Nishi-Shinjuku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nishi-Shinjukun alue ilmakuvassa vuonna 2009
Kartta
Nishi-Shinjuku

Nishi-Shinjuku (jap. 西新宿にししんじゅく, ’Länsi-Shinjuku’) on Tokion kaupunginosa Shinjukun erillisalueella. Se sijaitsee erillisalueen lounaisosassa Japanin vilkkaimman rautatieaseman eli Shinjukun aseman länsipuolella. Se on Shinjukun ja Kita-Shinjukun kaupunginosien tavoin osa laajempaa Shinjukun aluekeskusta, jonka mukaan erillisalue on nimetty. Nishi-Shinjuku tunnetaan erityisesti pilvenpiirtäjäalueena, jonne on sijoittunut monia hotelleja ja Tokion metropolin hallintorakennus. Tornitalojen lisäksi kaupunginosassa on myös tavarataloja, asuinkortteleita, Shinjukun keskuspuisto ja Kumano-jinjan šintolainen pyhäkkö.[1][2][3]

Nishi-Shinjukun kaupunginosan pinta-ala on 1,73 neliökilometriä.[4] Se jakautuu kahdeksaan osa-alueeseen, jotka on numeroitu Nishi-Shinjuku 1-chōme–Nishi-Shinjuku 8-chōme. Niissä on yhteensä 22 442 asukasta (tammikuussa 2023).[5] Kaupunginosan väestötiheys on siten noin 13 000 asukasta neliökilometrillä.

Shinjukun kaupunginosa kehittyi Edo-kaudella 1600-luvun lopulla perustetusta Naitō-shinjukun postiasemasta (shukuba). Nishi-Shinjukun alueella postiaseman länsipuolella oli tähän aikaan Kumano-jinjan pyhäkköä lukuun ottamatta lähinnä peltoa.[6] Meiji-restauraation jälkeen 1800-luvun loppupuolella alueelle päätettiin rakentaa uusi vedenpuhdistamo, kun Tokioon vettä tuonut Tamajoen akvedukti ei enää täyttänyt hygieniavaatimuksia. Seutu kuului Yodobashin kuntaan, joten laitos nimettiin Yodobashin vedenpuhdistamoksi. Sen rakennustyöt valmistuivat vuonna 1898.[7]

Shinjukun rautatieasema avattiin vuonna 1885, ja vähitellen sen itäpuolinen kaupunginosa kasvoi vilkkaaksi keskusta-alueeksi.[8] Aseman länsipuolinen alue pysyi suhteellisen hiljaisena, mutta vuonna 1910 sinne sijoittui tupakkatehdas, jonka työpaikka- ja tavaraliikenne vilkastuttivat aluetta. Lähistölle rakennettiin myös kaasulaitos kaasukelloineen.[9]

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1960 laadittiin yleissuunnitelma Shinjukun aluekeskuksen kehittämisestä, ja sen myötä aseman länsipuolelta laajan alan vienyt vedenpuhdistamo päätettiin siirtää kauemmas kaupungin ytimestä Higashi-Murayamaan. Puhdistamo lopetti toimintansa viisi vuotta myöhemmin vuonna 1965.[7] Ensimmäinen pilvenpiirtäjä, Keiō Plaza Hotel, valmistui sen paikalle vuonna 1971. Se oli Kasumigaseki Buildingin ohella yksi maan ensimmäisistä korkeista tornitaloista, ja sen jälkeen Nishi-Shinjukuun on noussut pilvenpiirtäjä toisensa jälkeen. Vuonna 1991 kaupunginosaan muutti Marunouchista Yūrakuchōn liepeiltä Tokion metropolin hallinto; 243 metriä korkea metropolin hallintorakennus oli valmistuessaan maan korkein tornitalo. Osana aluekeskussuunnitelmaa Nishi-Shinjukuun perustettiin myös Shinjukun keskuspuisto.[9][8]

Kaupunkikuva ja rakennukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nishi-Shinjuku (’Länsi-Shinjuku’) sijaitsee nimensä mukaisesti Shinjukun kaupunginosan ja Shinjukun rautatieaseman länsipuolella. Naapurikaupunginosia ovat idässä Shinjukun lisäksi Kabukichō; etelässä Shibuyan erillisalueen Yoyogi ja Hatsudai; lännessä Shibuyaan kuuluva Honmachi sekä Nakanon erillisalueen Yayoichō ja Honchō, pohjoisessa taas Shinjukun erillisalueen Kita-Shinjuku ja Hyakuninchō. Lännessä kaupunginosan rajan muodostaa rautatie, etelässä historiallista Kōshū-kaidō-tietä seuraileva valtatie 20.[1]

Lähimpänä Shinjukun rautatieasemaa on vilkas liikealue, jossa sijaitsee useita tavarataloja ja muita liikerakennuksia, kuten Keiōn ja Odakyūn tavaratalot sekä Bic Cameran ja Yodobashi Cameran elektroniikkamyymälät.[3][10] Aseman länsipuoliset korttelit tunnetaankin Akihabaran tavoin elektroniikka-alueena.[11] Aseman luoteisnurkalla on Omoide yokochō (’muistojen sivukuja’) -niminen kapeiden kujien alue, jossa on lukuisia pieniä baareja sekä yakitori- ja izakaya-ravintoloita.[3]

Nishi-Shinjukun pilvenpiirtäjäalue on rakennettu pääosin ruutukaavaan kaupunginosan keskelle. Siellä on lukuisten suuryritysten pääkonttoreita, hotelleja ja suurimittakaavainen Tokion metropolin hallintorakennus edusaukioineen. Suuria hotelleja ovat muun muassa Keiō Plaza Hotel, Hilton Tokyo, Hyatt Regency Tokyo, Park Hyatt Tokyo ja Washington Hotel. Metropolin hallintorakennuksen kaksoistornien yhteydessä toimii myös metropolin valtuusto, ja molempien tornien 45. kerroksessa on yleisölle avoin näköalatasanne. Pilvenpiirtäjäkorttelien länsipuolella on Shinjukun keskuspuisto, Shinjukun erillisalueen suurin viheralue, ja historiallinen Kumano-jinjan šintolainen pyhäkkö.[3][10]

Pilvenpiirtäjäkorttelien ympärillä kauempana Shinjukun rautatieasemasta on asuinalueita. Lisäksi kaupunginosan lounaisnurkassa valtatie 20:n ja Yamate-dōrin risteyksessä sijaitsee Tokyo Opera City -konserttikeskus. Sen yhteydessä Honmachin kaupunginosan puolella toimii Japanin uusi kansallisteatteri.[1]

Shinjukun rautatieasema on Japanin vilkkain joukkoliikenneterminaali, jota käyttää usea eri rautatieyhtiö. Se sijaitsee aivan Nishi-Shinjukun kaupunginosan itärajalla. Asemaa palvelevat monet JR Higashi-Nihonin rautatielinjat, kuten Yamanote-linja, Chūō–Sōbu-linja, Saikyō-linja ja Shōnan–Shinjuku Line. Lisäksi asemalle päättyvät Keiō-, Odakyū- ja Seibu-yhtiöiden rautatielinjat.[1][8]

Shinjukun asemalta on vaihtoyhteys useille Tokion metron linjoille: niitä ovat Tōkyō metron liikennöimä Marunouchi-linja sekä Toei-metron liikennöimät Shinjuku-linja ja Ōedo-linja. Nishi-Shinjukun kaupunginosan alueella sijaitsee muitakin Tokion metron asemia. Kaupunginosan pohjoisosassa on Nishi-Shinjukun metroasema, jolla pysähtyy Marunouchi-linja. Ōedo-linja taas kulkee kaupunginosan läpi ja pysähtyy Shinjukun aseman lisäksi Shinjuku-nishiguchin, Tochōmaen ja Nishi-Shinjuku gochōmen metroasemilla.[1][8]

  1. a b c d e 日本にっぽん地図ちず 東京とうきょう 新宿しんじゅく 西新宿にししんじゅく丁目ちょうめ Mapion. Viitattu 19.1.2022.
  2. 精選せいせんばん 日本にっぽん国語こくごだい辞典じてん / ブリタニカ国際こくさいだい百科ひゃっか事典じてん しょう項目こうもく事典じてん / 世界せかいだい百科ひゃっか事典じてん だいはん: 新宿しんじゅく Kotobank. Viitattu 19.1.2022.
  3. a b c d Shinjuku japan-guide.com. Viitattu 19.1.2022.
  4. 平成へいせい27ねん国勢調査こくせいちょうさ 東京とうきょう都区とく市町村しちょうそんまちよろべつ報告ほうこく みなと 東京とうきょう総務そうむきょく統計とうけい. Viitattu 19.1.2022.
  5. 住民じゅうみん基本きほん台帳だいちょう人口じんこう まちひのとべつ男女だんじょべつ人口じんこうおよ世帯せたいすう Shinjuku City. Viitattu 19.1.2022.
  6. 宿場しゅくばまち内藤ないとう新宿しんじゅく」の誕生たんじょう Sumitomo Mitsui Trust Realty Co., Ltd. Viitattu 19.1.2022.
  7. a b 江戸えど東京とうきょう生活せいかつささえた「玉川上水たまがわじょうすい」と「淀橋よどばし浄水じょうすいじょう Sumitomo Mitsui Trust Realty Co., Ltd. Viitattu 19.1.2022.
  8. a b c d 日本にっぽんだい百科全書ひゃっかぜんしょ: 新宿しんじゅく(しんじゅく) Kotobank. Viitattu 19.1.2022.
  9. a b 変貌へんぼうする西新宿にししんじゅく都内とない有数ゆうすう高層こうそうビルがい形成けいせい Sumitomo Mitsui Trust Realty Co., Ltd. Viitattu 20.1.2022.
  10. a b Shinjuku Guide: West Area Odakyu Agency. Viitattu 21.1.2022.
  11. Shinjuku West Exit Electric Town Odakyu Agency. Viitattu 21.1.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]