Vahinko

Vahinko on:

1. a) jonkin tapahtuman, teon, toiminnan tms. jollekulle tai jollekin aiheuttama menetys, tappio, haitta, vaurio tai muu paha; tämän vastakohtana on esimerkiksi etu, hyöty tai voitto;

- taloudellinen vahinko tai myrskyn aiheuttamat vahingot

1. b) edelliseen liittyen sellainen asia, joka puhujan mielestä on valitettava tai ikävä;

- ”On vahinko, että yrityksemme epäonnistui.”

2. a) onneton tapahtuma tai sattuma, onnettomuus, tapaturma;

- esimerkiksi työssä sattunut vahinko tai kolari

2. b) epähuomiossa tai erehdyksessä sattunut tapahtuma tai teko, erehdys, sattuma.

- ”Mies horjahti vahingossa laiturilta mereen.”

Vahinkojen taloudellisiin seurauksiin varaudutaan usein ennakolta erilaisilla vakuutuksilla. Vahinkoja myös tutkitaan, jotta niiltä voidaan välttyä.

Vahingonkorvausvelvollisuus

Vahingonkorvauslain mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei laista muuta johdu.

Näin ollen ihminen ei ole lähtökohtaisesti vastuussa "vahingossa" aiheuttamistaan vahingoista eli tapaturmista, joihin ei liity huolimattomuutta tai muuta erityistä vastuuperustetta. Muussa tapauksessa vahingon aiheuttaja voi joutua vahingonkorvausvelvolliseksi.

Suomen lainsäädännössä ei ole yksiselitteistä vahingon käsitettä, vaan vahingon korvattavuus on selvitettävä perehtymällä laajasti oikeusjärjestykseen. Oikeuskirjallisuudenkin esittämät luokittelut ovat pikemminkin esitystä tukevia apuneuvoja kuin korvattavuuden osoittavia tarkkoja määrittelyjä. Yleisperiaatteena on, että vahingon kärsineen henkilön olosuhteita verrataan oloihin, joissa hän eläisi ilman kärsimäänsä vahinkoa. Näin noudatetaan täyden korvauksen periaatetta eli vahingonkorvauksen tulisi saattaa henkilö sellaiseen varallisuusasemaan, jossa hän olisi ollut ilman vahinkotapahtuman sattumista.

Korvattavaa vahinkoa koskevat säännökset sisältyvät vahingonkorvauslain (412/1974) 5. lukuun tai lukuisiin muissa laeissa oleviin erityissäännöksiin. Vahingonkorvaus toimii hyvityksenä henkilö- ja esinevahingosta ja joissain tapauksissa myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon (ns. puhdas varallisuusvahinko).

Henkilövahinko

Henkilövahinkona pidetään ihmisen ruumiinvammaa, sairautta tai eräitä psyykkisiä häiriöitä. Perusmääritelmän mukaan henkilövahingoksi luetaan terveydentilan häiriö, joka on lääketieteellisin keinoin todettavissa. Henkilövahingon seurauksena korvataan vahingosta aiheutuneet tarpeelliset sairaanhoitokustannukset ja muut kulut, ansionmenetys, kipu, särky sekä muu tilapäinen tai pysyvä haitta. Korvattavia voivat olla myös kärsimys, elatuksen menetys tai läheisille aiheutuneet kulut. Kuolemaan johtaneesta vahingosta korvataan hautauskulut kohtuulliseen määrään, mutta ei täyden korvauksen periaatteen mukaisesti.

Esinevahinko

Esinevahingossa irtain tai kiinteä esine vaurioituu. Sen synonyymi on omaisuusvahinko, mutta vahingonkorvauslaki ei käytä tätä nimitystä. Esinevahinkona korvataan esineen korjauskustannukset, arvonalennus ja muut kulut tai tuhoutuneen esineen arvo. Esinevahingoksi luetaan myös esineen hallinnan estyminen ja tulojen tai elatuksen väheneminen. Tavallisesti korvauksen saa esineen omistaja, mutta myös rajoitetun esineoikeuden haltijan (esimerkiksi vuokramiehen) vahinko voidaan korvata. Korjattavissa olevasta esineestä korvataan vain korjauskustannukset ja mahdollinen arvonalennus. Jos esinettä ei voida korjata tai se tulee liian kalliiksi, maksetaan yleensä arvokorvaus.

Lähteet

• Nykysuomen sanakirja, osa VI. Porvoo 1966.
• Hemmo, Mika: Vahingonkorvausoikeus. Helsinki 2005.

Aiheesta muualla

• Vahingonkorvauslaki.