Tyyppi-identiteettiteoria
Tyyppi-identiteettiteoria eli tyyppifysikalismi on fysikalistinen mielenfilosofinen identiteettiteoria, jonka mukaan henkiset tapahtumat ovat tyyppi-identtisiä aivoissa tapahtuvien fysikaalisten tapahtumien kanssa. Näiden tapahtumien välillä vallitsee näin korrelaatio. Tyyppi-identiteettiteorian mukaan esimerkiksi kipu on identtistä joidenkin tiettyjen aivotilojen (kuten C-fiber-stimulaatio) kanssa.
Tyyppi-identiteettiteoria syntyi 1950-luvulla behaviorismin hiipumisen myötä. Mielenfilosofian valtavirtana se säilyi kuitenkin ainoastaan 1970-luvulle asti, jolloin funktionalismi syrjäytti sen, lähinnä Hilary Putnamin monitoteutuvuuden argumentin ansiosta.
Teoriaa kutsutaan tyyppi-identiteettiteoriaksi erotuksena samankaltaisesta mutta erillisestä teoriasta nimeltä esiintymä- eli token-identiteettiteoria. Ero perustuu tyyppi–token-erotteluun.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]U. T. Place oli eräs tyyppi-identiteettiteorian kehittäjiä ja tunnetuksi tekijöitä 1950- ja 1960-luvuilla. Hänen mukaansa tyyppi-identiteettiteorioiden ajatus sai alkunsa 1930-luvulla psykologi E. G. Boringin kautta. Kesti lähes neljännesvuosisadan ennen kuin ajatus sai hyväksyntää filosofien parissa. Boring kirjoitti teoksessaan The Physical Dimensions of Consciousness (1933):
»Tämän kirjoittajalle täydellinen korrelaatio on identtisyyttä. Kaksi tapahtumaa, jotka tapahtuvat aina yhdessä samaan aikaan samassa paikassa, ilman mitään ajallista tai avaruudellista eroa, eivät ole kaksi tapahtumaa vaan sama tapahtuma. Tämänhetkiset mieli–ruumis-korrelaatioiden muotoilut eivät myönnä avaruudellista korrelaatiota, joten ne palauttavat [mieli–ruumis-korrelaatiot] pelkästään ajallisiksi korrelaatioiksi.[1]»
Placen mukaan esteenä sille, että tällainen näkemys mielestä olisi hyväksytty, oli se etteivät filosofit ja loogikot olleet vielä kiinnostuneet riittävässä määrin identiteetin ja viittaamisen kysymyksistä yleisesti. Tuohon aikaan vallitseva tietoteoria loogisten positivistien keskuudessa oli fenomenalismi. Boring kannatti itsekin tällaista teoriaa, ja pyrki yhdistämään sen identiteettiteorian kanssa. Tämä johti eräänlaiseen reductio ad absurdumiin, koska aivotilat osoittautuvat tällaisella analyysillä identtisiksi värien, muotojen, äänien ja muiden aistikokemusten kanssa.
Ilmapiiri fysikalistisia ja realistisia ajatuksia kohtaan muuttui 1900-luvun puoltaväliä kohti sallivammaksi. Tähän vaikuttivat toisaalta uudelleen herännyt kiinnostus Gottlob Fregen töitä ja hänen mieltä ja merkitystä koskevia ajatuksiaan kohtaan (muun muassa Herbert Feiglin ja J. J. C. Smartin taholta) ja toisaalta fenomenalismin kumoaminen Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofian ja J. L. Austinin vaikutuksesta. Looginen behaviorismi kehittyi vakavaksi haastajaksi kartesiolaiselle ”aaveelle koneessa”, ja vaikka sen vaikutus mielen ja ruumiin ongelman suhteen ei kestänytkään kovin kauan, siihen kuulunut sisäisten tapahtumien eliminointi mielenfilosofiasta vaikutti myös tyyppi-identiteettiteorian muotoiluihin ja hyväksyntään.
Tyyppi-identiteettiteorian eri muotoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kolmen yleisimmän tyyppi-identiteettiteorian muotoilun, Placen, Feiglin ja Smartin, välillä on pieniä mutta mielenkiintoisia eroja. Kaikki jakavat kuitenkin keskeisen ajatuksen siitä, että mieli on identtinen jonkin fysikaalisen kanssa. Teoriat julkaistiin useissa artikkeleissa 1950-luvun loppupuolella.
Place
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Placen (1956) ajatus perustui Bertrand Russellin tekemään erotteluun erilaisten olla-lauseiden välillä: olla identiteetin merkityksessä, olla yhtäsuuruuden merkityksessä ja olla koostumuksen merkityksessä. Placen ajatus liittyi näistä täsmällisemmin koostumukseen. Placen mukaan korkeamman tason henkiset tapahtumat koostuvat alemman tason fysikaalisista tapahtumista ja ne voidaan lopulta palauttaa analyyttisesti niihin. Näin Place pystyi vastaamaan vastaväitteeseen siitä, etteivät ”aistimukset” tarkoita samaa kuin ”henkiset prosessit”, esimerkillä siitä, ettei ”salama” tarkoita samaa kuin ”sähköinen purkaus”, koska määritämme jonkin salamaksi katsomalla ja näkemällä sen, kun taas määritämme jonkin sähköpurkaukseksi kokeellisin menetelmin. Siitä huolimatta lause ”salama on sähköinen purkaus” on totta, koska edellinen koostuu jälkimmäisestä.
Feigl ja Smart
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Feigl (1957) ja Smart (1959) puolestaan tulkitsivat identiteetin kahden kuvauksen samaan asiaan viittaavien referenttien välisenä identtisyytenä, aivan kuten ”aamutähti” ja ”iltatähti” viittaavat kummatkin Venukseen. Näin he olisivat vastanneet vastaväitteeseen siitä, etteivät ”aistimukset” tarkoita samaa kuin ”aivoprosessit”, herättämällä fregeläisen erottelun: ”aistimukset” ja ”aivoprosessit” tarkoittavat todellakin eri asioita, mutta ne viittaavat samaan fysikaaliseen ilmiöön. Näin lauseessa ”aistimukset ovat aivoprosesseja” on kyse kontingentista, ei välttämättömästä, identtisyydestä.
Kritiikki ja vastaukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monitoteutuvuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Monitoteutuvuus
Monitoteutuvuutta koskeva argumentti on yleisimpiä ja vaikutusvaltaisimpia vastaväitteitä tyyppi-identiteettiteoriaa vastaan. Monitoteutuvuuden ajatuksen mukaan henkiset tilat voivat toteutua monissa erilaisissa järjestelmissä, ei pelkästään aivoissa. Koska identiteettiteoria identifioi henkiset tapahtumat tiettyihin aivotiloihin, se ei salli sitä, että henkiset tilat toteutuisivat sellaisissa organismeissa tai vaikka tietokonejärjestelmissä, joilla ei ole aivoja. Argumentin mukaan tyyppi-identiteettiteoria on siis teoriana liian kapea, koska se ei salli sitä, että muilla kuin ihmisillä olisi henkisiä tiloja. Mielenfilosofisista teorioista esiintymäidentiteettiteoria, jossa ainoastaan tietyt henkisten tilojen esiintymät eli tokenit katsotaan identtisiksi tiettyjen fysikaalisten tapahtumien esiintymien kanssa, ja funktionalismi sen sijaan sallivat monitoteutuvuuden.
Tyyppi-identiteettiteorian kannattajien vastaus tähän vastaväitteeseen on, että vaikka voikin olla totta, että henkiset tilat ovat monitoteutuvia, tämä ei osoita tyyppi-identiteettiteoriaa epätodeksi: Smartin mukaan funktionalistinen toisen kertaluvun [kausaalinen] tila on tila, jossa on olemassa jokin ensimmäisen kertaluvun tila tai joku muu joka aiheuttaa tai aiheutuu käyttäytymisestä johon funktionalisti viittaa. Näin funktionalismissa on kyse toisen kertaluvun tyyppi-identiteetistä.
Hilary Putnam on vastannut Smartin vastaukseen hylkäämällä funktionalismin, koska hänen mukaansa se todellakin on toisen kertaluvun tyyppi-identiteettiteoria. Putnam käytti monitoteutuvuuden ajatusta funktionalismia itseään vastaan, ehdottamalla että henkiset tapahtumat (tai Putnamin terminologialla lajit) voidaan toteuttaa eri tavalla erilaisten funktionaalisten/komputationaalisten lajien kautta; tiettyjen henkisten lajien ja tiettyjen funktionaalisten lajien välillä voi olla vain token-identtisyys. Putnam ja monet häntä seuranneet katsovat olevansa ei-reduktiivisia fysikalisteja.
Kvaliat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kvalia
Toinen usein toistuva vastaväite on se, ettei tyyppi-identiteettiteoria pysty selittämään fenomenaalisia henkisiä tiloja eli kvalioita, kuten esimerkiksi kivun, surun tai kuvotuksen kokemusta. Tällaiset kvaliat ovat tietoisen kokemuksen subjektiivisia kvaliteetteja: esimerkiksi, miltä sinusta tuntuu astua nastan päälle. Muun muassa Saul Kripke (1972) ja David Chalmers (1996) ovat katsoneet, etteivät identiteettiteorian kannattajat voi identifioida fenomenaalisia henkisiä tiloja aivotilojen (tai minkään muidenkaan fysikaalisen tilojen) kanssa, koska ihmisillä on eräänlainen suora tietoisuus tällaisten kvalitatiivisten henkisten tilojen luonteesta, ja niiden luonne on kvalitatiivinen tavalla joka ei päde aivotiloihin.
Eräs tunnettu kvalia-argumentin muotoilu on Frank Jacksonin (1982) Maryn huoneen ajatuskokeen muodossa esittämä. Jackson kehottaa meitä ajattelemaan erityisen nerokasta supertiedemiestä nimeltä Mary, joka on ollut lukittuna täysin mustavalkoiseen huoneeseen koko elämänsä ajan. Kaikkien väreistä riisutussa maailmassa elettyjen vuosien aikana hän on opiskellut (mustavalkoisten kirjojen ja television välityksellä) neurofysiologiaa, näköaistin toimintaa ja sähkömagnetiikkaa näiden tieteiden täydessä laajuudessa, niin että hän tuntee kaikki fysikaaliset tosiseikat, jotka liittyvät näköaistin toimintaan. Kun Mary vapautetaan huoneestaan ja hän kokee värit ensimmäistä kertaa, oppiiko hän jotain uutta? Jos vastaamme ”kyllä” (niin kuin Jackson olettaa meidän tekevän), tällöin olemme kieltäneet tyyppifysikalismin totuuden, sillä jos Mary olisi oppinut kaikki väriaistimukseen liittyvät fysikaaliset tosiseikat ennen vapautumistaan, silloin se, että hän oppii jotain uutta kokiessaan värien kvalian, paljastaa että värien kokemisessa on jotain sellaista jota pelkkä fysikalistinen kuva ei tavoita.
Tyyppi-identiteettiteorian kannattaja, kuten Smart, pyrkii selittämään tällaiset ilmiöt pois katsomalla, että henkisten tapahtumien kokemukselliset ominaisuudet ovat ”puheenaiheneutraaleja” (topic-neutral). Käsite on peräisin Gilbert Ryleltä, joka katsoi esimerkiksi sellaisten termien kuin ”jos”, ”tai”, ”ei”, ”koska” ja ”ja” olevan kulloisestakin puheenaiheesta riippumattomia. Jos jostakin keskustelusta kuulisi vain tällaisia sanoja, olisi mahdotonta sanoa, käsitteleekö keskustelu geologiaa, fysiikkaa, historiaa, puutarhanhoitoa tai jotain muuta. Identiteettiteorian kannattajalle aistinsisältö ja kvaliat eivät ole todellisia aivoissa (tai fysikaalisessa maailmassa yleensä) olevia asioita, vaan sellaisia ilmaisuja kuin ”keskiverto sähkömies”. Ilmaisua voidaan analysoida ja selittää suhteessa todellisiin sähkömiehiin, mutta se ei viittaa mihinkään tiettyyn olemassa olevaan sähkömieheen.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Borg, E. G.: The Physical Dimensions of Consciousness, s. 16, (1933); Placen lainaamana: To the author a perfect correlation is identity. Two events that always occur together at the same time in the same place, without any temporal or spatial differentiation at all, are not two events but the same event. The mind-body correlations as formulated at present, do not admit of spatial correlation, so they reduce to matters of simple correlation in time. The need for identification is no less urgent in this case.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chalmers, David (1996): The Conscious Mind, Oxford University Press, New York.
- Feigl, Herbert (1958): "The 'Mental' and the 'Physical'" teoksessa Feigl, H., Scriven, M. and Maxwell, G. (eds.) Concepts, Theories and the Mind-Body Problem, Minneapolis, Minnesota Studies in the Philosophy of Science, Vol. 2.
- Feigl, Herbert (1967): The 'Mental' and the 'Physical', The Essay and a Postscript, Minneapolis, University of Minnesota Press.
- Jackson, Frank (1982): "Epiphenomenal Qualia", Philosophical Quarterly 32, pp. 127–136.
- Kripke, Saul (1972/1980): Naming and Necessity, Cambridge, Mass., Harvard University Press.
- Lewis, David (1966): "An Argument for the Identity Theory", Journal of Philosophy, 63, ss. 17–25.
- Lewis, David (1980): "Mad Pain and Martian Pain" teoksessa Readings in the Philosophy of Psychology, Vol. I, N. Block (toim.), Harvard University Press, ss. 216–222. (myös Lewis: Philosophical Papers, Vol. 1, Oxford University Press, 1983.)
- Place, U. T. (1956). "Is Consciousness a Brain Process?", British Journal of Psychology, 47, ss. 44–50.
- Place, U. T.: "Identity Theories", A Field Guide to the Philosophy of Mind. Società italiana per la filosofia analitica, Marco Nanni (toim.). (verkossa (Arkistoitu – Internet Archive))
- Putnam, Hilary (1988): Representation and Reality. The MIT Press.
- Smart, J.J.C. (1959): "Sensations and Brain Processes", Philosophical Review, 68, ss. 141–156.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Identity Theory Dictionary of the Philosophy of Mind (englanniksi)
- Schneider, Steven: Identity Theory The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
- Smart, J. J. C.: The Identity Theory of Mind The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
