Olkirehu
Olkirehu on karjan ruokinnassa käytettävä rehu.
Nykyisin olkea säilötään siiloon AIV2 Plus -säilöntäaineen avulla. Olkea syötetään appeen seassa esimerkiksi umpilehmille ja hiehoille nurmisadon kanssa, ja sitä käytetään myös lypsylehmien seosrehussa kuitulisänä.[1]
Olkiväkirehua saadaan lisäämällä hienoksi keitettyyn olkirehumassaan sopivassa suhteessa erilaisia rehuvalkuaisvalmisteita.[2]
Aiemmin olkirehua valmistettiin oljista lipeäliuoksessa keittämällä (joko paineen alla tai avoimessa kattilassa) tai keittämättä eli kylmänä karjanrehuksi, jonka sulavuus ja siis ravintoarvo on valmistelun avulla saatu paremmaksi kuin raa’an oljen. Rehun puutteen vuoksi ruvettiin menetelmää ensin (1915) käyttämään Saksassa ja sittemmin (1917) Suomessakin.[3]
Keittäminen tapahtui sekoittamalla 100 kilogrammaan olkisilppua esim. 12–13 kg soodaa ja 8,5–9,5 kg kalkkia ja kiehuttamalla seosta noin kuusi tuntia. Sen jälkeen lipeä huuhdottiin vedellä pois. Samantapainen tulos saavutettiin kylmässä, l–2-prosenttisessa lipeäliuoksessa liottamalla noin 12–13 tuntia. Edellinen tapa tuotti noin 50–60 prosenttia oljen painosta olkirehua, jälkimäinen noin 75 prosenttia. 0ljen sulavuus riippuu liotusajan pituudesta, lipeän väkevyydestä ja käsittelytavasta.[3]
Olkiselluloosan tehdasmaisen valmistukseen karjanrehuksi perustettiin 1918 Olkirehu-niminen yritys, jonka tuotantotilat olivat Lojo Cellulosafabriks Aktiebolagin laitoksilla. Lohjan tehtaan vuokrasopimus päättyi 1. heinäkuuta 1919, ja Olkirehu meni konkurssiin 20. syyskuuta 1919.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aku Korvenoja: Olkirehu: sen valmistus ja käyttö. Maataloushallituksen tiedonantoja. Maataloushallitus, 1918