Kristuksen viimeinen kiusaus
| Kristuksen viimeinen kiusaus | |
|---|---|
| The Last Temptation of Christ | |
 |
|
| Ohjaaja | Martin Scorsese |
| Käsikirjoittaja | Paul Schrader |
| Perustuu | Níkos Kazantzákiksen romaaniin Viimeinen kiusaus |
| Tuottaja | Barbara De Fina |
| Säveltäjä | Peter Gabriel |
| Kuvaaja | Michael Ballhaus |
| Leikkaaja | Thelma Schoonmaker |
| Tuotantosuunnittelija | John Beard |
| Pääosat |
Willem Dafoe Harvey Keitel Barbara Hershey David Bowie Harry Dean Stanton |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Universal Pictures |
| Levittäjä |
Universal Studios Netflix |
| Ensi-ilta | 1988 |
| Kesto | 164 min. |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Budjetti | 7 000 000 dollaria (arvio) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Kristuksen viimeinen kiusaus (The Last Temptation of Christ) on Martin Scorsesen ohjaama elokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 1988. Paul Schraderin käsikirjoitus perustuu Níkos Kazantzákiksen romaaniin Viimeinen kiusaus (1955).
Kirjan tavoin elokuva kuvaa Jeesuksen elämää inhimillisenä olentona, joka kaikkien ihmisten lailla joutuu kohtaamaan kiusaukset, kuten pelon, epäilyksen, masennuksen, vastahakoisuuden ja himon. Muun muassa kohtaukset, joissa Jeesus tuntee houkutusta ”lihan syntiin”, ovat herättäneet joidenkin kristittyjen keskuudessa voimakkaita vastalauseita.
Alun perin pieneen levitykseen tarkoitettu elokuva nousi kuuluisuuteen jo kauan ennen ensi-iltaansa, kun fundamentalistiset kristilliset ääriliikkeet protestoivat äänekkäästi sen esittämistä vastaan. Suurin osa protestoijista ei ollut edes nähnyt elokuvaa. Seurauksena elokuvan esittäminen kiellettiin joissakin maissa, kuten Etelä-Afrikassa, Filippiineillä ja Singaporessa. Chilessä elokuvaa on saatu näyttää vuodesta 2003. Myös osa elokuvateatteriketjuista on kieltänyt sen esittämisen, ja sitä ei voinut vuokrata esimerkiksi Blockbuster-videovuokraamoista Yhdysvalloissa.
Elokuva kuvattiin Marokossa, ja se sai maailmanensi-iltansa Yhdysvalloissa 12 kaupungissa 12. elokuuta 1988. Protestien aiheuttaman julkisuuden ansiosta elokuva sai aiottua laajemman levityksen, ja se keräsi paljon katsojia. Martin Scorsese sai elokuvan ainoan Oscar-ehdokkuuden ohjauksesta.
The New York Timesin kriitikot valitsivat Kristuksen viimeisen kiusauksen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[1]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Willem Dafoe | … | Jeesus |
| Harvey Keitel | … | Juudas Iskariot |
| Barbara Hershey | … | Maria Magdaleena |
| Harry Dean Stanton | … | Saul Tarsolainen (Paavali) |
| Victor Argo | … | Pietari |
| Gary Basaraba | … | Andreas |
| Paul Herman | … | Filippus |
| John Lurie | … | Jaakob vanhempi |
| Michael Been | … | Johannes |
| Leo Burmester | … | Natanael (Bartolomeus) |
| Alan Rosenberg | … | Tuomas |
| Andre Gregory | … | Johannes Kastaja |
| Verna Bloom | … | Maria, Jeesuksen äiti |
| David Bowie | … | Pontius Pilatus |
| Irvin Kershner | … | Sebedeus |
| Tomas Arana | … | Lasarus |
| Peggy Gormley | … | Martta |
| Randy Danson | … | Betanian Maria |
| Steve Shill | … | roomalainen kenturio |
| Roberts Blossom | … | vanha mestari |
| Barry Miller | … | Jerobeam |
| Nehemiah Persoff | … | rabbi |
| Juliette Caton | … | enkelityttö |
| Leo Marks | … | Saatana (ääni) |
Iskuja elokuvateattereihin Ranskassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranskassa kristityt ääriliikkeet suorittivat sarjan terrori-iskuja elokuvaa esittäneitä teattereita vastaan. Ryhmät pyrkivät estämään sisäänpääsyn elokuvateatteihin ja katsomaan meneviä ihmisiä pahoinpideltiin. Haju- ja kyynelkaasupommeja räjäytettiin saleissa ja katsomoissa.
Murheellisin ja tuhoisin oli katolisen fundamentalistiryhmän suorittama terrori-isku pariisilaiseen Saint Michel -elokuvateatteriin. Ryhmän jäsenet sytyttivät teatterin palamaan palopommilla kesken näytännön 22. lokakuuta 1988. Teatterissa olleista ihmisistä 13 loukkaantui, yksi hengenvaarallisesti. Pariisin arkkipiispa kardinaali Jean-Marie Lustiger vastusti elokuvan esittämistä näkemättä sitä, mutta kehotti ääriliikkeitä pidättäytymään väkivallasta.[2]
Iskut vaikuttivat elokuvan levitykseen Ranskassa. 30 teatteria 50:stä lopetti elokuvan näytännöt ja kaavailtu katsojamäärä jäi 170 000:een odotetusta puolesta miljoonasta katsojasta. Äärikristityt kokivat saaneensa voiton ja siirtyivät tekemään iskuja Claude Chabrolin elokuvaa Naisten asioita[3] esittäneitä teattereita vastaan. Yhdessä kyynelkaasupommihyökkäyksistä kuoli yksi katsoja sydänkohtaukseen etsiessään ulospääsyä teatterista.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 5.7.2016.
- ↑ a b New York Times: Police Suspect Arson In Fire at Paris Theater
- ↑ Une Affaire de Femmes (1988). Elokuva kertoo historiallisesta tapauksesta, jossa naisille abortteja tehnyt pesulatyöntekijä Marie-Louise Giraud tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin Vichyn Ranskassa 1943.