Myytti

Gustave Moreau, Prometheus, 1868.

Myytti eli jumalaistaru (m.kreik. μみゅーῦθος, mythos, ’puhe’, ’kertomus’, ’tarina’) on jumalia, yliluonnollisia olentoja, kaikkeuden syntyä tai muuta vastaavaa aihetta käsittelevä kertomus. Myös suuresti ihailtuja, tarunomaisia henkilöitä kutsutaan joskus myyteiksi tai myyttisiksi. Myytti kuuluu yleensä kiinteästi johonkin laajempaan mytologiaan eli jumaltarustoon.

Arkikielessä myytillä tarkoitetaan tarunomaista asiaa, kuvitelmaa, harhakäsitystä tai jotain järkiperusteita vailla olevaa.

Myyttien piirteitä

Kreikan sana mythos piti alun perin sisällään useita erilaisia merkityksiä, kuten ’puhe’, ’sana’ ja ’kertomus’. Myöhemmin sana logos peri sanan mythos merkityksiä, ja viimeksi mainittu alkoi yhä useammin viitata valheeseen totuuden vastakohtana.

Myyttejä kuvaavat yleisesti seuraavat piirteet: Myytti on muodoltaan dramatisoitu kertomus, jolla on pyhiä (uskonnollisia) ominaisuuksia; ei teoretisoiva esitys. Myytit kuvaavat joitakin tapahtumia symbolisessa muodossa, eivätkä myyteissä esiintyvät tapahtumat tai hahmot ole olemassa muutoin kuin myytin omassa todellisuudessa. Myyttinen kertomus viittaa yleensä johonkin alkuaikojen tapahtumiin.

Tyypillisiä myyttien aiheita ovat Kirsti Simonsuuren kokoamina:

• Maailmankaikkeuden synty eli kosmogonia (esimerkiksi luomiskertomukset)
• Jumalten synty eli teogonia (esimerkiksi Hesiodoksen Jumalten synnyn teogonia)
• Eläinten ja ihmisten synty (esimerkiksi luomis- ja paratiisikertomukset)
• Luonnonilmiöt ja luonnossa tapahtuvat muutokset (esimerkiksi vuodenajat; tulvat, kuten vedenpaisumus; myrskyt; auringonpimennykset)
• Luonnossa esiintyvät kohteet (esimerkiksi puut, joet, lähteet ja vuoret)
• Muodonmuutokset (esimerkiksi ihmisen muuttuminen eläimeksi, kasviksi tai lähteeksi)
• Historialliset tapahtumat (esimerkiksi varhainen taistelu, kuten Troijan sota)
• Sankarit (heerokset), suvut ja kansat
• Sosiaaliset instituutiot ja taidot (esimerkiksi oikeuslaitos, sotataito, tuli)
• Hirviöt ja demonit
• Kuolemanjälkeinen elämä ja kuolleiden asuinsijat

Myyttien selitysteorioita

Tutkijat ovat selittäneet myyttejä eri tavoin. Simonsuuren mukaan seuraavat selitystavat voidaan nähdä toisiaan täydentävinä, eivät toisensa poissulkevina:

• Myytti on ihmiskunnan tiettyyn kehitysvaiheeseen liittyvä selitystapa. Tietyssä vaiheessa esimerkiksi myytti Babylonin tornista toimi selityksenä kielten moninaisuudelle. Tätä lähestymistapaa ovat edustaneet muun muassa J. G. Frazer ja E. B. Tylor.
• Myytti on symbolinen ilmaisutapa, joka ei pyri selittämään mitään, vaan sisältää itsessään selityksen (mytopoeettinen selitystapa). Myyttisen ajattelun avulla ihmiset ovat pyrkineet jäsentämään maailmaa symbolisesti. Tätä lähestymistapaa ovat edustaneet muun muassa Max Müller ja Ernst Cassirer.
• Myytti on alitajuisen ja tiedostamattoman heijastumaa. Samalla myytit ilmentävät ihmisen primaarista olemassaoloa; esimerkiksi Oidipus-myytti ilmentää insestin pelkoa. Tämä kuvaa psykoanalyysin lähestymistapaa, jota on edustanut tunnetuimmin C. G. Jung teoriallaan arkkityypeistä.
• Myytti pyrkii lujittamaan ihmisten sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Heimoilla ja kansoilla on yhteisiä, jaettuja myyttejä ja uskomuksia, joiden kertominen vahvistaa ryhmän yhteenkuuluvuutta; tällaisia ovat esimerkiksi kertomukset esi-isistä ja heidän urotöistään. Tätä lähestymistapaa edustaa muun muassa Émile Durkheim.
• Myytti pyrkii laillistamaan sosiaalisen käyttäytymisen muotoja ja instituutioita. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaisista rituaaleista kertovat myytit.
• Myytin merkitys ei ole tapahtumien kuvauksessa tai tapahtumissa itsessään, vaan niiden rakenteessa. Myyttien rakenne esittää tietynlaisia vastakohtaisuuksia (kuten ihmiset–jumalat, luonnollinen–yliluonnollinen, elämä–kuolema), jotka myytti pyrkii sovittamaan. Tämä kuvaa strukturalismin lähestymistapaa, jota on edustanut muun muassa Claude Lévi-Strauss.

Katso myös

• Antimytologia

Lähteet

• Simonsuuri, Kirsti: Ihmiset ja jumalat. Myytit ja mytologiat. (3. painos (1. painos: Kirjayhtymä, 1994)) Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2510-6

Kirjallisuutta

• Armstrong, Karen: Myyttien lyhyt historia. ((A Short History of Myth, 2005.) Suomentanut Marja Haapio) Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2960-8
• Campbell, Joseph: Sankarin tuhannet kasvot. ((The Hero with a Thousand Faces, 1949.) Suomentanut Hannes Virrankoski) Helsingissä: Otava, 1990. ISBN 951-1-10789-5
• Cotterell, Arthur: Maailman myytit ja tarut. ((The Illustrated Encyclopedia of Myths & Legends, 1989.) Suomentaneet Eija Kämäräinen ja Tarja Virtanen) Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17102-6
• Hämeen-Anttila, Virpi & Hämeen-Anttila, Jaakko (toim.): Tarujen kirja. Kansojen kertomuksia läheltä ja kaukaa. (Koonneet ja selityksin varustaneet Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila) Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21475-5
• Mytologian sanakirja. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24578-X
• Philip, Neil: Suuri myyttikirja. ((Illustrated Book of Myths, 1995.) Kertonut Neil Philip. Kuvittanut Nilesh Mistry. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila) Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20756-X

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Myytti Wikimedia Commonsissa