Khieu Samphan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Khieu Samphan
ខៀវ សំផន
Presidiumin puheenjohtaja
11.4.1976–7.1.1979
Edeltäjä Norodom Sihanouk
Kambodžan pääministeri
4.4.1976–14.4.1976
Edeltäjä Penn Nouth
Seuraaja Pol Pot
Punaisten khmerien johtaja
1985–1998
Edeltäjä Pol Pot
Henkilötiedot
Syntynyt27. heinäkuuta 1931 (ikä 93)
Tiedot
Tutkinnot Montpellierin yliopisto
Pariisin yliopisto

Khieu Samphan (s. 27. heinäkuuta 1931) oli tärkeimpiä Punaisten khmerien johtajia, joka toimi liikkeen kansainvälisenä keulakuvana ja puhemiehenä. Khieu piti hallussaan muodollista Demokraattisen Kamputsean valtionpäämiehen virkaa 1976–1979. Punakhmerien sisärenkaan keskinäisessä hierarkiassa hän oli veli numero 5[1].

Khieu Samphan opiskeli talous- ja valtiotieteitä Pariisissa 1950-luvulla. Hänen väitöskirjansa Kambodžan talouden ja teollisuuden kehityksestä (1959) kannatti omavaraisuutta ja asettui riippuvuusteoreetikkojen puolelle syyttäen kehittyneitä maita kehitysmaiden köyhyydestä. Hän oli yksi khmeropiskelijoiden yhdistyksen perustajista, jonka keskuudesta kasvoivat Kambodžan maaperällä vaikuttaneet vasemmistolaiset liikkeet. Kun Ranskan viranomaiset sulkivat järjestön 1956, hän perusti uuden khmeropiskelijoiden unionin. Sekä Pol Pot että Ieng Sary solmivat kiinteät keskinäiset suhteet sukujen sisäisten avioliittojen avulla.lähde?

Kun Khieu palasi Pariisista 1959 hän sai aseman Phnom Penhin yliopistossa ja perusti ranskankielisen lehden L'Observateur, joka suhtautui vihamielisesti hallitukseen. Seuraavana vuonna viranomaiset lakkauttivat lehden, Khieu pidätettiin, pakotettiin riisuutumaan ja valokuvattiin julkisesti alasti.lähde?

Lon Nolin vuoden 1970 sotilasvallankaappauksen jälkeen, jossa prinssi Sihanouk syöstiin vallasta, punaiset khmerit liittoutuivat syrjäytetyn monarkin kanssa hallituksenvastaiseksi rintamaksi Gouvernement Royal d'Union Nationale du Kampuchéa. Khieu toimi tämän hallituksen varapääministerinä, puolustusministerinä ja sen armeijan ylipäällikkönä.lähde?

Demokraattisen Kamputsean aikana Khieu nimitettiin presidiumin puheenjohtajaksi, valtionpäämieheksi. Läheiset suhteet Pol Potiin säästivät hänet sisäisiltä puhdistuksilta. Vietnamilaisten joukkojen ajettua punaiset khmerit pääkaupungista 1979 Samphan johti sissihallitusta, joka nautti kansainvälistä tunnustusta vuoteen 1982. Vuonna 1985 hänestä tuli virallisesti Pol Potin seuraaja, jossa asemassa hän toimi, kunnes antautui Hun Senin hallitukselle 1998.lähde?

Yhdistyneiden kansakuntien tukema Kambodžan erityistuomioistuin tuomitsi Samphanin ja Nuon Chean elinkautiseen vankeuteen monenlaisista rikoksista ihmisyyttä vastaan elokuussa 2014[2] sekä niin ikään elinkautiseen vankeuteen kansanmurhasta marraskuussa 2018.[3]

  1. Ezine Articles: A Biography of Khieu Samphan (Arkistoitu – Internet Archive)haettu 27.8.2009
  2. Kahdelle iäkkäälle punakhmerjohtajalle elinkautiset sotarikoksista Helsingin Sanomat. 7.8.2014. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 7.8.2014.
  3. Khmer Rouge leaders found guilty of Cambodia genocide BBC News. 16.11.2018. Viitattu 16.11.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]