Satu Kahila
Yle
Olette tunteneet toisenne Nicholas Collonin kanssa jo kauan. Mikä oli ensireaktionne, kun hän otti yhteyttä ja ehdotti Teitä RSO-festivaalin fokussäveltäjäksi?
Olin aivan riemuissani! Tiesin, että RSO on upea orkesteri, ja tiesin myös, millainen hieno musiikkikulttuuri teillä täällä Suomessa on. Mikään ei olisi voinut ilahduttaa minua enemmän!
Festivaalilla kuultavista sävellyksistänne varhaisin on Into the Little Hill vuodelta 2006. Ohjelmisto ei siis ole varsinaisesti retrospektiivinen. Millaisin perustein se valittiin?
Kaikki täällä kuultavat teokset on tosiaan sävelletty viimeisen viidentoista vuoden aikana. Mitenkähän siinä edes kävi niin – en muista tarkalleen, miten valinta tapahtui. Toki minulle itselleni säveltäjänä on kiinnostavampaa työskennellä sen parissa, mitä olen tehnyt hiljattain, ja mitä juuri nyt on työn alla. Olin siis tyytyväinen siihen, että festivaali keskittyy ikään kuin minun 2000-luvun tuotantooni. Olen vuosien varrella muuttunut säveltäjänä, niin kuin tietenkin pitääkin. Ei saa jäädä paikalleen, vaan on etsittävä ja valloitettava yhä uusia alueita. Olisi tylsää, jos ei haastaisi itseään ollenkaan. Merkittävää minulle 2000-luvun tuotannossani on se, että minusta tuli oopperasäveltäjä. Ooppera on nyt työskentelyni keskiössä, ja se on itse asiassa hyvin yllättävää. Olin aina halunnut säveltää oopperoita, mutta minun oli odotettava kauan, ennen kuin olin siihen valmis, ja ennen kuin löysin oikeat yhteistyökumppanit.
Olette tehnyt kaikki neljä oopperaanne yhteistyössä Martin Crimpin kanssa. Millä tavoin hän on ollut Teille tärkeä?
Yksinkertaisesti sillä tavoin, että hän innosti minua säveltämään oopperaa. Hänen tapansa kirjoittaa inspiroi minua monella eri tavalla, ja meillä on molemmin puolin toimiva yhteistyö, jollaista olin aina toivonut. Etsin tämänkaltaista yhteistyökumppania 20-30 vuotta, ja kun sellainen löytyi, jatkamme yhteisten teosten tekemistä tästä eteenpäinkin. Olemme tosiaan tehneet nyt jo neljä teosta – sitä on melkein vaikea uskoa.
Miten Written on Skin -ooppera sai alkunsa?
Teoksen tarina ulottuu vuosien taakse. Silloinen Brysselin La Monnaie -teatterin johtaja Bernard Foccroulle ehdotti minulle oopperan säveltämistä jo vuonna 1990. Jouduin vastaamaan hänelle, että en pysty: en ole valmis, minulla ei ole tarinaa, ja ennen kaikkea minulla ei ole yhteistyökumppania. Foccroulle on musiikkini ystävä, ja kaiken lisäksi hieno muusikko itsekin. Hän piti uskollisesti ajatuksen oopperasta mielessään vuosien ajan. Päivää Into the Little Hill -oopperan maailmankantaesityksen jälkeen hän lähetti minulle viestin: ”No niin, George, kieltäydyit aikaisemmin, mutta nyt sinun on aika kirjoittaa suuri ooppera.” Otin yhteyttä Martin Crimpiin, ja hyvin pian tulimme siihen tulokseen, että ryhdymme projektiin. Bernard oli nyt Aix-en-Provencen festivaalin taiteellisena johtajana, ja matkustimme sinne sopimaan asiasta. Keskustelimme teoksen laajuudesta, esityspaikasta, orkestraatiosta. Bernardilla oli yksi ainoa toive: että sijoittaisimme oopperan Provenceen, Oksitaniaan. Toivomus asetti puitteet aiheen valinnalle, ja luonnollisesti päädyimme tutkimaan 800 vuoden takaista trubaduurien aikaa. Löysimme tarinan Guillaume de Cabestanhista – koko tarina mahtuu kuuteen sivuun – ja niin sai alkunsa Written on Skin.
Mikä Teitä kiehtoo keskiajan maailmassa?
Rakastan keskiajan kuvataidetta, etenkin kirjojen maalaustaidetta eli illuminaatiota. Rakastan sen outoutta, yksinkertaisuutta, värien rohkeutta ja muotojen runsautta. Keskiajan maailma tuntuu meistä hyvin kaukaiselta, ja samalla se ei ole lainkaan kaukana. Inhimilliset tunteet ja intohimot ovat samanlaisia. Varsinkin trubaduurien aika oli hyvin erikoislaatuinen: se oli tavallaan jo eurooppalainen renessanssi, jonka ristiretket tuhosivat. Renessanssiin siinä viittasivat maallisen runouden kukoistus sekä uusi näkemys maailmasta, jossa ihminen ja hänen tunteensa olivat keskiönä. Luonto ja maailma nähtiin aivan eri tavalla kuin niin kutsutulla pimeällä keskiajalla yleensä. Trubaduuriaika edusti romantiikan puhkeamista yhtäkkiä, yhdellä rajatulla alueella. Se vain ei kestänyt, vaan kuoli pois, kunnes pari-kolmesataa vuotta myöhemmin sama henki ilmeni Italiassa, ja sillä kertaa se levisi koko silloiseen maailmaan. Tämän aikakauden kaukaisuus ja outous, mutta samalla kertaa suurenmoinen luovuus ovat olleet minulle loputon inspiraation lähde.
haastattelu Lotta Emanuelsson
