Kirkonmaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirkonmaa

Kirkonmaan laituri

Sijainti
Pinta-ala
7,9 km²
Väestö
Asukasluku
17
Kartta

Kirkonmaa on saari Suomenlahdessa Kotkan edustalla. Saaren pinta-ala on 7,9 km². Kirkonmaa kuuluu Kotkan kaupunkiin ja Kuutsalon kylään. Ennen saari kuului Kymin pitäjään.

Rankki-Kirkonmaan alueella on 17 asukasta (31.12.2012).[1]

Kirkonmaasta löytyy mainintoja Kircköö-nimellä jo 1500-luvulta, minkä pohjalta voidaan olettaa saaren olleen merenkulkijoiden kappelipaikka. Venäjän vallan aikana saari kuului Kuutsalon kylään, eikä siellä ollut linnoitteita. Linnoitteita alettiin suunnitella Tarton rauhan jälkeen, jolloin todettiin että saarella tarvitaan järeää tykistöä. Yleisesikunta aloitti linnoitustöiden suunnittelun ja maiden pakkolunastuksen, ja rakennustyöt käynnistyivät 1927. Talvisodan aikana Kirkonmaan ja Rankin linnakkeet torjuivat yhdessä Neuvostoliiton hyökkäyksen 3.3.1940. Sodan jälkeen Kirkonmaa toimi koulutuslinnakkeena vuodesta 1949 lähtien. Tämä edellytti uudisrakentamista, ja vuonna 1957 valmistui uusi kasarmirakennus, jonka majoituskapasiteetti oli 150-200 miestä. Puolustusvoimien läsnäolo saarella päättyi vuonna 2013, ja vuonna 2015 saari myytiin Kotkan Saaret Oy:lle.[2]

Kaksoiskäyttösaari

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkonmaan saaren eteläpuoli muodosti vuoteen 2013 asti Kotkan rannikkopataljoonan Kirkonmaan linnakkeen. Pohjoisosa on siviilikäytössä ja siellä sijaitsee muun muassa asuntoja ja kesämökkiasutusta. Kotkan ahtaustyöntekijöillä on Kirkonmaan pohjoisrannalla mökkikylä.lähde?

Noin 45 hehtaarin saari myytiin yksityiselle yrittäjälle. Puolustusvoimilla on kuitenkin saarella toimintaa, siellä järjestetään muun muassa kertausharjoituksia.[3]

Saaren koillisosassa on hiekkakangasta, ja siellä on Kuutsalon kylän hautausmaa. Hautausmaan rannassa sijaitsee laituri. Saaren länsirannalla on vankka kivi- ja betonirakenteinen puolustusvoimien laituri, jota käyttävät myös yhteysalukset. Laiturilta kasarmeille kulkee sorapintainen tie.lähde?

Kirkonmaa on myös amatööradion the Islands on-the-air -yhteysohjelman saari.[4]

Maaperä ja luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkonmaan yksityismaat on jaettu kuutsalolaisten talojen omistamiin kapeisiin lohkoihin. Saaren maaperä on varsin kivistä. Kirkonmaan metsiä on hakattu voimallisesti. Kerätty puutavara niputetaan koillisrannan lahdessa ja uitetaan tehtaille.lähde?

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.