Kalle Hamm

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kalle Hamm (s. 1969 Rauma) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka debytoi yksityisnäyttelyssään Porissa vuonna 1995. Hänen taiteensa käsittelee usein yhteiskunnallisia ja poliittisia teemoja sekä identiteetin ja sukupuolen kysymyksiä.[1] Lisäksi Hamm on tarkastellut kasvien merkitystä niin raaka-aineena kuin elämän ylläpitäjinä maapallolla.

Hamm valmistui kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista 1994 ja taidekasvatuksen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 2002. Lisäksi Hamm on opiskellut Englannissa Portsmouth College of Art, Design & Mediassa (1992-1993), sekä Imatran taidekoulussa (1988-1990).[2]

Hamm on osallistunut useisiin kymmeniin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin Suomessa, ja lähes kaikissa Euroopan maissa sekä Thaimaassa, Meksikossa ja Argentiinassa.[1]

Vuodesta 1998 Hamm on toiminut yhteistyössä Iranin kurdivähemmistöön kuuluvan taiteilijan Dzamil Kamangerin kanssa. Heidän ensimmäinen yhteistyönäyttelynsä oli Helsingissä vuonna 2000. Kaksikko oli töissä helsinkiläisessä pizzeriassa ja oivalsi pizzaan tiivistyvän kaikki heitä kiinnostavat asiat kulttuurisista rajanylityksistä aina maahanmuuttajien työllistymiseen.[1]

Syksyllä 2014 Keravan taidemuseossa järjestettyyn näyttelyyn otsikolla Vieraalla maalla oli koottu teoksia taiteilijan 20-vuotisen uran vaiheilta.[3] Näyttelyssä oli esillä teoksia piirustuksia, videoita, valokuvia ja installaatioita. Hamm sanoi panostaneensa aikaisemmin vahvasti käsityöhön, mutta viime aikoina käsitteellisyys on korostunut.[1] Hamm ja Kamanger pohtivat näyttelyssä kysymystä siitä, miten toiseus ja sen edustajat otetaan vastaan Suomessa. Teosten teemoja olivat esimerkiksi maahanmuuttajiin ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva yhteiskunnallinen vallankäyttö. Näyttelyssä oli laaja yhteisöteos, johon osallistui 164 erilaiset taustat omaavaa keravalaista. Keravan näyttelyssä esillä ollut Home Delivery (2002)[4] koostui sarjasta pizzalaatikoihin piirrettyjä piirustuksia. 36-osaisen piirustussarjan The Fall of Man (2008)[5] voi nähdä antologiana homoseksuaalien vastustamiseen ja puolustamisen historiasta.[1]

Hamm ja Kamanger ovat toteuttaneet myös useita käsitteellisiä puutarhoja, jotka perehdyttävät katsojan kasvien kulttuurihistoriaan ja tekevät näkyväksi kasvien matkareittejä. Tällaisia teoskokonaisuuksia ovat muun muassa Emigranttitarha (2006)[6], Haitallisten vieraslajien puutarha (2013)[7] ja Paperittomien puutarha (2013)[8].

Hamm ja Kamanger perustivat vuonna 2015 Band of Weeds -äänikollektiivin[9], jonka perusajatuksena on tarkastella ympäröivää maailmaa kasvien näkökulmasta niissä rajoissa miten ihminen siihen aisteillaan ja teknologiallaan kykenee. Alun perin kyseessä oli täysin fiktiivinen bändi, joka kuitenkin on kasvanut vuosien myötä laajemmaksi ääniteoksia ja livekeikkoja tekeväksi yhtyeeksi. Tällä hetkellä äänikollektiiviin kuuluu viisi jäsentä: Olli Aarni[10], Lauri Ainala[11], Kalle Hamm, Hermanni Keko[12] ja Anniina Saksa. Band of Weeds on julkaissut kaksi äänitettä: Other-Than-Human(LP, 2017)[13] ja Waiting for the Extinction (EP, 2019)[14] sekä tehnyt Hyytiälän metsäasemalle Puiden itku -nimiseen nelikanavaisen paikkasidonnaisen ääniteoksen (2023)[15]. Band of Weeds on esiintynyt muun muassa Hiljaisuus-festivaalilla Kittilässä (2018)[16], Screen City Biennaalissa Stavangerissa (2019)[17] ja Musica Nova -festivaalilla Helsingissä (2023)[18].

Koronavuosina (2020–22) Band of Weeds keskittyi Uusi Pangaia -teoskokonaisuuteen, joka tarkastelee ihmisen ja kasvien vuorovaikutusta Seilin saarella ja erityisesti sitä, miten kasvit toimivat kulttuuristen ja biologisten olosuhteiden ilmentäjinä[19]. Teoskokonaisuus on osa CAA Contemporary Art Archipelagon[20] Aaveet muutoksessa -nykytaidehanketta, joka tutkii ympäristön muutoksia Seilin saarella ja Saaristomerellä[21]. Teoskokonaisuus toteutettiin yhteistyössä Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen kanssa.

Kalle Hammin teokset ovat herättäneet keskustelua ja saaneet kansainvälistä huomiota. Ne käsittelevät monia ajankohtaisia aiheita ja tarjoavat katsojilleen mahdollisuuden pohtia maailman tilaa eri näkökulmista. Vuonna 2014 Hamm ja Kamanger saivat Suomi-palkinnon ajankohtaisten ja haastavien yhteiskunnallisten kysymysten esiinnostamisesta.[22] Vuonna 2015 Hamm ja Kamanger kuratoivat Mäntän XX kuvataideviikkojen[23] Uusi nykyisyys[24] -näyttelyn, jossa he esittelivät Suomessa asuvien ja työskentelevien ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden tuotantoa.

Kalle Hammin teos Teetä kahdelle on Helsingin Meilahdessa.

Kalle Hammin pronssiin valettu veistos Teetä kahdelle (2004) on Helsingin Meilahden Tamminiementie 6:ssa.[25] Kaakelilaatoista tehty Rosarium (2023)[26] on Helsingin Meilahden siltasairaalassa.

Hamm on julkaissut myös useita kirjoja, jotka ovat kiinteä osa hänen taidettaan.

  • Hamm, Kalle & Kamanger, Dzamil 2013: Immigrant Garden. Omakustanne, Helsinki. ISBN 978-952-93-0707-4
  • Hamm, Kalle & Kamanger, Dzamil 2013: Paperittomien puutarha. Omakustanne, Helsinki. ISBN 978-952-93-2228-2
  • Hamm, Kalle & Kamanger, Dzamil 2017: Siirtolaispuutarha. Kasvio Saaren kartanon muinais- ja uustulokkaista. Saaren kartanon julkaisuja 4. ISBN 978-952-301-100-7
  • Hamm, Kalle 2018: Kirjeitä kaupungista. ARTag Gallery, Helsinki. ISBN 978-952-94-0026-3
  • Hamm, Kalle 2019: Rikas, rakas, köyhä, haram. Omakustanne, Helsinki. ISBN 978-952-69206-0-3
  • Hamm, Kalle 2023: Uusi Pangaia. Kasvimatkoja Seilin saarelle. CAA – Contemporary Art Archipelago, Helsinki. ISBN 978-952-94-6970-3
  1. a b c d e Timo Valjakka: Kalle Hamm: Taiteen tehtävä on nostaa asioita esiin Helsingin Sanomat. 27.9.2014. Sanoma company. Viitattu 30.11.2014.
  2. Kalle Hamm (pdf) (taiteilijan ansioluettelo) environmentalart.net. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 30.11.2014.
  3. Kalle Hamm – Vieraalla maalla (taidemuseon verkkosivu) Sinkka. Taide- ja museokeskus Sinkka. Viitattu 30.11.2014.
  4. Hamm - Home Delivery beelsebub.org. Viitattu 1.1.2024.
  5. Hamm - Fall of Man beelsebub.org. Viitattu 1.1.2024.
  6. Hamm & Kamanger - Immigrant Garden beelsebub.org. Viitattu 1.1.2024.
  7. Hamm & Kamanger - Garden of Invasive Alien Species beelsebub.org. Viitattu 1.1.2024.
  8. Hamm & Kamanger - Garden of the Undocumented beelsebub.org. Viitattu 1.1.2024.
  9. Band of Weeds Kalle Hamm. Viitattu 1.1.2024. (englanti)
  10. Olli Aarni olliaarni.com. Viitattu 1.1.2024.
  11. Lauri Ainala – AV-arkki www.av-arkki.fi. Viitattu 1.1.2024.
  12. Hermanni Keko www.hermannikeko.com. Viitattu 1.1.2024.
  13. Other-Than-Human Kalle Hamm. Viitattu 1.1.2024. (englanti)
  14. Waiting for the Extinction :-( - Band of Weeds Kalle Hamm. Viitattu 1.1.2024. (englanti)
  15. The Weep of Trees Kalle Hamm. Viitattu 1.1.2024. (englanti)
  16. Band of Weeds Hiljaisuus | Silence. Viitattu 1.1.2024. (englanti)
  17. Band Of Weeds SCB 2019. Viitattu 1.1.2024. (englanti)
  18. Band of Weeds: The New Pangaea – a cross-species cantata Musica nova Helsinki. 11.11.2022. Viitattu 1.1.2024. (englanti)
  19. Kalle Hamm & Band of Weeds: The New Pangaea – CAA Contemporary Art Archipelago contemporaryartarchipelago.org. Viitattu 1.1.2024. (englanti)
  20. CAA Contemporary Art Archipelago – CAA Contemporary Art Archipelago is a curatorial collective supporting site-sensitive artistic work at the intersection of ecological, feminist and decolonial enquiries. contemporaryartarchipelago.org. Viitattu 1.1.2024. (englanti)
  21. Spectres in Change – CAA Contemporary Art Archipelago contemporaryartarchipelago.org. Viitattu 1.1.2024. (englanti)
  22. Ministeri Viitanen jakoi yhdeksän Suomi-palkintoa ansioituneille taiteilijoille 4.12.2014. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 4.10.2015. Viitattu 4.12.2014.
  23. Spectres in Change – CAA Contemporary Art Archipelago contemporaryartarchipelago.org. Viitattu 1.1.2024. (englanti)
  24. ffadmin: Taiteilijapari Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger kuratoivat Mäntän kuvataideviikot 2015 Finland Festivals. 29.10.2014. Viitattu 1.1.2024.
  25. Teetä kahdelle HAM. Viitattu 2.1.2024.
  26. Taidetta Siltasairaalaan taide.art. Viitattu 2.1.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]