Piirturi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Väripiirturi

Piirturi tai plotteri (engl. plotter) on tulostuslaite, joka soveltuu viivapiirrosten tulostamiseen. Piirturiksi kutsutaan myös laitetta, joka toimii oskilloskoopin tapaan mutta jonka tuloste piirtyy paperille.

Piirturin ajatuksen keksivät CalCompin perustajat Gene Seid ja Robert Morton vuonna 1953, mutta rahoituksen puutteen vuoksi sitä ei saatu markkinoille ennen vuotta 1959.[1]

Piirturi toimii kynällä, jota ohjataan kahdella akselilla askelmoottorien avulla.[1] Lisäksi tarvitaan menetelmä kynän laskemiseen ja nostamiseen.[1] Ohjelmisto laskee milloin kynää on siirrettävä jommalla kummalla akselilla suorien viivojen tai kaarien piirtämiseen.[1] Myöhemmin piirtureihin lisättiin useampia kyniä eri värejä varten.[1]

Piirturi tulostimena

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirturia on perinteisesti käytetty suurten viivapiirrosten tekemiseen silloin kun tulostimen käyttö ei ole tarkoituksenmukaista. Piirturia on käytetty rakennuspiirustusten tulostukseen. Piirturia käytetään myös esimerkiksi maanjäristyksiä mittaavissa laitteissa jatkuvan viivan piirtoon ja lääketieteessä sydän- ja aivosähkökäyrien tulostukseen.

Piirturin erottaa matriisitulostimesta sen toimintatapa. Piirturi sananmukaisesti piirtää viivaa kynällä, toisin kuin tulostimet. Nykyään on käytössä leveälle rullapaperille tulostavia tulostimia joita puhekielessä kutsutaan piirtureiksi käyttötarkoituksen perusteella. Teknisesti nämä ovat kuitenkin tulostimia.

Valopiirturi on laite, jolla valotetaan maskeja piirilevyjen valmistuksessa.

Raskaan liikenteen kalustossa käytetään ajopiirturia tallentamaan ajoneuvon nopeus ja ajoaika. Vuoden 2006 jälkeen rekisteröidyssä kalustossa perinteinen paperikiekolle piirtävä laite on korvattu tiedot tallentavalla digitaalisella ajopiirturilla.

Mittauspiirturi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet analogiset mittalaitteet voidaan varustaa piirturilla, joka tavallisesti tulostaa jonkin suureen kuten lämpötilan, ilman suhteellisen kosteuden tms. ajan funktiona. Tällaisella piirturilla voidaan tulostaa myös sydänfilmi.

  1. a b c d e Jim Belcher: The evolution of computer displays arstechnica.com. 24.1.2011. Viitattu 15.4.2022. (englanniksi)
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.