Qi
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: Tarkennus |
Qi (
Qi on näennäistieteellinen käsite, jota ei ole havaittu mittauksilla, eikä sillä ole näytetty olevan yhteyttä fysikaaliseen energiaan.[2][3][4]
Qin määritelmä
muokkaaAlkujaan qi tarkoitti höyryä, usvaa ja henkäystä, josta sen merkitys laajeni vähitellen tarkoittamaan energiaa yleensä. Qin määritelmä on vaihdellut ajan saatossa ja kulloisenkin sovellutuksen mukaan. Sanaa qi käytetään puhuttaessa energiasta eri tasoilla.
Laajimmillaan qi tarkoittaa kaikkea energiaa länsimaisen fysiikan mukaisesti.lähde? Se kattaa sekä näkymättömän (energia) että näkyvän (aine) energiaolomuodon.
Käytännössä ihmiset ovat kiinnostuneet qin ”elävästä” osasta, jota kutsutaan elämänenergiaksi ja joka erottaa elävän ja kuolleen toisistaan. Perinteisessä kiinalaisessa lääkinnässä qi kuvataan energiana, jota ihmisruumiin elimet varastoivat, tuottavat ja kuluttavat.
Qi voidaan määritellä myös sanalla toiminta.
Qi järjestäytyy lin (
Taivaan qi
muokkaaTaivaan qi on maapalloa ympäröivän avaruuden ja taivaankappaleiden qi. Sen tärkein tutkittava ilmenemismuoto on ajan qi. Ilmakehä lasketaan ”taivaan” piiriin, mutta siinä tapahtuvat sääilmiöt luetaan tavallisesti ”maan” qiksi.
Taivaan qi merkitsee myös näkymättömiä energioita, joita kutsutaan hengiksi (
Taivaan qin tutkimiseen käytetään esimerkiksi astronomiaa sekä erilaisia astrologisia ja ennustusmenetelmiä. Aikatekijä on olennainen osa kaikkia kiinalaisia oppeja, joista esimerkkeinä fengshui, lääketiede ja sodankäynti.
Maan qi
muokkaaFengshui on ympäristö- ja arkkitehtuurioppi, jota käytetään ihmistä tukevan ja suojelevan ympäristön rakentamiseen. Fengshuin päämääränä on elinympäristön elävän qin (
Maanmuodoista puhuttaessa maan qin katsotaan virtaavan vuoristoja pitkin. Tätä kutsutaan vuorilohikäärmeeksi. Vesistöjä pitkin kulkeva vesilohikäärme käyttää taivaan qitä. Ihanteellinen haudan tai talon sijainti on siellä, missä vuori- ja vesilohikäärmeet yhtyvät elämää tuottaen. Paikkaa kutsutaan kansanomaisesti lohikäärmeen pesäksi. Sen alkuperäinen kiinalainen nimi on xue (
Rakennusten qi syntyy hetkellä, jolloin taivaan ja maan qit eristetään toisistaan eli tavallisesti silloin, kun tila suljetaan seinillä ja katolla. Qin laatuun vaikuttavat rakennusajankohdan qi sekä rakennuksen suunta maapallon magneettikentässä (maapallon qi).
Ihmisen qi
muokkaaNiin kauan kuin ihmisellä on qitä, hän elää. Niinpä qin kerääminen, varastoiminen ja ylläpito on tärkeää. Tätä edesauttavat eri harjoitukset:
Qi lääketieteessä
muokkaaKiinalaisessa lääketieteessä qi jaetaan eri tyyppeihin sen mukaan, mistä elimistön toiminnasta se vastaa.
- Yuanqi (
原 氣 yuánqì - alkuperäinen qi), alkuperäinen eli perinnöllinen qi - Guqi (
谷 氣 gǔqì - viljaqi), ravinnon qi - Zongqi (
宗 氣 zōngqì - sukuqi), rinnan qi - Yingqi (營氣 yíngqì - ravitseva qi), ravitseva qi
- Weiqi (
衛 氣 wèiqì - puolustusqi) puolustusqi
Termiä qi käytetään myös puhuttaessa kehon eri energioiden yhteistyöstä ja toimintatavoista:
- Zhenqi (
真 氣 zhēnqì), aito qi, joka virtaa pitkin meridiaaneja. - Zhengqi (
正氣 zhèngqì), oikea qi, terveen ihmisen normaali energia. - Zhongqi (
中氣 zhōngqì), keskusqi, mahalaukun ja pernan qi sekä ravinnosta saatu qi.
Qin tehtävä kehossa on suojella, lämmittää, muuntaa, kuljettaa, pitää oikealla paikalla ja pitää liikkeessä.
Qin liikesuuntia on neljä: nouseva, laskeva, ulosmenevä ja sisääntuleva.
Kiinalaisen lääketieteen patologia käsittelee qin ongelmia, jotka ovat vähyys, vajoaminen, stagnaatio ja kapinointi.
Sairauksien hoidossa ja terveyden ylläpidossa pyritään varmistamaan qin vahvistaminen ja tasapainottaminen sekä sen esteetön kulku eri menetelmin:
- ravinto-oppi (
食 療 shíliáo - ravintoterapia) - lääkintä (
中藥 學 zhōngyàoxué - lääkeoppi) - Kuivakuppaus (拔
罐子 báguànzǐ) - moksibustio (
灸 jiǔ - polttaminen), akupisteiden käsittely moksaa polttamalla - akupunktio (
針 砭 zhēnbiān - neulanpisto), akupisteiden käsittely neuloin - akupainanta (
指壓 zhǐyā - sormin painelu), akupisteiden painelu sormin - tuina (推拿 tuīná - painaminen ja tarttuminen), hieronta
- guasha (刮痧 guāshā - kaapia sairaus), ruumiinosien kaapiminen sileäreunaisella esineellä
- waiqi (
外氣 wàiqì - ulosvirtaava qi) eli buqi (布氣 bùqì - leviävä qi), parantaja siirtää omasta qi-varastostaan qitä parannettavaan henkilöön
Japanissa
muokkaaKi on tärkeä käsite perinteisessä japanilaisessa lääketieteessä ja taistelulajeissa. Sana esiintyy muun muassa japaninkielisissä nimissä aikido, kiai, kigurai, kuki ja reiki.
Nykyisessä Japanin kielessä merkkiä ki käytetään paljon, eikä sitä voi kääntää yhdellä sanalla. Kirjoitusmerkki ki (
Ki tarkoittaa siis jotain mikä on olemassa, mutta sitä ei ole tarkoin määritelty. Kuitenkin se on jotain minkä voi tuntea ja havainnoida.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Hytönen, Elina: ”Lohikäärmeen lääketiede - Kiinalaisen lääketieteen perusteet”, Epigram Oy. 1997
- Metso, Jarno: http://www.kido.fi/harjoittelu/ki/ (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
muokkaa- ↑ Yu, Deng, Shuanli, Zhu, Peng, Xu, =Hai, Deng: Ration of Qi with Modern Essential on Traditional Chinese Medicine Qi: Qi Set, Qi Element. Journal of Mathematical Medicine, 1.1.2003, 16. vsk, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.7.2020. (englanniksi)
- ↑ Brian Dunning: Skeptoid, weekly scince podcast skeptoid.com. 3.9.2016. Viitattu 13.7.2020.
- ↑ Michael Shermer: Full of Holes: the curious case of acupuncture. Scientific American, 7.2005, 293. vsk, nro 2, s. 30. [10.1038/scientificamerican0805-30 Artikkelin verkkoversio]. Viitattu 13.7.2020. (englanniksi)
- ↑ Victor J. Stenger: Reality Check: the energy fields of life. Committee for Skeptical Inquiry, 25.12.1998. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.7.2020. (englanniksi)