Rusko (Tampere)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rusko
Ruskoa Saarenmaantien ja Kauhakorvenkadun risteyksessä lähellä Kangasalan rajaa.
Ruskoa Saarenmaantien ja Kauhakorvenkadun risteyksessä lähellä Kangasalan rajaa.
Kaupunki Tampere
Suuralue Kaakkoinen suuralue
Suunnittelualue Rusko
Koordinaatit 61°27′00″N, 023°53′38″E
Kaupunginosa nro 075
Väkiluku 65 (2023)
Postinumero(t) 33720
Lähialueet Hervanta, Hervantajärvi, Kaukajärvi, Kangasala

Rusko on Tampereen kaupunginosa noin kahdeksan kilometriä kaakkoon kaupungin keskustasta. Alue on enimmäkseen teollisuusaluetta. Ruskossa sijaitsee vuonna 1971 perustettu Tampereen Veden vedenpuhdistuslaitos.

Rusko sijaitsee Kangasalan rajalla. Pohjoisessa se rajautuu Kaukajärveen, lännessä Hervantaan ja etelässä Hervantajärven kaupunginosaan.[1] Ruskon halki virtaa Houkanjärvestä Kangasalan puolelta alkunsa saava Houkanoja, jonka nimi muuttuu alajuoksulla Vihiojaksi. Oja laskee Pyhäjärven Vihilahteen.[2]

Vuoteen 1947 saakka Messukylän kuntaan kuulunut Kaukajärven eteläpuolinen alue tunnettiin aikoinaan Ruskonmaana, josta nykyinen kaupunginosan nimi on lyhennetty. Siellä sijaitsi Hatanpään kartanoon kuulunut Etu-Ruskon torppa ja sen kautta kulki kylätie Kaukajärveltä Kangasalan puolelle Luukkaalan kylään (nykyisin Saarenmaantie). Toisen maailmansodan jälkeen alueelle muodostettiin muutamia tiloja paikkakunnalle asutetulle siirtoväelle. Ruskon ensimmäinen osa-asemakaava vahvistettiin vuonna 1977, ja alue varattiin pääasiassa pienteollisuudelle. Katujen nimet viittaavat suurelta osin alueella olleiden peltojen ja niittyjen nimiin.[3]

Ruskossa oli vuoden 2021 lopussa melkein 1 800 työpaikkaa. Niistä 1 100 oli teollisuudessa. Rusko onkin pääosin teollisuusaluetta, mutta kaupunginosassa on myös asutusta. Ruskon läpi kulkevalta Kauhakorvenkadulta erkanee sorapintainen Solkimäenkatu, jonka varrella asuu suurin osa alueen asukkaista. Yhteensä Ruskossa asui vuoden 2023 tietojen mukaan 65 ihmistä.[4]

  1. Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 2008-2009 (pdf) (s. 197) 2010. Tampere: Tampereen kaupunki.
  2. Louhivaara 1999, s. 163–164.
  3. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 161. Tampereen museoiden julkaisuja 51. Tampere, 1999. ISBN 951-609-105-9.
  4. Jannika Melkko: ”Kuin asuisimme maalla”. (Koti-liite) Aamulehti, 10.8.2024, 143. vsk, nro 217, s. 2–3. Tampere: Sanoma Media Finland Oy.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.