Kasvissyönti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ihmisten ruokavaliota. Kasvinsyöjäeläimistä kertoo artikkeli kasvinsyöjä.
Kasvikunnan tuotteita

Kasvissyönti eli vegetarismi tarkoittaa joko pelkkien kasvikunnan tuotteiden syömistä tai sitä, että osa eläinkunnan tuotteista rajataan ruokavaliosta pois.[1]

Kaikkien eläinkunnan tuotteiden rajaaminen pois ruokavaliosta mahdollistui vasta 1940-luvulla eristetyn synteettisen B12-vitamiinin tultua markkinoille, jota ilman eläinkunnan tuotteista luopuminen saattaa aiheuttaa terveysongelmia ja jopa ennenaikaisen kuoleman.[2][3] Kasvissyönti tarkoitti siksi aiemmin ruokavaliota, joka ei sisällä lihaa tai kalaa.[4] Intiassa kasvisruokavaliolla on tarkoitettu perinteisesti kasviperäisen ruoan ja maitotaloustuotteiden yhdistelmää.[5]

Maailmassa on arvioitu olevan noin 630 miljoonaa kasvissyöjää, joista suurin osa asuu Intiassa. Kasvissyönnin suosio on kasvanut länsimaissa, joissa kasvissyöjien määrä vaihtelee maasta ja määritelmästä riippuen muutamasta promillesta jopa kymmeneen prosenttiin.

Syyt kasvissyöntiin voivat olla esimerkiksi ekologisia, eettisiä, poliittisia, uskonnollisia tai terveydellisiä.

Erilaisia kasvisruokavalioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvissyönti on kattokäsite, jonka alle mahtuu monenlaisia ruokavalioita. Vegaaniruokavaliota noudattava hylkää pidättäytyy kaiken eläinperäisen ruoan nauttimisesta, mukaan lukien hunaja ja eläinperäiset lisäaineet. Laktovegetaristi täydentää kasviperäistä ruokaa maitotuotteilla, lakto-ovo-vegetaristi syö edellä mainittujen lisäksi myös kananmunia, pescovegetaristi syö edellämainittujen ruoka-aineiden lisäksi myös kalaa ja muita mereneläviä ja semivegetaristi syö edellämainitun lisäksi myös siipikarjaa. Raakaruokailija syö vain kypsentämätöntä kasvisruokaa. Fleksaajan ruokavalio on kasvispainotteinen, samoin kuin makrobioottista ruokavaliota noudattavan.[1] Fruitarismi on ruokavalio, joka sisältää vain hedelmiä laajasti käsitettynä, muun muassa myös siemeniä ja pähkinöitä.[6]

Seuraavien etuliitteiden syntyyn on vaikuttanut se, että joissakin kulttuureissa ja kielen käyttötavoissa sanalla eläin on tarkoitettu vain nisäkkäitä ja muita biologisesti ihmistä lähempänä olevia eläinkunnan (animalia) edustajia eikä esimerkiksi lintuja, kaloja, hyönteisiä tai äyriäisiä.[7]

Vertailutaulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kasvit Maitotuotteet Kananmunat Kala- ja äyriäisruoat Siipikarja Muut eläintuotteet
Kasvisruokavaliot Lakto-ovo-vegetarismi Kyllä Kyllä Kyllä Ei Ei Ei
Ovovegetarismi Kyllä Ei Kyllä Ei Ei Ei
Laktovegetarismi Kyllä Kyllä Ei Ei Ei Ei
Veganismi Kyllä Ei Ei Ei Ei Ei
Osittaiset kasvisruokavaliot Fleksitarianismi Kyllä Kyllä Kyllä Joskus Joskus Joskus
Pollotarianismi Kyllä Ehkä Kyllä Ei Kyllä Ei
Pescovegetarismi Kyllä Ehkä Ehkä Kyllä Ei Ei

Ateriaesimerkkejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Intialaisessa laktovegetaarisessa kasvisateriassa on maitotuotteita.
    Intialaisessa laktovegetaarisessa kasvisateriassa on maitotuotteita.
  • Ovovegetaarisessa ateriassa on kananmunaa.
    Ovovegetaarisessa ateriassa on kananmunaa.
  • Sushi on pescovegetaarinen ruokalaji, jossa on kalaa, äyriäisiä ja joskus myös kananmunaa.
    Sushi on pescovegetaarinen ruokalaji, jossa on kalaa, äyriäisiä ja joskus myös kananmunaa.

Ravintoaineiden saanti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvikunnan tuotteisiin perustuvassa ruokavaliossa täytyy kiinnittää huomiota etenkin sellaisten ravintoaineiden saantiin, joita ihminen saa pääasiassa eläinperäisestä ravinnosta. Niin sanottu elävä ravinto ja makrobioottinen ruokavalio eivät ole ravitsemuksellisesti riittäviä missään elämänvaiheessa, etenkään raskaana oleville, imettäville, lapsille ja nuorille. Vegaanisen ruokavalion koostaminen vaatii tietoa, taitoa ja huolellisuutta. Vegaanien on käytettävä ravintolisänä B12-vitamiinia, D-vitamiinia ja jodia, sillä niitä ei saa riittävästi pelkistä kasveista. Kaikkien muidenkin kasvissyöjien on varmistettava riittävä kalsiumin, raudan, sinkin, riboflaviinin, seleenin, proteiinin ja välttämättömien rasvahappojen saanti.[1]

Suomalaisilla vegaaneilla on sekaruokaa syöviä merkitsevästi huonompi B12-vitamiini-, D-vitamiini- ja seleenitasapaino.[9] Vegaaneille syntyy B12-vitamiinin ja foolihapon puutostila ilman korvaavien ravintolisien nauttimista. Ihminen on kehityshistoriansa aikana ollut sekaruokainen niin pitkään (1–2 miljoonaa vuotta), että ihmisen fysiologia on tottunut saamaan eläinkunnan tuotteista B12-vitamiinia eikä kykene tuottamaan sitä itse.[10][11] B12-vitamiinia eli kobalamiinia tuottavat vain bakteerit, joita löytyy eläinten suolistosta ja maaperästä. Ihmisen paksusuolessa muodostuu B12-vitamiinia, mutta koska B12-vitamiini imeytyy ihmisen elimistöön ohutsuolessa, sitä on saatava ravinnosta.[12]

Puolet suomalaisista vegaaneista kärsii myös vaikeasta jodinpuutoksesta. Vegaaneilla on todettu myös alhaisia veren eikosapentaeenihappo-(EPA) ja dokosaheksaeenihappopitoisuuksia (DHA)[13].

Laktovegetaarien kohdalla on havaittu, että heidän verensä sinkkipitoisuus laskee kolmen ensimmäisen kuukauden aikana, koska heidän sinkinsaantinsa vähenee kun he lopettavat lihan ja kalan nauttimisen. Tämän jälkeen veren sinkkipitoisuus palaa kuitenkin ennalleen, koska elimistö oppii ilmeisesti poistamaan sitä aiempaa vähemmän.[14]

Yleisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Intialaisissa elintarvikkeissa käytetyt ”kasvisruoka”- ja ”ei kasvisruoka” -merkit.

Markkinatutkimusyhtiö Euromonitorin arvion mukaan maailmassa on noin 630 miljoonaa kasvissyöjää, joista suurin osa asuu Intiassa[15]. Joka viides intialainen onkin laktovegetaari. Intialaisten lihan ja kananmunien syönnistä pidättäytyminen ei liity köyhyyteen, vaan intialaiset laktovegetaarit ovat päinvastoin tavallista parempituloisia.[5]

Ruotsissa kasvissyöjiä oli puoli prosenttia Ruotsin elintarvikeviraston vuonna 2001 tekemän tutkimuksen mukaan[16]. Ruotsin eläinoikeusjärjestön vuonna 2014 teettämän tutkimuksen mukaan lihaa syömättömien ruotsalaisten määrä oli kasvanut jo yhteensä kymmeneen prosenttiin, joista neljä prosenttia oli vegaaneja.[17]

Venäjällä kasvissyöjiä oli 3−4 prosenttia vuosina 2013−2014.[18][19]

Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vähän yli kolme prosenttia vuonna 2008 julkaistun aiempien vuosien tutkimuksia yhdistelevän suomalaisen metatutkimuksen vastaajista määritteli itsensä kasvissyöjäksi, mutta 42 prosenttia heistä söi kuitenkin kalaa eli he olivat pescovegetaareja. Meijerituotteita käyttävien laktovegetaristien ja vegaanien yhteenlaskettu osuus oli 0,18 prosenttia, ja loput käyttivät meijerituotteiden lisäksi myös kananmunia. [20]

Lihantuottajien Lihatiedotusyhdistyksen kyselyn mukaan 7 % suomalaisista (eli 384 000 ihmistä) ei syönyt lihaa vuonna 2016. Lihaa syömättömiä oli eniten 15−24-vuotiaissa, joista 16 % ei syönyt lihaa. 3 % väestöstä söi lihaa harvoin. Kysely ei kuitenkaan kartoittanut kalan syöntiä.[21] Vuonna 2015 lihaa ei syönyt 6 % väestöstä (329 000 ihmistä).[22] Vuonna 2014 osuus oli 5 % ja korkein 25−34-vuotiaiden keskuudessa, jossa se oli 10 %.[23]

Kasvissyöjät ovat tyypillisesti hyvin koulutettuja eteläsuomalaisia nuoria naisia[24]. Valtakunnalliseen Nuorten terveystapatutkimukseen vuonna 2001 osallistuneista 12–18-vuotiaista suomalaisista lapsista ja nuorista viisi prosenttia ilmoitti olevansa vegaaneja. Kuitenkin vain noin 0,3 prosenttia perusopetuksessa olevista ja 0,8 prosenttia toisen asteen koulutuksessa opiskelevista tamperelaisista valitsi itselleen vegaanisen kouluruoan vuonna 2018.[25]

Kasviproteiinien kulutus on lisääntynyt Suomessa.[26]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Kreikassa elänyt filosofi Pythagoras ja hänen seuraajansa eivät syöneet lihaa, koska uskoivat, että eläimilläkin on sielu. Lisäksi Pythagoras uskoi, että jos ihminen luopuisi eläinten tappamisesta ravinnon vuoksi, tappamisen taito katoaisi ja samalla sodat loppuisivat. Pythagoras eli raakaravinnolla, eikä hän ilmeisesti käyttänyt hunajaa lukuun ottamatta muitakaan eläinkunnan tuotteita. Kaikkia vegetaristeja kutsuttiinkin pythagoralaisiksi, kunnes 1800-luvun puolivälissä perustettiin ensimmäiset vegetaristiyhdistykset ensin Englantiin ja sitten Yhdysvaltoihin.lähde?

Intiassa kasvissyönnin historia ulottuu vähintään yhtä varhaisiin aikoihin kuin länsimaissa. Bramiinipapit ovat olleet laktovegetaristeja, sillä lihan (mukaan lukien munat) syömistä pidettiin saastuttavana. Papiston lisäksi tapa on levinnyt muihinkin väestönosiin, ja joissakin osissa Intiaa suurin osa väestöstä on laktovegetaristeja.lähde?

Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1850-luvulla Suomesta matkustettiin Keski-Euroopan vuoristoparantoloihin hakemaan apua vaikeisiin vaivoihin. Osassa parantoloista noudatettiin kasvisruokavaliota. Eräät terveysmatkailijoista noudattivat suositeltua kasvisruokavaliota vielä kotiin palattuaankin.[27]

Maininnat sanomalehdissä ja ensimmäinen keittokirja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhin tunnettu suomalainen kirjallinen lähde kasvissyönnistä on heinäkuussa 1865 Finlands Allmänna Tidningenissä julkaistu tuntemattoman kirjoittajan artikkeli Om vegetarianismen, joka on laaja katsaus eurooppalaisen kasvissyönnin historiaan ja taustatekijöihin. Artikkelissa esitellään aikakauden kasvissyöjien esittämiä moraalisia ja terveydellisiä perusteluja ruokavaliolle. Heistä esitellään yhdysvaltalainen fysiologi Sylvester Graham sekä Vegetarian Society -yhdistyksen Isoon-Britanniaan vuonna 1847 perustanut yhdysvaltalainen Bronson Alcott. Väitteiden tueksi vedotaan myös vanhempiin auktoriteetteihin siteeraamalla kasvissyöntiin liitettyjä tieteilijöitä ja taiteilijoita, Pythagorasta, Platonia, Ciceroa, Michelangeloa, Isaac Newtonia, John Lockea ja Voltairea. Kaikkien kohdalla yhteys kasvissyöntiin ei kuitenkaan ollut yksiselitteinen.[27]

Kasvisruokavalio mainittiin lehdistössä seuraavan kerran vuonna 1879, kun Wiborgs Tidning kertoi Saksan kasvissyöjien yleiskokouksesta ja siellä käsitellyistä aiheista, joihin kuului aloite kasvisruokien lisäämisestä julkisten laitosten ruokatarjoiluihin sekä kysymys siitä, voiko kasvissyöjä käyttää eläinperäisiä vaatteita.[27]

Kasvisruokailua käsittelivät harvakseltaan lähinnä ruotsinkieliset lehdet, vaikka suomen- ja ruotsinkielisiä lehtiä oli yhtä paljon. Vuonna 1883 useissa sanomalehdissä kerrottiin kasvissyönnin leviämisestä Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa, etenkin Berliinissä, jonka 5 000 kasvissyöjästä suurimman osan kerrottiin olevan opiskelijoita. Kaksi vuotta myöhemmin kerrottiin, että Lontoossa on jo kahdeksan kasvisravintolaa. Ensimmäinen suomenkielinen uutinen kasvisruokailusta on pieni sivumaininta Waasan lehdessä joulukuussa 1888 artikkelissa "Kuinka elämäämme pitentäisimme?", jossa se mainitaan muiden kohtuullisten elintapojen ohella yhtenä keinona elää kauemmin. Kaksi vuotta myöhemmin Uudessa Suomettaressa on kahdessa numerossa julkaistu artikkeli Wegetarismista, joka esittelee kasvissyöntiä suomenkielisille lukijoille. Kasvisruokavaliolle esitetään 24 perustelua, jotka ovat enimmäkseen terveydellisiä, mutta myös eettisiä ja uskonnollisia. Lisäksi vedotaan auktoriteetteihin ja edullisuuteen. Moraalinen perustelu oli esimerkiksi: "Kaikki tunnon ihmiset, miehet kuin naisetkin, syvästi loukkautuvat, havaitessaan teurastajan kuolettavain iskujen alla ähkyväin eläinten hirveätä mylvinää."[27]

Toukokuussa 1894 Suomessa julkaistiin ensimmäinen kasviskeittokirja Helene Seilingin Kortfattad vegetariansk kokbok. Kirjassa on 156 reseptiä ja kuuden viikon malliruokalista. Johdannossa on Seilingin puolison Max Seilingin kirjoittama parikymmensivuinen kasvissyönnin esittely. Ruokavaliota perustellaan kirjassa terveellisyydellä, ja siinä esitellään pelkällä kasvisravinnolla toimeentulevia Aasian kansoja osoituksena siitä, että raskaitakin töitä tekevä voi pärjätä pelkällä kasvisravinnolla.[27]

Ravintoloiden perustaminen ja kasvissyönnin vakiintuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etunimeltään tuntemattomaksi jäänyt neiti Forss avasi lokakuussa 1894 Helsingin Rauhankadulle Suomen ensimmäisen kasvisruokapaikan eli "vegetaarisen päivällistarjoilun". Seuraavana vuonna "kapteenin rouva" H. Levander perusti kasvisravintolan Kasarmikadulle. Ensimmäiset ravintolat jäivät todennäköisesti lyhytikäisiksi. Syksyllä 1897 Heinolan kylpylä ilmoitti alkavansa tarjota myös kasvisruokaa. Vuonna 1903 Karin Boldt avasi Vegetaariset ruokasalit Helsinkiin. Heinäkuussa 1906 rouva Lindberg avasi ravintolan naapuriin kilpailevan kasvisravintola Reformin, joka mainosti noudattavansa tanskalaisen Skodsborgin parantolan kasvisruokaoppeja. Syksyllä 1906 Boldt sulki ravintolansa muutamaksi vuodeksi mahdollisesti kilpailun tai miehensä Jean Boldtin vangitsemisen takia. Asiakaspohjan laajentamiseksi Lindbergin ravintolan ruokalistalle lisättiin myös kala- ja lihavaihtoehtoja. Ravintolassa kokoontuivat useat uudistusliikkeet, kuten naisten asemaa parantavat Naisasialiitto Unioni ja Hemmet-naisasiayhdistys.[27]

Kasvissyönti vakiintui Suomessa 1900-luvun alussa. Suomalaiset eivät osallistuneet Pohjoismaisten vegetaristien ensimmäiseen yhteiskongressiin, joka pidettiin Tanskan Christianiassa kesällä 1904, vaan seuraavaan, joka järjestettiin Ruotsin Helsingborgissa vuonna 1906. Mukana oli myös eläinsuojelu-, raittius- ja rauhanaatteiden kannattajia. Vuonna 1907 perustettiin Suomen ensimmäinen vegetaristiyhdistys, ruotsinkielinen Finlands vegetariska förening. Keväästä 1908 alkaen muun muassa Edith Olsson järjesti erityisiä kasvisruokakursseja. Olsson piti kursseja Fiskarsissa, Helsingissä ja Turussa. Elokuussa 1909 hän perusti Helsinkiin pysyvän kasvisruokakoulun, vegetaristisen pitopalvelun ja kasvisruokakoulun nimeltä Vegetus. Kasvisravintola Osmolan avautuessa syksyllä 1909 Helsingissä toimi yhtäaikaisesti kolme kasvisravintolaa. Kasvisravintoloita perustettiin kesällä 1910 myös Viipuriin, Turkuun, Tampereelle ja Naantaliin.[27]

Sanomalehtikirjoittelun perusteella Helsingin ulkopuolella asuvat kasvissyöjät eivät olleet kuulleet vegetaristiyhdistyksen perustamisesta, vaan toivoivat sellaista Suomeenkin. Suomen kasvissyöjät voitiin jakaa kahteen joukkoon, joista ensimmäisen muodostivat ruotsinkieliset helsinkiläiset raittius- ja kansanvalistusliikkeen toimijat ja toisen suomenkieliset Helsingin ulkopuoliset raittius- ja luonnonparannusliiketaustaiset henkilöt.[27]

Kasvisravintoloiden uusi nousu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvulla Helsingin Kalevankadulla toimi ravintola nimeltä Vegeta. Sen inspiraationa oli Saksasta vuosikymmeniä aikaisemmin tullut luontaisterveysliike, jonka edistäjiin kuului muiden muassa professori Toivo Rautavaara. Hänet tunnetaan muun muassa luonnon yrttien ja kasvien hyödyntämiseksi sodan aikana tekemästään työstä. 1960-luvulla rouva Makkosen Kasvisbaari oli Helsingin ainoa kasvisravintola ja 1970-luvun alussa Oraansuojelijat ry perusti ravintola Kasviksen.[28] 1980-luvulla kasvisruoka alkoi yleistyä, ja pelkästään kasvisruokiin erikoistuneita ravintoloita avattiin useita eri puolelle Suomea.lähde?

Terveysvaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman suurimman ravintoasiantuntijoiden yhdistyksen, Academy of Nutrition and Dieteticsin mukaan oikeaoppisesti suunniteltu vegaaniruokavalio sopii kaikkiin elämänvaiheisiin ja se voi ehkäistä ja hoitaa tiettyjä tauteja, mikäli ruokavalion noudattajat saavat kasvisravinnosta puuttuvan mikrobiperäisen B12-vitamiinin vitaminoiduista elintarvikkeista tai kaupallisista ravintolisistä[29]. Vegaanien pitäisi nauttia lisäksi myös merilevää tai jodivalmistetta riittävän jodinsaannin turvaamiseksi[13].

Tutkimustuloksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvissyöjillä on keskimäärin 1,6 numeroa pienempi painoindeksi kuin sekasyöjillä, 10,4 mg/dl pienempi veren triglyseridipitoisuus ja 5,7 mg/dl alhaisempi verensokeri, mutta heidän keskuudessaan esiintyy silti yhtä paljon kuolemantapauksia kuin sekasyöjillä. Etenkin vegaanisen ruokavalion noudattajista tarvittaisiin lisää tutkimustietoa, koska heidän osuuteensa tutkittavista on ollut hyvin pieni.[30][31]

Niillä, jotka ovat vaihtaneet makkaran, lihan ja kalan muihin eläinkunnan tuotteisiin, esiintyy 22 prosenttia vähemmän sydän- ja verisuonitauteja[32]. Tämä saattaa selittyä osaksi makkaran ja muiden teollisesti valmistettujen lihajalosteiden sydänsairauksia lisäävästä vaikutuksesta[33]. Kyseiseen ryhmään kuuluvat ovat myös muita hoikempia ja heillä on matalampi verenpaine ja vähemmän diabetesta. Heillä esiintyy tästä huolimatta 20 prosenttia enemmän aivohalvauksia, mikä saattaa liittyä siihen, että heillä on muita pienemmät kolesteroliarvot.[34]

Kasvissyöjillä esiintyy Isossa-Britanniassa vuonna 2009 julkaistun väestötutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia enemmän paksusuolen syöpää mutta 11 prosenttia vähemmän muita syöpiä kuin lihansyöjillä[35].

Kasvisruokavaliota noudattavilla on muita pienempi riski sairastua muun muassa sepelvaltimotautiin, kakkostyypin diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen, tiettyihin syöpiin ja ylipainoon. Vähäinen tyydyttyneiden rasvahappojen määrä ja lisääntynyt vihannesten, hedelmien, täysjyväviljojen, palkokasvien, soijapavun, pähkinöiden ja siementen (joissa kaikissa on paljon kuitua ja phytokemikaaleja) syönti on tyypillistä kasvisruokavaliolle, ja näiden ruokien syönti alentaa sekä kokonaiskolesterolia että LDL-kolesterolia ja auttaa verensokerin hallinnassa. Kasvisruoka ei sisällä kuitenkaan ravitsemuksellisesti tärkeää B12-vitamiinia.[29]

Vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa kävi ilmi, että vegaaneilla oli muuta väestöä 30 prosenttia suurempi riski saada luunmurtumia, mikä johtui siitä, että he saivat muita vähemmän kalsiumia[36].

Vegaanista ruokavaliota noudattavilla lapsilla esiintyy tavallista vähemmän tulehduksen merkkiaineita, mutta heillä on muita heikompi luusto. Laktovegetaarista ruokavaliota noudattavilla lapsilla on muita korkeampi verensokeri ja korkeampi veren triglyseridipitoisuus.[37]

Ympäristöystävällisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasviperäisen ravinnon ympäristövaikutukset riippuvat pitkälti siitä, miten se on viljelty ja tuotettu. Esimerkiksi avomaalla viljellyillä kasviksilla on pääsääntöisesti pieni hiilijalanjälki niiden ravintoarvoon nähden, mutta kylminä vuodenaikoina kasvihuoneessa viljellyillä taas suuri.[38]

Erään hiili- ja vesijalanjäljen tutkimusten perusteella laaditun arvion mukaan ympäristöystävällisintä ruokaa olisivat hedelmät, peruna ja vihannekset, sitten maito, leipä, pasta, riisi ja keksit, sitten munat, jogurtti, makeiset, palkokasvit ja kuivatut hedelmät, sitten sika, kana ja oliiviöljy. Viimeisenä tulivat juusto ja kala sekä naudanliha, joka aiheutti eniten ympäristövaikutuksia. Kaloista ekologisinta on kestävien kalakantojen käyttäminen, ellei niitä pyydetä ylisuurilla kalastuslaivastoilla. Viljeltyyn kalaan puolestaan liittyy jäteongelma. Oliiviöljyn vesijalanjälki on valtava, ja sen tuotanto kuormittaa muutenkin ympäristöä.[39]

Vuonna 2005 Chicagon yliopistossa julkaistun tutkimuksen mukaan vegaaniruokavalioon siirtyminen tuottaisi Yhdysvaltojen keskimääräisellä 3 800 bruttokilokalorin päiväkulutuksella vuosittain henkeä kohti noin 1 500 kiloa vähemmän ilmastoa lämmittäviä päästöjä, mikä vähentäisi kuusi prosenttia Yhdysvaltojen kokonaispäästöjä[40]. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on noin 10 000 kiloa[41] Keskivertosuomalainen kuluttaa noin 3 285 bruttokilokaloria päivässä[42].

Vuonna 2021 julkaistun uusiseelantilaistutkimuksen mukaan lihan korvaaminen palkokasvien, pähkinöiden, kananmunien ja maitotuotteiden yhdistelmällä (suhteessa 2:1:1:1) vähentää elintarvikkeiden kulutuksen aiheuttamia päästöjä 14 prosenttia jos ruoanlaiton aiheuttamia päästöjä ei huomioida. Kyseinen päästövähennys johtaisi siihen, että kuluttajan kokonaispäästöt vähenisivät neljä prosenttia.[43]

Cornellin yliopistossa vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan maa-ala tuottaa New Yorkin leveysasteilla eniten ravintoa silloin, kun nautitaan kasvikunnan tuotteiden ohella maitotuotteita ja naudanlihaa yhteensä 63 grammaa päivässä henkeä kohti. Tämä johtuu siitä, että näin saadaan hyödynnettyä myös ne alueet, jotka kelpaavat vain rehuntuotantoon.[44][45][46]

Dokumenttielokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvisruokavalio terveellisyydestä ja ympäristönäkökulmista on tehty useita dokumenttielokuvia. Dean Ornish, T. Colin Campbell, John McDougall, Michael Klaper, Caldwell Esselstyn, Michael Greger, Joel Fuhrman, Neal Barnard, Alan Goldhamer, Garth Davis ja Joel Kahn ovat tunnetuimpia lääketieteen tohtoreita, jotka suosittelevat käsittelemättömistä kasviksista koostuvaa ruokavaliota (engl. whole-foods plant-based diet). Heidän mukaansa kyseisellä ruokavaliolla ja muilla terveellisillä elämäntapamuutoksilla, kuten tupakoimattomuus ja liikunta, voidaan ehkäistä ja jopa parantaa monet degeneratiiviset sairaudet, kuten sepelvaltimotauti.[47][48][49][50][51][52]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Lotta Pelkonen: Kasvisruokavaliot Lääkärikirja Duodecim. 5.10.2020. Viitattu 31.7.2023.
  2. ↑ Position of the American Dietetic Association: Vegetarian diets. J Am Diet Assoc, 2003, 103. vsk, nro 6, s. 748–65. PubMed:12778049 doi:10.1053/jada.2003.50142 ISSN 0002-8223 Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ Cyanocobalamin - an overview | ScienceDirect Topics www.sciencedirect.com. Viitattu 1.9.2024.
  4. ↑ a b Frequently Asked Questions - Definitions International Vegetarian Union IVU. Viitattu 2.4.2012. (englanniksi)
  5. ↑ a b The myth of the Indian vegetarian nation. Soutik Biswas. 4.4.2018 (englanniksi)
  6. ↑ Kasvisruokavaliot Ruokatieto Yhdistys. Viitattu 02.09.2018.
  7. ↑ Animals Merriam-Webster's. Viitattu 2.4.2012. (englanniksi)
  8. ↑ Semi-Vegetarian - Vegetarianism Medicine online. Viitattu 3.4.2012. (englanniksi) Web archive 2012
  9. ↑ Kosonen, Anna-Liisa: Anna-Liisa Kosonen: Tiukka kasvisruokavalio altistaa puutostaudeille Yle Uutiset, tiede. 19.9.2013. Viitattu 2.9.2018.
  10. ↑ Salonen, Jonna: B12-vitamiinin tai foolihapon puutos Duodecim. 22.1.2015. Viitattu 2.9.2018.
  11. ↑ Tuomisto, Jouko: 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä : arsenikista öljyyn, s. 230–233. Helsinki: Duodecim, 2005. ISBN 951-656-221-3
  12. ↑ Pelkonen, Lotta: B12-vitamiini vegaaniruokavaliossa Vegaaniliitto. 27.3.2017. Viitattu 2.9.2018.
  13. ↑ a b Hanna Kivimäki: Poikkileikkaustutkimus vegaanien ruoankäytöstä ja ravintoaineiden saannista
  14. ↑ Angela V. Saunders, Winston J. Craig, Surinder K. Baines: Zinc and vegetarian diets. The Medical Journal of Australia, 29.10.2013, nro 4, s. S17–S21. doi:10.5694/mja11.11493 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  15. ↑ Jarno Hartikainen: Kasvislihan läpimurron vuosi. Helsingin sanomat 11.11.2019, sivu A 24.
  16. ↑ Wulf Becker: Färre unga äter kött men vegetarianerna blir inte fler (ruotsiksi)
  17. ↑ Vanliga frågor och svar (FAQ) Djurens Rätt. Viitattu 16.5.2016. (ruotsiksi)
  18. ↑ Кто такие вегетарианцы? ФОМ. Viitattu 16.5.2016. (venäjäksi)
  19. ↑ К вегетарианству в России относятся благожелательно, но практикуют редко SuperJob.ru. Viitattu 16.5.2016. (venäjäksi)
  20. ↑ Vinnari, M. & Montonen, J. & Härkänen, T. & Männistö, S.: Identifying vegetarians and their food consumption according to self-identification and operationalized definition in Finland PubMed. 8.5.2008. NCBI. Viitattu 16.5.2016. (englanniksi)
  21. ↑ Stirkkinen, Riitta: Liha maistuu edelleen suomalaisille Lihatiedotus. 10.1.2017. Lihatiedotusyhdistys ry. Viitattu 16.8.2017.
  22. ↑ Lapsiperheissä halutaan syödä lihaa Lihatiedotus. 8.3.2016. Lihatiedotusyhdistys ry. Viitattu 16.5.2016. Web archive 2016
  23. ↑ Suomalaisten lihan kulutus säilyi vakaana vuonna 2014 Lihatiedotus. 9.4.2015. Lihatiedotusyhdistys ry. Viitattu 16.5.2016. Web archive 2016
  24. ↑ Hanna Kivimäki: POIKKILEIKKAUSTUTKIMUS VEGAANIEN RUOANKÄYTÖSTÄ JA RAVINTOAINEIDEN SAANNISTA. Pro Gradu -tutkielma, ravitsemustiede, lääketieteen laitos, terveystieteiden tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto. https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/11921/urn_nbn_fi_uef-20130281.pdf?sequence=-1&isAllowed=y
  25. ↑ Lapsuusiän vegaaniruokavalion pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta www.duodecimlehti.fi. Viitattu 9.11.2021.
  26. ↑ Haastaa kohta jo perunan: Suomalaisesta proteiinipommista povataan entistä suurempaa hittiä MTV3. 23.2.2017. Viitattu 2.9.2018.
  27. ↑ a b c d e f g h Jukka Vornanen: Kaswiruokaiset wegetariaanit. Kasvissyönnin varhaisvaiheet Suomessa vuosina 1865–1910 (s. 1–19 (uutinen), 22–24 (keittokirja, Forss) 26 (Heinolan kylpylä), 47, 49–51 (Boltdt, Lindberg, Olsson), 53 (pohjoismainen kokous), 57–58 (vegetaristiyhdistys)) Pro gradu -tutkielma. toukokuu 2014. Turun yliopisto. Viitattu 6.1.2017. Web archive 2017
  28. ↑ Heidi Hautala: Miten turbaanipäinen mies vei teinitytön uuteen maailmaan heidihautala.fi. 13.12.2007. Viitattu 7.5.2017.
  29. ↑ a b Melina, Vesanto & Craig, Winston & Levin, Susan: Position of the Academy of Nutrition and Dietetics: Vegetarian Diets. Journal of the Academy of Nutrition and Dietetics, joulukuu 2016, nro 12, s. 1970–1980. PubMed:27886704 doi:10.1016/j.jand.2016.09.025 ISSN 2212-2672 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  30. ↑ Monica Dinu, Rosanna Abbate, Gian Franco Gensini, Alessandro Casini, Francesco Sofi: Vegetarian, vegan diets and multiple health outcomes: A systematic review with meta-analysis of observational studies. Critical Reviews in Food Science and Nutrition, 22.11.2017, nro 57, s. 3640–3649. PubMed:26853923 doi:10.1080/10408398.2016.1138447 ISSN 1549-7852 Artikkelin verkkoversio.
  31. ↑ Paul N. Appleby, Timothy J. Key: The long-term health of vegetarians and vegans. The Proceedings of the Nutrition Society, 2016-08, nro 75, s. 287–293. PubMed:26707634 doi:10.1017/S0029665115004334 ISSN 1475-2719 Artikkelin verkkoversio.
  32. ↑ Being vegetarian 'lowers heart disease risk but increases chance of stroke'. 4.9.2019 (englanniksi)
  33. ↑ Meat consumption and mortality – results from the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition. Biomedcentral.com (englanniksi)
  34. ↑ Being vegetarian 'lowers heart disease risk but increases chance of stroke'. The Guardian 4.9.2019 (englanniksi)
  35. ↑ Timothy J. Key, Paul N. Appleby, Elizabeth A. Spencer, Ruth C. Travis, Andrew W. Roddam, Naomi E. Allen: Cancer incidence in vegetarians: results from the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition (EPIC-Oxford). The American Journal of Clinical Nutrition, 2009-05, nro 5, s. 1620S–1626S. PubMed:19279082 doi:10.3945/ajcn.2009.26736M ISSN 1938-3207 Artikkelin verkkoversio.
  36. ↑ Comparative fracture risk in vegetarians and nonvegetarians in EPIC-Oxford. ncbi.nlm.nih.gov (englanniksi)
  37. ↑ Małgorzata A. Desmond, Jakub G. Sobiecki, Maciej Jaworski, Paweł Płudowski, Jolanta Antoniewicz, Meghan K. Shirley: Growth, body composition, and cardiovascular and nutritional risk of 5- to 10-y-old children consuming vegetarian, vegan, or omnivore diets. The American Journal of Clinical Nutrition, 19.3.2021. PubMed:33740036 doi:10.1093/ajcn/nqaa445 ISSN 1938-3207 Artikkelin verkkoversio.
  38. ↑ Carlsson-Kanyama, Annika 1998: Climate change and dietary choices Food Policy Vol 23 No 3/4, s. 277–293 (englanniksi)
  39. ↑ Kaaro, Jani: Ekologia ei mullista ruokapyramidia Helsingin Sanomat. 14.3.2016.
  40. ↑ Eshel, Gidon & Martin, Pamela: Diet, Energy and Global Warming The University of Chicago, Dept. of the Geophysical Sciences, Earth Interactions. toukokuu 2005. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi) Web archive 2007
  41. ↑ WWF selvitti: Näillä kulutusvalinnoilla vaikutat eniten hiilijalanjälkeesi WWF Suomi. 17.2.2012.
  42. ↑ Ravintotase 2010. Luonnonvarakeskus.
  43. ↑ Jonathan E. Barnsley, Chanjief Chandrakumar, Carlos Gonzalez-Fischer, Paul E. Eme, Bridget E. P. Bourke, Nick W. Smith: Lifetime Climate Impacts of Diet Transitions: A Novel Climate Change Accounting Perspective. Sustainability, 2021-01, nro 13, s. 5568. doi:10.3390/su13105568 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  44. ↑ Koerner, Brendan I.: Vegans vs. Vegetarians The Slate. 23.10.2007. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
  45. ↑ Lang, Susan S.: Diet for small planet may be most efficient if it includes dairy and a little meat, Cornell researchers report Cornell Chronicle Online. 4.10.2007. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
  46. ↑ Peters, Christian J. & Wilkins, Jennifer L. & Fick, Gary W.: Testing a complete-diet model for estimating the land resource requirements of food consumption and agricultural carrying capacity: The New York State example. Renewable Agriculture and Food Systems, kesäkuu 2007, 22. vsk, nro 2. Cambridge University Press. doi:10.1017/S1742170507001767 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
  47. ↑ Ornish, D. & Brown, S. E. & Billings, J. H. & Scherwitz, L. W. & Armstrong, W. T. & Ports, T. A.: Can lifestyle changes reverse coronary heart disease? The Lancet, 21.7.1990, nro 8708, s. 129–133. PubMed:1973470 doi:10.1016/0140-6736(90)91656-U ISSN 0140-6736 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  48. ↑ McDougall, John & Bruce, Bonnie & Spiller, Gene & Westerdahl, John & McDougall, Mary: Effects of a Very Low-Fat, Vegan Diet in Subjects with Rheumatoid Arthritis. The Journal of Alternative and Complementary Medicine, 1.2.2002, nro 1, s. 71–75. doi:10.1089/107555302753507195 ISSN 1075-5535 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  49. ↑ Goldhamer, Alan C. & Lisle, Douglas J. & Sultana, Peter & Anderson, Scott V. & Parpia, Banoo & Hughes, Barry: Medically Supervised Water-Only Fasting in the Treatment of Borderline Hypertension. The Journal of Alternative and Complementary Medicine, 1.10.2002, nro 5, s. 643–650. doi:10.1089/107555302320825165 ISSN 1075-5535 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  50. ↑ Esselstyn, Caldwell B.: Updating a 12-year experience with arrest and reversal therapy for coronary heart disease (an overdue requiem for palliative cardiology). American Journal of Cardiology, 1.8.1999, nro 3, s. 339–341. PubMed:10496449 doi:10.1016/S0002-9149(99)00290-8 ISSN 0002-9149 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  51. ↑ Barnard, Neal D. & Cohen, Joshua & Jenkins, David J. A. & Turner-McGrievy, Gabrielle & Gloede, Lise & Jaster, Brent: A Low-Fat Vegan Diet Improves Glycemic Control and Cardiovascular Risk Factors in a Randomized Clinical Trial in Individuals With Type 2 Diabetes. Diabetes Care, 1.8.2006, nro 8, s. 1777–1783. PubMed:16873779 doi:10.2337/dc06-0606 ISSN 0149-5992 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  52. ↑ Michael Greger: How Not to Die. Flatiron Books, 1. versio (8.11.2015), 2015. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Brown, Celia Brooks: Uusi kasviskeittiö. Suomentanut Päivi Paappanen. Helsinki: Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6016-7
  • Gould, Merkka & Voutilainen, Eeva: Kasvissyöjäksi: Miksi ja miten. Helsinki: Art House, 2009. ISBN 978-951-884-450-4
  • Jäntti, Eeva: Vegaanin käsikirja: Ravintoa ilman eläinkunnan tuotteita. (Ekologinen keittiö) Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1997. ISBN 951-9455-59-0
  • Kasvissyöntiä aloittelijoille. Suomentanut Martti Bergestad. Helsinki: Vegaaniliitto, 2003.
  • Lehtonen, Ulla: Opettelisinko kasvissyöjäksi. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06852-0

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kasvissyönti.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kasvissyönti&oldid=22716814”