Steve Morse

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Steve Morse
Steve Morse vuonna 2005.
Steve Morse vuonna 2005.
Henkilötiedot
Syntynyt28. heinäkuuta 1954 (ikä 70)
Muusikko
Aktiivisena 1970
Tyylilajit Rock
Fuusio
Country
Funk
Klassinen
Soittimet Music Man
Yhtyeet Dixie Dregs
Deep Purple
Kansas
Living Loud
Aiheesta muualla
www.stevemorse.com

Steven J. Morse (s. 28. heinäkuuta 1954 Hamilton, Ohio) on yhdysvaltalainen kitaristi ja säveltäjä. Hänen uransa on monipuolinen sisältäen mm. fuusiota, rockia, countrya, funkia, jazzia ja klassista musiikkia.

Ennen uransa varsinaista alkua Morse opiskeli University of Miami's School of Music -oppilaitoksella. Uransa aikana hän on soittanut yhtyeissä Living Loud, Dixie Dregs ja Kansas. Soolouran yhtye on ollut Steve Morse Band. Vuonna 1994 hän liittyi Deep Purplen kitaristiksi.

Hänen kenties tunnetuin yksittäinen sävellyksensä on kitara-viulu duetto "Northern Lights" Dixie Dregs -yhtyeelle, jonka säveltäjä hän pääosin oli. Hän on levyttänyt tämän kappaleen myös klassisen kitaristi Manuel Barruecon kanssa. Morse on voittanut viidesti Guitar Player -lehden äänestyksen sarjassa "Best Overall Guitarist"[1] Esimerkiksi John Petrucci on nimennyt hänet innoittajakseen. Steve Morsen mukaan on nimetty kitarasarja ja yksilöity vahvistinsarja.

Steve Morse, Frank Brittingham, Johnny Carr ja Andy West soittivat 1960-luvun lopussa Dixie Grit -yhtyeessä. Rumpali Carr vaihtui myöhemmin Mark Parrishiin. Vuonna 1972 Dixied Grit hajosi Morsen päästyä University of Miami's School of Music - oppilaitokseen. Oppilaitoksessa opiskelivat tähän aikaan myös jazz-kitaristi Pat Metheny sekä basisti Jaco Pastorius.[1]

Morse ja West jatkoivat esiintymistä duona, jonka nimeksi he antoivat Dixie Dregs. Dixie Dregsin musiikki on pääosin instrumentaalista fuusiojazzia ja progressiivista rockia.

Vuonna 1973 Morse ja West tutustuivat oppilaitoksessa viulisti Allen Sloaniin ja rumpali Rod Morgensteiniin, jotka liittyivät Dixie Dregsiin. Vuonna 1974 yhtyeeseen liittyi myös kosketinsoittaja Frank Josephs. Yhtye äänitti yliopistolla ensimmäisen albuminsa nimeltä The Great Spectacular vuonna 1975. Vuonna 1976 yhtye solmi levytyssopimuksen Capricom Recordsin kanssa. Seuraava albumi, Free Fall, julkaistiin vuonna 1977. Samana vuonna kosketinsoittaja Mark Parrish liittyi uudelleen yhtyeeseen.

Vuonna 1978 yhtye julkaisi albumin What If ja lähti kiertueelle. Joulukuussa kosketinsoittaja Mark Parrish lähti yhtyeestä. Hänen tilalleen otettiin T Lavitz. Vuonna 1979 yhtye julkaisi seuraavan albuminsa Night of the Living Dregs. Albumi toi yhtyeelle jälleen Grammy-ehdokkuuden. Vuonna 1981 yhtye vaihtoi nimensä The Dregs:ksi tavoitellen suurempaa suosiota. Viulisti Sloan vaihdettiin Mark O'Connoriin vuonna 1983. The Dregs ei kuitenkaan saavuttanut tavoittelemaansa suurempaa suosiota joten jäsenet erosivat kukin omiin projekteihinsa. Kaikkiaan Dixie Dregs on ollut viidesti Grammy-ehdokkaana.[1]

1980-luvun lopussa yhtye palasi ja teki kiertueen kokoonpanolla, johon kuuluivat Morse, Morgenstein, Lavitz ja Doan. Samalla julkaistiin kokoelma Divided We Stand. Tällä hetkellä Dregs on joukko entisiä jäseniä, jotka silloin tällöin kokoontuvat kiertueelle tai äänityksiin.

Vuonna 1986 Morse liittyi Kansasiin. Yhtyeeseen kuuluivat silloin Morsen lisäksi kitaristi Rich Williams, rumpali Phil Ehart, laulaja-kosketinsoittaja Steve Walsh ja basisti Billy Greer. Tällä kokoonpanolla tehtiin levyt Power (1986) ja In The Spirit of Things (1988) sekä 1989 taltioitu ja vasta 1998 julkaistu King Biscuit- livelevy.[1] Vuonna 1992 Morse jätti Kansasin ja liittyi Deep Purpleen vuonna 1994.

Steve Morse pestattiin Deep Purpleen vuoden 1993 maailmankiertueella eronneen Ritchie Blackmoren tilalle. Yhtyeen muut jäsenet olivat laulaja Ian Gillan, basisti Roger Glover, rumpali Ian Paice ja kosketinsoittaja Jon Lord. Yhtye ryhtyi työstämään uuden kitaristin voimin uusia kappaleita. Tuloksena olivat albumit Purpendicular vuonna 1996 ja Abandon vuonna 1998. Yhtye julkaisi vielä yhden albumin Bananas (2003), ennen kuin alusta asti mukana ollut Jon Lord erosi, ja tilalle tuli Don Airey, joka oli soittanut mm. Black Sabbathissa, Rainbowssa ja Whitesnakessa. Vuonna 2005 Deep Purple julkaisi albumin Rapture of the Deep.

Morse soitti vuoden 2022 heinäkuuhun asti Deep Purplessa, kunnes joutui jättämään yhtyeen vaimonsa sairauden vuoksi.

Living Loudissa soittivat Uriah Heepin rumpali Lee Kerslake ja entinen basisti Bob Daisley, Steve Morse sekä Deep Purplestakin tuttu kosketinsoittaja Don Airey. Laulajana toimi muun muassa Cold Chisel ja INXS kokoonpanoissa ollut Jimmy Barnes.

Yhtye on tullut tunnetuksi siitä, että se äänitti vuonna 2004 ilmestyneelle debyyttialbumilleen paljon materiaalia Ozzy Osbournen kahdelta ensimmäiseltä studioalbumilta Blizzard of Ozz ja Diary of a Madman, joille Bob Daisley ja Lee Kerslake kirjoittivat Osbournen ja Randy Rhoadsin kanssa aikanaan paljon materiaalia. Tähän ovat päällimmäisenä syynä olleet Osbournen ja Daisley/Kerslake -kaksikon väliset riidat, jotka koskivat nimenomaan Osbournen kahden ensimmäisen studioalbumin rojalteja. Daisley ja Kerslake eivät mielestään ole saaneet niitä oikeutetusti.

  • 1975 The Great Spectacular
  • 1977 Free Fall
  • 1978 What If
  • 1979 Night Of The Living Dregs
  • 1980 Dregs Of The Earth
  • 1981 Unsung Heroes
  • 1982 Industry Standard
  • 1989 Divided We Stand
  • 1992 Bring 'Em Back Alive
  • 1994 Full Circle
  • 1997 King Biscuit Flower Hour Presents – The Dregs 1979
  • 2000 California Screamin
  • 2002 20th Century Masters: The Best Of The Dixie Dregs
  • 2002 Sects, Dregs & Rock 'n' Roll

Steve Morse Band ja soololevyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1984 The Introduction
  • 1985 Stand Up
  • 1989 High Tension Wires
  • 1991 Southern Steel
  • 1992 Coast To Coast
  • 1995 Structural Damage
  • 1996 StressFest
  • 2000 Major Impacts
  • 2002 Split Decision
  • 2004 Major Impacts 2
  • 2005 Prime Cuts – From Steve Morse's Magna Carta sessions
  • 2009 Out Standing in Their Field
  • 1986 Power
  • 1988 In the Spirit of Things
  • 1998 King Biscuit Flower Hour Presents Kansas (äänitetty 14. helmikuuta 1989)
  • 2004 Sail On: The 30th Anniversary Collection
  • 1996 Purpendicular
  • 1998 Abandon
  • 1999 Total Abandon
  • 2003 Bananas
  • 2005 Rapture of the Deep
  • 2013 Now What !?
  • 2017 Infinite

Muita levytyksiä

  • Tales from Yesterday: Yes Tribute kappaleet "Clap" ja "Mood For The Day"[2]
  • Nylon & Steel yhteistyö Manuel Barruecon kanssa, mukana useita kitaristeja mm. Andy Summers

kappaleet "Cavatina", "Without Sunglasses/Sense Ulleres de Sol","Northern Lights", "Up In The Air"[3]

  • "Up In The Air" on Morsen säveltämä, alun perin Steve Howen kanssa esitetty duetto albumilla Industry Standard
  • Evans ym. Rolling Stone Encyclopedia of Rockn' Roll 1995 ISBN 0-684-81044-1
  • Albumi Tales from Yesterday: Yes Tribute – Magna Carta 9003 1995
  • Albumi Manuel Barrueco – Nylon & Steel – Angel Records 7243 5 56941 26
  1. a b c d Rolling Stone Encyclopedia s. 272, 531
  2. Yes Tribute
  3. Angel Records 7243 5 56941 26

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]