Perimyssota

Fontenoyn taistelu 1745. Itävallan perimyssota käytiin, kun Maria Teresia peri Habsburgien monarkian. Siihen liittyivät mukaan monet ajan eurooppalaisista valtioista, kuten Ranska, Preussi, Espanja, Baijeri, Saksi, Napolin kuningaskunta, Genovan tasavalta, Ruotsi, Itävalta-Unkari, Iso-Britannia, Braunschweig-Lüneburg, Alankomaiden tasavalta, Saksi, Sardinian kuningaskunta ja Venäjä.

Perimyssota on sota, jonka osapuolet kannattavat eri vallanperijöitä monarkiksi tilanteessa, jossa voimassa oleva kruununperimysjärjestys on epäselvä tai kyseenalaistettu. Tyypillisesti perimyssota on kruununtavoittelijoiden kesken käyty sisällissota, jossa tavoittelijoita tukevat kuninkaallisen hovin kilpailevat ryhmittymät. Perimyssotiin saattavat osallistua ja niitä myös käynnistää ulkomaiset liittolaiset, jotka tukevat jompaakumpaa osapuolta. Tällöin sota saattaa laajentua eri osapuolten liittolaissuhteiden myötä monta valtiota käsittäväksi kokonaisuudeksi. Kiista vallan, valtakunnan tai sen osien perimisestä oli tyypillinen sodan syttymisen syy aina 1700-luvun lopulle asti, mutta perimissodat ovat olleet harvinaisia sen jälkeen, kun suurin osa kuningashuoneista joko lakkautettiin tai menetti valtaansa.

Perimyssodat liittyvät erityisesti historiallisiin yhteiskuntiin, joiden valtiomuotona olivat esimerkiksi feodalistinen monarkia tai absoluuttinen monarkia. Noina aikoina tyypillisesti valta kuului perimisjärjestyksen mukaan yksilöille, jotka edustivat omia dynastioitaan, kuningashuoneitaan ja aatelissukujaan. Erityisesti Euroopassa hallitsija- ja aatelissuvut naittivat jäseniään eri valtioiden ja vasallivaltioiden kuningashuoneisiin ja toisiin aatelissukuihin, ja toivotussa tapauksessa syntyneiden lasten myötä suku sai itselleen perimisjärjestykseen tai katsomaansa perimisoikeuteen perustuvan mahdollisuuden vaatia edesmenneen hallitsijan alueita itselleen. Lisäksi hallitsija saattoi kuoltuaan jättää useita lapsia, jotka pahimmissa tapauksissa kiistelivät kaikki keskenään pääsystä valtaistuimelle.

Myös Euroopan ulkopuolella syntyi perimissotia, vaikka kuningashuoneiden väliset naimakaupat eivät yleensä samalla tavalla siirtäneet perimisoikeuksia valtakunnan tai kuningashuoneen ulkopuolelle kuin Euroopassa. Näissä sodissa tyypillisesti hallitsijan lähiomaiset taistelivat vallasta. Periytyvän monarkian valtioissa ja valtakunnissa pyrittiin estämään perimyssotia eri keinoin. Esimerkiksi Osmanien valtakunnassa perimyssotia pidettiin vaarallisena, koska Osmanien interregnumin aikana (1402–1413) käytiin monta sotaa, joissa edesmenneen sulttaani Bayezid I:n pojat taistelivat kukin vuorollaan vallasta. Näiden sotien aikana kuoli paljon ihmisiä ja omaisuutta tuhottiin valtavasti. Valtakunta oli myös vaarassa jakautua ja menettää alueitaan, kunnes Mehmed I voitti sodan ja nousi hallitsijaksi 1413. Hänen poikansa Murad II:n joutui käymään samaa kamppailua, sillä viimeinen Bayezidin elossa oleva poika Mustafa Çelebi nosti kaksi kapinaa saadakseen vallan itselleen. Välttääkseen vastaavat perimysongelmat Mehmed II surmautti kaikki veljensä noustuaan valtaistuimelle 1444. Tapaa käyttivät myös monet muut osmanien sulttaanit seuranneen kahdensadan vuoden aikana. Myös Euroopassa mahdollisia kilpailijoita pyrittiin surmaamaan salamurhaamalla, tai estämällä heidän valtapyrkimyksensä vangitsemalla, ajamalla maanpakoon tai juonittelun keinoin.

1700-luvun loppua lähestyttäessä valta alkoi jakautumaan kuningashuoneilta ja aatelistolta kansaa edustaville laitoksille erityisesti Euroopassa. Useimmista monarkioista tuli perustuslaillisia, eikä sotimisen aloittaminen ollut enää yksinomaan monarkin päätettävissä. Vaikka konflikteja ja sotia on syntynyt myös uudempia valtiomuotoja edustavien valtioiden sisälle ja välille, niin yksi nykyaikaisen valtiomuodon demokraattisen tasavallan merkittävistä puolustuksista on se, ettei sen vapailla ja yleisillä vaaleilla valittavaan valtiojohtoon perustuva järjestelmä mahdollista enää perimissodan syntymistä.

Perimyssotia

• Antiokian perimyssota 1201–1219
• Champagnen perimyssota 1216–1222
• Flanderin perimyssota 1244–1257
• Thüringenin perimyssota 1247–1264
• Euboian perimyssota 1256–1258
• Limburgin perimyssota 1283–1289
• Bretagnen perimyssota 1341–1365
• Brabantin perimyssota 1356–1357
• Lüneburgin perimyssota 1370–1388
• Moskovan perimyssota 1425–1453
• Milanon perimyssota 1447–1454
• Kastilian perimyssota 1475–1479
• Burgundin perimyssota 1477–1493
• Landshutin perimyssota 1504–1505
• Portugalin perimyssota 1580–1583
• Jülichin perimyssota 1609–1614
• Monferraton perimyssota 1613–1617
• Mantovan perimyssota 1628–1631
• yhdeksänvuotinen sota 1688–1697, toiselta nimeltään Pfalzin perimyssota
• Espanjan perimyssota 1701–1714
• Jaavan perimyssodat 1703–1708, 1719–1722 ja 1749–1757
• Puolan perimyssota 1733–1735
• Itävallan perimyssota 1740–1748
• Baijerin perimyssota 1778–1779

Muita vallan perimisestä syntyneitä konflikteja, joita ei aina nimitetä perimyssodiksi

• satavuotinen sota 1337–1453
• Kastilian ensimmäinen sisällissota 1350–1369
• Osmanien interregnum 1402–1413
• ruusujen sota 1455–1485
• inkojen sisällissota 1529–1532
• Ranskan uskonsotien kahdeksas vaihe 1584–1598
• devoluutiosota 1667–1668
• Espanjan karlistisodat 1833–1839, 1846–1849 ja 1872–1876
• toinen Saksan–Tanskan sota 1864 (alkoi Schleswigin perimyskiistasta, joka laajeni koskemaan myös perustuslakia)