Abstrakti taide

Abstrakti taide (myös ei-esittävä tai nonfiguratiivinen tai non-objektiivinen taide) tarkoittaa taidetta, joka ei pyri esittämään mitään luonnollisen maailman kohteita. Abstrakti taide on todellisuutta jäljittelemätöntä taidetta. Aikaisemmin, 1900-luvun alussa nimitys kattoi myös kubismin, surrealismin ja muut sellaiset taidesuunnat, jotka ottivat aiheensa luonnosta mutta eivät enää pyrkineet yhdennäköisyyteen sen kanssa.

Abstraktin taiteen vastakohtana pidetään tavallisesti figuratiivista, esittävää tai naturalistista taidetta.

Abstrakti taide voi kehittyä taiteilijan tuotannossa abstrahoimalla, joka tarkoittaa todellisuuden pelkistämistä, yleistämistä tai käsitteellistämistä niin, että kuvattavasta aiheesta tulee lopulta abstrakti. Esimerkiksi Piet Mondrianin taide kehittyi abstraktiksi näin.

Maalaustaiteessa voidaan karkeasti erottaa geometrinen abstraktio, joka perustuu suorien ja käyrien viivojen rajoittamiin värikenttiin sekä maalauksellinen abstrakti maalaus, jota edustaa muun muassa abstrakti ekspressionismi.

Historia

Wassily Kandinskya ja Kazimir Malevitšia pidetään yleisesti ensimmäisinä modernia abstraktia maalaustaidetta näyttelyihin tuoneina taiteilijoina. Myös ruotsalainen taidemaalari Hilma af Klint (1862–1944) teki jo varhain henkistynyttä abstraktia taidetta. Abstrakti kuvanveisto syntyi samanaikaisesti abstraktin maalaustaiteen kanssa.

Abstraktin taiteen harjoittajat eivät usein itse jyrkästi erottaneet esittävää ja ei-esittävää taidetta. Monet abstraktin taiteen tekijät, kuten Kazimir Malevitš, saattoivat palata takaisin tekemään myös esittäviä teoksia.

Abstraktia taidetta kehitettiin pitkälle Venäjällä 1900-luvun alussa. Ajatukset abstraktista taiteesta levisivät Venäjältä Eurooppaan 1920-luvulla. Sitä kehitettiin muun muassa Bauhausin piirissä, jossa toimivat Paul Klee ja myöhemmin Yhdysvaltoihin muuttanut Josef Albers. Münchenissä taidekoulunsa 1932 lopettanut Hans Hofmann oli myös keskeinen vaikuttaja Yhdysvalloissa, jonka opit vaikuttivat muun muassa Clement Greenbergin ajatuksiin.

Abstrakti taide, kuten muutkin modernismin suuntaukset, kiellettiin niin kansallissosialistisessa Saksassa kuin Neuvostoliitossa. Natsien mielestä abstrakti taide oli ”rappiotaidetta”. Neuvostoliitossa valtion tarkastajien oli vaikea luokitella abstraktia taidetta mihinkään olemassa olevaan kategoriaan, joten taiteen tunnistamisen helpottamiseksi kehitettiin yksiselitteinen sosialistisen realismin kaanon.^[1]

Vuonna 1936 perustettiin Yhdysvaltain abstraktien taiteilijoiden yhdistys, American Abstract Artists (AAA), joka pyrki edistämään abstraktin taiteen asemaa ja laajentamaan sen ajatuksia ja ymmärtämistä.^[2]

Suomessa

Suomessa abstraktia taidetta on esitetty 1900-luvun alusta asti. Se tuli laajemman yleisön tietoisuuteen 1950-luvulla muun muassa Birger Carlstedtin konkretismin ansiosta. Abstrakti taide eli voimakkaasti Suomessa myös 1960-luvun alussa informalismin vaikutteiden alaisena, sekä kukoisti 1970-luvun konstruktivismin piirissä. Vaikka esittävästä taiteesta on tullut nykytaiteen valtaväylä, abstrakti taide on säilynyt osana eri taidesuuntia.

Abstraktin taiteen kehittäjiä

Abstraktia taidetta

Carl Ludvig Engel, Keisarinnankivi, 1835. Teos koostuu kaksipäisestä kotkasta, maapallosta ja obeliskista. Obeliski on vanha taiteen abstrakti muoto.
Antônio Augusto Frantz Soares, Nimetön, 2004/2006.
Ju Ming, Taiji-kaari, 2000.
Eduardo Chillida, Elogio al Horizonte, 1989.
Thomas Lear, ”Big Red”, 1989.
Ya’el Artzi: Jitzhak Rabinin muistomerkki.
Alexander Calder, L'empennage, 1953.