Jirka Hakala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jirka Hakala
Henkilötiedot
Syntynyt23. toukokuuta 1986 (ikä 38)
Ylivieska
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti erityisavustaja
Aiheesta muualla
Kotisivu

Jirka Hakala (s. 23. toukokuuta 1986 Ylivieska) on keskustalainen poliitikko ja politiikan taustatoimija. Politiikkaan Hakala lähti mukaan opiskellessaan Lapin yliopistossa tullen mm. valituksi Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallitukseen vuonna 2009 ja Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtajaksi vuonna 2012.[1][2][3] Hakala on toiminut myös Keskustan puoluetoimistolla poliittisena suunnittelijana ja Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtajana.[4] Hakala pyrki myös vuonna 2018 Keskustan puoluesihteeriksi, muttei tullut valituksi.[5] Vuonna 2019 Hakala nimettiin puolustusministeri Antti Kaikkosen erityisavustajaksi.[6]

Hakala oli myös Keskustan puoluehallituksen jäsen vuosina 2013-2014.

Hakala on opiskellut hallintotieteitä Lapin yliopistossa. Ylioppilaaksi hän valmistui vuonna 2005 Kokkolan yhteislyseon lukiosta.

  1. JIRKAN TARINA Jirka Hakala. Viitattu 9.7.2019.[vanhentunut linkki]
  2. LYY: Edustajiston johtoon Tuominen ja hallituksen johtoon Kulmuni 2.12.2009. Lapin yliopisto. Viitattu 9.7.2019.
  3. TIEDOTE: Jirka Hakala KOL:n puheenjohtajaksi vuodelle 2013 2.12.2012. Keskustan Opiskelijaliitto. Viitattu 9.7.2019.
  4. Keski-Pohjanmaan Keskustan toimin­nan­joh­ta­jaksi Jirka Hakala Suomenmaa. 2.6.2017. Viitattu 9.7.2019.
  5. Iina Kluukeri: Jirka Hakala hävisi reippaasti keskustan puoluesihteerikisan Yle Uutiset. 11.6.2018. Viitattu 9.7.2019.
  6. Pia Räihälä: Jirka Hakala puolustusministeri Antti Kaikkosen erityisavustajaksi Keskipohjanmaa. 25.6.2019. Viitattu 9.7.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]