Vakuutusyhdistys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vakuutusyhdistys on paikallisesti toimiva, vakuutuksenottajien keskinäiseen vastuuseen perustuva vakuutuslaitos. Yhdistyksen toiminta on rajattua sekä maantieteellisesti että vakuutuslajien osalta.

Vakuutusyhdistysten toiminta Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa vakuutusyhdistysten toimintaa säätelee vakuutusyhdistyslaki. Sen mukaan vakuutusyhdistysten maantieteellinen toiminta-alue voi käsittää enintään 40 Suomen kuntaa yhtenäisellä alueella. Rajoitus ei koske kalastusvakuutusyhdistyksiä, joiden toimintaa ohjaa vakuutusyhdistyslain lisäksi laki kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta.

Vakuutusyhdistykset voivat harjoittaa vain vapaaehtoista vahinkovakuutusta. Ne eivät voi myöntää henkivakuutuksia eivätkä lakisääteisiä vahinkovakuutuksia kuten liikennevakuutuksia tai lakisääteistä tapaturmavakuutuksia. Käytännössä yhdistykset eivät myönnä myöskään sairaus-, yksityistapaturma- tai matkavakuutuksia.[1]

Vakuutusyhdistysten puolesta lakisääteistä vakuutustoimintaa harjoittaa niiden yhdessä omistama Lähivakuutus.[2]

EY:n vakuutusdirektiivit koskevat vakuutusyhtiöiden lisäksi sellaisia vakuutusyhdistyksiä, joiden maksutulo on yli 5 miljoonaa euroa. Tätä suurempia vakuutusyhdistyksiä koskevat samat taloutta ja vakavaraisuutta koskevat säädökset kuin vakuutusyhtiöitä.

Lisämaksuvelvollisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vakuutusyhdistyksen vakuutuksenottajat ovat vastuussa yhdistyksen sitoumuksista. Vakuutuksenottajalta voidaan laissa mainituissa erityistilanteissa periä vakuutusmaksun lisäksi myös lisämaksua jotta taloudellisissa vaikeuksissa oleva yhdistys voisi vastata sitoumuksistaan. Lisämaksuvelvollisuus on rajattu vakuutuksenottajan yhden vuoden vakuutusmaksujen määrään.

Lisämaksuvelvollisuus voi toteutua tilanteessa, jossa yhdistyksen oma pääoma tai toimintapääoma ei täytä laissa asetettuja vaatimuksia tai selvitystilassa olevan yhdistyksen omaisuus ei riitä velkojen maksamiseen.[3]

  • Katriina Lehtipuro, Irene Luukkonen, Lea Mäntyniemi: Vakuutuslainsäädäntö. Suomen Vakuutusalan Koulutus ja Kustannus, 2004. ISBN 952-9770-79-0
  • Jukka Rantala, Teivo Pentikäinen: Vakuutusoppi. Suomen Vakuutusalan Koulutus ja Kustannus, 2003. ISBN 952-9770-71-5
  1. Lehtipuro ym, sivu 80
  2. Rantala-Pentikäinen, sivu 124
  3. Lehtipuro ym, sivu 83


Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]