Ironia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ironia (< m.kreik. εいぷしろんἰρωνεία, eirōneía ’teeskentely’) eli epäsuora iva on ilmaisumuoto, jossa käytetyt sanat ovat ristiriidassa puhujan todellisen tarkoituksen kanssa. Ironialla voidaan viitata myös ristiriitaiseen tilanteeseen.

Ironiaa voidaan käyttää huumorina, peiteltynä hyökkäyksenä, kritiikkinä tai loukkauksena, omien puheiden perumiseksi tai ryhmäidentiteetin vahvistamiseksi.

Ironian tyyppejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanallinen ironia on sitä, kun puhuja tarkoittaa jotain muuta, jopa päinvastaista, kuin mitä sanoo. Sanallisen ironian määrittely on kuitenkin tunnetusti vaikeaa, ja yksinkertainen määritelmä voi olla liian kapea tai liian lavea. Yhden käsityksen mukaan sarkasmi on yksi sanallisen ironian tyyppi tai peräti sen synonyymi.[1] Sarkasmi on purevaksi ja teräväksi tarkoitettua sanallista ironiaa, ja se koetaan siksi loukkaavaksi ja joskus raivostuttavaksi.[2] Toisin kuin ironia, sarkasmi on aina harkittua ja sillä on selkeä kohde, joka on yleensä ihminen mutta joskus myös esimerkiksi esine tai uskomus.[3]

Sokraattinen ironia tarkoittaa tietämättömyyden teeskentelemistä. Termi on saanut nimensä kreikkalaisesta filosofi Sokrateesta (470–399 eaa.). Eräs hänen argumentointistrategioistaan oli esittää tietämätöntä (vilpittömästi tai hämäykseksi) saadakseen vastaväittäjänsä paljastamaan oletuksensa ja uskomuksensa.[4]

Dramaattinen ironia syntyy siitä, että katsojat tietävät enemmän kuin näytelmän tai muun fiktion hahmot. Dramaattisen ironian avulla voidaan kiihottaa yleisön uteliaisuutta ja synnyttää jännitystä ja ahdistusta. Jännitys laukeaa näytelmän lopussa, kun hahmotkin ymmärtävät mistä on kyse. Dramaattisen ironian prototyyppi on Sofokleen näytelmä Kuningas Oidipus (429 eaa.), jossa katsojat ovat koko ajan askeleen edellä päähahmo Oidipusta. Myöhemmin esimerkiksi Shakespeare käytti näytelmissään usein dramaattista ironiaa, kuten Romeossa ja Juliassa, jonka Romeo surmaa itsensä kuvitellessaan rakastettunsa olevan kuollut. Tragedian ohella dramaattista ironiaa on käytetty myös huumorin synnyttämiseksi farssissa ja muussa komediassa, esimerkiksi valeasujen, identiteettisekaannuksien ja aikamatkustuksen yhteydessä.[5]

Kohtalon ironia (tai kohtalon iva) viittaa välinpitämättömään tai pahantahtoiseen maailmaan, joka pyrkii tukahduttamaan ihmisten toiveet ja halut. Syyllinen on siis jokin ihmisen ulkopuolinen voima, eikä ihmisen omilla teoilla ole tapahtumiin vaikutusta, kuten esimerkiksi karmasta puhuttaessa. Antiikin aikoina epäonnen aiheuttivat jumalten teot, ja kristityille tekijä oli ihmisten asioihin sekaantuva Jumala. Joskus kohtalon ironiasta syytetään vain kohtaloa tai sattumaa.[6]

Tilannekohtainen ironia tarkoittaa odotusten ja toteutuneiden tapahtumien ristiriitaa, joka tuntuu julmalta, oudolta tai huvittavalta.[7]

Historiallinen ironia tarkoittaa jälkiviisasta viittausta lausuntoihin ja ennustuksiin, jotka osoittautuivat myöhemmin täysin virheellisiksi. Tunnettu esimerkki on Britannian pääministeri Neville Chamberlainin vuonna 1938 tekemä ennustus, että hänen Hitlerille tekemänsä myönnytys tulisi estämään suursodan. Toinen esimerkki on joidenkin kuuluisien ihmisten viimeiset sanat, joissa he toteavat että he eivät ole missään vaarassa.[8]

Romanttinen ironia on näkökulma, johon kuuluu ristiriitaisten, vastakohtaisten ajatusten jännitteinen vaihtelu. Esimerkiksi Thomas Mannin novellissa Kuolema Venetsiassa romanttista ironiaa synnyttävät kertojan viileä välinpitämättömyys ja päähahmon epävakaa käytös. Romanttista ironiaa käytetään myös postmodernissa kirjallisuudessa. Elokuvissa niin sanottu ”neljännen seinän rikkominen” on esimerkki romanttisesta ironiasta.[9]

Ironinen asenne tarkoittaa teennäisyyttä, jossa ihmisen mielenlaatu on ulkopuolinen mutta kyyninen, kuiva mutta ylenkatseellinen, trendikäs mutta epäkunnioittava. Tällainen asenne yhdistetään usein nykyajan nuoriin, mutta sillä viitattiin jo 1700-luvun taitteessa eläneeseen englantilaiseen aristokraattiin Anthony Ashley-Cooperiin.[10]

Itseen kohdistuvaa ivaa kutsutaan itseironiaksi.

Ironian ilmaiseminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ironiassa hyödynnetään metaforia, idiomeja, kiertoilmauksia, liioittelua, vähättelyä, ylisanoja, hyperbolaa, retorisia kysymyksiä, epäsuoria pyyntöjä sekä asioiden sanomista täysin vastakkaisessa merkityksessä.[11]

Ironisuutta ja sarkastisuutta voi ilmaista tietyllä äänensävyllä. Tietämätöntä tai pieleen menneen ennustuksen lausunutta ihmistä voi ivata jäljittelemällä hänen puhetapaansa tai ääntään. Joidenkin laboratoriossa tehtyjen tutkimusten mukaan ironikko saattaa puhua hitaasti, matalalta, voimakkaasti, painotuksia liioitellen ja painollisia tavuja venyttäen, tai kovalla tai kireällä äänellä. Toisensa tuntevien ihmisten välillä ironiassa ei käytetä yhtä selkeitä äänellisiä tehokeinoja kuin tuntemattomille puhuttaessa.[12]

Ironisesti puhuva ihminen saattaa joskus virnistää tai pyöritellä silmiään, mutta ironiaa voi ilmaista ilmehtimällä myös monella muulla tavalla. Kielen vetäminen poskelle ja silmänisku ovat humoristinen ja stereotyyppinen tapa ilmaista ironista tarkoitusta. Jotkut käyttävät lainausmerkkejä jäljittelevää sormielettä. Hidas ja rytmikäs taputus voi olla sarkastista, ja tuomarille taputtamisesta on esimerkiksi jalkapallossa jaettu pelaajille varoituksiakin. Kaikkia ironian tehostamiseksi käytettyjä ilmeitä ja eleitä käytetään kuitenkin myös muussa kuin ironisessa tarkoituksessa. Monesti ironia esitetään täysin ilmeettömästi.[13]

Internetviestinnässä ironiaa ilmaistaan toisinaan erilaisilla hymiöillä ja emojeilla, etenkin silmäniskuhymiöllä ;-).[14] Twiittiin voi liittää aihetunnisteen, jossa mainitaan sana ironia. Internetissä voi myös käyttää meemikuvaa, joka esittää sarkastisen näköistä ihmistä.[15]

Ironian funktioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanallista ironiaa käytetään usein humoristisessa tarkoituksessa. Etenkin ystävykset ja muut toisilleen läheiset ihmiset viljelevät usein kevyttä, leikkisää ja kiusoittelevaa ironiaa keskinäisissä keskusteluissaan ollakseen hauskoja ja viihdyttääkseen toisiaan.[16]

Ironia voi olla aggression, kriittisyyden ja kielteisyyden ilmaisua. Se on joillakin ihmisillä yleinen epäsuora reaktio epätoivottuihin vaatimuksiin, ja sitä käyttävät etenkin ihmiset, joilla on tapana käyttäytyä passiivis-aggressiivisesti. Silloin kun vihan tai tyytymättömyyden avoimet ilmaisut ovat sosiaalisesti paheksuttavia, ironia voi toimia näiden tunteiden hyväksyttävänä ilmaisuvälineenä.[17]

Puhuja voi joskus yrittää vedota ironiaan halutessaan ottaa etäisyyttä sanoihinsa, joista ei ole pidetty. Hän voi sanoa esimerkiksi ”Se oli vain sarkasmia” tai ”Ettekö te ymmärrä huumoria?”.[18]

Ironia voi olla myös keino vahvistaa ryhmäidentiteettiä ja läheisyyttä. Ironiaa käyttävä puhuja voi pyrkiä luomaan ainakin joissakin kuulijoissaan tunteen, että vain he, eivätkä ryhmän ulkopuoliset, ymmärtävät käytetyn ironian.[19]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kreuz 2020, ”2. The Varieties of Ironic Experience: Verbal Irony and Sarcasm.”
  2. ↑ Mounts, Joel: A History of Sarcasm: Effects of Balanced Use of Sarcasm in a Relationship (s. 3–5.) 2012. Grand Valley State University. Viitattu 29.10.2013. (englanniksi)
  3. ↑ Boxer, Diana: Applying Sociolinguistics: Domains and Face-to-face Interaction, s. 100. John Benjamins Publishing Company, 2002. ISBN 9789027297624 (englanniksi)
  4. ↑ Kreuz 2020, ”2. The Varieties of Ironic Experience: Socratic Irony.”
  5. ↑ Kreuz 2020, ”2. The Varieties of Ironic Experience: Dramatic Irony.”
  6. ↑ Kreuz 2020, ”2. The Varieties of Ironic Experience: Cosmic Irony.”
  7. ↑ Kreuz 2020, ”2. The Varieties of Ironic Experience: Situational Irony.”
  8. ↑ Kreuz 2020, ”2. The Varieties of Ironic Experience: Historical Irony.”
  9. ↑ Kreuz 2020, ”2. The Varieties of Ironic Experience: Romantic Irony.”
  10. ↑ Kreuz 2020, ”2. The Varieties of Ironic Experience: The Ironic Attitude.”
  11. ↑ Kreuz 2020, ”1. Some Preliminaries: Nonliteral Language.”
  12. ↑ Kreuz 2020, ”7. Signaling Irony: Tone of Voice”
  13. ↑ Kreuz 2020, ”7. Signaling Irony: Face and Gesture”
  14. ↑ Kreuz 2020, ”8. Irony Goes Online: Emoticons.”
  15. ↑ Kreuz 2020, ”8. Irony Goes Online: Emoji, Hashtags, and Memes.”
  16. ↑ Kreuz 2020, ”6. What Irony Can Be: Humor.”
  17. ↑ Kreuz 2020, ”6. What Irony Can Be: Aggression.”
  18. ↑ Kreuz 2020, ”6. What Irony Can Be: An Excuse.”
  19. ↑ Kreuz 2020, ”6. What Irony Can Be: Intimacy.”

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ironia&oldid=22781434”