Musketti

Englantilainen Brown Bess -musketti

Musketteja ja pistimiä

Musketti on pitkä sotilaskäsiase, joka on olalta ammuttava ja rihlaamaton. Ammuksina aseessa käytetään jälleenlataamisen nopeuttamiseksi hyvin väljästi piippuun sopivia lyijykuulia rasvalapun tai paperipatruunan käärepaperin kera tai tarvittaessa vaihtoehtoisesti karkeita hauleja.

Musketti aseena

Muskettien esimuotoja kehitettiin jo 1300-luvulta lähtien. Varhaisin musketti, hakapyssy eli lunttumusketti, laukaistiin palavan luntun avulla. Piilukko syrjäytti lunttulukon ja rataslukon 1600-luvulla. Musketeista tuli vanhentuneita 1800-luvun puolessavälissä takaaladattavien ja rihlattujen kiväärien yleistymisen myötä. Tyypillinen musketin kaliiperi oli 0,50 ja 0,70 tuuman välillä.

Musketin luodit olivat kuulamaisia lyijypalloja, joihin kuului toisinaan paperihylsy. Hylsyn yhteyteen kuului myös mustaruutiannos. Kuulat olivat kaliiperia pienempiä, käärittyinä löyhästi istuvaan paperinpalaan, joka muodosti patruunan yläosan. Ladattaessa ruuti laitettiin ensin, sen jälkeen alempi paperi. Tämän jälkeen kuula ja ylempi osa patruunasta ladattiin. Viimeiseksi käytettiin aseen piipun alla säilytettyä latauspuikkoa tiivistämään lataus piippuun. Toisessa tavassa ruuti kaadettiin ensin piippuun ruutisarvesta tai -pullosta, sitten laitettiin erillinen kankaaseen tai paperiin kääritty kuula ja panos tiivistettiin latauspuikolla. Lyijykuuliin lisättiin valettaessa toisinaan tinaa tai antimonia, jolloin syntyi oikeastaan lejeerinki. Puhtaalla lyijyllä on suuri pintajännitys, josta syystä sileäpintaisen valukappaleen aikaansaamiseksi pieni määrä tinaa on välttämätöntä lisätä sulatettuun lyijyyn.

Ampuminen

Musketilla aseistautunutta sotilasta kutsuttiin muskettisoturiksi eli musketööriksi. Lunttulukkomusketeissa ja piilukoissa sankki täytettiin joko ruutisarvesta lataamisen jälkeen tai paperipatruunasta sen jälkeen, kun suurin osa sisällöstä oli kaadettu piippuun. Vuonna 1807 nallin ja iskurin keksimisen jälkeen musketista saatiin huomattavasti varmempi toiminnaltaan. Nallitoimintoinen musketti toimi myös vaihtelevissa sääolosuhteissa. Musketti laukaistiin yleensä olkapäätä vasten, lukuun ottamatta muutamia harvoja seinään tuettavia malleja. Kokenut ampuja kykeni lataamaan ja ampumaan maksimivauhdilla noin neljä laukausta minuutissa, mutta tavallisen sotilaan oletettiin pystyvän kolmeen.

Musketit olivat epätarkkoja ja lataaminen oli hidasta, joten armeijamuodostelmat sijoittivat muskettimiehet usein kahteen tai kolmeen riviin. Ensimmäinen rivi kykeni ampumaan yhteislaukauksen ja pudottautumaan polvilleen lataamaan, kun takana oleva rivi ampui. Muskettien epätarkkuuden takia musketöörien ei oletettu tähtäävän mihinkään erityiseen kohteeseen. Tarkoituksena oli ennemminkin ampua mahdollisimman monta musketinkuulaa vihollisen rivistöön. Sotilaat, joiden oletettiin kohtaavan muskettitulta, oli koulutettu liikkumaan kurinalaisesti tarkoissa muodoissa ja tottelemaan kyseenalaistamatta käskyjä.

Lähteet

• McNab Chris: Suuri Asekirja. Kiina: Gummerus 2008. ISBN 978-951-20-6890-6.

Aiheesta muualla

• Virtanen, M. 1977. Vanhoja aseita Suomen metsästys- ja riistanhoitomuseon kokoelmista. Painopaikka: Uusimaa Oy, Porvoo. ISBN 951-99138-4-X