Ihanneliitto
| Ihanneliitto | |
|---|---|
| Perustettu | 16. joulukuuta 1902 |
| Lakkautettu | 11. tammikuuta 1912 |
| Tyyppi | poliittinen varhaisnuorisojärjestö |
| Toimiala | opintotoiminta |
| Toiminta-alue | Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kattojärjestö | Suomen Sosialidemokraattinen Puolue |
Ihanneliitto oli suomalainen sosialidemokraattinen varhaisnuorisojärjestö. Liitto järjesti työläislapsille työväenliikkeen aatteiden mukaista opetusta ja muuta yhteistoimintaa kuten leikkejä ja retkiä. Ihanneliiton toiminnasta ja taloudesta vastasivat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ja sen naisjärjestö Suomen sosialidemokraattinen naisliitto.
Ihanneliiton perustava kokous pidettiin 16. joulukuuta 1902 Yrjönkadun työväentalossa Helsingissä. Aloite järjestön muodostamiseen tuli Työläisnaisten liitosta. Perustajat kritisoivat porvarillista kasvatusta ja pyhäkouluja, joiden ei nähty vastaavan työväenliikkeen tarpeisiin. Liiton varsinainen toiminta alkoi tammikuussa 1903.[1]
Viranomaiset lakkauttivat Ihanneliiton tammikuussa 1912, koska yhdistyksen katsottiin levittävän valtionvastaisia käsityksiä. Vuonna 1917 Ihanneliiton seuraajaksi perustettiin Työväen Järjestönuorten Liitto.[2]
Järjestön tunnuslaulu oli Oskar Merikannon säveltämä ja Lauri Soinin sanoittama Ihanneliiton marssi (1903). Liiton tunnuslause oli ”Tie valoon ja vapauteen”.[3]
Monet kansakoulunopettajat vastustivat Ihanneliittoa voimakkaasti, koska sen nähtiin ohjaavan lapsia poliittiseen kiihkoiluun ja uskonnonvastaisuuteen.[4]
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ihanneliittolaiset kokoontuivat sunnuntaisin – samaan aikaan kun pyhäkoulut toisaalla. Sessio kesti yleensä puolitoista tuntia. Käytännön opetus kerhoissa järjestettiin varsin samaan tyyliin kuin kansakouluissa. Opettajan auktoriteettia ei sopinut kyseenalaistaa tai seurasi liitosta erottaminen. Teorian opiskelun lisäksi kerhoissa laulettiin ja leikittiin. Kerholaiset tekivät myös retkiä.[5]
SDP ja sen jäsenjärjestöt tukivat Ihanneliittoa taloudellisesti. Ruohonjuuritason toiminnasta vastasivat lähinnä naisliiton aktiivit, ja Ihanneliitto toimi osittain naisliiton alaisuudessa. Vuonna 1909 Ihanneliitto sai itsenäisemmän profiilin, kun naisliiton liittokokous päätti muodostaa erillisen Ihanneliittotoimikunnan, joka vastasi muun muassa kerhotyön ohjaajien valinnoista.[5]
Vuodesta 1910 alkaen Ihanneliiton kanssa kilpaili porvarillinen partioliike, johon meni mukaan myös monia työläislapsia. Partion suosio sai Ihanneliiton arvioimaan uudelleen toimintatapojaan, ja työtä alettiin suunnata entistä enemmän liikuntaan ja retkeilyyn. Liitto pohti myös partioilta tuttujen yhtenäisten järjestöpukujen käyttöönottoa, mutta siihen ei ollut taloudellisia edellytyksiä. Vuonna 1911 Venäjän hallitus huolestui Suomen partioliikkeestä ja se lakkautettiin sotilaallisesti järjestettynä nuorisotoimintana. Myös Ihanneliitto lakkautettiin senaatin päätöksellä 11. tammikuuta 1912 sen jälkeen, kun kenraalikuvernööri Frans Albert Seyn oli kirjeessään todennut toiminnan vaarantavan yhteiskunnan järjestystä ja turvallisuutta. Päätöksen jälkeen naisliiton kokouksissa oli santarmeja valvomassa kiellon toteutumista. Toiminta jatkui hajanaisesti joillakin paikkakunnilla sunnuntaikoulujen ja leikkikurssien muodossa.[6]
Ihanneliitossa huvittelua pyrittiin jossain määrin säännöstelemään, koska sen ei haluttu muodostuvan pääasiaksi. Kun Ihanneliitto järjesti juhlia, ne tehtiin yleensä jonkun hyvän tarkoituksen kuten lakkojen tueksi.[5]
Köyhistä perheistä tulleet lapset saivat liiton kautta käyttöönsä leikkikaluja, joihin heillä ei muuten olisi ollut varaa.[5]
Ihanneliiton ohella monet työläislapset toimivat, jo ennen liittoa toimintansa aloittaneissa, lasten raittiusseuroissa.[7]
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Loppuvuonna 1903 painettiin yksi numero Ihanneliitto-lehteä. Se tosin myöhästyi suunnitelluilta joulumarkkinoilta sensuuritoimenpiteiden vuoksi.[3]
Liiton lehti Ihanne alkoi ilmestyä naisliiton Työläisnaisen liitteenä kerran kuukaudessa alkuvuonna 1908. Vuodesta 1909 alkaen Ihanne oli itsenäinen julkaisu. Lehteä vastaan nostettiin useita painokanteita. Ihanne ilmestyi vuoteen 1914 asti, vaikka itse liitto lakkautettiin jo aiemmin.[6]
Vuonna 1908 julkaistiin Anton Huotarin kirjoittama Ihanneliittotyön opas. Teoksessa annettiin organisaation pyörittämiseen liittyviä neuvoja sekä ohjeita opetuksessa läpikäytävistä aiheista, mutta siinä ei käsitelty pedagogisia kysymyksiä.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Esa Ålander: Punaisen liinan lapset. Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ja sen edeltäjät. Helsinki: Suomen Demokratian Pioneerien Liitto, 1995.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pöytäkirja työläisnaisten edustajakokouksesta 17, 18 ja 19 p:nä Heinäkuuta 1905 (Arkistoitu – Internet Archive) Työväen Arkisto