Rantakotilo
| Rantakotilo | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Nilviäiset Mollusca |
| Luokka: | Kotilot Gastropoda |
| Lahko: | Neotaenioglossa |
| Heimo: | Rantakotilot Littorinidae |
| Suku: | Littorina |
| Laji: | littorea |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Rantakotilo eli litorinakotilo (Littorina littorea) on rantakotiloiden heimoon (Littorinidae) kuuluva pieni kotilo, joka elää Pohjois-Atlantin rantavyöhykkeessä.[2][3]
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rantakotilolla on luja kuori, joka on enintään 3,2 cm korkea ja 2,5 cm leveä. Kuoressa on viisi tai kuusi pulleaa kierrettä, joiden välissä on vain ohut sauma. Kierteiden muodostama spiraali on ulkoneva ja teräväkärkinen varsinkin nuorilla kotiloilla. Ylimmät kierteet ovat joskus täysin litteät tai jopa koverat, ja alin kierre voi olla peräti 85 % koko kotilon korkeudesta. Kuori näyttää sileälle vanhoilla kotiloilla, mutta siinä on lukemattomia kasvurenkaita ja hentoja, spiraalin suuntaisia harjanteita.[2]
Kuori on tavallisesti musta tai harmaanruskea, mutta joskus myös punainen, oranssi tai valkoinen. Väri on tummempi kierteiden välissä ja vaaleampi spiraalin kärjessä. Kuoren suuaukko on korvanmuotoinen ja kotilo voi halutessaan peittää sen kalkkikannella. Suuaukon tumma ulkoreuna saa alkunsa viimeisestä kierteestä ja paksu sisäreuna valkoisen keskuspylvään eli columellan tyvestä. Tuntosarvet ovat litteät ja leveät, ja niissä on mustia juovia.[2]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rantakotilon alkuperäinen levinneisyysalue on Euroopassa ja ulottuu Pohjois-Espanjaan etelässä ja Vienanmerelle pohjoisessa. Sitä tavataan yleisesti Britteinsaarten, Alankomaiden ja Helgolandin rannikolla. Sen sijaan Englannin kanaalin ja Scillynsaarilla se on harvinainen.[2]
Laji on levinnyt Euroopasta ihmisen mukana Pohjois-Amerikan itärannikolle jo ennen 1800-luvun puoltaväliä. Nykyisin sitä tavataan paikoin myös Pohjois-Amerikan Tyynenmeren rannikolla.[3]
Litorinameri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suolapitoisuus rajoittaa rantakotilon levinneisyyttä, eikä se tämän takia menesty nykyisessä Itämeressä. Itämeren varhaisvaiheista Litorinameren aikaan (noin 7000–4000 vuotta sitten) suolapitoisuus oli nykyistä korkeampi, ja tuon ajan kerrostumissa ranta- l. litorinakotilon kuoret ovat yleisiä Itämeren sisäosissakin. Näistä kuorista merivaihe on saanut nimensä.
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rantakotilot sietävät hyvin murtovettä ja viihtyvät kaikenlaisilla rannoilla suojattomia kalliorantoja lukuun ottamatta. Ne elävät yleensä vuorovesivyöhykkeessä, mutta levinneisyysalueen pohjoisosissa myös sen alapuolella 60 metrin syvyyteen saakka. Suojaisissa oloissa ne saattavat lähteä vaeltamaan liejuisille rannoille ravinnon perässä.[2]
Kalastus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rantakotiloita kerätään ihmisravinnoksi keskimäärin 2 000–3 000 tonnia vuodessa pääasiassa Irlannissa.[4]
-
Elävä rantakotilo, jalka näkyvissä. -
Yhdyskunta Syltillä. -
Keitettyjä rantakotiloita.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Littorina littorea ITIS. Viitattu 28.2.2010.
- ↑ a b c d e Littorina littorea (html) Marine Species Identification Portal. ETI BioInformatics. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 28.2.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Littorina littorea NAS - Nonindigenous Aquatic Species. USGS.
- ↑ FAO Capture Production of Littorina littorea FishBase. FAO Fisheries and Aquaculture Statistics. Viitattu 28.2.2010.