K.P.T.

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

K.P.T. oli Lauri Kivekkään johtamien radikaalien suomenmielisten ylioppilaiden vuonna 1880 perustama aatteellinen järjestö.[1] Yhdistyksen nuoret perustajat haastoivat Suomalaisen puolueen valtalinjan, jota he pitivät liian maltillisena ja vanhoillisena. K.P.T.:ssä yhdistyivät nationalismi ja yhteiskunnallinen radikalismi. Sen linja oli jyrkkä varsinkin kielikysymyksessä, ja sen tavoitteena oli suomen kielen täydellinen ylivalta ja ruotsin kielen syrjäyttäminen. Samalla K.P.T. oli myös yhteiskunnallisesti aikaansa nähden radikaali, ja sen kohdalla on puhuttu jopa ”punaisesta fennomaniasta”. Suuntauksen johtajista näkyvimpiä olivat Kivekäs ja Jonas Castrén. Mukana toiminnassa olivat myös muun muassa Juhani Aho, Arvid Järnefelt, Julius Lyly ja Eero Erkko.[2]

Liikkeen kannattajat olivat pääosin maaseudulta kotoisin olleita toisen polven fennomaaneja, jotka olivat käyneet ensimmäisiä suomenkielisiä oppikouluja. Fennomaanien nopea voitto ylioppilaskunnan sisäisessä kielitaistelussa oli heidän aatteellisen kehityksensä kannalta ratkaiseva rohkaiseva kokemus.[3] Vahvimpana tukijoukkona olivat pohjalaiset ylioppilaat.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
K.P.T.:n johtaja Lauri Kivekäs.

K.P.T. syntyi, kun Lauri Kivekkään kannattajat jäivät syrjään suomenkielisten ylioppilaiden yhteisen järjestön, Suomalaisen Nuijan johdosta. Kivekäs oli aiemmin toiminut kahdesti Suomalaisen Nuijan puheenjohtajana.[4] Ryhmäkuntien väliset kiistat Nuijassa pahenivat lokakuussa 1880, jolloin maltillisia edustanut J. R. Danielson sai aikaiseksi Kivekkään pudottamisen pois ylioppilaskunnan puheenjohtajavaalia varten laaditulta ehdokaslistalta. Viimeinen pisara Kivekkään kannattajille oli pari viikkoa myöhemmin käyty kiista ylioppilastalon kymmenvuotisjuhlien ohjelman kielestä, kun maltillisten fennomaanien tuella hyväksyttiin kaksikielinen ohjelma. Juhani Ahon näkemyksen mukaan tämä osoitti Nuijan olevan ”noiden paska-moderatien laitumena nykyään”. Kivekkään kannattajat perustivat oman järjestönsä pian tämän jälkeen.[1]

Nimi K.P.T. oli ensisijaisesti lyhenne sanoista koko programmi toimeen, mutta sille annettiin myös merkitys kansan pyhä tahto, ja ”kovien konsonanttien” selitettiin kuvaavan yleensä yhdistyksen ohjelman jyrkkyyttä ja radikaaliutta. Aho käytti K.P.T.:stä myös luonnehdintaa ”kaikkien punaisten toverien seura”, ja samantapaisia ilmaisuja oli K. A. Grönqvistin Vaasan marssin säveleen kirjoittamassa ”K.P.T.:n marssissa”. Yhdistyksen julkaisuissa käytettiin jopa Ranskan vallankumoukseen viittaavaa vallankumousromantiikkaa.[1]

Keväällä 1881 Kivekäs sai ajettua läpi päätöksen, että ylioppilaskunta järjestäisi suuren juhlan J. V. Snellmanin 75-vuotispäivien johdosta. Juhliin liittyneeseen Snellmanin juhla-albumiin kuitenkin ujutettiin K.P.T.:n omaa propagandaa, mikä herätti yleistä ärtymystä. Erityisen mauttomana pidettiin albumiin sisältynyttä runoa, jossa suositeltiin svekomaanien hoitelemista ruudilla ja lyijyllä. Albumin kanteenkin oli ilman kunnollista perustelua painettu isolla kirjaimet K.P.T. Snellman-juhla jäi K.P.T.:n lyhytaikaisen toiminnan huipentumaksi. Pian sen jälkeen radikaalifennomaanien toiminta alkoi siirtyä takaisin Suomalaisen Nuijan sisälle.[5]

Alkuvaiheessa K.P.T.:n toiminnassa korostui ensisijaisesti kielikiihkoilu, mutta myöhemmin painotus siirtyi enemmän yhteiskunnalliseen radikalismiin.[6] Järjestöllä oli jonkin aikaa vahva asema ylioppilaiden keskuudessa, ja sen johtajista Kivekäs ja Castrén valittiin vuoden 1885 valtiopäiville, mutta liiallinen jyrkkyys esti vaikutusvallan laajenemisen. Liike kuihtui vähitellen ja sen useat kannattajat menettivät kiinnostustaan jyrkkään nationalismiin ja suuntautuivat selkeämmin kansainväliseen liberalismiin.[7] Yhdistyksen hajotessa siitä erosi maltillisempi ryhmä, joka perusti myöhemmin Päivälehden.[8] K.P.T. kasvatti näin tulevat nuorsuomalaisten johtajat.

Samaan aikaan K.P.T.:n kanssa toimi ruotsinmielisten ylioppilaiden järjestö X. Y. Z., joka oli perustettu jo hieman aiemmin, syksyllä 1879.[9]

Vertailukohtia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiantutkija Vesa Vareksen mukaan K.P.T.:lle ominainen nationalismin ja yhteiskunnallisen radikalismin yhdistelmä muistutti 1800-luvun alkupuolen Giuseppe Mazzinin Nuori Italia -liikettä mutta ei enää oman aikansa länsieurooppalaista liberalismia.[10] Matti Klingen mukaan K.P.T.:n aatteet muistuttivat Venäjällä samaan aikaan toimineita vallankumouksellisia nuorisoliikkeitä.[11] Juha Siltala taas on verrannut K.P.T.:n kannattajia myöhemmän ajan opiskelijaradikaaleihin luonnehtimalla heitä ”aikansa taistolaisiksi”.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Klinge, Matti: Ylioppilaskunnan historia. Kolmas osa 1872–1917 : K.P.T.:stä jääkäreihin. Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ja Oy Gaudeamus Ab, 1978. ISBN 951-662-228-3
  • Vares, Vesa: Varpuset ja pääskyset: Nuorsuomalaisuus ja Nuorsuomalainen puolue 1870-luvulta vuoteen 1918. SKS, Helsinki 2000. ISBN 951-746-161-5

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Klinge 1978, s. 75–78.
  2. ↑ a b Vares 2000, s. 28–29.
  3. ↑ a b Matti Virtanen: Fennomanian perilliset: Poliittiset traditiot ja sukupolvien dynamiikka, s. 97–98. SKS 2002.
  4. ↑ Heikki Ylikangas: Kivekäs, Lauri (1852–1893) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.1.2009. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. ↑ Klinge 1978, s. 90–94.
  6. ↑ Vares 2000, s. 31.
  7. ↑ Vares 2000, s. 33, 38.
  8. ↑ Vares 2000, s. 43.
  9. ↑ Klinge 1978, s. 61.
  10. ↑ Vares 2000, s. 28, 34.
  11. ↑ Matti Klinge: Keisarin Suomi, s. 284. Schildts, Helsinki 1997. ISBN 951-50-0682-1.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=K.P.T.&oldid=22783517”