Josselin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Josselin
(Josilin)
Château de Josselin
Château de Josselin
vaakuna
vaakuna

Josselin

Koordinaatit: 47°57′24″N, 2°32′50″W

Valtio Ranska
Alue Bretagne
Departementti Morbihan
Arrondissementti Pontivy
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 4,5 km²
Väkiluku (2018) 2 498 [1]
 – Väestötiheys 557 as./km²
Kunnan numero 56091









Josselin (bretoniksi Josilin) on kunta läntisessä Ranskassa Morbihanin departementissa Bretagnen alueella. Se sijaitsee Oustjoen varrella, noin 35 kilometriä Pontivyn kaupungista kaakkoon.

Kaupungin historia ulottuu 1000-luvulle, ja ensimmäisen linnan rakennutti Guéthenoc de Porhoët vuonna 1008. Hänen jälkeläisensä olivat Rohanin herttuoita, jotka kehittivät kaupunkia. Kaupungin keskipisteenä on aina ollut keskiaikainen linna, joka on kokenut monta muutosta vuosisatojen aikana. Josselin menestyi messujen, kangastehtaiden ja uskonnollisen kuuluisuutensa ansiosta. Kaupunki alkoi kuitenkin taantua 1700-luvulla. Uusi kukoistuskausi alkoi taas 1800-luvulla, jolloin Napoleon I rakennutti Nantes-Brestin kanavan. Kanava kulkee Josselinin ohi Oustjokea pitkin, mikä lisäsi jokiliikenteen kasvua sekä samalla kauppaa.[2] [3]

Nähtävyyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Notre-Dame du Roncierin basilika

Kunnan nähtävyyksiä on 1100-luvulta peräisin oleva basilika Notre-Dame du Roncier. Kirkko on kokenut vuosisatojen aikana monta muutosta, ja nykyisen goottilaisen ulkoasunsa se sai 1400-luvulla. Kirkossa säilytetään Neitsyt Marian pyhäinjäännöstä sekä Notre-Dame du Roncier -patsasta, jota kannetaan vuosittaisessa armahduskulkueessa.[2]

Nykyinen Château de Josselin on peräisin vuodelta 1370. Linnassa oli alun perin yhdeksän tornia. Sen rakennutti konnetaabeli Olivier de Clisson. 1500-luvun alussa Rohanin herttua Jean II muutti linnan renessanssityyliseksi asuinlinnaksi. 1600-luvun Ranskan uskonsodissa Richelieu määräsi kolme linnan tornia purettaviksi. Ranskan suuren vallankumouksen aikana linnasta erillään oleva torni toimi vankilana. Myöhemmin purettiin vielä kaksi tornia. Linna pysyi hylättynä vuoteen 1850 saakka, jolloin Rohanin herttua Josselin X alkoi poikansa kanssa linnan kunnostustyöt. Nykyään linna on taas Rohanin perheen koti.[4]

  1. Comparateur de territoire Institut National de la Statistique et des Études Économiques. Viitattu 30.8.2021. (ranskaksi)
  2. a b Histoire et patrimoine de la ville Mairie de Josselin. Viitattu 30.8.2021. (ranskaksi)
  3. On the road, Stage 3 Tour de France 2021. Viitattu 30.8.2021. (englanniksi)
  4. Château de Josselin Château de Josselin. Arkistoitu 30.8.2021. Viitattu 30.8.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]