Moreeni

Moreenia Kanadassa.

Lumivyöryn paljastamaa kivistä moreenia Norjassa.

Moreeni ja Gardajärvi

Moreeni voi tarkoittaa sekä jäätikön synnyttämää maalajia (engl. till) että siitä koostuvia moreenimuodostumia (engl. moraine).

Maalajina moreeni on Suomen yleisin maalaji, ja se peittää Suomen kallioperää lähes kauttaaltaan. Suomen maapinta-alasta moreenin osuus on noin 48 %. Moreenit ovat niin kutsuttuja lajittumattomia maalajeja, eli ne sisältävät useaa keskenään sekoittunutta maalajitetta suurista kivenlohkareista aina hienoimpaan saveen.

Moreenimaalajien luokittelussa on jossain määrin vaihtelua, mutta yleisimmin jako tehdään runsaimmin esiintyvän lajitteen mukaan; puhutaan sora-, hiekka- tai silttimoreenista sen mukaan, mikä lajite moreenissa on vallitsevin.

Moreenilajien yleisyys Suomessa:

• silttimoreeni 57,0 %
• hiekkamoreeni 33,0 %
• soramoreenit 9,9 %

Moreenikerrostumien paksuus Suomen eteläosissa on tavallisesti 2–3 metriä. Rannikolla moreenikerrostumat saattavat jäädä jopa alle metrin, mutta sisämaassa kerrostumat saattavat olla 4–5 metriä paksuja.

Merkittävä piirre moreeneissa on aineksen ns. suhteistuneisuus, joka ilmenee siinä, että hienoaines (esimerkiksi savi) pyrkii täyttämään karkeamman runkoaineen (esimerkiksi sora ja kivet) väliin jäävän tyhjän ns. huokostilan. Suhteistuneisuuden ansiosta aineksesta tulee erittäin tiivistä ja heikosti vettä läpäisevää.

Moreenimaastot ovat pinnaltaan useimmiten lohkareista tai kivistä. Kasvillisuus on moreenin huonosta vedenläpäisevyydestä ja pohjavedenpinnan läheisyydestä johtuen yleensä kuusi- tai sekametsää. Karkearakeisimmilla moreenimailla, joilla vedenläpäisevyys on parempi, saattaa mänty kuitenkin olla kuusta yleisempi. Rakentamisen kannalta etenkin hienoainesta runsaasti sisältävät moreenimaastot ovat hankalia niiden routimisen vuoksi.

Moreenin synty

Jääkauden aikainen mannerjäätikkö irrotti kallioperästä kiviainesta. Kiviaines kulkeutui jäätikön mukana, minkä aikana jäätikkö kulutti ja hienonsi sitä, kulkeutuen lopulta takaisin kallioperän päälle ja kerrostui. Kalliosta irronneen kiviaineksen lisäksi maamassaan saattoi sekoittua myös kallioperän päällä jääkautta ennen olleita maalajeja.

Pohjamoreeni muodostui liikkuvan jään alaosissa, mistä se jään sulaessa tai usein jo aiemmin, jäätikön vielä liikkuessa kerrostui yhtenäiseksi, muutaman metrin paksuiseksi kerrokseksi kallioperän päälle, noudattaen kallioperän pinnanmuotoja. Pohjamoreeni on jään kuormituksen ansiosta tiivistä, väriltään usein harmaata tai ruskehtavaa. Raekoostumukseltaan pohjamoreeni on yleensä silttistä hiekkamoreenia.

Pintamoreeni eli ablaatiomoreeni puolestaan joutui jään sisään ja jopa sen pinnalle jäätikön liikkeeseen liittyvien työntösiirrosilmiöiden vaikutuksesta. Pintamoreeni kerrostui pohjamoreenin päälle jään sulaessa. Syntytapansa vuoksi pintamoreeni on löyhempää ja kivisempää tai karkeampaa ja vähemmän hienoainesta sisältävää kuin pohjamoreeni.

Erilaisia moreenimuodostumia

Pääartikkeli: Moreenimuodostumat

Moreenimuodostumia on monenlaisia. Tunnetuimmat ovat:

• De Geer -moreenit
• Drumliinit
• Crag and tail -muodostumat
• Kumpumoreeni
• Rogen-moreenit
• Päätemoreeni

Lähteet

• Mäkinen, Kalevi & Palmu, Jukka-Pekka & Teeriaho, Jari & Rönty, Hannu & Rauhaniemi, Tom & Jarva, Jaana: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat. (Suomen Ympäristö 14/2007) Helsinki: Ympäristöministeriö, 2007. ISSN: 1796-1637 ISBN 978-952-11-2662-8 Teoksen verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Moreeni Wikimedia Commonsissa

• Hakala Anu: Moreeni ja moreenimuodostumat Geologia.fi. Suomen kansallinen geologinen komitea. Viitattu 10.2.2012.