimonsa voisi sitten saada hänen henkivakuutusrahansa käsiinsä. Striker onnistuu saamaan pommin kamppailussa pois Seluchilta. Sitten hän käyttää sitä räjäyttääkseen ROC:in ja asettaakseen kurssin takaisin kohti Kuuta. Sillä välin sukkulan lennojohto siirretään erääseen kuutukikohtaan, missä sitä johtaa komentaja Buck Murdock (William Shatner). Murdock tuntee Strikeria kohtaan syvää halveksuntaa Macho Granden tapahtumien vuoksi, mutta suostuu auttamaan tätä siitä huolimatta. He onnistuvat saamaan sukkulan turvallisesti Kuun pinnalle. Ted ja Elaine rakastuvat jälleen ja menevät naimisiin elokuvan lopussa.

Häiden jälkeen Seluchi piipahtaa sukkulan ohjaamossa pyytämässä salkkuaan takaisin.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Robert Hays  Ted Striker  
 Julie Hagerty  Elaine Dickinson  
 Lloyd Bridges  Steve McCroskey  
 Chad Everett  Simon Kurtz  
 Peter Graves  kapteeni Clarence Oveur  
 Stephen Stucker  Jacobs  
 Sonny Bono  Joe Seluchi  
 William Shatner  komentaja Buck Murdock  
 Raymond Burr  tuomari  

Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen piti elokuvaa hyvänä lämmittely-yrityksenä, joka tarjoaa lisää tv:stä tuttuja kasvoja mutta alkuperäistä vähemmän ideoita. Hän antoi tälle jatko-osalle kolme tähteä viidestä ja alkuperäiselle elokuvalle täydet viisi.[1]

  1. Alanen, Asko: ”Hei taas me lennetään”, Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0


Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.